Sunday 1 December 2019

Joulu saattaa sittenkin olla ihan ok

Parhaat joulukoristeet in town löytyvät Proloquesta.

En ole välittänyt joulusta erityisemmin vuosiin. Konsepti on sinänsä kiva, mutta kaikki aattoa edeltävä paine on viime vuosina vienyt joulunodotuksesta maun.

Odotin, että joulunalusaika menisi tänäkin vuonna lievässä ahdistuksessa. Mutta eräänä iltana havahduin sohvalta fiilistelemästä joulumusiikkia ja juomasta glögiä. Who dis? Missä viime vuosien vastentahtoinen Grinch?

Oireet ovat sittemmin lisääntyneet. Harkitsen joulukoristeiden hankintaa ja innostuin äidin tekemästä havukranssista. Suunnittelen makuuhuoneen ikkunan pesua, jotta saisin joulutähden siihen roikkumaan. Himottaisi laittaa tänään joulutorttuja uuniin ja ostaa hyasintti tai jouluruusu keittiön pöydälle.

Aiempina vuosina joulu on hutaistu esille pienessä tuskassa ja suuressa kiireessä. Jouluvalmistelut ovat jääneet viimetippaan, eikä niitä suorittaessa ole todellakaan tullut mitään joulutunnelmaa. On lähinnä vituttanut, etten tänäkään jouluna raaskinut tilata siivoojaa pesemään ikkunoita.

Syytin ahdistuksestani pitkään joulunalusen ostohysteriaa, äidin jokajouluista siivousvimmaa ja ärsyttävän punaposkisia jouluttajia. Tänä vuonna tiedän kuitenkin paremmin: jouluahdistukseni johtuu siitä, etten ole tehnyt joulua omilla ehdoillani (mikä on sinänsä ironista, koska olen muutoin elämässä rasittavuuteen asti omaehtoinen).

Tänä vuonna aion nauttia joulusta jo paljon ennen kuin maailma on valmis ja parketit pesty. Tänä vuonna en aio potea sekunninkaan ahdistusta siitä, etten taaskaan ehtinyt ommella kaikille sisarten lapsille pyjamia. Ostan lahjat, jos sopivat osuvat silmään.

Tänä vuonna aion tehdä joulusta elämääni sopivan, en elämästäni jouluun sopivaa.

Tänä vuonna joulu saattaa sittenkin olla ihan ok.

Sunday 11 August 2019

Idoli: Chimamanda Ngozi Adichie

Kuva: Thrustan Redding, M Le Magazine du Monde

Kuusi vuotta sitten sain koulussa tehtävän: kirjoita essee ihailemastasi tunnetusta ihmisestä, jonka kaltaiseksi haluaisit tulla. Kimpaannuin tehtävästä, koska mielestäni ihmisen pitäisi etsiä itsestään se, joksi tulla, eikä rakentaa identiteettiään jonkun muun varaan. First know, be and aspire to be yourself.

Olen edelleen samaa mieltä, mutta jos essee pitäisi kirjoittaa nyt, kirjoittaisin Chimamanda Ngozi Adichiestä.

Adichie on vuonna 1977 syntynyt nigerialainen kirjailija, joka käsittelee teoksissaan ja puheenvuoroissaan rotua, sukupuolta, ihmissuhteita ja tasa-arvoa. Vogue kuvaili Adichieta vuonna 2015 ilmestyneessä haastattelussa näin: ”- - palkittu kirjailija, TED-talk sensaatio ja Beyoncén suosikkifeministi”. Seems like Queen B and I have something in common!

Tutustuin Adichieen lukiessani vanhasta Voguesta hänen kirjoittamansa joulutarinan. Se oli upea, joten lainasin heti Adichien ensiromaanin The Purple Hibiscus. Tänä kesänä ainoa lomatavoitteeni oli lukea mahdollisimman paljon Adichieta ja Adichiesta.



Top 3 teokset, toistaiseksi

Half of a Yellow Sun, upea kertomus Nigeriaa 1960-luvulla repineestä sisällissodasta, jonka tuloksena Igbot perustivat Etelä-Nigeriaan pian kaatuneen Biafran valtion. Riipaiseva tarina kerrotaan kolmen erilaisessa asemassa olevan henkilöhahmon kautta, jotka pyrkivät selviytymään epätoivoisen sodan ja kaaoksen keskellä.

Americanah, rakkaustarina, jonka keskiössä ovat rotu, kuulumattomuus ja kuuluvuus. Oman lukukokemukseni perusteella myös se, miten koti löydetään itsestä ja toisista ihmisistä, ei niinkään paikasta tai ajasta. Pitää otteessaan viimeiseen lauseeseen asti. Samaistuin tämän kirjan päähenkilöhahmoon ehkä enemmän kuin yhteenkään fiktiiviseen hahmoon koskaan.

We Should All Be Feminists kirjallinen versio Adichien vuonna 2012 pitämästä TEDx talkista (must watch!!!). Palautin kirjan viikon myöhässä kirjastoon, koska halusin nukkua se tyynyn alla. Katso myös Adichien ensimmäinen, älyttömän hyvä TED talk The Danger of a SingleStory.



