Saturday, 21 October 2017

Iltakävelyllä


Syksy on upeaa ulkoiluaikaa. On mukavan kirpsakka ilma, mutta ei vielä niin kylmä, että pitäisi pukea ihan älyttömästi päälle. Matalalla lipuva aurinko luo ihan omansalaisen valomaailman, ja kultaisiksi ja punaisiksi muuttuneet lehdet ovat jotenkin reippaita ja iloisia. Auringonlaskua edeltää pastellien kirjo, jonka jälkeen auringon viimeiset säteet värjäävät taivaan dramaattisen oranssiksi. Auringon laskettua tulee tyyni iltahämärä, ja lopulta samettinen pimeys.


Ulkona liikkuminen tuntuu myös toimivan syystahmeuden ennaltaehkäisytaktiikkana loistavasti. Toimistossa istutun päivän jälkeen aivot ovat velliä ja monesti tuntuu, että jos pääsen työpäivältä kotiin siinä viiden tai kuuden aikaan, katoavat ne seuraavat viitisen tuntia ihan huomaamatta kuka ties minne. Miettikää viisi tuntia hyvää aikaa, puff vain, tiessään! 

Jos sää ei siis ole aivan kamala, vaihdan heti töistä kotiin päästyäni ulkoilukamat päälle ja herätän hunttuun iltapäiväunilta lenkille. Vilma tietenkin lähtee ulos ainoastaan silloin kuin sää on siedettävä, eli siltä en saa tukea niinä iltapäivinä kun taivas on harmaa ja sataa hyytävää tihkua. Hyvällä säällä kävelemme kuitenkin tunnin merenrantaa pitkin, ja ehdimme kotiin juuri pimeyden laskeutuessa.

Lähtökynnys hipoo kyllä rehellisesti sanottuna monena iltapäivänä suunnilleen kahdessa metrissä, mutta kapuan päättäväisesti sen yli, koska olen todennut ulkoilun olevan ainoa tapa estää loppuillan aivokoomaa. 


Aivojen saatua hieman happea ja hyytävää merituulta sokkeloihinsa, ne jaksavat kummasti rykäistä vielä pari iltapuhdetta. On ihan mahtavaa mennä nukkumaan tietäen, että neuleet ovat tuulettumassa, pyykit kuivumassa ja seuraavan päivän lounas on pakattu valmiiksi jääkaappiin, eikä keittiössä odota tiskivuori, tai makuuhuoneen lattialla edellisen päivän vaatteet.

Oikeastihan minulla on tällaista epäinhimillistä tehokkuutta ja tunnollisuutta kohtaan sellainen vaikea viha-rakkaussuhde. Melkein ärsyttää myöntää, että uuteen päivään on helpompi herätä hyvin mielin, kun edellinen ei näy joka nurkassa, koska haluaisin olla boheemi ja dekadentti olento, mutta siedän jatkuvaa kaaosta loppupeleissä aika huonosti. Sen sijaan arvostan sitä, että hoidettuani tarpeelliset hommat, on minulla mielin määrin aikaa viipyillä iltakävelyllä ottamassa kuvia hassunhauskoista karvakutaleista ja myrkkysienistä.


Monday, 9 October 2017

Mason Pearson - hiusharjojen Rolls-Royce


Se taisi olla alkuvuodesta, kun istahdin kampaamontuoliin ja sain kysyvän katseen kampaajaltani: mitä ihmettä olet tehnyt tälle? Lipasautin silloin, että ongelmana taisi olla ennemmin se, etten ole tehnyt hiuksilleni juuri mitään. Seurasi melkoinen läksytys, ja otinkin ensimmäisen parannusaskelen heti tuon kampaamokäynnin jälkeen, kun hankin nykyisen suosikkihoitoaineeni. 

Keväällä kävin sitten kuvaamassa Proloquen upean uuden liiketilan ja aloimme keskustella Elsan kanssa hiusharjoista. Kaduin kuitenkin suurta suutani hetkeä myöhemmin, kun möläytin ihanalle Elsalle, että selvitän kuontaloni edelleen muovisella Tangle Teezerillä. Elsa oli ehkä hieman järkyttynyt ja suositteli kokemuksen syvällä rintaäänellä vaihtamaan laadukkaampaan hiusharjaan välittömästi. Hetken tuumittuani sovimme, että saisin heiltä blogiyhteistyön merkeissä yhden Proloquen ehkä ihannimmista tuotteista: Mason Pearsonin hiusharjan - eli Elsan sanoin, hiusharjojen Rolls-Roycen.  


Niinhän siinä sitten kävi, että kesän putkiremonttievakkohässäkän keskellä hiusharjan hakeminen jäi - eikö ole ihanaa, miten hävyttömästi käytän remonttia tekosyynä kaikelle - ja venyi aina lokakuulle saakka. Tällä viikolla sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi käydä hakemassa ikioman Mason Pearsonini Proloquesta. 

Lieneekö syksy inspiroinut ottamaan taas uuden askelen paremmin hoidettuja hiuksia kohti (niitä on hyvä ottaa näin puolen vuoden välein), mutta etenkin Rooman lomamme jälkeen tuntui, että  hiukset ovat yksinkertaisesti olleet liian kauan retuperällä. Kenties motivaationa toimi uusi työ? Huithapelina juoksennellun kesän jälkeen vietän nyt selvästi enemmän aikaa peilin edessä aamuisin, ja silloin on tietenkin ihan suotavaa, että huomaakin jotain eivätkä ajatukset vaan pyöri olemassaolon suurten kysymysten - kuten lounasvaihtoehtojen - ympärillä. 


Oli miten oli, olen melko varma, että kampaajani lähettää seuraavan käyntini jälkeen Elsalle ruusuja. Harja on nimittäin ihan mieletön. Elsa valitsi hiuslaadulleni sopivimman harjatyypin, eli harjas- ja nylon-tuppojen sekoituksen ja valitsin itse kooksi handyn, joka sopii käteeni kuin valettu. 

