Sunday, 31 December 2017

Lohikimara


Vietän uuden vuoden aaton joka vuosi kotona, koska Vilma pelkää raketteja ihan hulluna. Ilta rakentuu kotisohvan ja naposteltavan ympärille, ja aina välillä käyn katsomassa, miten vapiseva koira jakselee sängyn alla.

Naposteltavissa yritän hyödyntää joulupöydän rippeitä, ja vaikka noudatan pääasiassa kasvisruokavaliota, on mielestäni huomattavasti suurempi synti heittää esimerkiksi kalliita kaloja menemään, kuin jatkojalostaa niistä uuden vuoden herkut.

Niinpä paras joulujämäruoka on ehdottomasti lohikimara. Lohikimara valmistetaan  ylijääneestä kylmäsavu- tai graavilohesta, ja se sopii erinomaisesti nautittavaksi uudenvuodenjuhlissa, olipa koolla sitten kahden hengen pyjamabileet tai suuren porukan cocktail-kutsut. Näin sen teet:

Lohikimara
Tähän ei ole minkäänasteisia mittoja, kuten ei useimpiin muihinkaan suosikkiresepteihini. Maistele tehdessäsi ja suhteuta muut ainesosat saatavilla olevan lohen määrään.

Pilko kylmäsavu- tai graavilohi pieneksi sipruksi veitsellä tai saksilla. Sekoita se joulupöydästä yli jääneeseen smetanaan ja sipulisilppuun, ja mausta tilillä. Lisää turkkilaista jogurttia tuomaan raikkautta.


Lohikimara on siitä näppärä jämäruoka, että sitä voi hyödyntää moneen erilaiseen tarjottavaan. Tässä suosikkini:

Lohikimaravoileipä
Sopii erityisesti äkkinälkään. Nautitaan dekadentisti mihin vuorokaudenaikaan tahansa, mieluiten shampanjan tai rieslingin kera.

Paahda joulupöydästä jääneet valkoiset höttöpaahtoleipäsiivut ja voitele ne maustamattomalla tuorejuustolla tai kypsällä avokadoviipaleella. Asettele päälle salaatinlehti ja levitä salaatin päälle muutama ruokalusikallinen lohikimaraa. Kuori kurkku, leikkaa siitä ohuenohuita siivuja. Koristele leipä kurkulla, tillillä ja sitruunaviipaleilla. Tarjoile välittömästi.


Uuniperunat
Uudenvuodenpäivän suosikki rivakan aamulenkin jälkeen (jos sää ja olotila sallivat).

Pese keskenään samankokoisia jauhoisia, kookkaita perunoita ja kääri ne merisuolaripauksen kera yksitellen folioon. Asettele perunat uunin ritilälle ja paahda niitä 180-asteessa n. tunti (kokeile kypsyys haarukalla). Kuori peruna foliosta, halkaise se ja täytä halkeama lohikimaralla. Purista päälle halutessasi sitruunaa ja koristele tillillä. 


Saaristolaisleipä-crispsit
Täydellinen alkunaposteltava juhlavieraille (tai elokuvaa katsellessa). Lankoni tehtailee näitä aina joulupöytään ja syön niitä joka vuosi liikaa. Erinomainen kyytipoika puolukkaiselle gin & tonicille.

Leikkaa saaristolaisleivästä ohuenohuita siivuja ja halkaise ne puoliksi. Paista siivuja voissa, kunnes ne ovat rapsakoita. Nosta jokaiselle crispille teelusikallinen lohikimaraa ja koristele tillillä, sekä tipalla muikunmätiä. 


Näiden reseptien myötä - valoisaa uutta vuotta 2018! See you on the other side.

Wednesday, 20 December 2017

Joululahjaneuvoja


Fakta 1. Annan joka vuosi joululahjan suunnilleen 12 ihmiselle.

Fakta 2. Suhtaudun lahjojen antamiseen tinkimättömästi ja haluan antaa vain hyödyllisiä, käytännöllisiä ja mahdollisimman tehokkaasti ympäristöä säästäviä joululahjoja.

Fakta 3. Koska annan niin monta lahjaa, lahjakohtainen budjetti täytyy yrittää pitää järkevänä.

Lopputulema. Minulla on siis hankittavanani suhteellisen paljon lahjoja, joiden hankinta täytyy suunnitella strategisesti, jotta en joudu tinkimään lahjojen laadusta, tai budjetistani.

Häiriötekijä. En ole vielä ikinä aikuisiälläni ostanut joululahjoja ajoissa (äiti toteaa parhaillaan, etten ole vielä ikinä aikuisiälläni tehnyt mitään ajoissa).

En kuitenkaan aio antaa hikikiukulle periksi, koska elämäni ohjenuora on be cool.

Stressaamisen sijaan olen siis laatinut aivojeni vähäisinä luppohetkinä yksityiskohtaisen strategian, jonka puitteissa suoritan sumeilemattoman täsmäiskun, ja ostan kaikki 12 joululahjaa kerralla. Boom.

Koska arvelen, että on olemassa muitakin tonttuja, jotka eivät hoida asioitaan ajoissa - ja koska olen kieltämättä hieman päihtynyt joululahjastrategiani viiltävästä tehokkuudesta - jaan muutaman joululahjaneuvon. Näille ei ole sen kummempaa onnistumistaetta, kuin että ilahtuisin itse (ja tunnen koko joukon ihmisiä, jotka ilahtusisivat), jos joku näistä paljastuisi jouluaattona paketista.


Hyväntekeväisyyslahjoitus on helppo lahja etenkin niille, joilla on jo (liikaa) kaikkea. Olen itse tukenut eläinten hyvinvointia Animalian lahjoitussivustolla ja SEY:n kuukausilahjoittajana. Animalian sivuilla voit tilata lahjoituksen yhteydessä kortin, jossa kerrotaan mihin lahjoittamaasi rahasummaa käytetään. Lahjoitussummia on moneen eri lähtöön (7-120 €), joten hyväntekeväisyyslahjan voi antaa, vaikka oma rahapussi olisikin laihanpuoleinen.

Elämyslahjat ovat aina ihania, ja niiden puitteissa voi keksiä vaikka mitä. Elämyslahjan ei tarvitse olla kallis, eniten merkitsee yhdessäolo ja hauska ajanviete. Esimerkiksi iki-ihanaan Kino Tapiolaan saa 20€:lla liput moneen esitykseen, ja tunnelmallinen elokuvailta on vanhassa teatterissa taattu! Museokortti on myös mahtava elämyslahja, josta on iloa koko vuoden ajan. 

Lahjakortti voi vaikuttaa tylsältä lahjavaihtoehdolta, ja oikean summan valitseminen voi tuottaa päänvaivaa, etenkin jos lahjabudjettisi ei ole suuri. Kannattaakin ajatella lahjakorttia välineenä, jolla voit lisätä hieman hemmottelua lahjansaajan  elämään. Anna lahjakortti, jolla saa viihtyisästä ravintolasta drinkit ja naposteltavaa, kukkakaupasta leikkokimpun tai kirjakaupasta inspiroivan lehden. Ihania kukkakauppoja ovat esimerkiksi InBloom, Andante ja Wild Things. Kirjakaupoista mielenkiintoisia julkaisuja myy kirjakauppa Nide.


Ruokalahjat ovat parhaita lahjoja. Muista kunnioittaa lahjansaajan erityisruokavaliota ja huomioi ruokien säilyvyysrajoitteet. Valmista ruokalahjat itse jos sinulla on aikaa, ja pakkaa ne ekologisesti vanhoihin lasipurkkeihin, koriin tai esimerkiksi kauniiseen kankaaseen. Koreja ja lasipurkkeja löytää edullisesti esim. Fidoista ja kierrätyskeskuksista, ja Samujin kätevää tengui-monikäyttökangasta saa 20 €:n metrihintaan. Vegaaniset ja gluteenittomat pekaanipähkinämysli ja siemennäkkäri sopivat joulunajan naposteluun täydellisesti.

