Monday 30 January 2017

Voimaesineitä: Kalenteri


Muistan edelleen kirkkaasti lukion äidinkielen opettajani neuvon: "jos haluatte selvitä IB-lukiosta in one piece, hankkikaa kalenteri ja opetelkaa käyttämään sitä". Olen sittemmin (ja ihan erityisesti viime aikoina) ajatellut, että tuo neuvo oli yksi parhaita (ellei paras), joita koulussa sain.  Omassa elämässä käy tällä hetkellä nimittäin niin kova tohina, että kalenterin käyttäminen on ainoa tapa pitää kaikki kapulat ilmassa - ja muumit laaksossa.

Olen käyttänyt ihan niistä ensimmäisistä kalentereistani lähtien Moleskinen kalentereita. Niiden riisutussa tyylissä on sitä jotain, eikä mikään muu kalenteri yllä mielestäni samalle tasolle toimivuudessa ja selkeydessä. Malli on vuosien kokeilujen myötä vakiintunut tähän yhteen, jota en vaihtaisi mistään hinnasta.


Minulle kalenterissa on erityisen tärkeää, että näen päivät sekä kuukausitasolla, että viikkotasolla ja että kalenterissani on myös päivälokeroiden ulkopuolella tilaa muistiinpanoille. Arvostan ihan erityisesti myös sitä, että kaikki ylimääräinen (kansainväliset pyhäpäivät, mittojen muuntotaulukot yms.) on joko karsittu kokonaan tai merkitty erittäin tiiviisti omille sivuilleen. Paperi on kaunista, pehmeät kannet tekevät kalenterista kevyen kantaa ja kuminauhakiinnike pitää sivut supussa kun kalenteri lentelee ympäriinsä laukussani. Lisäksi kalenteri on kauttaaltaan väritön. En yksinkertaisesti voi sietää kalentereita, joissa osa asioista lukee valmiiksi esimerkiksi punaisella. Toisin sanoen, että joku muu on päättänyt jo ennalta, mitä asioita minun kuuluisi omassa kalenterissani korostaa. Ei kiitos.


Kalenteri toimii myös erinomaisena työkaluna silloin, kun haluaa asettaa itselleen tiettyjä tavoitteita. Kun merkitsee tavoitteen saavuttamiseen liittyvät tekemiset kalenteriin, niistä tulee tavallaan "virallinen" osa päiväohjelmaa ja niitä on vaikeampi ohittaa jonkun olevinaan "paremman" tekemisen varjolla. Olen itse oppinut, että kalenteriin ei kannata kirjoitella niitä päiviä milloin jonkun asian pitää olla valmis, vaan ennemmin ne päivät, jolloin on muutama tunti aikaa työstää kyseistä asiaa.

En tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia, mutta sen verran asetin itselleni tavoitteeksi, että vuonna 2017 haluan hyödyntää ne arjen aikatauluttamattomat hetket tehokkaammin kuin viime vuonna. Jos pääsee töistä siinä viiden maissa, menee loppuilta helposti yhdessä hujauksessa kun käy sohvalle tai avaa tietokoneen täysin päämäärättömästi - ja sittenhän alkaa pidemmän päälle tuntua juuri siltä, ettei elämässä ole muka aikaa tehdä muuta kuin opiskella ja käydä töissä.  


Itse pyrin täyttämään vapaahetket ihan normaaleilla jutuilla. Sovin ystävän kanssa, että tiistaina mennään kuuden maissa lenkille, tai perjantaina syömään ja katsomaan se taidenäyttely jota kumpikaan ei muka ole ehtinyt nähdä - ja merkitsen asiat heti kalenteriin. Tehokas keino ehkäistä turhaa nyhjäämistä on vetäistä ulkoilukamat heti töistä tullessa niskaan ja lähteä (koiran kanssa) tunniksi ulos. Loppuilta menee ihan erilaisessa mielentilassa, kun on käynyt haukkaamassa vähän happea välillä. Yritän pitää viikossa myös yhden vapaapäivän, jolloin ei ole mitään suunniteltua tai aikataulutettua tekemistä, jotta terve nyhjäämiskiintiökin tulee täyteen (mutta ei kuitenkaan ylity). Yksi tyhjä ruutu kalenteriviikossa tuntuu aina minilomalta, ja toimii kannustimena silloin kun viikko alkaa oikein takkuisesti (kuten nyt vaikka tänään).