Harja on valmistettu melkein kokonaan käsityönä Englannissa ja sen laadukas muotoilu 130:n vuoden kehittelyn tulos. Harjan kuminen tyyny valmistetaan edelleen käsin ja muovinen kahva hiotaan millintarkasti, jotta siihen ei jää ainuttakaan terävää kulmaa. Lisäksi Mason Pearson on kehittänyt oman, hiusharjojen tupoiksi parhaiten soveltuvan nylon-laatunsa ja valitsee harjoissa käytettävät luonnolliset harjakset tarkoin. Jokainen hiusharja on siis todella tarkan ja laadukkaan käsityön tulos. 


Lisäksi Mason Pearsonilla on hurjan mielenkiintoinen historia. Harja sai alkunsa, kun Hra. Mason Pearson muutti avioiduttuaan Yorkshiresta Lontooseen 1860-luvulla ja siirtyi  työstään villankäsittelykangaspuiden parista British Steam Brush Works:lle. Pearson sovelsi ammattitaitoaan villankäsittelyn parissa hiusharjojen tuotantoon ja kehitteli automaattisen harjanporauskoneen, joka nopeutti tuotantoa roimasti. Kone sai suurta tunnustusta, kun Mason Pearson voitti sillä hopeamitalin Kansainvälisten Keksintöjen Näyttelyssä vuonna 1885.

Samana vuonna Mason Pearson aloitti kumisen harjastyynyn kehittelyn, joka valmistui vuonna 1905, vuosi ennen hänen kuolemaansa. Pearsonin vaimo Mary jatkoi yritystä vielä 20 vuotta Pearsonin menehdyttyä lastensa tukemana, ja yritys laajeni lopulta työllistämään koko kuusihenkisen perheen. Nykyiset harjamallit ovat alkuperäisen 1885-vuoden kaltaisia, mutta niihin tehtiin joitain pysyviä parannuksia 1920-luvulla. 1920-luvulta ovat jääneet myös hurmaavaakin hurmaavammat käytännönläheiset tuotenimet: Large Extra, Small Extra, Popular ja Junior.  


On kerrassaan upeaa, että maailmasta löytyy vielä tuotteita, joiden arvokasta käsityöperinnettä ei ole lähdetty muuttamaan voiton tavoittelun tai minkään muunkaan nykyaikaisen verukkeen varjolla. On luotettu aitoon alkuperäiseen - ja tietenkin timanttiseen laatuun. Nöyrä kiitos Proloquen Elsalle ja Noralle, että tutustutitte minut Mason Pearsonin ihmeelliseen maailmaan! Oma Dark Ruby Handyni kulkee matkassani tästä lähtien aina, ja kuuluu ehdottomasti rakkaimpien esineitteni joukkoon. 

Hiusharja saatu blogiyhteistyön kautta Proloquelta

Tuesday, 3 October 2017

Mattopyykillä


Kesä jäi tänä vuonna putkirmonttihässäkän jalkoihin. Asuimme heinä- ja elokuun vanhemmillani ja elämän mahduttaminen yhteen (tilavaankaan) makuuhuoneeseen oli odotettua vaikeampaa, koska matkalaukkuelämä ja väliaikaismajoittuminen eivät yksinkertaisesti ole lainkaan minua varten.

Hyviä puolia vanhemmilla asumisessa kuitenkin oli esimerkiksi se, että tehokkuuden ruumiillistuma (tunnetaan myös nimellä Äiti) oli jatkuvasti patistamassa jonkun projektin pariin, ja saimme siis paljon aikaan. Yksi parhaista kesäaskareista, joka on muodostunut meillä Äidin kanssa jonkinasteiseksi perinteeksi, on mattopyykillä käynti. Palataan siis hetkeksi aurinkoiseen kesäpäivään, joilloin jääkylmät vesipisarat satoivat taivaan sijaan mattolaiturin huuhteluletkusta.


Kuten kirjoitin aiemmin, mattopyykki ei välttämättä tunnu noin ensialkuun houkutelevimmalta tavalta viettää hellepäivää, mutta on ehdottomasti sen väärti. Itseään kiittää viimeistään näin syksyllä, kun elämä siirtyy takaisin sisätiloihin - puhtaat matot viimeistelevät siistin kodin ja näyttävät todella erilaisilta pienen mäntysuopakäsittelyn jälkeen.

Päätin itse (Äidin yllyttämänä) ottaa vastaan the ultimate challenge, ja pestä punaisen villamattomme, jonka olen tinkinyt eräältä antiikkitorilta joitain vuosia sitten. Matto on kaunis kuin mikä, mutta en todella tiedä mihin maailmanaikaan se on viimeksi nähnyt harjaa ja saippuaa. Ostin maton talvella ja pidin sitä tuolloin hangessa muutaman päivän, mutta kesän koittaessa pesu jäi tekemättä - ja niin on käynyt sittemmin joka kesä. Nyt kun matto piti muutenkin kantaa putkiremontin alta pois, tuli se vihdoin pestyä.

Villamaton (siis oikean, sidotun villamaton) peseminen ei ole mitään lastenleikkiä, koska matto painaa märkänä kuin synti. Jos siis suunnittelet olohuoneen kolmemetrisen berberin pesua, kannattaa lahjoa kaikki kynnelle kykenevät nostoavuksi. Meitä oli kaksi - jos nyt ei niin lihaksikasta, niin ainakin kovin päättäväistä - naista, ja silti tällaisen pienemmänkin villamaton siirtely otti voimille.


Matonpesu aloitetaan tietenkin jo kotona perinpohjaisella imuroinnilla, jotta matosta saadaan poistettua irtoroskat. Pitkänukkaisemman villamaton, sekä silkkimattojen pesuun kannattaa valita pehmeä- ja pitkäharjaisempi matonpesuharja, jotta langat eivät nukkaannu tai hankaudu poikki. Aitoja mattoja hangataan vain pitkittäisuuntaan ja kulumisen ehkäisemiseksi vältetään pyöriviä liikkeitä, sekä tarpeetonta voimankäyttöä. Vettä sen sijaan kannattaa lotrata, sillä kuivana harjaaminen ei myöskään ole lankojen mieleen.