Adichie kirjoittaa selkeästi, lämpimästi ja inhimillisesti. Henkilöhahmot ovat syviä ja huomiot viiltäviä. Nauroin ja itkin jokaista teosta lukiessani. Seuraavaksi luen vuonna 2017 julkaistun Dear Ijeawele, or A Feminist Manifesto in Fifteen Suggestions.

Mietin pitkään, miksi juuri Adichie herättää niin suurta ihailua kirjailijana, puhujana, feministinä, tyyli-ikonina ja naisena. Mutta sitten tajusin: juuri siksi, että Adichie on nimenomaan herself.

Seuraa Adichien instaa täällä (jatkuva tyyli-inspiraation lähde). Kannattaa myös napata lehtihyllystä Vogue Britainin syyskuun numero (jonka on muuten toimittanut HRH The Duchess of Cambridge, eli näin ystävien kesken Kate), sen sivuilla seikkailee muiden inspiroivien hahmojen lisäksi Adichie!

Friday 2 August 2019

Salsa picante

Kun haluat säväyttää, mutta et kikkailla, valmista kulhollinen salsa picantea.


Salsa picanten key element on maukkaat tomaatit. Lajikkeella on merkitystä, mutta yleensä sameakuoriset ja laajasydämiset tomaatit ovat maukkaimpia. Käytän salsaan kypsiä miniluumutomaatteja sekä Lindroosin turveviljeltyjä ja helvetin kalliita, mutta supermaukkaita tomaatteja.

Elämänohje: mauton, mutta halpa tomaatti on silti aina mauton tomaatti. Jos ostat tomaatteja, osta tomaatin makuisia tomaatteja tai jätä tomaatit suosiolla kauppaan.

Punasipuli toimii tuoresalsassa ympäri vuoden, mutta kesäisin se kannattaa ehdottomasti korvata tuoreella kevätsipulilla (vaalealla tai punaisella), jonka vartta voi myös leikata mukaan. Sokeria voi lisätä, mutta yleensä miniluumutomaateista tulee riittävästi makeutta.

Salsa picante tuo that something extra kaikkiin low key -kesäruokiin. Toimii esim. tacoissa, burgereissa (erityisesti halloumin kanssa), kaiken grillatun kylkeen jne. Jos käytät salsaa bruschettaan, pilko sekaan 1-2 valkosipulinkynttä ja korvaa korianteri basilikalla (tai käytä molempia). Ja lisää oliiviöljyä.

Here’s how:

1 tuore chili
250g miniluumu- tai kirsikkatomaatteja
2 kypsää tomaattia
1 punasipuli
½ ruukkua tuoretta korianteria
puolikkaan limen mehu
(1tl ruskeaa tai ruokosokeria)


Pilko kaikki niin pieneksi kuin jaksat (erityisesti sipuli) ja sekoita. Säilyy jääkaapissa noin kolme päivää, mutta parasta tuoreena!



Tuesday 30 July 2019

Kuukausi ostamatta mitään

Eilen oli maailman ylikulutuspäivä – tänään elämme siis jo velaksi maapallolle. Siksi aion jälleen pitää kuukauden mittaisen kulutuspaaston.

Jonain päivänä (eläkkeellä?) oon yhtä vapaa pakkomielteisestä kuluttamisesta kuin tämä lokki.

Maailman ylikulutuspäivä saa pysähtymään omien kulutustottumuksieni ääreen joka vuosi. Kulutan aika tiedostavasti, mutta tuntuu tarpeelliselta tehdä enemmän, kun maapallon resurssit on tältä vuodelta poltettu loppuun jo heinäkuussa. Vähän kuin luottokortti olisi tapissa ja olisi pakko kiristää vyötä, kunnes saa laskun kuitattua (we all know that feeling).

Siksi pidän taas kuukauden mittaisen paussin ylimääräisestä kuluttamisesta. En osta kuukauteen muuta kuin ruokaa (ja vessapaperia), vältän yksityisautoilua ja yritän olla tuottamatta lainkaan ruokahävikkiä. Paasto alkaa tänään ja loppuu 1. syyskuuta.

Ympäristösyiden lisäksi paastokuukausi on pyrkimys vapauttaa mielestä tilaa muille asioille kuin jatkuvalle kuluttamiselle. Aion liikkua, lukea ja nauttia kesän lopuista päivistä ilman, että mietin koko ajan mitä ostaisin seuraavaksi.


Mitä hyötyä kulutuspaastosta on?

Jatkuvasta kuluttamisesta tulee helposti puoliautomaattinen tapa, jolla ei oikeastaan ole mitään positiivisia seurauksia. Siksi päämäärättömän ostelun lopettaminen hetkeksi vapauttaa mielestä tilaa sellaisille tavoitteille, jotka ovat oikeasti palkitsevia, ja toisaalta konkretisoi ne (harvat) oikeat tarpeet.

En tiedä onko paastokuukaudesta konkreettista hyötyä planeetalle – mutta tuskinpa siitä haittaakaan voi olla. Jos esim. jatkuvan konmarituksen sijaan useampi pitäisi kulutuspaaston, emme ehkä käyttäisi luonnonvaroja niin vikkelästi loppuun (emmekä pyörittäisi koko ajan silmissämme tavaraa, vaan katselisimme esim. taivaalle tai kirjan sivuja).