Sunday 22 January 2017

Kevätmietteitä iltapäiväauringossa


Viime päivinä on jo tuntunut, että valon määrä lisääntyy hiljalleen. Keväästä ei tietenkään kannata täällä Suomessa riemuita turhan aikaisin, tai voi joutua pettymään karvaasti - lumimyrsky on ennenkin iskenyt juuri kun kevätkengät on huhtikuun lopulla kaivettu esiin. Mutta jotenkin itsepintaisesti se kevät vaan kutkuttelee jo ajatuksissa - ja sitä myötä tietenkin myös vaatekaapin puolella. Muutamasta viimeisimmistä vaatehankinnasta huomaa ihan erityisesti, että yritän vaivihkaa ottaa varaslähtöä valoisampaan ja lämpimämpään vuodenaikaan.

Valkoinen silkkikauluspaita osui silmään käydessäni pikaisesti ohikulkumatkalla FilippaK:n alennusmyynneissä. Hyvin istuva, mutta sopivasti väljä, valkoinen kauluspaita on ollut toiveissa jo kauan, vaikka en kyllä voi väittää etsineeni sitä kovin aktiivisesti.  Nyt kun sellainen vihdoinkin löytyi ja vielä puoleen hintaan, olisi ollut sulaa hulluutta jättää se kauppaan.


Oliivinvihreät Hero-nahkanilkkurit ovat Terhi Pölkin viime syksyn mallistoa ja niissä on ehkä täydellisin lesti ikinä. Tämä viimeinen pari oli minulle hieman väljää kokoa 41, mutta väljyys korjaantui pohjallisen kanssa. Nahkanilkkureita on kyllä ihan rapsakka määrä jo ennestään, mutta kaikki muut ovat mustia. Nämä jalassa sopiikin ottaa niitä paljon puhuttuja askelia kohti värikkäämpää kevätpukeutumista...

Olin itseasiassa aikeissa pukea jo näihin kuviin vaalean Samujin takkini, mutta kokonaisuus näytti peilin edessä niin hurjan vaalealta, että turvauduin sittenkin mustaan lempitakkiini. Katsotaan jotain vaaleaa ja kirkasta kunhan ehdin ensin tottua edes siihen, että asukokonaisuudessa on vain yksi musta vaate. Takki on timanttinen Ritva Falla-löytö lemppari second hand-kaupastani WST:stä.  Olikin jo aika, että se pääsi esittelyyn tänne blogin puolelle, sillä olen kulkenut se päällä lähes joka päivä lokakuisesta ostohetkestä lähtien.


Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä kiinnostavat juuri tällaiset skarpit ja helppokäyttöiset luottovaatteet, jotka muuntuvat sitten aikanaan lämpimämpiinkin keleihin. Olen myös huomannut viime aikoina kummallista mieltymystä siniseen, vaikka väri on (näitä farkkuja lukuun ottamatta) pysynyt tiukasti poissa vaatekaapistani useamman vuoden. Pääosin vihreään ja mustaan vaatekaappiin sopisi tietenkin lisätä muutama väriläiskä, joten jäämme odottamaan mitä tästä vielä kehkeytyy...



Takki We Started This/ Silkkipusero ja farkut FilippaK / Nilkkurit Terhi Pölkki


Tuesday 17 January 2017

Kuukauden kosmetiikkakokeilu: Rose & Abricot Hairmilk


Pesen hiukseni enintään kolme kertaa viikossa, yleensä aamuisin. Satun kuitenkin olemaan ennen aamukahvia erittäin kärttyinen ja harvinaisen hidas (ja useimpina aamuina tietenkin pienessä kiireessä), joten pyrin pitämään nämä toimitukset mahdollisimman lyhyinä ja kivuttomina. Kiitän joka kerta tähtiä siitä, että hiuslaatuni ei vaadi mitään erityishuomiota, ja voin näin ollen minimoida siihen käyttämäni vaivan ja ajan.


Viimeisimmällä kampaajakäynnilläni menin kuitenkin lipsauttamaan, etten ole käyttänyt puoleen vuoteen hoitoainetta, kun hiukseni eivät tunnu mitenkään kummemmin sellaista kaipaavan - ja sain tietenkin kampaajaltani palkaksi sellaisen mulkaisun, että lupasin korjata asian ensitilassa. Hieman pitkin hampain kävin sitten Joliessa hakemassa newyorkilaisen John Master's Organics:n Rose & Abricot Hairmilkin, joka on hiuksiin jätettävä hoitovoide. Siihen en nimittäin suostu, että joutuisin huuhtomaan hiukset vielä hoitoaineenkin levittämisen jälkeen!