Matonpesuaineita lienee muitakin, mutta itselleni Mäntysuopa on se ainoa oikea matonpesusaippua. Siitä jää ihana puhdas tuoksu vielä huuhtelun jälkeenkin. Matto kannattaa huuhdella altaassa, jonka jälkeen se nostetaan vielä rekille ja huuhdellaan niin kauan, ettei sen pinta enää vaahtoa. Maton annetaan valua hetki, jonka jälkeen se vedetään mattomankelin läpi. Mattomankeli puristaa ylimääräiset vedet pois, mutta kovin tiheää mattoa voi joutua vetämään sen läpi useamman kerran. Mankeloidessa kannattaa varoa sormiaan, ne lipsahtavat helposti mankelin rautaiseen kitaan!


Mattopyykille kannattaa lähteä kesällä, kun yöt ovat vielä suhteellisen lämpimiä ja kuivia, koska matoilla kestää muutama päivä kuivua. Vaikka sadetta ei luvattaisikaan, en jättäisi mattoja yöksi ulos kuivumaan, sillä siinä voi äkkiä käydä vanhanaikaisesti. Muistan, kun Äiti pesi yhtenä kesänä vaalean räsymaton, ja jätti sen yöksi terassille kuivumaan - ja eräs pihapiirin mustarastas kävi tekemässä siihen tarpeensa. Eihän siinä, mutta rastas oli mitä ilmeisimmin syönyt mustikoita edellisellä ateriallaan... Meillä mattoja on sittemmin kuivatettu öisin takan edessä.

Tänä vuonna ei enää ehdi mattolaitureille, mutta ota kuitenkin talvipuhteeksi mattojesi syynääminen ja valitse valmiiksi, mitkä matot peset heti auringon ja lämmön palattua. Voit myös katsoa lähimmän matonpesupaikan etukäteen, ainakin Helsingin, Espoon ja Vantaan pesupaikat löytyvät helposti kaupunkien sivuilta. Suosi kuitenkin kuivanmaan viemäröityjä pesupaikkoja, jotta matonpesuaineet eivät pääse likaamaan tai rehevöittämään läheisiä vesistöjä. Mutta nyt niihin matonsyynäyspuuhiin - lupaan muistutella teitä tästä taas ensi kesän kynnyksellä!


Saturday, 23 September 2017

Chez Dédé


Tuntuu, kuin Rooman lomastamme olisi jo pieni ikuisuus. Olen kuitenkin suhteellisen varma, että tunne johtuu yksinomaa arkielämän viimeaikaisista mullistuksista, sillä reissusta on ainakin kalenterin mukaan alle kuukausi. Lähes kuukausi on tietenkin internetin ihmeellisessä maailmassa hurjan pitkä hiljaiselo, mutta enpä viitsi elellä elämääni moisten paineiden varjossa. Sitä paitsi, matkavinkit - varsinkaan paikkaan jota kutsutaan ikuiseksi kaupungiksi - tuskin vanhenevat parissa hassussa viikossa.


Emme käyneet Rooman matkallamme kaupoilla mitenkään suunnitellusti. Olin googletellut pari vintage-myymälää etukäteen, mutta kun ne osoittautuivat valtaisiksi pettymyksiksi, oli sotasuunnitelmamme se vanha ja hyväksi todettu päämäärätön haahuilu. Roomassa oli itseasiassa kovin vinkeää haahuilla; meillä on kummallakin suhteellisen hyvä suuntavaisto, mutta piazzojen ja kapeiden kujien labyrintissä tuntui, että suuntavaisto katosi (ei vaan meiltä, vaan myös puhelimien karttaohjelmalta) alta aikayksikön. Suunnistimme siis pääasiassa sen mukaan, mikä kuja näytti milloinkin hauskimmalta. Roomassa taktiikka toimi hyvin (oo paitsi nälkäisenä ruokapaikkaa etsiessä), sillä varsinkin keskustaa lähestyttäessä oli jokaisella sivukujalla mitä viehättävimpiä pieniä putiikkeja - kuten kuvissa näkyvä Chez Dédé.



Chez Dédé toi välittömästi mieleen rakkaan Proloquen, vaikka tunnelma jäi himpun verran vähemmän taianomaiseksi, eikä tuotevalikoima ollut ihan yhtä viehättävä. Chez Dédén liiketila on kuitenkin vaikuttava, ja jaettu kolmeen eri tilaan; niin sanottuun pääsaliin, pieneen buduaariin ja ihanaan lukusaliin, joka oli omistettu yksinomaan toistaan upeammille kahvipöytäkirjoille. Olisi kuulkaa ollut hankintoja vaikka millä mitalla! Onneksi matkakumppanini kuitenkin muistutti hienovaraisesti, että kaikki minkä ostaa täytyy myös kantaa...


Kaupunkilomilla on mielestäni aina mukavaa käydä paikallisissa pienputiikeissa. Vaikka tuotteet olivat sellaisia, että niitä löytyy Suomestakin (tjaa, ehkä ainoastaan Proloquesta), niin ulkomaanmatkalta ostettu seinälautanen tai tuoksukynttilä muistuttaa aina erityisesti matkasta, jolta se on ostettu. Tietenkin hauskinta on aina ostaa kohdemaasta jotain paikallista - itse toteutin tätä filosofiaa törsäämällä jokseenkin hävyttömästi MiuMiun aurinkolaseihin...


Jos siis liikutte Roomassa (joka on kuulemma ihana matkakohde pitkälle syksyyn!) kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa Chez Dédén hurmaavaa valikoimaa. Liike löytyy osoitteesta Via di Monserrato 35, eli muistaakseni Tiber-joen tuntumasta, ydinkeskustasta etelään. Liikkeen verkkokauppa löytyy osoitteesta chezdede.com.

Saturday, 26 August 2017

Muotitaiteilija Jukka Rintala Didrichsenissä


Tällä viikolla en ole ehtinyt avata omaa konettani lainkaan. Vaihdoin nimittäin viime viikolla lennosta työpaikkaa, ja olen tehnyt viimeiset kaksi viikkoa kahta työtä päällekkäin. Ei mikään varsinainen ideaaliratkaisu, mutta tartuin uuteen työmahdollisuuteen hetkeäkään epäröimättä, sillä saamani paikka on timanttinen ja pääsin vihdoin tekemään työkseni sitä mitä olen aina halunnut - eli kirjoittamaan. Nyt istun parhaillaan lentokentällä - lähdemme nimittäin viikoksi Roomaan-, mutta ennen lentokoneeseen nousua halusin ehdottomasti käydä jakamassa tämän menovinkin niille teistä, joilla ei ole vielä viikonloppusuunnitelmia.  