En missään nimessä tuomitse ostamista tai kuluttamista (osaan harjoittaa sitä itsekin varsin ansiokkaasti) enkä väitä, että kuukausi ostamatta mitään pyyhkii hiilijalanjälkeni olemattomiin. Koska planeetan tilanne kuitenkin on mikä on, ei tee kenellekään pahaa tarkastella kulutustottumuksiaan kriittisesti. Se, mitä tarkastelun lopuksi päätyy tekemään tai jättää tekemättä on jokaisen oma asia.

Viime vuonna kuukausi ostamatta mitään -haaste meni minulta puolivälin jälkeen penkin alle, joten käyn kisaan itseni kanssa  – saa nähdä olenko tällä kertaa enemmän master of my own mind


Näin viime vuoden haaste eteni:






Thursday 16 May 2019

Lampunvarjostinkurssilla

Tein ensimmäisen lampunvarjostimeni vuonna 2011 ja tietty aloitin vaikeasta pliseerausvarjostimesta, kuinkas muutenkaan. 

Kun kerron missä käyn tiistai-iltapäivisin, seuraa häkeltyneitä ilmeitä ja liuta lisäkysymyksiä. Kyllä: käyn tiistaisin lampunvarjostinkurssilla, lampunvarjostinliike Doramiassa.

Kaikki alkoi vuonna 2011, kun perin Isoisoäidiltäni kivan lattiavalaisimen, jossa oli kauhea varjostin. Olin IB-lukiossa, jossa taideaineet pitää suorittaa oma-aloitteisesti ja lähdin äidin ehdotuksesta lampunvarjostinkurssille. Tein siis ensimmäisen lampunvarjostimeni tavallaan kouluaineena (fun fact: sain lopulta taideaineista stipendin, ehkä siksi että tekemäni jutut olivat kautta linjan juuri näin erikoisia).

Tänä keväänä lähdin kurssille uudelleen, koska ostin syksyllä Bukowskis’lta messinkisen lattiavalaisinparin, joissa ei ollut varjostimia. Kurssi oli joululahja äidiltä, joka lopulta raivasi kalenteristaan tilaa ja tuli kurssille mukaan. Äiti on luontainen projektikoordinaattori ja vahtii, että erään toivottoman visionäärin projektit etenevät järkevässä aikataulussa.

Äitin tekemä plafondi vuodelta -88 on myös aikamoinen kunnianhimon työnäyte. Ehkä meissä on sitenkin jotain samaa. 

Äiti on ollut lampunvarjostinkurssilla viimeksi vuonna -88, mutta sitä vetää edelleen sama super-rouva Anu. Anu päätyi perustamaan Doramian ystävän suosituksesta (ystävä toi lampunvarjostimien tekemisen Suomeen Ruotsista), ja liike on nyt seissyt Kolmannen linjan ja Wallininkadun kulmassa yli 30 vuotta. Ennen liikkeen perustamista Anu oli Armi Ratian aikaan töissä Marimekolla, miettikää mikä ura!

Kun istun tiistaisin Anun tekemien upeiden lampunvarjostimien keskellä, pohdin millainen tulevaisuus tällaisella käsityöllä on. Toivoisin, että sillä olisi uusi tuleminen ja jotenkin se tuntuu todennäköiseltä: ihmisiä on alkanut kiinnostaa merkitykselliset laatuesineet massakuluttamisen sijaan. Less is more!

Anu on tehnyt työuransa aikana tuhansia lampunvarjostimia, liikkeessä olevat ovat myynnissä, mutta pääasiassa lampunvarjostimia myydään tilaustyönä.

Toivoisin myös, etteivät ihmiset ajattelisi niin paljon sitä ovatko he jotenkin erityisen luovia, ja että vain erityisen luovat ihmiset voi tehdä käsitöitä ja osallistua lampunvarjostinkursseille. Oikeasti kaikkien kannattaisi tehdä käsitöitä, koska käsityö on parasta vastalääkettä hektisyydelle ja jatkuvalle ärsyketulvalle.

Ajattelin itsekin joskus, että käsitöiden suurinta antia on lopputulos ja siksi tuntui valtavalta riskiltä aloittaa mitään, koska entä jos lopputulos onkin pettymys ja siihen on mennyt noin miljoona tuntia?

Nykyään tuntuu tärkeämmältä, että käsityön äärellä on pakko keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Lampunvarjostinta ommellessa ei voi multi-taskata tai vilkuilla puhelinta vähän väliä, on pakko keskittyä ompeleisiin! Käsitöitä tehdessä aivot myös käyttää luontaista havainnointi- ja ongelmanratkaisukykyään, eli käsityö on tehokasta aivotreeniä. 

Lampunvarjostinkehikkoja on joka lähtöön. Perhoslamppu - super fabulous!


Käsityö on myös raikas vastakohta silmittömälle kuluttamiselle. Tehdessä ymmärtää konkreettisesti, miten paljon työtä ja suunnittelua yksi esine vaatii. Kun tekee itse, tulee myös harkittua tarkemmin, minkälaisia esineitä oikeasti tarvitsee. Ja toisaalta – saa juuri sellaisia esineitä, joita oikeasti haluaa.