Viherkasvi kannattaa istuttaa valmiiksi, jotta lahjansaajan ei tarvitse laukata ostamassa istutusvälineitä ja sotkea lattioita mullalla. Olen itse löytänyt parhaat ja sopuhintaisimmat ruukkuni Fidasta ja kierrätyskeskuksesta. Kauniita punasavisia ruukkuja löydät Undumbaran studiolta Kalliosta. Arela Storella on myös parhaillaan myynnissä veikeitä kokedamas-istutuksia, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua! Viherkasvin rinnalle voi ostaa lasisen kastelupallon, joita saa esim. Tre:stä kahden kappaleen pakkauksissa. Hardcore-kasviharrastajan unelma on Haws:n metallinen kastelukannu, joita myy Helsingissä ihana Proloque. Olen kuolannut kannua niin kauan, että käyn ehkä ostamassa sen itselleni joululahjaksi, jos Joulupukki ei ole tajunnut monia kovaäänisiä vihjailujani.

Kynttilä on jouluna ajankohtainen lahja. Sopii erinomaisesti lahjansaajalle, joka hukkuu tavaraan, koska kynttilä katoaa kirjaimellisesti savuna ilmaan. Ihania tuoksukynttilöitä myyvät mm. Samuji ja Proloque, mutta kannattaa varmistaa, ettei lahjansaaja ole liian tuoksuherkkä. Sain itse Samujin 3-haaraisen kynttilän Kirsiltä eräänä jouluna, ja se on mielestäni niin kaunis etten ole vielä tohtinut aloittaa sen polttamista. Kynttilän kylkeen voi ostaa kauniin tulitikkurasian, Vitran kulta-valkoinen Knot on ehkä kaunein tulitikkurasia ikinä.


Tarpeelliset turhakkeet ovat taitolaji, ja niitä ostettaessa täytyy olla tarkkana ettei päädy vahingossa hankkimaan tavaroita, jotka jäävät pyörimään tarpeettomina lahjansaajan nurkkiin. Suosikkejani ovat Bernierin mandoliini Ghef Mariuksesta, Kipukoukku ja Aquis-hiusturbaani. Arelan kasmiriset ranteenlämmittimet ovat koneella työskentelevän ja ulkona valokuvaavan pelastus. Mieti turhakkeita ostaessasi ainakin tarkkaan, a) onko esine vaivaton säilyttää ja huoltaa, ja b) käyttäisitkö sitä itse.

Kirjat, koska ei ole parempaa lahjaa kuin huolella valittu kirja. Go zero waste antikvariaateissa. Omalla joululahjatoivelistallani on tänä vuonna 5 kirjatoivetta ja sain pari joululahjaa etukäteen, kun eräs tonttu karsi omia kirjaröykkiöitään ja lahjoitti minulle Tim Walkerin valokuvateoksen ja massiivisen Ralph Lauren-kahvipöytäkirjan. Kiitos, uncle Hannu.

Talouden- ja vaatteidenhuoltotarvikkeet ovat oman kokemukseni perusteella todella suosittuja lahjoja. Joululahjaksi sopivat kengänkiillotusvälineet, kasmir-kampa, bee's wrap, kangaslautaliinat, kauniit tiskiharjat ja -pyyhkeet, käsi- ja tiskisaippuat. Näitä on helppo yhdistellä esimerkiksi edellä mainittuihin ruokalahjoihin. Parhaat apajat löydät Tre:stä ja Nudgesta.

Kalenteri vuodelle 2018 toivottaa uuden vuoden tervetulleksi, ja sen sivuille voi kirjoitella valmiiksi yhteisiä menoja tai muistutuksia. Toivon itse joka joulu Moleskinen mustaa, pehmeäkantista weekly planneria, koska en yksinkertaisesti osaa käyttää muuta kuin paperikalenteria ja olen vakiintunut tähän nimenomaiseen malliin. Viime jouluna annoin tuolle parrakkaalleni Teemu Järven Forest Greetings-seinäkalenterin, jonka 2018-painos on myös huikaisevan kaunis. Satokausikalenteri myös best!


Älä unohda karvakavereita, jotka ainakin meillä menevät vähintään yhtä sekaisin joululahjoista kuin ala-asteikäiset sisartenlapset. Tyylikkäimmät luffelahjat löytyvät kotimaiselta Kind for Dogs -merkiltä, jota myy heidän oman verkkokauppansa lisäksi ainakin Tre.

Sunday, 3 December 2017

Neilikkaklementiini



Joulu tuoksuu Tolulta ja neilikkaklementiiniltä. Neilikkaklementiini on joku äidin juttu, enkä tiedä yhtään mistä se on vakiintunut osaksi jouluperinteitämme. Sellainen on kuitenkin nököttänyt kylpyhuoneen lavuaarin vieressä joka joulu, joten se on minulle the joulutuoksu

Meillä oli tänään oli siivouspäivä (koska olohuoneeseemme muuttaa huomenna uusi matto!) ja koska on myös ensimmäinen adventti, tuntui vallan sopivalta näperrellä kylpyhuoneeseen siivouksen jälkeen joulutuoksuke.

Neilikkaklementiini on siitä briljantti tuoksuke, että se on edullinen ja helppo tehdä, eikä siitä aiheudu ylimääräistä roskaa. Tultuaan tiensä päähän klementiinin voi nakata neilikkoineen suoraan kompostiin. Lisäksi uskoisin, että neilikkaklementiini sopii hajuherkemmänkin kylpyhuoneeseen...? Siinä on ihanan aito tuoksu.

Yksinkertainen DIY ohje kuuluu: pistele klementiiniin neilikoita (sain omani tuliaisena Abu Dhabista, ja veikkaisin, että neilikat ovat tuoksuvaisempia oriental supermarketeissa, kuin Prismassa).


Sunday, 26 November 2017

Asioita, joista pidän kodissa


Toimitamme parhaillaan talonvahdin virkaa vanhempieni kotona, sillä he lähtivät veljeni perheen kanssa viikoksi Abu Dhabiin. Meille jäi hoidettavaksi kolme koiraa, ja kahden talon lumityöt. Which is nice. 

Ei vaan, lumi on ymmärtänyt sulaa itsestään ja pieninkin koira (joka on myös ehdottomasti aikaansaavin, eikä aina sillä parhaalla mahdollisella tavalla) on käyttäytynyt moitteettomasti.

Erityisesti näin sunnuntaisin on kivaa, että kaikenlaiseen epämääräiseen löhöilyyn ja viipyilyyn on käytettävissä kokonainen talo. Voi vaihtaa vaikka joka tunti sohvalta nojatuoliin ja nojatuolista toiseen ja vain löhötä.

Välillä voi kammeta itsensä keittiöön ja syödä tuhottomasti mandariineja kahvin kanssa. Sitten voi taas uppoutua nojatuoliin ja mukaansatempaavan kirjan syövereihin (Luen Christien Idän pikajunan arvoitusta, kun siihen perustuvaa uutuuselokuvaa mainostetaan joka nurkalla. En aio mennä katsomaan elokuvaa, koska kukaan muu ei voi olla Poirot kuin David Suchet. Kirjan voin silti lukea varmaan kymmenettä kertaa - se ei vanhene ikinä.)


Kaiken joutilaisuuden lomassa pistin merkille varmaan tuhannetta kertaa, miten viihtyisä vanhempieni koti - erityisesti olohuone - on. Päätin siis tehdä pienen kokeen: purkaa sisustuksen elementteihin, hahmottaakseni paremmin, mistä tunnelma rakentuu. Tässä iltapäivätutkimukseni tulokset (kuvissa pääosaa esittää kuitenkin se aiemmin mainitsemani pikku-koira, koska hänkin oli kovin kiinnostunut iltapäivän tutkimusretkestä).


Värit. Äiti ja isä ovat aina käyttäneet värejä pelottomasti niin pukeutumisessa, kuin sisustuksessakin. Alan ymmärtää, miksi kokovalkoiset kodit ja minimalismi eivät ole koskaan tuntuneet omilta. Värit on ihania!