Kävimme muutama viikko sitten Äidin kanssa katsomassa Didrichsenissä Muotitaiteilija Jukka Rintala - näyttelyn, joka on todella mielenkiintoinen läpileikkaus Rintalan 40-vuotisesta urasta. Esillä on laaja kattaus Rintalan loisteliaita ilta- ja tetteripukuja, koruja, sekä upean lennokkaita maalauksia. Näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, vaikka ei olisikaan mikään iltapukufriikki - Rintala on yksi suomalaisen muodin parissa pisimpään työskennelleistä ja menestyneimmistä suunnittelijoista, eli oleellinen tekijä sata vuotta täyttävän Suomen kulttuuri-identiteetissä. 


Parasta antia olivat tietenkin julkimoiden yllä nähdyt (usein ihan yltiö-överit) iltapuvut. Koska museossa kuluu käyttäytyä asiallisesti, leikimme Äidin kanssa kovaäänisesti arvausleikkiä - tehtävänä oli arvata (tai Äidin tapauksessa muistaa), kenen yllä mikäkin puku on nähty. Leikki oli ihan mahtava ja todella monen puvun kohdalla osuimme ilman ennakkotietoakin oikeaan - puvut olivat muotokieleltään niin uskomattoman paljon kantajiensa näköisiä. 


Suosikkiosani näyttelystä oli kuitenkin ehdottomasti tummanpuhuva kirjasto- ja takkahuone, jossa olivat omaan estetiikkaani eniten purreet Rintalan luomuksetkin - selkeitä, dramaattisia linjoja ja vähemmän paljetteja ja hörselöä. Täällä puvut oli esitelty hieman väljemmin, joten ne ehkä pääsivät myös paremmin oikeuksiinsa - dramaattisinkin paljetiunelma menettää selvästi tehoja, jos sen kummankin puolen seisoo kaksi yhtälailla näyttävää luomusta. Tila on tietenkin Didrichsenin kaltaisessa kotimuseossa varmasti kortilla, kun esitelävänä on niinkin laaja tuoanto kuin Rintalalla. Mutta ehkä erityisesi pääsalin tilaa olisi voinut jakaa jotenkin tehokkaammin?

Näyttely oli muuten rakennettu hauskasti niin, että pukujen lomassa oli esillä Rintalan erityisesti valikoimia aareita Didichsenin omasta kokoelmasta - maalauksia ja veistoksia kotimaisilta ja ulkomaisilta taiteilijoilta, jotka ovat inspiroineet Rintalaa omalla urallaan. Oma suosikkini oli ehdottomasi Picasso. 


Jos siis viikonloppusuunnitelmat vielä uupuvat, kannattaa ehdottomasti suunnata Didrichseniin, sillä Rintalan näyttely on esillä enää tämän viikonlopun ajan. Jos lähdet näyttelyyn seuralaisen kanssa, leikkikää puvunarvausleikkiä. Todellisen kilvan saatte aikaiseksi, kun kumpikin kirjoittaa joka puvun kohalla oman arvauksensa paperille, ja lopulta vähiten oikein arvannut tarjoaa museokahvit. 


Saturday, 12 August 2017

Elokuu


Niin, viime viikolla alkoi elokuu. Ja hah! Pian sekin on jo puolessa välissä! Tuijottaessani kalenterin uutta aukeamaa epäuskoisena tajusin, että olemme asuneet väliaikaismajoituksessa vanhempieni luona jo yli kuukauden. Metsäisen ja hieman uneliaan omakotitalolähiön tunnelma on mitä ilmeisimmin vaikuttanut ajantajuuni, koska päivät tuntuvat kuluneen letkeiden kesäaskareiden parissa ihan huomaamatta. Ehkä ajantajuuni on vaikuttanut myös kesä.

Suuri osa kesäpuuhastelustani on ollut juuri sellaista, jota kirjoitin aiemmin loppukesältä toivovani. Olemme hävittäneet Äidin kanssa lukemattoman määrän turhaa tavaraa, jota on päässyt kertymään talon ullakolle ja kaappeihin kolmen vuosikymmenen aikana. Hävitys täytyy kuitenkin tehdä järkevästi; jokaiselle tavaralle täytyy keksiä uusi koti tai jokin fiksu kierrätystapa. Siivoamisen ohessa olemme pukeneet sanoiksi ajatuksiamme tavaraan ja omistamiseen liittyen ja toivon, että löydän aikaa jakaa noita ajatuksia tännekin, sillä niihin kiteytyy monta minua viime aikoina askarruttanutta asiaa.


Rakkaita kesäperinteitäkin on tullut vaalittua. Kävimme viime viikon alulla mattopyykillä, kun sää vihdoin kirkastui ja lämpeni päiväksi.  Sain kauan pyykkäämistä odottaneen punaisen villamattomme vihdoin pestyä, ja siitä tulikin entistä komeampi mäntysuovan ja juuriharjan avulla. Mattopyykki ei välttämättä kuulosta houkuttelevimmalta tavalta viettää kaunista kesäpäivää, mutta puhtaan maton lattialle levittäminen on mahtava tunne - ja jokaisen hyytävän vesiroiskeen väärti. Nyt pitäisi vielä saada kesän mustikkasato kerättyä ja kurkut säilöttyä. Kyttäämme päivittäin avomaankurkun kilohintoja lehdistä ja vaikuttaisi siltä, että pääsemme pian säilöntähommiin  - hinnat ovat laskeneet jo sopurajan tuntumaan, eli euron tietämille.


Viime viikonloppuna pääsin mökille kahden pienen järvihirviön kanssa, ja totesin jälleen kerran, ettei ole suurempaa riemua kuin lapsen, joka saa riehua vedessä. Vietin myös päivän Tallinnassa perheemme kolmannen pikkuhirviön kanssa (joka ei kyllä ole enää niin pieni) - ja totesin, ettei ehkä sittenkään ole suurempaa riemua kuin keppihevosharrastajan, joka pääsee Tallinnan loppumattomiin käsityötukkuihin. Tein itse reissulla vuosisadan ennätyksen, kun ostin vain yhden kankaan

Muiden rynnätessä tänä viikonloppuna Flow'hun, me lähdimme kahdestaan mielitiettyni vanhempien merenrantamökille. Ja tällä hetkellä näyttää, että päätös oli oikea; pääkaupunkiseudulta on tullut hurjaa videota siellä riehuvasta ukkosmyrskystä. Myrsky näyttää kyllä tulevan tännekin, mutta ihailen sitä mieluummin villasukat jalassa mökin ikkunasta, kuin festarilavan kattamattomalta edustalta. Voimia kaikille rankkasateessa tanssiville!