Anun lampunvarjostinkurssia suosittelen kaikille myös siksi, että seura on mitä parhainta. Kurssilaisten kanssa tulee juteltua tekemisen ohessa ja on aina tosi mielenkiintoista tavata ihmisiä from all walks of life

Osa kurssilaisista on käynyt tekemässä lampunvarjostimia melkein yhtä kauan kuin Doramia on ollut olemassa, eikö ole uskomatonta? Yhdellä rouvista on kuulemma niin monta varjostinta, että hän vaihtaa jouluksi kaikkiin lamppuihinsa (niitäkin on kuulemma aika monta) erityiset jouluvarjostimet. How fabulous!


Kun saan lampunvarjostimeni ensi kerralla valmiiksi, olen niistä varmasti ihan älyttömän ylpeä (olkoonkin, että äiti ompeli niistä rehellisyyden nimissä ainakin puolet). Jatkossa esittelen olohuoneemme uusille vieraille jotakuinkin näin: ”tässä olohuoneemme. Ahaa, huomaan, että mietitte mistä näin upeat lampunvarjostimet…” Ehkä minustakin tulee nainen, jolla on kaapissa joka sesongille eri lampunvarjostimet. 

P.S. lupaan esitellä tekeleeni pian! 

Sunday 5 May 2019

Lautasella nyt: nokkonen



Nokkoskausi tulee joka vuosi yllättävän aikaisin! Nokkoset puskevat jo maasta, kun puiden vihertäminen vasta alkaa. Nokkonen on parhaimmillaan (eli ravintopitoisin) näin alkukeväästä. Kerääminen kannattaa siis aloittaa nyt!

Miksi nokkosta kannattaa syödä?

Nokkonen on ihan älyttömän ravintopitoinen kasvi ja huomattavasti ekologisempi vaihtoehto kuin kasvihuoneissa kasvatettu, tai maailman toiselta laidalta rahdattu pinaatti.

Luotto-kasvioppaani, Toivo Rautavaaran Terveyskasvikirja, kertoo: ”nokkonen on kaikista vihanneskasveistamme ravintopitoisin ja terveellisin. Se on kaloriarvoltaan samanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi”. (Jos löydät teoksen jostain antikvariaatista, nappaa mukaan! Vähän hihhuli, mutta sympaattinen). 

Nokkosessa on huomattavat määrät valkuais- ja kivennäisaineita, mm. rautaa, kaliumia, kalkkia ja magnesiumia, sekä B- ja C-vitamiineja.


Miten nokkonen kerätään?

Nokkonen poimitaan alkukeväästä, kun sen versot ovat vielä 10-15cm korkeita. Pienet nokkoset eivät pistä, mutta kannattaa silti pukea nahka- tai puutarhakäsineet sormien suojaksi. Nokkonen saattaa tehdä 3-4 satoa kesässä ja kaikki kannattaa ottaa talteen, koska nokkoskuuri keskitalvella tekee iholle ja jaksamiselle ihmeitä!

Nokkosia tulisi kerätä paikoista, jossa ne eivät altistu liikenteen saasteille tai liian rehevälle maalle (esim. navetan tai kompostin vierestä), koska silloin kasviin kertyy terveydelle haitallisia määriä nitraattia.

Keräämisen jälkeen versoja huuhdellaan useassa vedessä, jotta niiden poltinkarvat huuhtoutuvat kunnolla pois. Erityisesti pieniä nokkosia voi huuhtomisen jälkeen käyttää sellaisenaan, mutta nokkosta voi myös säilöä pakastamalla tai kuivaamalla.

Pakastaminen

Pakastettaessa versoja kiehautetaan vähässä vedessä ja silputaan veitsellä vihreäksi massaksi, joka jäähdyttyään sopii pakastettavaksi.

Kuivaaminen

Kuivatessa huuhdottuja nokkosia kastetaan minuutiksi kiehuvaan laimeasti suolattuun veteen, valutetaan ja levitetään kuivumaan (äidillä on kuivuri, jolla homma käy aika paljon vikkelämmin). Kuivuneen nokkosen voi musertaa ja säilöä tiiviiseen pelti- tai lasipurkkiin.


Miten nokkosta kannattaa käyttää?

Nokkosta voi käyttää oikeastaan mihin vaan, pinaatin tapaan. Tuoreita nokkosia voi laittaa vaikka salaattiin tai tehdä niistä mehua. Pakastettuja/kuivattuja nokkosia käytän sämpylä- ja lettutaikinassa, smoothiessa ja curryissa.

Nämä letut on kyllä rehellisyyden nimissä äidin keittiöstä, mutta tein niihin oikein onnistuneen suolaisen kasvistäytteen (yleensä syön näitä Äitin tekemän puolukkahillon kanssa): viipaloin mandoliinilla porkkanoita, jotka paistoin voissa pinaatin ja sipulin kanssa. Päälle fetaa ja turkkilaista jogurttia, joka on raikas vastapaino kaikelle paistetulle. Niin hyvää! 