Kasvit. Vanhempieni kodissa on hirveästi viherkasveja. Isä on pelastanut niitä milloin mistäkin muuttokuormasta, ja niitä on kulkeutunut tutuilta ja sukulaisilta. Joka ikkunalla on joku kasvi: makuuhuoneissa äidin orkideakokoelma, erkkerissä kasvaa pieni viidakko ja uima-altaan reunat ovat täynnä isoja palmuja, puita ja kliivioita. Moni omista kasveistani on näiden jälkikasvua.

Kirjat. Vanhemmillani on olohuoneessa kaksi suurta kirjahyllyä, joissa on hirveästi kirjoja. Moni kirjoista on eri kulttuurimaisemista kertovia teoksia, ja alahyllyt pursuilee vanhoja matkakirjoja kaikista paikoista, jossa äiti ja isä ovat käyneet. Niistä monen on kirjoittanut joku kohteeseen hairahtanut britti, ja yltiömaalailevia ja olevinaan filosofia tekstejä lukiessa naurattaa. Kuvista tarttuu silti lähtemätön kaukokaipuu.

Saara piti silti eniten Idän pikajunan arvoituksesta.


Esineet, joilla on tarina. Vanhempani ovat kolunneet maailmankolkkia ahkerasti ja suurin osa kodin koriste-esineistä ja huonekaluista on tuotu Suomen ulkopuolelta. Silkkimatto Intiasta, sohvakalusto Lontoosta, Andeilla asuvilta käsityöläisiltä ostettu villa-saali. Isän työhuoneessa on Nepalissa muoviseen Mersu-kelloon vaihdettu sotilaan viidakkoveitsi, eli kukhri.

Rakkaimmat esineet ovat ehkä kuitenkin televisiokaapin päällä sesoskelevat eläinhahmot. Niistä jokainen on tuotu sieltä, missä kyseistä eläintä esiintyy villinä luonnossa. Tai se oli alkuperäinen ajatus. Muistan kerran, kun isä oli ostanut joltain Tallinnan äijäreisulta tuliaiseksi puisen virtahevon. Äiti kysyi puoliksi huvittuneena ja puoliksi kiukuissaan, että näittekö paljonkin virtahepoja Tallinan kaduilla.

Pyyhin pienenä näistä eläimistä pölyt aina jouluisin. Kivinen pingviini on oikealta kotiseudultaan, Argentiinan Etelä-kärjestä Tierra del Fuegosta, eli Tulimaasta.


Tunnelmavalaistus. Joka pöydällä on valaisimia ja kynttilänjalkoja. Illansuussa valaistus tekee olohuoneesta superkodikkaan. Yhdessä nurkassa on valkoiseksi rapattu takka, jonka sydän aukeaa myös seinän toiselle puolelle takkahuoneeseen. Olohuoneen takka on varaava, mutta takkahuoneen takka on avoin. Paistoimme siellä kavereidän kanssa pienenä vaahtokarkkeja. Takat vievät äidin mielestä hirveästi tilaa, mutta takka is best.

Muotokuvat. Äiti ja isä ovat teettäneet meistä kaikista muotokuvat. Äiti on maalattu lapsena ja sama taiteilija maalasi minusta kuvan ollessani kai 9-vuotias. Leikin kuvassa nukkekodilla. Siskoni ja veljeni on maalannut veljeni kummitäti ja isäni Kimmo Pälikkö Kiseleffin talossa, taiteiden yössä vuosia sitten. Olin mukana, ja muistan miten ihmeellistä oli katsoa kuvan syntymistä paperille. Valmiissa teoksessa isä näyttää parikymppiseltä, jolla on harmaat hiukset.

Villasukat. Vanhassa talossa on kylmät lattiat. En tiedä miten olen voinut kävellä täällä pienenä paljain jaloin, mutta niin vain kävelin. Kaikkien aikuisten onneksi äiti neuloo kuin kone, joten jalkaan löytyy aina villasukat. Ne on jaettu eteiseen äidin ja isän laatikkoihin, mutta kaikkihan niitä lainaavat.


Sellaista täällä on. Rakas, hassu, vanha talo, joka kaipaisi jo remonttiakin. Parasta on silti se, että asiat ovat pysyneet ennallaan. Kaikki vanhat huonekalut ja esineet ovat paikoillan, ja niistä pyyhitään joka joulu pölyt (pyyhitään niistä siis useamminkin, mutta jouluna se tuntuu erityiseltä). Vaikka ne ovat vain esineitä, ovat ne silti enemmän. Niistä tulee sellainen olo, että on kotona.

Sunday, 19 November 2017

Muumilaakson marraskuu


Luen Muumilaakson marraskuun joka vuosi. Odotan sellaista marraskuista päivää, jolloin sade, pimeys ja kylmyys asettavat ylitsepääsemättömän esteen kaikelle tekemiselle. Sellaisena päivänä on järkevintä hyväksyä alkutalven yliote, sytyttää kynttilät ja erakoitua sohvan nurkkaan lukemaan. Sellaisena päivänä kuin tänään.


"Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa."

Muumilaakson marraskuu on Tove Janssonin viimeinen muumiromaani. Se kertoo syksyisestä Muumilaaksosta, jonne kuusi yksineloon hakeutunutta, mutta itsensä kanssa kipuilevaa hahmoa tuntee yhtäkkiä vastustamatonta kaipuuta. Hahmot kerääntyvät Muumilaaksoon, mutta muumiperhe onkin poissa, ja heitä vastassa on vain tyhjilleen jätetyn Muumitalon kolea tuoksu. He majoittuvat taloon ja jokainen aloittaa, kenties tiedostamattaan, matkan omaan sisimpäänsä.

Viljonkka etsii itseään muumiperheen siivoamattomassa talossa, Mymmeli hautautuu haahkanuntuvapeitteeseen.Hemuli yrittää epätoivoisesti herätä onnellisena ja kaipaa keskustelukumppania. Ruttuvaari ei muista omaa nimeään, kantaa kaunaa holhoaville sukulaisilleen ja keskustelee peilikuvansa kanssa. Nuuskamuikkunen tuskastuu kanssahahmoihinsa - hän haluaisi vain olla yksin seurassa. Ullakkohuoneessa pieni, heitteille jätetty homssu Tuhto lukee nummuliiteista ja kasvattaa mielessäään Eläintä, joka osoittautuu olevan kaikkea muuta kuin pelkkä mielikuvitushahmo.


Teos on mietteliäämpi ja vakavampi kuin muut muumiromaanit, mutta elämänmakuinen ja empaattinen kerronta tekevät hahmoista ihanan inhimillisiä ja samaistuttavia. Kukapa ei olisi vähän hukassa kaamoksen kynnyksellä? 

Onneksi silloin voi ryömiä untuvapeiton alle, lukea kirjaa kynttilänvalossa, ja syödä lämpimiä juustovoileipiä - ja juoda lasillisen viiniä ystävien kanssa, hyvän toveruuden kunniaksi

Saturday, 18 November 2017

Ensikosketukseni huutokauppoihin ja mitä siitä opin


Huutokaupat ovat aina kutkutelleet kovasti. Tavallaan houkutelleet, mutta toisaalta olen elänyt siinä (väärin)käsityksessä, etteivät ne ole tällaisia tavallisia kuolevaisia varten.

Sitten tänä syksynä iski vanha kunnon pesänrakennusvietti. Tiedättehän: pieni ihminen kohtaa vihdoin sen epämiellyttävän tosiasian, että tulee viettämään seuraavan puolivuotisen pääosin sisätiloissa, koska ulkona on huhtikuuhun asti pimeää, kylmää ja märkää. Huhtikuussa ehkä enää kylmää ja märkää. Hän siis yrittää tehdä kotikolostaan mahdollisimman viihtyisän.