Kesä on siis ollut tähän mennessä mitä parhain ja mahtava loppuhuipennuskin on luvassa, kun lähdemme kuun lopulla viikoksi Roomaan. Elokuu herättää kuitenkin aina hieman katkeransuloisia tunteita. Kesä alkaa tavallaan olla ohi (liian pian!), ja sen viime hetkistä haluaisi nauttia täysin siemauksin - ja ainakin minä toivon, että saisimme vielä edes viikon mittaisen intiaanikesän. Silti syksy kutkuttelee - se on taas uusi jakso elämässä, ja tässä viime aikoina on ollut kehitteillä eräs suuri muutos, jonka myötä syksyni on varmasti täynnä uusia jännittäviä haasteita. Mutta nyt - nyt lähden laiturilta sateensuojaan, sillä tummat pilvet kerääntyvät jo.

Monday, 26 June 2017

Loppukesän suunnitelmat


Juhannus tuntuu aina jakavan kesän kahtia, vaikka oikeastaan se ei ole millään mittarilla kesän puolessa välissä. Varsinkaan säiden puolesta! Monena vuonna on syyskuu muistuttanut enemmän kesää kuin kesäkuun ensimmäinen - tai toinenkaan - puolikas. Tänäkin vuonna tuntuu, ettemme ole päässeet nauttimaan vielä kovinkaan monesta hellepäivästä. Silti heti juhannuksen jälkeen tulee tällainen kuumeinen tarve punoa suunnitelmia heinä- ja elokuuksi, jotta kesästä tulisi varmasti nauttineeksi mahdollisimman paljon, ennen kuin se on ohi.

Loppukesän  suunnitelmissa prioriteettina on mökkeily. Vietimme juhannuksen pääkaupunkiseudulla vanhempiemme talonvahteina (ihan hyvä niin, koska paluuruuhkat olivat kuulemma hirvittävät), mutta kesän aikana on kyllä päästävä mökille edes kerran! Onneksi vaihtoehtoja tämän suunnitelman toteuttamiseksi on monia, vaikka omaa kesämökkiä ei olekaan, sillä lähipiirin ja perhetuttujen mökeille satelee kutsuja jo pitkin talvea. Heinäkuun työtilanteen selkiydyttyä alan siis latomaan mökkivierailuja kalenteriin!


Toinen vähintään yhtä tärkeä kesäperinne on päiväretki Porvooseen Kirsin kanssa. Olemme jo sopineet, että heti kun aikataulut käyvät jonain viikonloppuna yhteen, kurvaamme päiväksi nauttimaan vanhan kaupungin suloisuudesta (eli Kirsi sortuu ostamaan lisää ylihinnoiteltua keramiikkaa ja minä tingin nuivien antiikkikauppiaiden kanssa kaiken maailman rojusta). Hyvä ruoka on myös meidän reissuillamme aina prioriteetti. Viime vuonna lounastimme oikein onnistuneesti Fredrikan Lähteessä Runeberginkadulla, ja siellä voisin kyllä mielelläni vierailla uudemman kerran. Parasta näissä reissuissa on kuitenkin yhdessä vietetty laatuaika, kun on todella aikaa jutella eikä kummallakaan ole kiire minnekään.

Porvoon reissun lisäksi olemme Kirsin kanssa puhuneet - tosin aika epämääräisesti - jostain toisestakin päiväretkestä. Ihan perinteinen Tallinan reissu tai ehkä voisimme tutustua Ahvenanmaahan tai käydä ihastelemassa Hangon kesää. Suunnitelmat ja mahdollinen reissukokoonpano ovat vielä täysin auki, mutta toivottavasti tästä kehkeytyy jotain!


Kuten olen jo aiemmin maininnut, asunnossamme tehdään tänä kesänä putkiremontti, jonka alta joudumme muuttamaan evakkoon vanhempieni luo heinäkuun puolessa välissä. Tästä seuraa erittäin todennäköisesti se, että osallistun kerrankin niihin kesäaskareisiin, joissa aina kovasti lupaan auttaa Äitiä, mutta en sitten kuitenkaan loppupeleissä muka ehdi. Näihin askareisiin kuuluu mm. mattopyykillä käynti, talven mustikkavaraston kerääminen, maustekurkkujen säilöminen ja vanhojen tavaroiden hävittäminen varastosta ja ullakolta. Lisäksi aion kunnostaa kaksi Wiener-tuolia, jotka ovat seisseet vanhempieni nurkissa odottamassa uutta maalipintaa jo ties miten kauan.  

Vanhempien luona asuminen kahden kuukauden ajan voi kuulostaa itsetuhoiselta, mutta omat vanhempani ovat ihan laatuseuraa, eivätkä nipota turhasta. Tai no, Äiti nipottaa tietenkin ihan kaikesta (joskin lähes aina hyvin oikeutetusti), mutta on kai hyväksynyt, että olen luonnostaan vähän ajantajuton huithapeli, joten ei enää yritä koulia minusta tehokasta mallikansalaista ihan niin rautaisella otteella kuin joitain vuosia sitten. Ihan rehellisesti sanottuna en kyllä edes tiedä mistä olisimme löytäneet tällä aikataululla mitään järkevää vuokra-asuntoa - ja onhan tässä järjestelyssä se etu, että säästämme vuokrarahat, joilla saanee uuden pesukoneen lisäksi vielä yhden ulkomaanmatkankin kustannettua.


Niin, se ulkomaanmatka. Olemme ottaneet töistä lomaa elo-syyskuun vaihteeseen ja suunnitelleet, että kesämme huipentuu tuolloin johonkin reissuun. Tällä hetkellä puhuttelevimmat matkakohteet ovat Rooma ja Praha, mutta saa nähdä  mitä vielä keksimme. Lennot täytynee kuitenkin varata tällä viikolla, eli palaan varmasti reissusuunnitelmiimme heti kun tiedän enemmän!