Monday 22 April 2019

Boikotti ei ratkaise muotiteollisuuden ongelmia

Hankin vaatteeni käytettynä, koska silloin tiedän varmasti, etten tue rahoillani epäeettistä tai epäekologista tuotantoa. Boikotti ei kuitenkaan riitä ratkaisuksi, kun tarkastelee muotiteollisuutta laajemmasta näkökulmasta.



Goljat nimeltä muotiteollisuus 

YK:n mukaan muotiteollisuuden hiilijalanjälki on suurempi kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen yhteensä. Lisäksi Global Slavery Index arvioi, että vuonna 2018 vaatteet olivat toisiksi riskialttein tuotekategoria modernille orjuudelle. Näiden tilastojen valossa vaikuttaisi, että käytetyn (tai ei minkään) ostaminen on aina kestävämpi ratkaisu.

Samalla on kuitenkin väistämätön tosiasia, että vaateteollisuus on yksi maailmantalouden suurimmista sektoreista.

Ellen MacArthur -säätiö raportoi, että vaatteiden myynti on kaksinkertaistunut 15 vuodessa, ja vuonna 2015 vaateteollisuus oli 1,3 biljoonan (!!!) dollarin teollisuudenala, joka työllistää yli 300 miljoonaa ihmistä. Keskiluokan maailmanlaajuinen kasvu ja elintason paraneminen johtaa vääjäämättä siihen, että ihmiset myös kuluttaa koko ajan enemmän ja muotiteollisuus jatkaa paisumistaan.

Ratkeavatko sen ihmisoikeus- ja ympäristörikkomukset siis muutaman kuluttajan boikotilla? Rohkenen epäillä. Ihan vaan siksi, että kun jätämme kaikessa hiljaisuudessa ostamatta, kukaan ei tiedä miksi emme osta. Pahimmassa tapauksessa vaatejätit ajattelee, että hinnat on liian korkeat tai valikoima liian suppea, ja reagoi myymällä HALVEMMALLA!! Ja valmistamalla ENEMMÄN!! Ja se olisi kammottavaa.

Siksi on elintärkeää, että on olemassa liikkeitä kuten Vaatevallankumous.


Miten vaatevallankumous voi ratkaista muotiteollisuuden ongelmat?

Historia on todistanut, että asioita voi muuttaa puhumalla niistä ja vaatimalla parempia ratkaisuja. Kun protestoiva ihmisjoukko on riittävän suuri, ei sen vaatimuksille voi viitata kintaalla.

Tähän tähtää kansainvälinen Vaatevallankumous, jonka päätavoite on saada läpinäkyvä muotiteollisuus, joka ei riistä ihmisiä eikä ympäristöä. Se motivoi ihmisiä ympäri maailman vaatimaan vaateteollisuudelta vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä, kysymällä #whomademyclothes?


Miksi kannattaa osallistua vaatevallankumoukseen?

Jos pukeudut vaatteisiin, etkä halua tukea modernia orjuutta tai ympäristön kohtuutonta riistoa, kannattaa osallistua vaatevallankumoukseen.

Vaikka muotiteollisuus voi välillä tuntua varsinaiselta Goljatilta, vastuulliseen liiketoimintaan erikoistunut Aalto-yliopiston professori Minna Halme ennusti Ylen artikkelissa, että muotiteollisuuden muutosnopeus riippuu siitä, ”kuinka suureksi kestäviä vaatteita vaativa etujoukko kasvaa ja kuinka paljon yritykset tarjoavat vaihtoehtoja nykyiselle pikakulutukselle”.

Jokaisella vastuullisempia ratkaisuja vaativalla ihmisellä on siis merkitystä. Vaatevallankumous tarjoaa kollektiivisen kanavan vaikuttaa ja siksi asian edistäminen sen puitteissa on tehokasta.



How to support change:

1. Osallistu Vaatevallankumoukseen tällä viikolla 22.-28.4. Ota kuva itsestäsi vaate nurinperin ylläsi ja postaa se someen. Merkitse kuvaan vaatteen valmistaja ja kysy heiltä #whomademyclothes? Muista lisätä myös #fashionrevolution ja #vaatevallankumous.

2. Lähetä suosikkibrändillesi sähköpostia, jossa kysyt jonkun tietyn tuotteen valmistusolosuhteista. Älä tyydy ympäripyöreään vastuullisuusjargoniin, vaan vaadi tarkkoja vastauksia.

3. Tutustu SASK:n työhön ja tue heidän toimintaansa lahjoituksella!

Loppupeleissä asia on hyvin yksinkertainen: ei ole ok, että ihmisiä kustaan linssiin ja heidän rahojaan käytetään sellaisten asioiden ylläpitoon, jotka rikkovat ihmisoikeuksia ja aiheuttavat korjaamatonta vahinkoa ympäristölle. Nobody wants that, joten vive la révolution!


P.S. Olen edelleen sitä mieltä, että valtaosa vaatteistaan kantsii ostaa käytettynä jos siihen vain on mahdollisuus. Mutta vaikka ei ostaisi mitään uutena, kannattaa kysyä #whomademyclothes, koska sen avulla voidaan herätellä brändejä ottamaan agendalleen esim. noi järkyttävät ympäristöpäästöt. Näiden kuvien vaatteet ostettu käytettynä Zadaa-sovelluksesta, paitsi farkut, jotka on vastuulliseksi tunnistautuvan Kings of Indigon. 