Olen itse vielä siinä mielessä poikkeuksellisen hankala tapaus, että haluan kotiini vain mahdollisimman erityisiä esineitä. En halua pelkästään sisustaa. Haluan metsästää aarteita. Niinpä päätin tutustua huutokauppojen ihmeelliseen maailmaan.

Ensikokeilukseni tutustuin Bukowski'siin. Bukowskis on pohjoismaissa eniten miljoonanoteerauksia saavuttanut huutokauppatalo, jolla on vaikuttava 150-vuotinen historia. Korkeaprofiilisten vasarahuutokauppojen (jotka järjestetään Tukholmassa) lisäksi heillä on ihanan inhimillinen verkkohuutokauppaosasto.

Verkkohuutokaupassa on huudettavana kauniita esineitä, joiden hinnat nousevat harvakseltaan nelinumeroisiksi, tai edes hirmuisesti yli viidensadan. Sieltä raaskii siis keskituloinen kuukausipalkallinenkin kotiuttaa muutaman aarteen vuodessa. Huutokaupan tueksi on kehitetty näppärä Bukowskis-sovellus, jonka avulla on helppo selata myyntikohteita, ja ennen kaikkea pysytellä ajantasalla omien huutojensa tilanteesta.


Hävisin ensimmäisen huutokaupan johon lähdin mukaan. Big surprise.

Huusin erään suomalaisen matrikkelitaiteilijan tussiteosta, mutta hinta kapusi lopulta sen verran korkeaksi, että kantti ei enää kestänyt tehdä korotuksia. Jäi harmittamaan, koska en todellakaan ihastu moneen teokseen niin ylitsepääsemättömästi, että haluaisin sen omalle seinälle. Ärsyttävää, mutta onneksi tussi pysyy hyvin omassakin kätösessä. Suunnittelen parhaillaan hävyttömän moraalitonta jäljennösprojektia.

Toisella kertaa onni kuitenkin suosi, eikä vastahuutaja ollut yhtä hanakka - ostin tämän kuvissa keikistelevän Karl Hultströmin patsaan. 

Patsas ei ole uniikki, mutta joku on polttanut tähän uuden, kiiltävän maalipinnan, joka viehätti (se muistuttaa kaikkine muhkuroineen vähän ranskalaisen Astier de Villatten Setsuko-ma
lliston tuotteita) - ja onpahan helpompi pyyhkiä pölyt, kuin perinteisestä kipsipinnasta. Hehee, äiti jos luet, todista harvinaisen käytännönläheistä ajattelua.

Ostin patsaan kuitenkin pääasiassa siksi, että se kuvaa minulle sitä, miltä valo tuntuu iholla. Minulla on tuollainen olo joka kevät, kun ensimmäiset kevätauringon säteet alkavat viimein lämmittää ihoa pitkän talven jälkeen (en kyllä ikinä seiso takki auki alasti ottamassa aurinkoa vastaan - en ainakaan myönnä).


Sielläkin lienee joku, joka ei ole vielä uskaltautunut huutokaupoille! Tässä siis muutama ohjenuora, jotka tekevät ensikosketuksesta hieman pehmeämmän. Go win some bids!

Et voi ostaa kaikkea. Tämä ikävä tosiseikka kannattaa hyväksyä jo ennen kuin vierailet Bukowskisin sivuilla. Aarteita on loputtomiin - ja edellisten huutokauppojen päätyttyä uusia tulee jatkuvasti lisää.

Muista, että huudat omilla rahoillasi. Innostuksessa saattaa helposti unohtua, että esineitä huudetaan omilla rahoilla, ja että tarjous on oikea ostositoumus.

Päätä ennalta maksimitarjouksesi. Mieti realistisesti, miten paljon olet valmis maksamaan esineestä, ja lopeta huutaminen tiukasti siihen. Vastahuutajana saattaa olla joku, jolla on varaa huutaa loputtomiin, mutta sinun kannattaa lähteä leikkiin mukaan vain, jos tilisi saldo kestää sen.

Laske lisäkustannukset. Laske ennakkoon, kuinka paljon tavaralle kertyy lisäkustannuksia madollisesta tekijänoikeuskorvauksesta, toimituskuluista ja ostoprovisiosta. Muista tarkistaa lisäkustannukset jo siinä vaiheessa, kun mietit maksimitarjoustasi - ja pidä ne mielessä aina kun teet uuden tarjouksen.

Älä ajattele lisäkustannuksia minään "irrallisena summana", ne ovat sentilleen osa sitä rahasummaa, jonka sinä joudut maksamaan omalta tililtäsi, jotta esine saadaan luoksesi. Siis osa esineen ostohintaa. Muista myös Ruotsin puolelta esineitä ostaessasi huomioida valuuttakurssi. Onneksi ainakin Bukowskis-sovelluksessa hinta näkyy tarjousta tehdessä kaikkine kuluineen, kruunuina, euroina ja dollareina. Toimituskulut voi laskea syöttämällä postinumeronsa toimituskululaskuriin, joka tarjoaa kolmea eri toimitusvaihtoehtoa.

Mieti, miksi huudat. Jos huudat sijoitusmielessä, kannattaa tehdä esineestä pieni taustakartoitus. Onko se uniikki? Minkä kokoinen sarja esinettä on tuotettu? Onko muita kappaleita vielä jäljellä? Millä hintaa ne ovat myyneet? Näin vältyt huutamasta esinettä ylihintaan - ja toisalta tiedät myös, mikäli olet tehnyt loistokaupat. Mikäli huudat tunnepohjalta (kuten minä tämän patsaan), suhteuta tarjouksesi suoraan oman tilisi saldoon.

Niele tappiosi. Hävisit huutokaupan maailman ihanimmasta esineestä? Niele tappiosi, ja jatkaa elämääsi - löydät varmasti uusia aarteita jatkossa.


Lisää ostamisesta ja myymisestä Bukowskisilla voit lukea tältä Q&A-sivulta.


Tuesday, 14 November 2017

Muumipappa ja meri x Karo Hellberg


Lyhyesti: WSOY julkaisee 12 klassikkoa -sarjan Suomen juhlavuoden kunniaksi. 12 suomalaista merkkiteosta saavat uuden ulkoasun eturivin taiteilijoilta, ja jokaista teosta painetaan 2000:n kappaleen käsinnumeroitu erä. Uusi klassikko julkaistaan joka kuukausi. Kansien alkuperäisteokset ovat joulukuussa näytillä Helsinki Contemporaryssä, jonka jälkeen ne huutokaupataan ja varat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Sarjan yhdestoista teos, Tove Janssonin Muumipappa ja meri, julkaistiin marraskuun alussa. Teoksen kannen on maalannut Karoliina Hellberg. 

Ensinnäkin, ihan mahtava projekti WSOY:ltä! Pidän hirmuisesti kauniista kirjoista, ja keräilen suosikkiteoksistani esteettisiä painoksia, joita on usein valitettavasti tarjolla ainoastaan antikvariaattien pölyisenhämyisessä maailmassa (eipä siinä, antikvariaatit ovat ehkä ihaninta mitä tiedän, mutta touhu on niissä aina varsinaista metsästämistä). Todella harva uusi painos säväyttää ulkoasullaan ja pokkarit ovat ehkä kauheinta mitä tiedän. Miksi nykymaailmassa keskitytään niin harvoin esineiden estetiikkaan?

Takaisin aiheeseen. Proloquessa järjestettiin teoksen julkaisun kunniaksi taiteilija-ilta viime keskiviikkona (Proloquen Nora on Karoliinan sisko). Näytillä oli kirjan kanteen ikuistettu alkuperäisteos, ja kuultavana ihastuttava taiteilija itse. Oli supermielenkiintoista kuulla Karon ajatuksia maalausprosessista! Voit lukea niistä Karon omin sanoin täältä


Teos oli täysin erilainen kuin osasin odottaa, mutta Karon avattua ajatuksiaan ja teoksen tematiikkaa, sain siitä otteen.  Olen ikihyviksi ihastunut Karon värien käyttöön ja tapaan rakentaa töihinsä sellaisia unohtuneita pieniä hetkiä ja ajatuksia. Karo taitaa itse kutsua niitä haamuiksi. 