Näiden suunnitelmien lisäksi aion tietenkin ahtaa mahaani kesän aikana mahdollisimman monta vesimelonia, mansikka- ja kirsikkalaatikollista, ja maata lukemassa jotain älyttömän hyvää kirjaa vanhempieni pihalla (siis silloin kun en ole töissä tai Äidin maaorjana). Lisäksi aion heittää talviturkin Leppävaaran maauimalassa, mutta luonnonvesistä en lupaa mitään. Kummisetäni kalasti nimittäin alkukesästä noin metrin mittaisen, 11-kiloien hauen ja voin sanoa, ettei tapaus missään nimessä ainakaan lieventänyt vakaata uskoani järvi- ja merihirviöiden olemassaoloon.


Kuvat ovat siltä kesän ensimmäiseltä puolikkaalta - ja jälleen kerran pahaa-aavistamattoman puutarhurinaapurin aidan yli salaa iltahämärissä napattuja.


Sunday, 18 June 2017

Viikon parhaat


Kotiaamut. Täytyy varmasti tähdätä elämässä siihen, että saisin tehdä suurimman osan töistäni kotona. En tykkää yhtään, jos viikon jokaisena (tai edes viitenä) aamuna täytyy rynnätä ovesta ulos mahdollisimman nopeasti ja olla aina menossa. Kotipäivinäkin herään kyllä melkein poikkeuksetta viimeistään seitsemän korvilla - juuri nyt jopa ihan ilman herätyskelloa, koska makuuhuoneemme sälekaihtimet on asennettu väärin ja aamuauringon säteet pääsevät livahtamaan niiden alareunan ali suoraan sille leveysasteelle, jossa silmäni ovat makuuasennossa (Vilma demonstroi yläkuvassa, että hänen uniaan eivät moiset triviaalit asiat häiritse). Kotiaamuinakin pyrin viemään Vilman ensimmäisenä ulos (mikäli hän suvaitsee herätä), laitan pyykkikoneen pyörimään ja yritän olla kaiken suhteen mahdollisimman tehokas. Mutta se kotoa lähteminen heti aamutuimaan. Se on todellinen koettelemus.


Muslan perjantaiohjelma Radio Helsingissä. Olen ottanut tavaksi käydä perjantaiaamupäivisin Barre-tunnilla, jonka jälkeen rääkkään alaraajojani vielä hieman lisää kävelemällä salilta kotiin rivakan tunnin lenkin. Lenkin ajan kuuntelen Musla-lifestylesivustoa pitävien Kirsikan, Ennin, Mian ja Katrin perjantaiohjelmaa Radio Helsingiltä. Muslalaiset keskustelevat ohjelmassaan kaikenlaisesta ajankohtaisesta kulttuurin, muodin, ruuan ja juoman, musiikin ja kaupunkilaisarjen saralla. Kannattaa kuunnella, ihan timanttinen! Tänä perjantaina keskusteltiin mm. illallisten järjestämisestä, ennustettiin Millenium-muodin paluuta (dear lord),  ja sivuttiinpa siinä samalla hieman hautajaiskonseptejakin. Aamupäivän kruunasi Britneyn I'm a Slave 4 U-biisi, jonka Enni kuulemma toivoo soitettavan omissa hautajaisissaan, jotta bileet pääsevät kunnolla käyntiin. Ah, Britneyn ja huulikiillon kultavuodet. Such memories.


Alppiruusut. Edellinen asuntomme sijaitsi aivan Haagan Alppiruusupuiston lähettyvillä, ja vaikka en mitään muuta niiltä kulmilta kaipaa, niin kesäkuiset iltakävelyt Alppiruusupuistossa ottaisin kyllä iloiten takaisin elämääni. Onneksi Tapiola on puutarhanhoidon luvattu kaupunginosa, ja äveriäiden omakotitalojen pihassa voi juuri nyt bongailla mitä upeampia alppiruusuistutuksia. Otsolahden venesataman tuntumassa on ihan erityisesti yksi piha, joka on niin täynnä erivärisiä alppiruusuja, että voisi melkein sanoa heillä olevan pieni yksityinen alppiruusupuisto. Kävin kuvailemassa sitä yhtenä iltana salaa aidan yli. Hups.


Sandro avasi Tapiolaan perjantaina uuden ravintolan. Niin, siis aivan tuohon meidän naapuriin. Kotoamme kestää kävellä siihen viisi minuuttia, jos oikein vitkastelee. Olen siis ehkä maailman onnekkain ihminen. Paitsi että, muutamme heinäkuussa kahdeksi kuukaudeksi evakkoon rakkaasta kodistamme, koska täällä alkaa putkiremontti. Mikä on luonnollisesti ihan takapuolesta. Mutta look at the bright side, emme joudu maksamaan heinä-elokuulta vuokraa, joten syyskuussa minulla on kevyesti varaa turruttaa syystuskaani Sandrossa vaikka joka päivä. Taidan itseasiassa mennä jo tänään sinne turruttamaan asuntoerotuskaa etukäteen...


Iltakävelyt meren rannassa. Ennustan, että tulen kaipaamaan kotimme ympäristöä vähintään yhtä paljon kuin itse asuntoa putkiremonttievakkomme aikana. Tapiolan ympäristössä on vaikka kuinka paljon ihania ulkoilureittejä ja ne ovat tietenkin parhaimmillaan näin kesäaikaan. Vakioreittimme kulkee tuosta Länsiväylän kupeesta Karhusaaren ulkoilurantoja pitkin, sitten Otsolahden reunoja takaisin. Vakionähtävyyksiin kuuluu ihana hattaransävyinen ulappa, Karhusaaren salaperäinen kartano ja ylväs joutsenpariskunta. Niin, ja varmaan pääkaupunkiseudun suurin paskahanhi-keskittymä. Niitä ei kyllä tule yhtään ikävä.