Saturday 20 April 2019

Sisustusmantra: etsi esineitä, joilla on tarina


Muutimme nykyiseen asuntoomme noin kolme vuotta sitten ja päätin silloin raudanlujasti, että tätä asuntoa en yritä saada ”valmiiksi”. Koska mitä se oikeasti edes tarkoittaa? Koti on parhaimmillaan, kun se rakentuu kerros kerrokselta, ajan kanssa.

Kolmen vuoden aikana asuntoon on hankittu kaikenlaista, mutta eräät lähisukulaiseni toteavat edelleen meillä käydessään, että: ”ei kyllä ole asuntoa tavaralla pilattu”. Meillä on niukasti esineitä, mutta tykkään siitä, ettei niillä ole pyritty vaan täyttämään kaikkia nurkkia. Esineet on valittu ajatuksella ja monilla on joku tarina. 

Vain muutamia esineitä on ostettu uutena ja osa niistäkin on kulkeutunut mitä ihmeellisimpien mutkien kautta meille. Loput on peräisin huutokaupasta, toreilta tai vanhempien loppumattomista varastoista. Sisustaminen on kuin aarrejahti, ja lopulta ne oikeat jutut löytää omaan kotiin. 

Vilman mielestä berber-matto oli hyvä sijoitus. 
Olohuoneen matto on käsin solmittu, marokkolainen Berber. Lähdin Kirsin seuraksi mattotukun poistoaleihin ilman ostoaikeita, mutta nähdessäni tämän tein päätöksen aika intuitiivisesti. Miestä vähän hirvitti puhelimen päässä, mutta matossa oli kaikki kohdallaan: se on valtava, vaalea ja niin paksu, että sillä voisi ottaa päiväunet.

Sain tinkaamalla maton ”pilkkahintaan”, kahdeksalla sadalla, vaikka Berberit maksavat yleensä reilusti toista tonnia. Muistan varmaan aina sen absurdin tilanteen, kun kahlasin loskassa pankkiautomaatilta takaisin liikeeseen, kahdeksansataa euroa käteisenä hanskassa. 

Koivukalusto on uusi tulokas meillä, mutta äidin suvussa se on kulkenut 1800-luvulta lähtien, ja on peräisin isoisoisovanhempieni kesähuvilalta. Sukulainen tiesi kertoa, että kalusto on venäläistä alkuperää ja tuoleja kutsutaan munkkituoleiksi. Metsästämme parhaillaan kuvaa, joissa näkyisi niiden alkuperäinen verhoilu. Kalustoon kuuluu siro penkki, kolmionmuotoiset tuolit ja pöytä. Unelmoin lasiverannasta, jonne saisin kaluston palmuviidakon keskelle.  


Koriste-esineitä on kertynyt matkoilta, vanhempien kaapeista (tää norsu on varmaan myös joku vanha matkamuisto) ja kaiken maailman kirppareilta ja antiikkikaupoista. Antiikkisen malakiittisytkärin tingin joskus jonkun huonekalun kylkiäisiksi yhdeltä pihiltä antiikkikauppiaalta, koska ärsytti mokoma kiskuri.

Norsun takana on Roomasta ostettuihin kehyksiin sujautettu postikortti, jossa on Viivi Varesvuon maalaama antilooppi. Varesvuo on yksi mun lempitaiteilijoista ja haaveilen, että joskus voisin hankkia omalle seinälle jonkun upeista eläinaiheisista töistä. Kaikkea ei tarvitse omistaa, se on totta, mutta Varesvuon teosta katsoisin mielelläni joka päivä.


Viherkasvit ovat pääasiassa Äitin kasvien jälkeläisiä, ja ne on pitkälti istutettu second hand -ruukkuihin. Lyyraviikunan sain isältä synttärilahjaksi ja pienen rahapuun ostin kirpparilta. Keväisin on ihanaa, kun kasvit menee auringonvalosta vähän sekaisin ja osa alkaa kukkia. Tällä hetkellä kukassa ovat kliivia ja viirivehka!

Marokkolainen rahi on 9. vuosipäivälahja miehelle. Kun en löytänyt oikeansävyistä, Äiti järjesti töissä, että heidän marokkolaisen kokkinsa veli toi tämän Marrakechista (miten saadaankin näitä kuvioita junailtua, ihmettelen välillä). Toimittaessaan rahia, kokin veli oli yllättäen pyytänyt äitiltä mun kättä, koska toivoi kovasti suomalaista vaimoa. Sisko (siis kokki) oli nauranut kippurassa, että ei Suomessa tehdä noin ja Äiti tuuminut, että säyseämpiäkin suomalaisvaimoja on varmasti tarjolla. Verrattoman hauska kulttuurien yhteentörmäys!

Äiti, sytkäri ja sarvikuono.

Valokuvakehykset on myös tärkeä asia, koska on kiva pitää omaa historiaa ja kuvamuistoja esillä. Harmi vain, että olen tosi hyvä ostamaan kehyksiä, mutta jokseenkin laiska laittamaan niihin kuvia. Puolet kehyksistä ammottaa siis vielä tyhjinä. Suosikkiputiikistani Prologuesta ostettuun, italialaisen perheyrityksen käsin valmistamaan kehykseen laitoin kuvan äidistä 15-vuotiaana. 