Ostin illan aikana kaksi kirjaa, toisen itselleni ja toisen isänpäivälahjaksi. Lisäksi mukaan lähti peräti neljä ihanaa kuusenkoristetta (syytän arviointikykyni hetkellisestä katoamisesta illan erinomaista viinitarjoilua). Toisaalta asiahan on kuitenkin niin, että jos onnistuu löytämään kauniita ja sopuhintaisia joulukoristeita, niitä kannattaa ostaa kerralla useampi. Joulukoristeita vaivaa nimittäin nykyään se sama muovisuus ja estetiikan puute kuin monia kirjoja.

Koristeista lisää myöhemmin. Nyt lähden lukemaan eräästä perheestä, merestä ja suuresta myrskystä, joka puhalsi kaiken lopulta kohdalleen. 

Wednesday, 1 November 2017

Beeswrap - elmukelmun ekologinen korvike


Roskaton elämä kiinnostaa. Siksi aloitin sunnuntaina haasteen, jossa lupasin omaksua joka viikko jonkin tavan vähentää arjessa tuottamaani roskaa. Näen asian niin, että pysyvä muutos on helpoin saavuttaa, kun omaksuu uusia tapoja yksi kerrallaan. Tässä siis tulee ensimmäinen!

Bee's Wrap, eli elmukelmun kestokorvike, ei ole minulle varsinaisesti uusi tuttavuus (olen käyttänyt sitä jo melkein vuoden), mutta halusin kirjoittaa siitä ensimmäisenä, koska se on helppo ja vaivaton tapa poistaa yksi muovituote keittiön komeroista kokonaan. 

Bee's Wrap on yksinkertaisuudessaan pala luomupuuvillaa, joka on pinnoitettu mehiläisvahalla, jojoba öljyllä ja pihkalla. Se toimii elmukelmun tavoin, mutta on luonnollisesti (pun intended) paljon kestävämpi vaihtoehto. Bee's Wrap kestää käyttöä vähintään vuoden verran, jonka jälkeen sen voi huoletta kompostoida tai käyttää jopa myrkyttömänä sytykkeenä. Koska aikki ainesosat ovat luonnollisia ja luomua, ei myöskään tarvitse miettiä irtoaako kääreestä mikromuoveja ruokaan tai luontoon. 
Bee's Wrapin on kehittänyt vermontilainen Sarah Kaeck, joka tuskastui ruuan laittamisen ja säilyttämisen tuottamaan roskamäärään. Tuotanto tapahtui alunperin Sarahin omassa kodissa, mutta kysynnän kasvaessa ja laajentuessa maailmalle se siirrettiin pieneen pajaan Vermontin Bristoliin, jossa Bee's Wrapit valmistetaan edelleen käsityönä. 

Tuote on superhelppo käyttää: asetat sen vuuan päälle, tai taittelet ruokatuotteen ympärille ja sitten vain puristat taitekohdat ja reunat paikoilleen paljain käsin. Kädenlämpö aktivoi mehiläisvahan, ja viiletessään reunat jäävät toisiinsa kiinni. 

Käytön jälkeen kääre pestään kylmällä vedellä ja saippualla. Kuivuttuaan se on taas valmiina käyttöön. Pisteet myös siitä, ettei Bee's Wrapiin tunnu tarttuvan edes raa'an sipulin haju - kokeiltu on! Lisäksi tuotteesta on kehitetty useita kokoja ja malleja erityiskäyttökohteita varten. Nudgesta näyttäisi löytyvän ainakin pientä, keskikokoista ja 3:n koon pakettia, sekä leipäkäärettä, voileipäkäärettä ja 7:n liinan variety packia

Käytettyäni Bee's Wrapia vuoden verran ihmetyttää lähinnä, ettei kukaan ole keksinyt vastaavaa tuotetta aiemmin. Onneksi nyt on!


Luin muuten tänään aamulla, että Muslan Mia on myös innostunut roskattomasta elämästä, ja aikoo kokeilla täysin muovitonta elämää kuukauden ajan, ihan mahtavaa! Seuraa Mian kokeilua täällä.

Tämä päivitys on osa Roskaton elämä-päivityssarjaa, jonka kaikki päivitykset löydät täältä.

Tuesday, 31 October 2017

Kuukausibudjetti - uhka vai mahdollisuus?


Säästäminen kiinnostaa. Olen saanut nauttia muutaman kuukauden huomattavasti suuremmasta palkasta kuin ikinä ennen, ja sanoisiko sen nyt vaikka niin, että nautittua on tullut - hirveästi ei ole jäänyt viivan alle.

Marraskuussa aion kuitenkin ryhdistäytyä. Haluaisin nimittäin, että minulla olisi seuraavaa matkaa varten ennalta säästetty matkabudjetti, ja ensi vuoden keväällä varaa uuteen objektiiviin - tiedättehän, sillä aikuisella tavalla, ettei tilillä ole ostoksen jälkeen pelkkää syvää mustaa kuilua.

Lisäksi asuntosäästötili on näyttänyt samaa saldoa hieman liian kauan ja koska olen tosissani ostamassa asuntoa parin vuoden sisään, ei pieni ryhtiliike säästämisessä olisi pahitteeksi.

Muistan lukeneeni jostain (mutta pahus kun en muista mistä!), että järkevän rahankäytön ja säästämisen ensiaskel on kuukausibudjetin suunnittelu. Omat kuukausittaiset menonsahan kyllä tietää - mutta jos niitä ei ole ikinä laskenut yhteen ja verrannut tuloihin, voi luvassa kuulemma olla tähtitieteellinen oivallus siitä, miksi tili on aina kuun lopussa tyhjillään.



Voi hyvin sanoa, etten ole vielä koskaan käyttäytynyt rahan kanssa kovin suunnitelmallisesti tai pitkänäköisesti (poikkeuksena asuntosäästötilini, mutta sen alullepano onkin kaikkeen varautuneen äitini tekosia). Rahalla itsellään ei ole ollut minulle vielä ikinä varsinaista arvoa, ja moni omaan varallisuuteni nähden suurehkokin summa on kalvennut hetkessä, jos sillä on saanut jotain, mitä olen ehdottomasti halunnut.

Rahalla hankittavat esineet ja asiat ovat myös tehneet (ja tekevät edelleen) minut huomattavasti onnellisemmaksi, kuin tilin saldo. Harvemmin olen myöskään katunut mitään hankintaani, vaikka muiden laskujen eräpäivämäärät olisivat sen seurauksena vähän paukkuneet.

Jopa säästäminen - joka monen mielestä tekee ihmisestä vastuullisemman - on minulla perustunut aina (kuten nytkin) puhtaasti siihen, mitä aion säästämilläni rahoilla ostaa. Mitään summaa ei ole ikinä kiinnostanut kerryttää esimerkiksi sijoittamalla. En ole myöskään säästänyt pahan päivän varalle, koska suhtaudun rahaan jotenkin optimistisen huolettomasti (on siis sanommattakin selvää, että paha päivä ei ole vielä koskaan saanut minua kiinni).

Asenteeni rahaa kohtaan on siis ollut tähän mennessä jokseenkin iloisen vastuuton.


Viime aikoina on kuitenkin alkanut tuntua kovasti siltä, että tässä suhteessa - jos ei vielä missään muussa - olisi aika hieman aikuistua. Tylsää, mutta jos raotan realismille edes hieman ovea hauskaan elämääni, ovat raha-asiani ehdottomasti se ensimmäinen osa-alue, jossa minun on ryhdistäydyttävä. 