Saturday, 17 June 2017

Aurinkolasihörhön kootut tunnustukset


Niin. En olisi tietenkään varsinaisesti tarvinnut uusia aurinkolaseja. Mutta. Olen pitänyt Miu Miun tortoise-sankaisia, läpikuultavalinssisiä laseja ehkä maailman täydellisimpinä aurinkolaseina siitä lähtien, kun nämä lasit kävelivät Pariisin ready-to-wear - näytöksessä syksyllä 2011. Eli jos ei muuta, niin tätä ostopäätöstä on ainakin harkittu ihan ajan kanssa - miltei kuusi vuotta!

Miu Miun lasejahan on tietenkin ollut kaiken aikaa tarjolla, esimerkiksi pre-owned luksusmuodin aarreaitassa Vestiaire Collectivessa, mutta - kummallista kyllä - ne ovat jääneet minulla sellaiselle ikuisuus-toivelistalle. Sitten kohtalo puuttui peliin, ja löysin tämän parin supernäppärästä Zadaa-sovelluksesta ihan tuossa syntymäpäivieni tienoilla.


Lasit ovat samanaikaisesti huippunaiselliset ja aika överit. Olen sovitellut Kirsin mustia Miu Miun kehyksiä, mutta kokomustat olisivat sitten kuitenkin loppupeleissä olleet minulle liian kesyt. Tortoise-kuvioinnissa on just the right amount of sass. Näiden kanssa tekee mieli pukea jotain vyötärölle solmittavaa ja kietaista kuviollinen silkkihuivi päähän. Jokakesäisestä Porvoon päiväretkestämme tulee myös varmasti oh so fabulous kun kurvaamme hurmaavalla Golden Ladylla vanhan kaupungin katuja italialaisissa aurinkolaseissamme. Niin, ja ajamme päivän päätteeksi tietenkin siihen purppuraiseen auringonlaskuun.

Wednesday, 14 June 2017

Päivä Budapestissä


Budapestin reissumme oli todella rennoletkeä, ja niin näkyy olevan myös tahti, jolla kirjoitan matkastamme. Uskomatonta ajatella, että yhtäkkiä on hujahtanut melkein kuukausi siitä kun lähdimme! Mistä lähtien aika on kulunut näin nopeasti?

Reissumme ykkösprioriteetti oli viettää laatuaikaa yhdessä ja ohjelmamme koostuikin pitkälti varsinaisesta vetelehtimisestä kaupungilla. Näin ollen on suoranainen ihme, että ehdimmekin noiden kuuden päivän aikana nähdä ja tehdä aika paljon. Kokosin tähän meidän mielestämme parhaat matkatärpit ja laitoinpa ne vielä löyhän päiväohjelman muotoon, jos joku siellä suunnittelee tekevänsä tehokkaan täsmäiskun Budapestiin (itsehän emme moiseen kykene).


Budapestiin tutustuminen kannattaa ehdottomasti aloittaa Gellért-kukkulalta, joka kohoaa 235:een metriin aivan Tonavan tuntumassa Budan puolella. Gellért-kukkulan huipulla sijaitsee Hapsburgien 1800-luvun puolivälissä rakentama puolustuslinnake ja paikallinen vapaudenpatsas, mutta todellinen nähtävyys on kukkulalta kaupungin yli avautuva hulppea näköala. Gellért-kukkulalle pääsee sekä paikallisilla, että turistibusseilla, mutta jos reippailu kiinnostaa, voi Gellért-kukkulalle myös kiivetä. Tuolloin kukkulalta kannattaa laskeutua etelärinnettä pitkin, ja päättää reippailu kuuluisaan Gellért-kylpylään (emme itse käyneet täällä, mutta on kuulemma upea). Etelärinteellä sijaitsee myös kaunis nurmikkoinen puisto, joka olisi varmasti omiaan auringossa loikoilulle - seuraavalle reissulle siis piknik-viltti ja aurinkorasva mukaan.

Gellértiltä laskeutumisen jälkeen kannattaa kulkea vihreää Szabadság-siltaa Pestin puolelle ja poiketa heti sillan jälkeen oikealle jäävässä vanhassa kauppahallissa. Kauppahallit ovat nähtävyyksiä jokaisessa suuressa kaupungissa, jossa kauppahallikulttuuri on vielä voimissaan. Rempseiden kauppiaiden ja tinkivien paikallisten kaupankäynti on hauskaa seurattavaa, ja myyntitiskeiltä voi tehdä huokeita eväslöytöjä. Kauppahallin toisesta kerroksesta löytyy myös todellinen krääsähelvetti ja joitain "pystybaareja", joista saa edullisia lounasannoksia (joskaan en usko niiden olevan kovin ravintotiheitä). Tuliaiset kannattaa kuitenkin ostaa ensimmäisestä kerroksesta, josta saa ainakin sataa erilaista kuivamakkaraa ja - tietenkin - tuhatta erilaista maustepaprikaa.


Budapestin teollisen muotoilun museo on lajissaan maailman kolmanneksi vanhin, ja sijaitsee Ulliol utcan varrella. Jos kauppahallin lounaspöperöt eivät siis vakuuta, kannattaa ennen museovisiittiä poiketa lounaalla Corvinin ruokarekkasisäpihalla, joka on kätevästi aivan museon naapurissa. Eityisesti museon omat kokoelmat ovat näkemisen arvoisia kaikille kauniiden esineiden ystäville, mutta ihasteltavaa riittää yllin kyllin myös itse museorakennuksessa. Itsehän harkitsin vakavasti muuttavani Budapestiin ja pyrkiväni tänne museo-oppaaksi, jotta saisin ihmetellä rakennusta päivästä toiseen ja voisin ovelasti perustaa sinne oman loungen kilim-mattoineen ja muhkeine sohvineen - onneksi mukana oli eräs realisti, joka palautti minut pikaisesti maanpinnalle. Rakennus on unkarilaisen Art Nouveau:n taidonnäyte, jonka suunnittelussa arkkitehdit Ödön Lechner ja Gyula Pártos ovat ammentaneet piirteitä orientaalista loistokkuudesta. Ihan huikea!