Sohvapöytä on isoäitini vanha. Isoäiti kuoli ollessani 5-vuotias, enkä ikinä ehtinyt tutustua häneen. Sen olen kuitenkin kuullut sukulaisilta, että isoäidillä oli verraton maku ja tinkimätön tyylitaju. Pöydän lasilevy on irrallinen, ja aiheuttaa välillä henkeäsalpaavia läheltä piti -tilanteita, mutta pöytä on ihanan kevyt ja ilmava. Sitä koristavat suosikkituoksukynttiläni, Astier de Villatten Oulan Bator ja pieni tulitikkurasia, jonka vanhemmat on tuoneet jostain maailmankolkasta varmaan jo ennen syntymääni.

Lasiruukku on Prologuesta, joka on muuten niitä harvoja paikkoja, josta ostan esineitä enää uutena. Se kuuluu mallistoon, joka on muotoiltu historiallisten lasiesineiden mukaan, eli tavallaan siinäkin on jotain vanhaa. 

Simpukat olen kerännyt pienenä paratiisirannoilta. Muistan noista matkoista vaan välähdyksiä, mutta tiedän että pienenä matkustaminen on avartanut maailmankatsomustani, kun olen nähnyt erilaisia ihmisiä, kulttuureja ja elinolosuhteita. Toivon, että päästötön lentäminen on mahdollista vielä omana elinaikanani, koska vaikka matkailu avartaa, sen ympäristöpäästöt ovat kestämättömät. 



Onneksi sisustus on yksi niistä asioista, joissa on helppo tehdä kestäviä valintoja. Fidat ja Kierrätyskeskukset on täynnä edullisia aarteita, eikä kaikkien antiikkiliikkeidenkään hinnat ole Suomessa mahdottomia. Tori.fi, huuto.net ja Bukowskis nettihuutokauppa ovat myös hyviä paikkoja tehdä ainutlaatuisia löytöjä.

Ainoa mistä joutuu tinkimään, on se, ettei kaikkea saa heti. Mutta monesti siinä piilee koko hienous.



Tuesday 26 March 2019

Testissä: uunifetapasta

Tieto uudesta hittipastasta kantautui tietooni ja sitä oli pakko testata heti, koska pasta is life. 


Kotiruoka on nykyään vähän epätrendikästä, koska ei muka jakseta tai ehditä ”tuhlata tunteja keittiössä” (Netflixin äärellä kylläkin). Ruoanlaiton ympärillä velloo ihmeellinen tähtipöly, vaikka oikeasti lähes kaiken hyvän ruoan hienous piilee yksinkertaisuudessa  – ei laboratoriotason keittiössä tai valtavan tiskivuoren takana. 

Siksi yksinkertaiset hittiruoat on ihania, koska ne muuttaa käsityksiä arkiruoasta: nopea arkiruoka voi olla muutakin kuin pinaattilettuja, raejuustoa ja ketsuppia. Toivoisin, ettei perisuomalaiseen tapaan rankaistaisi itseämme siitä, että on arki, koska arki on ihanaa! Maanantaina voi ihan hyvin tehdä upean pastan ja juoda pari lasia viiniä.

Pastassa oleellista on hyvät raaka-aineet, mutta niidenkään kohdalla ei tarvitse hifistellä. Valitse  kypsät kirsikkatomaatit, tuoreet mausteet ja sellainen feta, josta pidät raakanakin. Oma suosikkini on kermainen Patros. That’s all you need to know!

Uunifetapasta
(Vuoallinen, hupenee helposti kahden dekadentin yösyöjän suuhun viinipullon säestämänä)

  • 1 tuore chili (poista siemenet) 
  • 500g kypsiä kirsikkatomaatteja
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 200g könttä fetaa
  • Oliiviöljyä
  • 250g tagliatellea
  • Mustapippuria
  • Tuore basilika

Lorauta uunivuoan pohjalle oliiviöljyä ja aseta fetakimpale kokonaisena sen päälle. Silppua chili fetakuution päälle ja kaada ympärille kirsikkatomaatit, sekä viipaloidut valkosipulinkynnet. Kaada vielä toinen reilu loraus oliiviöljyä ja hyppysellinen rouhittua mustapippuria tomaattien päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 20min. Nosta vuoka uunin ylätasolle, grillivastuksen alle vielä 5-10 minuutiksi (paahtuvan valkosipulin tuoksu on taivaallinen). Keitä pasta al denteksi, riko fetan rakenne ja sekoita pasta vuokaan. Tarjoile tuoreen basilikan kanssa!

P.S. Viinisuositus: Viña Esmeralda. En tiedä viineistä mitään, mutta tää toimi ja Alkon myyjä oli myös tehnyt uunifetapastaa ja arveli näiden olevan match!

Friday 22 March 2019

Kevät tulee, oletko valmis?

Toinen villeistä kevättakeistani. Pre-loved and fabulous. 

Räntäsateista ja pikkukinoksista huolimatta on selvää, että kevät on ihan nurkan takana. Odotan sitä hartaasti joka vuosi, mutta huhtikuisen takatalven keskellä on usko monesti loppunut – ja sitten se kevät vasta pääseekin yllättämään.