Googlaillessani asiaa, löysin Melissa Brownen Sydney Morning Heraldssa julkaistun hauskan (mutta tuskaisen osuvan!) kirjoituksen parikymppisenä säästämisestä. Browne kirjoittaa Sinkkuelämää-sarjan jaksosta, jossa Carrielle selviää, että hänen on lunastettava vuokra-asuntonsa tai muutettava pois 30 päivän kuluessa. Koska Carrie on kuitenkin suhtautunut viimeiset kymmenisen vuotta huolettomasti rahankäyttöönsä, on hänellä käsirahan sijaan 40 000 dollarin arvosta kenkiä.

Browne toteaa kirjoituksensa päätteeksi, "My favourite SATC characters were Samantha and Miranda. They owned their own apartments, ran businesses and had careers. They were sexy, sassy and financially fierece." Financially fierce. Siinäpä tavoite!

Otin siis käyttöön Officen henkilökohtainen kuukausibudjetti Excel-pohjan, jonka voi ladata ilmaiseksi täältä. Pohja on hyvä koska siinä on erilliset sarakkeet arvioiduille ja toteutuneille menoille ja tuloille.

Budjetoin jo marraskuun valmiiksi. Se oli ensiksi aika kamalaa, etenkin kun näin rahasumman solussa Arvioitu saldo (arvioidut menot vähennettynä arvioiduista tuloista). Mutta sitten tajusin, että kaikkien pakollisten kulujen, muutaman hankinnan ja kolminumeroisen säästösumman jälkeenkin tililleni jää vielä ihan kivasti rahaa.

Nyt minulla on selkeä tavoite: toteutuneet kulut eivät saa tässä kuussa kasvaa merkittävästi suuremmiksi, kuin olen tuohon kaavaan ennakoinut. Silloin voin laittaa kuun lopussa tilille jääneen summan suoraan säästöön - ja voi hyvinkin olla, että seuraavan matkan budjetti on pian koossa, ja voin ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi sen objektiivin.

Kuukausibudjetti ei yhtäkkiä tunnukkaan niin kauhealta ajatukselta.


Tämän jutun kuvituksena toimivat asiat, joiden kohdalla säästäminen on minulle haastavaa. Ai niin ja: se kyseinen Sinkkuelämää-jakso tullee tänään uusintojenuusintojenuusintana Avalta klo 22:35. Ihan vaan siltä varalta, että joku ei vielä vakuuttunut kuukausibudjetin kannattavuudesta.

Sunday, 29 October 2017

Roskaton elämä?


Luin viime viikolla, että LADbible on tehnyt vetoomuksen YK:lle, jotta Tyynellä merellä kelluva Ranskan kokoinen jäte- ja roskalautta rekisteröitäisiin viralliseksi valtioksi nimeltä Trash Isles. Jutun juju piilee siinä, että jos roskalautta pääsee YK:n jäseneksi, koskevat sitä automaattisesti myös YK:n ympäristösäännökset. Tällöin, muutaman byrokraattisen mutkan kautta, muut valtiot ovat velvoitettuja siivoamaan lautan pois. 

Saadakseen vetoomuksensa YK:n käsittelyyn, LADbible tarvitsee siihen 150 000 allekirjoitusta - allekirjoittajat ilmoittavat itsensä "Trash Islesin kansalaisiksi", jotta vetoomus saisi enemmän painoarvoa. 

"Ensure the World's first country
made of trash, is its last.
Become a citizen of Trash Isles."


Allekirjoitin vetoomuksen tänään, ja se sai jälleen kerran miettimään niitä roskamääriä, joita tuotan omassa arjessani. Tuntuu nimittäin, että roskaa syntyy ihan valtavat määrät! Ja sekös harmittaa, koska vaikka kierrätämme esimerkillisesti ja vältämme minkään superpakatun ostamista, paras roska on kuitenkin se, jota ei synny lainkaan.

Roskatonta elämää - kuten lihatontakin elämää - kannattaa omaksua pienin kehitysaskelin, kirjoittaa roskatonta elämää elävä Lauren Singer Trash is for Tossers-blogissaan. Niinpä mietin, miten voisin haastaa itseni vähentämään elämästäni aiheutuvaa roskaa vähitellen. Tulin lopulta siihen tulokseen, että on paras poistaa yksi roskaa aiheuttava tapa elämästään joka viikko.   


Aloitan siis pienen päivityssarjan aiheesta Roskaton elämä. Yksinkertaisuudessaan jutun juoni on se, että jaan joka viikko yhden niksin, minkä avulla roskaa on helppo vähentää päivittäisestä elämästä. 

Haaste osuu tahattomasti, mutta oikein mainiosti, tähän tulevan kulutusjuhlan kynnykselle. Jouluna syntyy paljon roskaa (think: korttiaskartelu, paketointi, ruuanlaitto), mutta se tarjoaa näin ollen myös täydellisen tilaisuuden haastaa itseään tekemään asioita hieman eri tavalla, roskattomammin!

Toivottavasti te innostutte aiheesta yhtä paljon kuin minä. 

Kuvat on otettu Rooman-matkaltamme, jossa ihmetytti mittava roskaaminen, ja muovipussien yltiökäyttö. Keräsin katseita Marimekon kangaskassillani paikallisessa ruokakaupassa - ja siivoojat kummastelivat, kun emme olleet heittäneet muovisia vesipulloja suoraan roskikseen vaan keränneet ne erikseen roskakaappiin. Kirpaisi huomata, että mitään pullonpalautusjärjestelmää ei (tietenkään) löytynytkään lähikaupasta. 

Saturday, 28 October 2017

Ensilumi ja maailman maukkain siemennäkkileipä


Ajattelin, että ensilumi satoi tänä vuonna jotenkin poikkeuksellisen aikaisin, mutta sitten tajusin, että nythän on jo loka-marraskuun vaihde. Viime vuonna ensilumi satoi 3. marraskuuta, eli loppupeleissä samoihin aikoihin, mutta puut taisivat olla silloin jo paljaat lehdistä. Vihertävät lehdet joiden päälle on satanut lunta näyttää aina hassuilta - ihan kun lumi olisi tavoittanut jonkun viherkasvin, joka ei ymmärrä pudottaa lehtiään syksyllä. 

Ensilumi vaikuttaa aina käänteentekevästi vuodenaikaan. Siitä alkaa puolivirallisesti loppusyksy, eli ollaan väistämättä talven kynnyksellä. 

Toinen käänteentekevä asia elämässäni viimeaikoina on ollut se, että tein ensimmäistä kertaa todella onnistunutta simennäkkäriä. Nimesin sen tietenkin heti vaatimattomasti maailman maukkaimmaksi siemennäkkileiväksi, koska minulla on ehkä lievä Kattokassis-syndrooma omien tekemisieni suhteen.  

Olen yrittänyt tehdä siemennäkkäriä varmaan viisi kertaa Risentan pussista, mutta lopulta touhu alkoi lähinnä ärsyttää, kun valmis näkkäri mureni aina käsiin. Sitten älysin sooloilla reseptin kanssa hieman, ja lisäsin pussin sisältöön puolitoista desiä kaurahiutaleita ja vähän enemmän öljyä ja vettä. Ja avot, syntyi maailman paras simennäkkäri! Taas yksi esimerkki siitä, ettei valmiita ohjeita kannata noudattaa turhan tarkasti.


Risentalla on paljon erilaisia puolivalmiita simennäkkäriseoksia, mutta oma lempparini on se juuresversio, missä on mukana ainakin punajuurta ja porkkanaa. Juurekset lisää mukavasti maukkautta näkkäriin, eikä maissijauhon ja öljyn sivumaut pääse puskemaan ihan yhtä paljon läpi. Lisäksi moni päällinen saa kivaa potkua erityisesti punajuuresta. 

Titenkin siemennäkkäriä voi tehdä hieman edullisemmin alusta asti itse, kun ostaa siemenet erikseen ja risentan maissijauhopussin. Siinä tapauksessa raastaisin juurekset taikinan sekaan raastimen pienimmällä syrjällä, jotta ne eivät riko näkkärin rakennetta. 

