Kaksi viikkoa ei ole pitkä aika pidättäytyä ostamisesta, mutta siinä ajassa
ehtii mietiskellä kaikenlaista. Moni on kysellyt mistä tässä haasteessa on kyse
ja kun asiaa täytyy selittää, selkiytyvät omatkin ajatukset. Seuraavaksi siis
lyhyt yhteenveto ensimmäisistä kahdesta viikosta, jolloin en ostanut mitään
turhaa.
Miksi aloitin haasteen?
Ennen kaikkea siksi, että tarvitsin intervention
kulutustottumuksiini. En osta määrällisesti paljon, mutta ostaminen
on mielessä jatkuvasti. Koska en yleensä osta hetken mielijohteesta, tulee
ostoksia mietittyä muutama päivä. Yhtäkkiä huomaan, että ostamisesta ja sen
suunnittelusta on oikeastaan tullut jatkuva ajanviete – mikä on kamalaa.
Jatkuva ostoskierre aiheuttaa inhottavan pöhnän. Sitä uppoaa illuusioon:
jos ostan tuon, elämästäni tulee – jos ei nyt täydellistä – niin ainakin
parempaa. On kuitenkin kiistämätön tosiasia, että elämänlaatu ei rakennu ostettavien
esineiden varaan, vaan aivan muille kantimille (tiesin tämän tietty, mutta
tosiasioiden huomioiminen omassa käytöksessä on joskus kimurantimpi juttu).
Uudet kengät aiheuttavat hetkellisen ilon, mutta pian huomaan, ettei elämä
ole ne jalassa muuttunut juuri miksikään. Alan siis haaveilemaan seuraavasta
esineestä (usein vaatteesta), joka lupaa tehdä elämästäni parempaa ja minusta
uuden ihmisen.
Ostamisen ajattelu syrjäyttää monia muita, huomattavasti tärkeämpiä
ajatuksia – ja ehkä se on omalla tavallaan pakokeino niiden ääreltä. Mitä
haluan elämältä? Missä haluan olla vuoden kuluttua? Apua, en tiedä, ahdistaa!
Pakko ostaa jotain, että voin turruttaa aivot mukavan kevyillä ajatuksilla.
Ehkä kulutuskulttuurista irtautuminen tekee yhtä autuaaksi kuin horisontin tuijottaminen? |
Mitä yritän saavuttaa haasteella?
Kun rajoittaa ostamista (ja sen ajattelua), täytyy keksiä tapoja hyödyntää
jo omistamaansa tehokkaammin. Pian huomaa, että ei oikeasti tarvitse puoliakaan
niistä asioista, joita ilman joku (yleensä oma pää) väittää elämän olevan
epätäydellistä. Samalla aikaa vapautuu sellaisiin asioihin, jotka tuovat
elämään ihan eri tavalla sisältöä. Siitä hyötyvät sekä aivot että lompakko – ja
erityisesti luonto.
Haasteen avulla haluan siis keksiä palkitsevampaa sisältöä arkeeni ja
vapauttaa ostamiseen kuluneita resursseja johonkin järkevämpään. Haluan nauttia
yksinkertaisista asioista ja viettää enemmän aikaa omien ajatusteni kanssa. Todellista
hedonismia ei ole jatkuva kulutusjuhla, vaan varauksetta oman mielensä syvään
päätyyn sukeltaminen.
Miten haaste on tähän mennessä sujunut?
Kahdessa viikossa rahaa on mennyt seitsemän kymppiä, jolla olen ostanut
ruokaa ja konetiskitabletteja. Jääkaappi ei ollut tyhjä haasteen alussa ja olen syönyt kolmesti ulkona vastapuolen piikkiin (normaalisti syön ulkona enintään kerran viikossa). Viime viikonlopun olin vanhemmilla kylässä ja monena aamuna on tullut hyödynnettyä toimiston aamupalatarjoilua. Silti on aika cool, että olen saanut vitosen päiväbudjetilla
kasaan viisi ateriaa joka päivä.
Haasteen myötä olen viettänyt vähemmän aikaa somessa, koska tuntuu, että näin
syksyllä tungetaan joka tuutista kaiken maailman ostopakkoa pienen ihmisen niskaan.
Sen sijaan olen keskittynyt lukemaan ja erityisesti urheilemaan.
Toissasunnuntaina
kävimme Suomenlinnassa, joka on aina yhtä ihana low-cost
kohde, jos pakkaa omat eväät ja pysyy kaukana keramiikkakaupasta (syötiin
pizzat Nikolaissa ja käytiin keramiikkakaupassa, mutta en ostanut mitään, joka
tavallaan hyvitti pizzat?). Ihastutti erityisesti saarelaiskissan letkeä elämänasenne; onnellisuutta on muutama lihava hiiri, auringonpaiste ja se kun joku pysähtyy rapsuttamaan.
Seuraavaksi täytyy suunnitella huominen ruokakauppareissu. May the force be with me.