Vähän ärsyttävää, koska haluaisin olla se ihminen, joka pesee talviuntsin hyvissä ajoin ja höyryttää siinä sivussa kevättrenssin valmiiksi. En ole, ja kevät yllättää minut joka vuosi niin sanotusti housut kintuissa. Tänä vuonna aion oppia virheistäni.


Uuden vuodenajan kynnyksellä on kolme asiaa, jotka vaativat erityishuomiota: takki, kengät ja sukat. Lisäksi aion pakata hyvissä ajoin selkeät talvivaatteet pois, koska ei ole mitään kamalampaa kuin villakalsareiden näkeminen huhtikuussa (jos takatalvi yllättää, jäädyn mieluummin pystyyn).

Pakkasin talvikengät pois ja lankkasin rakkaat Babouchet jo valmiiksi. En ikinä muista, että vasemman kengän ulkosyrjässä lukee "Can we dream together". Hymyilen aina kun se osuu silmään. 

Talvivaatteet varastoon

Pesen untsit, tuuletan ja harjaan villakangastakit. Parsin repeämät ja irronneet napit, ja pakkaan takit pukupusseihin. Lankkaan talvikengät ja pakkaan ne siististi omiin laatikkoihinsa. Tuuletan ja poistan nypyt paksuista neuleista ja pakkaan ne ilmatiiviissä vakuumipusseissa yläkaappiin. Samaan laatikkoon menevät villasilkkikalsarit ja villaiset polvisukat (salainen aseeni talvipakkasilla).


Pakkaan laatikkoon myös muutamia vaatteita, joiden värimaailma on sielunruokaa talvella, mutta jotka lähinnä ahdistavat kirkkaina kevätaamuina. Vastaavasti palautan laatikosta vaatekaappiin juttuja, jotka olen pakannut syksyllä pois. Kun vaatteita ei ole nähnyt kuuteen kuukauteen, tuntuvat ne lähes uusilta! Tehokas niksi keväisten ostohimojen hillitsemiseen.

Kevätvalmisteluihin kuuluu myös kaikkien all-year luottoasusteiden huolto. Kultakorvarenkaat on synttärilahja mieheltä ja nekin on pre-loved! Ja super fabulous molempien uusien kevättakkien kanssa. 
Kevättakki

Kun kevättakkia tarkenee käyttää ensimmäisen kerran, on virallisesti kevät – vaikka seuraavana päivänä tulisi räntää. Etsin monena keväänä sitä täydellistä trenssiä, kunnes löysin UFF:lta beigen Burberryn pilkkahintaan. Käytettyäni sitä pari kertaa totesin, etten sittenkään ole beige Burberry ihminen ja myin takin pois.

Tänä keväänä olen ostanut jo kaksi kevättakkia, koska niin nyt vaan kävi. Molemmat ovat luonnollisesti pre-loved ja molempia koristaa luonnollisesti villi eläinkuosi (beige burberry ihminen, tosiaan). Takkimarkkinat ovat tosi hyvät UFF:lla, (jossa on sunnuntaihin asti –40 % takkiale!), Zadaa-sovelluksessa ja Vestiaire Collectivessa. Life’s too short to wear boring coats!

Huom! Vaikka et pukeutuisi päästä varpaaseen eläinkuosiin, tsekkaa nämä. Olen löytänyt esim. todella skarpin, Suomessa valmistetun mustan trenssin UFF:n 5 euron päiviltä. Laatutaso on miljoona kertaa kovempi kuin jossain lumppurytkyissä – mutta hintaa vain murto-osa.

Silkkinen huivi on UFF:lta, Marimekon vintage-pellavapaita Fidalta. Se on vähän kesäisempi, mutta siirsin senkin jo kaappiin.


Kevätkengät ja -sukat

Tätä en ole vielä ratkaissut. Kuten trenssin kanssa, annoin tässäkin asiassa ympäröivän maailman vetää minua höplästä ja ostin pari vuotta sitten valkoiset nahkatennarit, joita on ihan mahdoton pitää siisteinä. Emävirhe, jota en aio toistaa enää ikinä!

Kun kadut lakaistaan ja nilkat tarkenevat paljaina, haluaisi käyttää jotain nilkkureiden ja kesäkenkien väliltä, mutta se on pirun vaikea tyylilaji – etenkin jos ei pidä tennareista eikä herrainkengistä. I put my faith in the universe, että se lähettää täydelliset kevätkengät luokseni. Kaksi kreisiä kevättakkia on jo onnistuneesti löytänyt luokseni, joten kevätkenkien ei uskoisi olevan universumille ylitsepääsemätön haaste.

Sen olen kuitenkin päättänyt, että kengistä riippumatta aion hankkia läjän Swedish Stockings nilkkasukkia ja sukkahousuja kevättä varten. Ne ovat maailman ensimmäiset 100 % kierrätysmateriaalista valmistetut sukkahousut. 100 % respect. Ehkä voisin vaan pukea kahdet sukat päällekkäin babouchien sisään, tähän tyyliin?

Summa summarum: I got spring by the balls.

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.