Näkkäriä kannattaa tehdä paljon kerralla, koska vaikka se on muuten vaivaton tehdä, menee sen paitamiseen tovi. Sitäpaitsi pellillinen katoaa ihan armottoman nopeasti!

Päällisiksi sopivat parhaiten välimeren gouda (juustotiskistä) ja Aura-juusto. Jos haluat tehdä vieraillesi alkupaloja, levitä näkkäripalalle aprikoosimarmeladia, leikkaa päälle mehevä valkohomejuustomöykky  ja koristele mintunlehdellä. Söin näitä eräässä taannoisessa tapahtumassa todella liian monta.



Maailman maukkain siemennäkkäri
(2 pellillistä)

1 pss Risentan juures-siemennäkkärisekoitusta
1,5 dl luomukaurahiutaleita
1 dl ruuanlaittoon sopivaa oliiviöljyä 
2dl keitettyä vettä


Sekoita näkkäripussin sisältö ja kaurahiutaleet. Lisää öljy ja keitetty vesi, ja sekoita kunnolla. Jaa taikina kahdelle leivinpaperille. Levitä taikinan päälle toinen arkki leivinpaperia ja kauli taikina sen päältä tasaisen litteäksi. Siirrä taikina varovasti uunipellille. Paista ensin 15min, jonka jälkeen leikkaa näkkäri esim. pizzaleikkurilla haluamasi kokoisiksi paloiksi. Tein itse 12 palaa, mutta jos valmistat näkkäriä alkupaloja varten, voit tehdä paloista pienempiäkin! Paista paloja vielä 35-40 min. Mitä kauemmin näkkäriä paistat, sitä rapeampaa siitä tulee, mutta varo ette kärähtämistä.

Saturday, 21 October 2017

Iltakävelyllä


Syksy on upeaa ulkoiluaikaa. On mukavan kirpsakka ilma, mutta ei vielä niin kylmä, että pitäisi pukea ihan älyttömästi päälle. Matalalla lipuva aurinko luo ihan omansalaisen valomaailman, ja kultaisiksi ja punaisiksi muuttuneet lehdet ovat jotenkin reippaita ja iloisia. Auringonlaskua edeltää pastellien kirjo, jonka jälkeen auringon viimeiset säteet värjäävät taivaan dramaattisen oranssiksi. Auringon laskettua tulee tyyni iltahämärä, ja lopulta samettinen pimeys.


Ulkona liikkuminen tuntuu myös toimivan syystahmeuden ennaltaehkäisytaktiikkana loistavasti. Toimistossa istutun päivän jälkeen aivot ovat velliä ja monesti tuntuu, että jos pääsen työpäivältä kotiin siinä viiden tai kuuden aikaan, katoavat ne seuraavat viitisen tuntia ihan huomaamatta kuka ties minne. Miettikää viisi tuntia hyvää aikaa, puff vain, tiessään! 

Jos sää ei siis ole aivan kamala, vaihdan heti töistä kotiin päästyäni ulkoilukamat päälle ja herätän hunttuun iltapäiväunilta lenkille. Vilma tietenkin lähtee ulos ainoastaan silloin kuin sää on siedettävä, eli siltä en saa tukea niinä iltapäivinä kun taivas on harmaa ja sataa hyytävää tihkua. Hyvällä säällä kävelemme kuitenkin tunnin merenrantaa pitkin, ja ehdimme kotiin juuri pimeyden laskeutuessa.

Lähtökynnys hipoo kyllä rehellisesti sanottuna monena iltapäivänä suunnilleen kahdessa metrissä, mutta kapuan päättäväisesti sen yli, koska olen todennut ulkoilun olevan ainoa tapa estää loppuillan aivokoomaa. 


Aivojen saatua hieman happea ja hyytävää merituulta sokkeloihinsa, ne jaksavat kummasti rykäistä vielä pari iltapuhdetta. On ihan mahtavaa mennä nukkumaan tietäen, että neuleet ovat tuulettumassa, pyykit kuivumassa ja seuraavan päivän lounas on pakattu valmiiksi jääkaappiin, eikä keittiössä odota tiskivuori, tai makuuhuoneen lattialla edellisen päivän vaatteet.

Oikeastihan minulla on tällaista epäinhimillistä tehokkuutta ja tunnollisuutta kohtaan sellainen vaikea viha-rakkaussuhde. Melkein ärsyttää myöntää, että uuteen päivään on helpompi herätä hyvin mielin, kun edellinen ei näy joka nurkassa, koska haluaisin olla boheemi ja dekadentti olento, mutta siedän jatkuvaa kaaosta loppupeleissä aika huonosti. Sen sijaan arvostan sitä, että hoidettuani tarpeelliset hommat, on minulla mielin määrin aikaa viipyillä iltakävelyllä ottamassa kuvia hassunhauskoista karvakutaleista ja myrkkysienistä.


Monday, 9 October 2017

Mason Pearson - hiusharjojen Rolls-Royce


Se taisi olla alkuvuodesta, kun istahdin kampaamontuoliin ja sain kysyvän katseen kampaajaltani: mitä ihmettä olet tehnyt tälle? Lipasautin silloin, että ongelmana taisi olla ennemmin se, etten ole tehnyt hiuksilleni juuri mitään. Seurasi melkoinen läksytys, ja otinkin ensimmäisen parannusaskelen heti tuon kampaamokäynnin jälkeen, kun hankin nykyisen suosikkihoitoaineeni. 

Keväällä kävin sitten kuvaamassa Proloquen upean uuden liiketilan ja aloimme keskustella Elsan kanssa hiusharjoista. Kaduin kuitenkin suurta suutani hetkeä myöhemmin, kun möläytin ihanalle Elsalle, että selvitän kuontaloni edelleen muovisella Tangle Teezerillä. Elsa oli ehkä hieman järkyttynyt ja suositteli kokemuksen syvällä rintaäänellä vaihtamaan laadukkaampaan hiusharjaan välittömästi. Hetken tuumittuani sovimme, että saisin heiltä blogiyhteistyön merkeissä yhden Proloquen ehkä ihannimmista tuotteista: Mason Pearsonin hiusharjan - eli Elsan sanoin, hiusharjojen Rolls-Roycen.  


Niinhän siinä sitten kävi, että kesän putkiremonttievakkohässäkän keskellä hiusharjan hakeminen jäi - eikö ole ihanaa, miten hävyttömästi käytän remonttia tekosyynä kaikelle - ja venyi aina lokakuulle saakka. Tällä viikolla sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi käydä hakemassa ikioman Mason Pearsonini Proloquesta. 

Lieneekö syksy inspiroinut ottamaan taas uuden askelen paremmin hoidettuja hiuksia kohti (niitä on hyvä ottaa näin puolen vuoden välein), mutta etenkin Rooman lomamme jälkeen tuntui, että  hiukset ovat yksinkertaisesti olleet liian kauan retuperällä. Kenties motivaationa toimi uusi työ? Huithapelina juoksennellun kesän jälkeen vietän nyt selvästi enemmän aikaa peilin edessä aamuisin, ja silloin on tietenkin ihan suotavaa, että huomaakin jotain eivätkä ajatukset vaan pyöri olemassaolon suurten kysymysten - kuten lounasvaihtoehtojen - ympärillä. 


Oli miten oli, olen melko varma, että kampaajani lähettää seuraavan käyntini jälkeen Elsalle ruusuja. Harja on nimittäin ihan mieletön. Elsa valitsi hiuslaadulleni sopivimman harjatyypin, eli harjas- ja nylon-tuppojen sekoituksen ja valitsin itse kooksi handyn, joka sopii käteeni kuin valettu. 

Harja on valmistettu melkein kokonaan käsityönä Englannissa ja sen laadukas muotoilu 130:n vuoden kehittelyn tulos. Harjan kuminen tyyny valmistetaan edelleen käsin ja muovinen kahva hiotaan millintarkasti, jotta siihen ei jää ainuttakaan terävää kulmaa. Lisäksi Mason Pearson on kehittänyt oman, hiusharjojen tupoiksi parhaiten soveltuvan nylon-laatunsa ja valitsee harjoissa käytettävät luonnolliset harjakset tarkoin. Jokainen hiusharja on siis todella tarkan ja laadukkaan käsityön tulos. 