Kuukauden käytön jälkeen myönnän kuitenkin nöyrästi, että tämän tehotuotteen levittämiseen kannattaa uhrata tahmeimpinakin aamuina se ylimääräinen minuutti - ja kaupassa useampi kymppi. Huipputuote erityisesti karheammalle hiuslaadulle ja talven, auringon tai uimaveden kuivattamille latvoille. Paksu, voidemainen koostumus hoitaa, mutta ei tee hiuksista rasvaisia tai lättäniä. Erityismaininta myös ihanasta tuoksusta! Ja jos minun suositukseni ei riitä, myös luonnonkosmetiikkaguru Katja Kokko nosti juurikin tämän tuotteen 'Vuoden parhaaksi hiuksiin jätettäväksi hoitoaineeksi' vuotuisissa Genuine Beauty Awards:issaan. Jos kiinnostuit John Master's Organics:stä, kannattaa ehdottomasti lukea myös  Katjan muut päivitykset aiheesta, sillä Katja tekee aina selvitystyönsä niin perusteellisesti!


Tuesday 10 January 2017

Sapiens


Olen aina pitänyt historiasta ihan huimasti. Koulussa historia oli äidinkielten lisäksi aina suosikkiaineeni, ja nautin myös ihan erityisesti fiktiivisemmistä teoksista, jotka sijoittuvat johonkin tiettyyn historialliseen ajanjaksoon - ja kulttuuriin. En tiedä mistä mieltymykseni on saanut alkunsa, mutta epäilen vahvasti, että sen juuret lepäävät niin ikään intohimoisessa suhtautumisessani tarinoihin ja lukemiseen.


On siis sanomattakin selvää, että sormeni ovat jo hyvän aikaa syyhynneet kääntelemään Yuval Noah Hararin Sapiens, Ihmisen lyhyt historia - teoksen sivuja. Tiesin saavani Sapiensin joululahjaksi, joten en saattanut ostaa sitä itselleni aiemmin (vaikka mieli olisi kyllä tehnyt!), mutta nyt on pitkä odotus vihdoin palkittu. Kahdesti Polonsky-palkittu, Oxfordin yliopistossa historiaa opettava Harari keskittyy Sapiensissa hurjan mielenkiintoisiin, joskin todella laajoihin aiheisiin, kuten siihen, onko ihmisistä tullut vuosituhansien saatossa onnellisempia - vai onko sittenkin käynyt päinvastoin? 


Itse nautin teosta lukiessani todella paljon sen pohdiskelevasta ja ajoittain humoristisesta tyylistä, sekä teoksen paljon kehutusta helppolukuisuudesta. Tätä kirjaa ei todellakaan tarvitse lukea otsa rypyssä ja korvatulpat korvilla! Joka luku on pullollaan rohkeita ajatuksia ja ainakin minulle ennestään tuntemattomia faktoja, joiden avulla Harari kuljettaa lukijaa mitä valaisevimpiin pohdintoihin ja ajatusleikkeihin. On pakko yhtyä The Sunday Timesin arvioon: "Harari on älyllinen akrobaatti, jonka loogiset loikat saavat lukijan haukkomaan henkeään ihastuksesta". 


Tässä siis vahva lukusuositus - no, oikeastaan ihan jokaiselle, sillä kuten Booklist toteaa arviossaan, Sapiens todella antaa lukijalleen mahdollisuuden tarkastella uudelleen kaikkea, kuitenkaan kuormittamatta lukijaa liikaa. Lupaan, että silmäsi säihkyvät innostuksesta joka ikinen kerta kun nostat ne kirjan sivulta ajatellaksesi hetken sitä, mitä olet juuri lukenut. Hykerryttävän mahtava teos!



Thursday 5 January 2017

Tähtisadetta


Vuodenvaihde tuli oman elämäni kannalta juuri oikealla hetkellä. Katsellessani kultaisten kipinöiden sadetta samettisen mustalla taivaalla tiesin, että uusi vuosi toisi mukanaan suuria muutoksia. Tuossa hetkessä ymmärsin, että koko vuoden 2016 olen ikään kuin keräillyt voimia, himmaillut, miettinyt ja hautonut suunnitelmia. Muutokset lähtivät vyörymään liikkeelle jo heti uuden vuoden toisena päivänä.


Nyt on pitkästä aikaa se tuttu, voittamaton olo. Kammottava tahmeus ja epämääräinen huuru ovat poissa eikä enää tunnu siltä, että rämmin eksyneenä loppumattomassa suossa. Nyt suorastaan juoksen eteenpäin, kiidän hurjaa vauhtia vahvalla, kuivalla maalla ja olo on kevyempi kuin vuosiin - jos otan yhden suuremman loikan, saatan jopa pystyä lentämään. Tämä tunne on dynamiittia - se räjäyttää pelot unelmien tieltä, kirkastaa katseen ja ajatukset. Korvissa pauhaa Titanium ja askel kantaa. Bring it on, 2017.



The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.