Saturday 31 March 2018

Italialainen appelsiini-greippisalaatti


Pääsiäinen taittaa talven selän, ja sitruksien satokausi antaa jo tilaa jokakeväiselle parsahuumalle (himoitsen parhaillaan risotto primaveraa ihan järjettömästi!). Jos kuitenkin teet tänä keväänä vielä yhden sitrusherkun, tee italialainen appelsiini-greippisalaatti. Se on raikas lopetus pääsiäisaterialle ja jotenkin viehättävästi vanhanaikainen, glamöröösi jälkiruoka.

Sitrusten erottaminen maltostaan on hieman työlästä, mutta se helpottuu huomattavasti, jos ehdit pitää hedelmiä jääkaapissa jonkin aikaa ennen valmistusta. Varaa n. 1-2 hedelmää per syöjä ja ostaa suunnilleen kaksi appelsiinia yhtä greippiä kohden. Lisää väriä saat käyttämällä pieniä makeita veriappelsiineja. 

Tee näin: 
2 greippiä
4 appelsiinia
minttua
kuorettomia manteleita
hunajaa
voita 
Kastike:
1 limen mehu ja kuori raastettuna
2 rkl Lämmintä vettä
2 rkl kirkasta hunajaa 
Leikkaa hedelmien kuoret irti veitsellä ja irrota hedelmäliha maltosta. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada kastike salaatin päälle. Nostele sekaan silputut mintunlehdet. Anna salaatin vetäytyä jääkaapissa. Paahda manteleita nokareessa voita ja hunajaa, kunnes ne saavat kullanruskean värin, ja kaada sitten leivinpaperiarkille jäähtymään. Tarjoile salaatti cocktail- tai samppanjalasista ja ripottele päälle kovettuneet mantelit. 

Tuesday 13 March 2018

Botanical stories: Strelitzia reginae


Suhtaudun intohimoisesti kasveihin ja kasvitieteeseen, joten päätin aloittaa juttusarjan, jossa lähden tutkimusretkelle suosikkikasvieni taustoihin ja historiaan. Juttusarjan nimeksi tulee Botanical stories, koska se kuulostaa upealta. House & Garden soittaa ihan varmasti näinä päivinä ja tarjoaa minulle pestiä kolumnistina!

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee Strelitzia reginae, joka tunnetaan suomalaisittain nimellä paratiisikukka tai kolibrikukka, englatilaisittain Bird of paradise tai Crane flower. Näitä nimityksiä käytetään yleisesti kaikista viidestä Strelitzia-suvun kasvista, joista muut neljä lajiketta ovat alba, claudata, nicolai ja juncea.

(Vähänkö ristiriitaista, että sama kasvi on suomeksi kolibrikukka ja englanniksi 'kurkikukka'! Strelitziat muistuttaa ulkonäöllisesti enemmän kurkea, mutta ilmeisesti kolibrit istuvat tuossa alalehdykällä tai "terassilla" ja juovat sen mettä, eli molemmat nimet ovat omalla tavallaan sopivia. Fiilistellään hetki kolibrin elämää, kun ne voi istuskella juomassa mettä terassilla, joka on oikeasti valtava kukka.)

Strelitzia reginae on kotoisin Etelä-Afrikasta, mutta sitä kasvaa luonnonvaraisesti myös muilla päiväntasaaajan ja valtamerten tuntumassa sijaitsevilla rannikko- ja saaristoalueilla.

Kasvin latinankielinen nimi, Strelitzia reginae, oli kuitenkin hieman yllättäen avain sen mielenkiintoiseen historiaan. Kasvi on nimetty Charlotte Mecklenburg-Strelitzin mukaan, joka oli  siis Iso-Britannian kuningas Yrjö III:n vaimo, kuningatar Charlotte (reginae tarkoittaa kuningatarta)!


Koin hengenheimolaisuutta Kuningatar Charlotten kanssa heti lukiessani, että olemme syntyneet samana päivänä, 19. toukokuuta (joskin hän 250 vuotta aiemmin), ja että hän oli suuri taiteiden tukija, sekä innokas amatöörikasvitieteilijä! Charlotte eli kuningattareksi varsin epämuodollista elämää, paljolti Englannin maaseudulla Kew'ssä, ja nautti kotinsa sisustamisesta, jossa häntä inspiroivat rohkea värien käyttö ja itämaiset vaikutteet. Lisäksi hän oli Marie Antoinetten kirjekaveri ja arvosti suuresti  naisten koulutusta!

Kuningatar Charlotten aikaan tunnetut löytöretkeilijät kiersivät tutkimassa maailmaa ja nimesivät tuntemattomia lajikkeita peribritiläiseen tapaan kuninkaallistensa mukaan - niin on saanut nimensä myös Strelitzia reginae. Kasvia tuotiin Eurooppaan tiettävästi ensikertaa noihin aikoihin, jolloin se päätyi myös suurella todennäköisyydellä nimekkäiseen Kew Gardensiin, jonka lajikekokoelmaa Kuningatar Charlotte laajensi ja rikastutti huomattavasti elinaikanaan. Kew Gardensissa täytyy ehdottomasti vierailla pian!