Lisäksi Mason Pearsonilla on hurjan mielenkiintoinen historia. Harja sai alkunsa, kun Hra. Mason Pearson muutti avioiduttuaan Yorkshiresta Lontooseen 1860-luvulla ja siirtyi  työstään villankäsittelykangaspuiden parista British Steam Brush Works:lle. Pearson sovelsi ammattitaitoaan villankäsittelyn parissa hiusharjojen tuotantoon ja kehitteli automaattisen harjanporauskoneen, joka nopeutti tuotantoa roimasti. Kone sai suurta tunnustusta, kun Mason Pearson voitti sillä hopeamitalin Kansainvälisten Keksintöjen Näyttelyssä vuonna 1885.

Samana vuonna Mason Pearson aloitti kumisen harjastyynyn kehittelyn, joka valmistui vuonna 1905, vuosi ennen hänen kuolemaansa. Pearsonin vaimo Mary jatkoi yritystä vielä 20 vuotta Pearsonin menehdyttyä lastensa tukemana, ja yritys laajeni lopulta työllistämään koko kuusihenkisen perheen. Nykyiset harjamallit ovat alkuperäisen 1885-vuoden kaltaisia, mutta niihin tehtiin joitain pysyviä parannuksia 1920-luvulla. 1920-luvulta ovat jääneet myös hurmaavaakin hurmaavammat käytännönläheiset tuotenimet: Large Extra, Small Extra, Popular ja Junior.  


On kerrassaan upeaa, että maailmasta löytyy vielä tuotteita, joiden arvokasta käsityöperinnettä ei ole lähdetty muuttamaan voiton tavoittelun tai minkään muunkaan nykyaikaisen verukkeen varjolla. On luotettu aitoon alkuperäiseen - ja tietenkin timanttiseen laatuun. Nöyrä kiitos Proloquen Elsalle ja Noralle, että tutustutitte minut Mason Pearsonin ihmeelliseen maailmaan! Oma Dark Ruby Handyni kulkee matkassani tästä lähtien aina, ja kuuluu ehdottomasti rakkaimpien esineitteni joukkoon. 

Hiusharja saatu blogiyhteistyön kautta Proloquelta

Tuesday, 3 October 2017

Mattopyykillä


Kesä jäi tänä vuonna putkirmonttihässäkän jalkoihin. Asuimme heinä- ja elokuun vanhemmillani ja elämän mahduttaminen yhteen (tilavaankaan) makuuhuoneeseen oli odotettua vaikeampaa, koska matkalaukkuelämä ja väliaikaismajoittuminen eivät yksinkertaisesti ole lainkaan minua varten.

Hyviä puolia vanhemmilla asumisessa kuitenkin oli esimerkiksi se, että tehokkuuden ruumiillistuma (tunnetaan myös nimellä Äiti) oli jatkuvasti patistamassa jonkun projektin pariin, ja saimme siis paljon aikaan. Yksi parhaista kesäaskareista, joka on muodostunut meillä Äidin kanssa jonkinasteiseksi perinteeksi, on mattopyykillä käynti. Palataan siis hetkeksi aurinkoiseen kesäpäivään, joilloin jääkylmät vesipisarat satoivat taivaan sijaan mattolaiturin huuhteluletkusta.


Kuten kirjoitin aiemmin, mattopyykki ei välttämättä tunnu noin ensialkuun houkutelevimmalta tavalta viettää hellepäivää, mutta on ehdottomasti sen väärti. Itseään kiittää viimeistään näin syksyllä, kun elämä siirtyy takaisin sisätiloihin - puhtaat matot viimeistelevät siistin kodin ja näyttävät todella erilaisilta pienen mäntysuopakäsittelyn jälkeen.

Päätin itse (Äidin yllyttämänä) ottaa vastaan the ultimate challenge, ja pestä punaisen villamattomme, jonka olen tinkinyt eräältä antiikkitorilta joitain vuosia sitten. Matto on kaunis kuin mikä, mutta en todella tiedä mihin maailmanaikaan se on viimeksi nähnyt harjaa ja saippuaa. Ostin maton talvella ja pidin sitä tuolloin hangessa muutaman päivän, mutta kesän koittaessa pesu jäi tekemättä - ja niin on käynyt sittemmin joka kesä. Nyt kun matto piti muutenkin kantaa putkiremontin alta pois, tuli se vihdoin pestyä.

Villamaton (siis oikean, sidotun villamaton) peseminen ei ole mitään lastenleikkiä, koska matto painaa märkänä kuin synti. Jos siis suunnittelet olohuoneen kolmemetrisen berberin pesua, kannattaa lahjoa kaikki kynnelle kykenevät nostoavuksi. Meitä oli kaksi - jos nyt ei niin lihaksikasta, niin ainakin kovin päättäväistä - naista, ja silti tällaisen pienemmänkin villamaton siirtely otti voimille.


Matonpesu aloitetaan tietenkin jo kotona perinpohjaisella imuroinnilla, jotta matosta saadaan poistettua irtoroskat. Pitkänukkaisemman villamaton, sekä silkkimattojen pesuun kannattaa valita pehmeä- ja pitkäharjaisempi matonpesuharja, jotta langat eivät nukkaannu tai hankaudu poikki. Aitoja mattoja hangataan vain pitkittäisuuntaan ja kulumisen ehkäisemiseksi vältetään pyöriviä liikkeitä, sekä tarpeetonta voimankäyttöä. Vettä sen sijaan kannattaa lotrata, sillä kuivana harjaaminen ei myöskään ole lankojen mieleen.

Matonpesuaineita lienee muitakin, mutta itselleni Mäntysuopa on se ainoa oikea matonpesusaippua. Siitä jää ihana puhdas tuoksu vielä huuhtelun jälkeenkin. Matto kannattaa huuhdella altaassa, jonka jälkeen se nostetaan vielä rekille ja huuhdellaan niin kauan, ettei sen pinta enää vaahtoa. Maton annetaan valua hetki, jonka jälkeen se vedetään mattomankelin läpi. Mattomankeli puristaa ylimääräiset vedet pois, mutta kovin tiheää mattoa voi joutua vetämään sen läpi useamman kerran. Mankeloidessa kannattaa varoa sormiaan, ne lipsahtavat helposti mankelin rautaiseen kitaan!


Mattopyykille kannattaa lähteä kesällä, kun yöt ovat vielä suhteellisen lämpimiä ja kuivia, koska matoilla kestää muutama päivä kuivua. Vaikka sadetta ei luvattaisikaan, en jättäisi mattoja yöksi ulos kuivumaan, sillä siinä voi äkkiä käydä vanhanaikaisesti. Muistan, kun Äiti pesi yhtenä kesänä vaalean räsymaton, ja jätti sen yöksi terassille kuivumaan - ja eräs pihapiirin mustarastas kävi tekemässä siihen tarpeensa. Eihän siinä, mutta rastas oli mitä ilmeisimmin syönyt mustikoita edellisellä ateriallaan... Meillä mattoja on sittemmin kuivatettu öisin takan edessä.

Tänä vuonna ei enää ehdi mattolaitureille, mutta ota kuitenkin talvipuhteeksi mattojesi syynääminen ja valitse valmiiksi, mitkä matot peset heti auringon ja lämmön palattua. Voit myös katsoa lähimmän matonpesupaikan etukäteen, ainakin Helsingin, Espoon ja Vantaan pesupaikat löytyvät helposti kaupunkien sivuilta. Suosi kuitenkin kuivanmaan viemäröityjä pesupaikkoja, jotta matonpesuaineet eivät pääse likaamaan tai rehevöittämään läheisiä vesistöjä. Mutta nyt niihin matonsyynäyspuuhiin - lupaan muistutella teitä tästä taas ensi kesän kynnyksellä!


The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.