Museokäynnin jälkeen kannattaa suunnata kuuluisaan New York Café-kahvilaan iltapäiväkahville. Sain itse ennen Budapestin matkaamme synttärilahjaksi "kahvirahan" ja neuvon käydä nimenomaan New York Caféssa synttärikahveilla. Kiitos vaan Äiti, harkintakykysi ei pettänyt tälläkään kertaa. New York Café sijaitsee renessanssityylisessä New York Palace-rakennuksessa, joka rakennettiin alun perin vuonna 1894, ja jossa toimii nykyään New York Palace Boscolo-hotelli (tykkään erityisesti överitökeröstä esittelyvideosta). New York Café oli vielä 1900-luvun lopulla vaikutusvaltaisten toimittajien ja kirjoittajien luottokahvila - kahvilan yläkerrassa on tuolloin jopa painettu Unkarin vaikutusvaltaisimpia sanomalehtiä! Kuten moni muukin sivistyneistön kantapaikka, se kuitenkin kärsi valitettavan raunioitumisen 2. maailmansodan myötä, ja avattiin uudestaan vasta vuonna 1954, nimellä Hungária.

Alkuperäiseen loistoonsa kahvila kunnostettiin kuitenkin vasta niinkin hiljattain kuin vuonna 2006, kun se siirtyi Boscolo-ryhmän omistukseen. Nyt kahvila niittää jälleen mainetta "maailman kauneimpana kahvilana". New York Caféssa kahvitellessa päätin, että taidan tehdä tästä toisen perinteen: vietän jatkossa syntymäpäiväni ulkomailla ja nautin syntymäpäiväkahvini aina kaupungin övereimmässä kahvilassa.


Iltapäiväkahvien jälkeen kannattaa ihastella kaupunkia laskevan auringon valossa. Pimeän tultua upeita nähtävyyksiä yövalaistuksessaan ovat mm. Pyhän Tapanin Basilika ja Vanha Ketjusilta, eli Széchenyi Lanchíd (en kestä näitä nimiä!). Kaupunkia voi katsella iltavalaistuksessaan myös kaikenkarvaisilta Tonava-risteilyiltä, mutta risteilylippuja ostaessa kannattaa suhtautua hieman skeptisesti feissari-kauppiaiden erityisdiileihin.

Meillä oli jo risteilyliput mennessämme illalla Tonava-laivan lähtölaiturille, mutta hymyileväinen tyttö yritti silti myydä meille vielä "lisäliput" jotka olisivat oikeuttaneet Beer and Pizza-kokemukseen risteilyn aikana. Diiliin olisi sisältynyt pizzat kummallekin ja unlimited beer neljänkympin erityishinnalla, tietenkin. Oli kuitenkin selvää, että risteilypaatista tuskin löytyisi kunnollista keittiötä - saati pizzauunia - ja pakastepizzasta emme maksaisi kahtakymppiä laaki, vaikka diiliin kuuluisi unlimited champagne. Osa matkustajista oli kuitenkin langennut ansaan ja oli vaikeaa olla hihittämättä heidän ilmeilleen kun eteen kannettiin pieni, selvästi sähköuunissa lämmitetty pakastepizza, jonka nauttimiseen tarjoilija kaivoi kertakäyttöaterimet takataskustaan. Tyhmähän ei tunnetusti ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. 


Jos Tonava-risteily ei nappaa, voi illalla kävellä Vanhaa Ketjusiltaa pitkin Budan puolelle ja ihastella mahtipontista Budapestin linnaa, jonka sisätiloissa sijaitsee muuten mm. Unkarin Kansallisgalleria, sekin näkemisen arvoinen. Kävimme kansallisgalleriassa lauantai-iltapäivällä ja pääsimme jostain syystä ilmaiseksi sisään, kun näytimme suomalaisia henkilötodistuksia. Käytimme aikamme kovin viisaasti hihittelemällä yltiömahtipontisille kuninkaallisille muotokuville, ja onnistuimme siinä sivussa ärsyttämään yhden museo-oppaan, joka rääkäisi meille "Distance!", koska olimme hänen mielestään liian lähellä erästä teosta.

Myönnetään, olimme nauttineet muutaman oluen ja Aperol Spritzin pizzan kera linnan terassilla, joten ehkä oikeasti olimme liian lähellä teosta. Seuraavassa salissa istuva vartija sitten puolestaan pilkki-torkkui tuolissaan, joten saimme ihastella taidetta ilman pahansuopia mulkaisuja. Kansallisgalleria sulkee ovensa kuudelta, mutta senkin jälkeen voi kiivetä linnan muureja pitkin komeiden näköalojen ääreen. Muureille pääsee ymmärtääkseni vuorokauden ympäri maksutta.


Kun maisemista on nauttinut risteilyn tai muurikiipeilyn merkeissä tarpeekseen, kannattaa suunnata takaisin Pestin puolelle valkoista, modernia Erzsébet-siltaa pitkin ja syödä illallinen heti sillan jälkeen vasemmalle jäävässä, kuuluisan Buddha Bar-hotellin libanonilaisessa Baalbek-ravintolassa - joka oli reissumme ravintolakokemuksista oma suosikkini (eikä vähiten todella hyvän palvelun vuoksi). Mieskin tykkäsi, kun sai maittavan aterian kylkiäisiksi vielä laadukkaan omena-minttuvesipiipun.  Itse en päässyt vesipiipun polttamisesta jyvälle, vaikka minua yrittivät neuvoa sekä mies, että Baalbekin ammattitaitoinen vesipiippuvastaava...


Luonnollisesti muutama mielenkiintoinen paikka jäi reissumme aikana myös näkemättä. Jälkikäteen harmittaa esimerkiksi hiukan, ettemme käyneet turistipalloilemassa  Pyhän Tapanin Basilikan sisätiloissa, vaikka ihastelimme sitä moneen otteeseen ulkoa. Se on kuvien perusteella sisältä juuri niin vaikuttava, kuin mahtipontinen ulkoasu antaa ymmärtää! Toinen the one that got away-nähtävyys oli upeaksi kehuttu Budapestin oopperatalo. Pakkaan ehdotomasti seuraavalle Budapestin-reissullemme oopperavermeet mukaan ja käyn ihastelemassa oopperaa, night at the opera-tyyliin : väliaikakonjakit mustassa samettiviitassa ja pitkissä hansikkaissa, tiedättehän. Realistinen matkakumppanini voi mennä sinä iltana vaikka ihmettelemään Hungaroringin F1-rataa...

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.