Lähempänä kolibrikukkaa voi ihailla ainakin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Mutta en kerro missä salissa, koska metsästäminen on kaikkein hauskinta!



Monday 12 March 2018

Suosikkiaamupala nyt: tuorepuuro


Suosikkiaamupalani on juuri nyt tuorepuuro! Pidän aamuista, mutta olen toivoton aamuihminen. Herään kaksi tuntia ennen lähtöä, mutta jotenkin kummasti saan ajan aina kulumaan kaikkeen epämääräiseen haahuiluun. Jos tulee kiire (kuten liian usein tulee) närkästyn itseeni ja vihaan maailmankaikkeutta aina työpaikalle asti. Vihaan kiirettä.

Tämänhetkinen arkitavoitteeni onkin hoitaa kaikki mahdolliset askareet edellisenä iltana, jotta saan heräillä aamulla rauhassa ja istua vaikka tunnin juomassa kahviani. Tuorepuuro on tietenkin aamukärttyilijän paras ystävä, koska se tehdään valmiiksi jääkaappiin edellisenä iltana! 

Here's how:

3dl kaura- tai kookosmaitojuomaa
1dl isoja kaurahiutaleita
3rkl chia siemeniä
makeuta halutessasi hunajalla
if you wanna be fancy, murskaa mukaan muutama vaniljansiemen 
Mittaa ainekset ilmatiiviiseen lasipurkkiin ja laita jääkaappiin yöksi. Lisukkeeksi sopivat marjat ja hedelmät (omat suosikit ovat juuri nyt mango ja mustikat, mutta o-d-o-t-a-n jo kieli pitkänä mansikkasesonkia). 

Palaan tänään töihin viikon lomalta, joten nyt on otollinen hetki keskittyä elämänlaadun parantamiseen toimivampien arkirutiinien avulla (but let's be honest, tähtään edelleen elämässä sellaiseen ammatiin, jossa minun ei tarvitse lähteä aamuisin kotoa minnekään). 

Saturday 10 March 2018

Vaatepaasto update: ensimmäiset 2 kuukautta



Hieman erilaisen vaatepaaston ensimmäiset kaksi kuukautta ovat menneet ihan päin honkia - ja toisaalta erittäin hyvin.

Good news first. Valjastin häikäilemättä heti vaatepaaston alkaessa äitini rautaiset ompelutaidot avukseni. Olemme pitäneet ompelumaratoneja, joissa äiti polkee ompelukoneella kuin viimeistä päivää ja minä ompelen vieressä käsin korjattavia vaatteita. En ole ihan varma rikonko omia sääntöjäni, mutta rupeamat ovat olleet niin tuottoisia, että jätetään hiusten halkominen suosiolla sikseen.

Sitä paitsi yhdessä tekeminen on paljon hauskempaa! Varsinkin äidin mielestä, kun huudatan taustalla Adelea ja Sam Smithiä - ja laulan tietenkin täysin palkein mukana. Bravuurini on Adelen Take It All.

Olemme korjanneet yhdessä 16 vaatetta. Se on suunnilleen 15 enemmän kuin oletin saavani aikaan tähän mennessä.

On kuitenkin myönnettävä, että taktikoin hieman. Valitsin korjauslaatikosta näin alkuun sellaisia vaatteita, jotka vaativat suhteellisen pientä korjausompelua. Päätös on puhdasta psykologiaa: olemme saaneet vaatteita korjattua hurjaa vauhtia, mikä on palkitsevaa. Jos olisin aloittanut jollain suuruudenhullulla kaavoitusoperaatiolla, tiedän että homma olisi tyssännyt heti alkuunsa.

Sovitan jokaista vaatetta saatuamme ne valmiiksi ja toivon, että sovituksista aiheutuvat endorfiinipaukut ehdollistavat pienen kärsimättömän mieleni näkemään korjattavan vaatteen innostavana prosessina. Laatikon pohjalla odottaa nimittäin muutama projekti, joiden kanssa tulen tarvitsemaan itselleni epäluonteenomaista pitkäjänteisyyttä mittavissa määrin.


Sitten ne hieman huonommat uutiset. Annoin houkutella itseni Samujin Stock and Sample Saleihin tammikuun lopulla. Mietin viimeiseen asti olinko syöksemässä itseäni turmioon, mutta lähdin kuitenkin sen kepeän itsepetoksen varjolla, että tuskin löytäisin mitään.

No, arvaatte varmaan, että lopputulos oli vähintäänkin turmiollinen. Ostin kolme vaatetta. Eikä siinä vielä kaikki! Kirsin tuomitsevan katseen alla kiikutin kassalle vielä kolme kangasta. Kolme kangasta! Voitteko uskoa! Kankaat kun eivät kaapeista lopu tekemälläkään. Kirsi asetti välittömästi uhkavaatimuksen, että kesään mennessä sopii olla jotain ommeltuna tai kuulen järkyttävästä itsehillinnän puutteestani hamaan loppuun asti.

Odotin pitkään lamauttavaa syyllisyydentunnetta, mutta sitä ei tullut. Sen sijaan löysin itseni ostamassa sydämentykytyksiä aiheuttaneita korvakoruja eräästä antiikkikaupasta. Sitten tilaamasta pitkään etsimiäni MiuMiun aurinkolaseja Vestiaire Collectivesta. Sitten seuraavista poistomyynneistä, joissa vilpittömänä tarkoituksenani oli käyttää vain kesällä eräästä projektista palkkioksi saamani lahjakortti, mutta tilanne eskaloitui. Tulin kotiin Marita Huurinaisen talvivaraston tyhjennysmyynneistä maailman upeimman takin ja turkiskauluksen kanssa.

Syylisyydentunto antoi edelleen odottaa itseään, vaikka olin rikkonut vaatepaastoni sääntöjä niin että paukkui: vaatekaappiin on kertynyt 7 uutta vaatetta ja asustetta, joista vain nejän edestä on korjattu vaatteita (huomaatteko, miten välttelen niiden kolmen uuden kankaan mainitsemista?).

What the fuck you doin', girl?!?


Ensimmäisenä (ja erittäin kyseenalaisena) kurinpalautuksen tehokeinona ennakkotilasin Arelan syysmallistosta neuleen, joka on niin järkyttävän kallis, että joudun säästämään rahojani elokuuhun asti jotta minulla on varaa ostaa se, ja niin järkyttävän ihana, että toivon sen tyydyttävän kaikki kuvitteelliset vaatetarpeeni muutamaksi kuukaudeksi.

Toisena (ja ehkä hitusen järkevämpänä) tehokeinona tein jokaiselle ostamalleni vaatteelle ja asusteelle taulukon vaatekaapin sisäoveen. Merkitsen taulukkoihin päivämäärittäin, milloin olen käyttänyt ostamiani vaatteita. And I will make damn sure, että käytän jokaista niin julmetusti. Se hyvittää edes vähän tätä sekoilua.

En halua puolustella tekojani mitenkään, koska en missään nimessä halua aivojeni erehtyvän luulemaan, että ne olisivat jotenkin oikeutettuja. Tiedän kuitenkin, mistä räikeä sääntöjen rikkominen todennäköisesti johtuu.

Valtaosa korjaamistamme vaatteista ovat jostain ihmeen syystä kesävaatteita, joita en voi viimeaikaisten sääolosuhteiden vallitessa käyttää. En siis ole saanut vaatekaappiini sitä variaatiota, jonka etukäteen uskoin ja toivoin poistavan tarpeen uusien vaatteiden ostamiselle.

Vasta tämä viimeviikonloppuna korjaamani hame oli ensimmäinen vaate, jonka pystyin ottamaan välittömästi käyttöön. Ostin hamee eräältä kirpputorilta vuoden vaihteen tietämillä. Se oli alunperin tasaleveä ja nilkkapituinen (sellainen joita kaikilla oli ala-asteen joulujuhlissa milleniumin aikoihin). Näin kuitenkin jo sovituskopissa, että hameessa olisi potentiaalia johonkin älyttömän upeaan!

Kavensin hameen helmaa lähemmäs 20cm ja ompelin sen sivusaumoihin rypytykset käsin. En ole ehkä ikinä nähnyt mitään fabulousinpää! Se päällä tulee vähintään yhtä glamoröösi olo kuin miltä 1940-luvun filmitähti Lana Turner näyttää tässä kuvassa.


Alkuvauheen vastoinkäymisten jälkeen, olen päättänyt raudanlujasti, että nyt en osta yhden ainutta asustetta tai vaatetta, ennen kuin olen saanut seuraavat 16 projektia valmiiksi tuolta laatikosta (12 jotta saan loputkin shoppailut hyvitettyä, ja ainakin 4 ennen kuin saan ostaa mitään uutta). Langoitahan siis ompelukone valmiiksi, äiti. We got work to do.

P.S. Löysin ne täydelliset kumisaappaat! Löysin ne samalla selauskerralla Vestiairesta kuin MiuMiun lasit (eli oli siitäkin sentään jotain hyötyä). Esittelin saappaat IG Storiesissa ja ne löytyvät nyt highlightseista, mikäli haluat käydä kurkkimassa. They perfect.

P.P.S. Nyt kun olen vaatteidenostokiellossa, aion keskittyä entistäkin enemmän materiattomiin ilonaiheisiin, kuten Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan palmusaliin, joka on ehkä maailman terapeuttisin paikka.

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.