3x Suppilovahverosesongin suosikkireseptit

Käytiin eilen suppilovahverometsällä ja saatiin 5 litran saalis! Se oli pitkälti tarkkasilmäisen siskontytön ja kokeneen sienestäjän (eli äitin) ansiota. Vilma rakastaa suppilovahveroita ja löytää niitä aika hyvin, mutta ehtii yleensä mussuttaa ne omiin suihinsa ennen kuin kukaan ehtii korin kanssa paikalle.

Suppilovahvero on aika ovela pikkusieni, koska se naamioituu taidokkaasti pudonneiden lehtien alle ja sammalmättäiden poimuihin. Sillä on ruskea lakki ja keltainen varsi ja se on nimensä mukaan suppilon muotoinen.

Suppilovahveroita löytää parhaiten kuusien suojaisista juurakoista ja kaatuneiden puiden läheltä. Se on siinä mielessä kiva kerättävä, että se kasvaa yleensä ryppäissä – jos onnistuu löytämään yhden, löytyy lisää ihan vierestä.

Suppilovahvero on superterveellinen sieni. Se sisältää mm. D-vitamiinia ja beetaklugaanikuituja, jotka hellii vatsaa, tasoittaa verensokeria ja alentaa kolesterolia! Lisäksi se sisältää jonkin verran proteiinia, mutta vain vähän energiaa ja on siksi superruokaa kasvissyöjille. 

Suppilovahveroissa on myös jonkun verran trehaloosia, eli sienisokeria, joka saattaa aiheuttaa joillekin vatsanväänteitä samalla tavalla kuin laktoosi-intoleranssi. Trehaloosi-intoleranssi on perinnöllinen siinä mielessä, että trehaloosia pilkkova entsyymi syntyy kromosomissa 11 sijaitsevassa TREH-geenissä, jonka mutaation uskotaan aiheuttavan intoleranssia. Supermielenkiintoista!

Suppilovahveron voi kypsentää suoraan ruoaksi ilman sen kummempia käsittelyjä, tai säilöä kuivaamalla tai pakastamalla. Kuivatessa sienen maku ja ravintoarvot säilyvät parhaiten, mutta se vaatii tietty hieman enemmän aikaa. Äiti osti pari vuotta sitten kuivurin ja nyt meillä on ihan hirveästi kuivattuja sieniä. Niitä on myös kiva antaa nätissä lasipurkissa joululahjaksi!

Kuivatut suppilovahverot säilyy tosi hyvin ja niistä on superhelppo tehdä ruokaa pitkin talvea. Niitä pehmitetään hetki vedessä ennen ruoanlaittoa, paistetaan sitten sipulin kanssa pannulla ja lisätään ruokaan. Omat suosikit on suppilovahverokeitto, -risotto ja -pasta:

Suppilovahverorisotto

Kuutioi iso sipuli ja kuullota se reilussa oliiviöljyssä kattilanpohjalla. Lisää 3-4 dl risottoriisiä ja paista kunnes se muuttuu läpinäkyväksi. Lisää 1-2dl dl valkoviiniä ja anna sen imeytyä riisiin. Lisää sitten litra kasvislientä desi kerrallaan, anna jokaisen desin imeytyä ennen seuraavan lisäämistä. Risotto saa jäädä melko märäksi. Lisää joukkoon 2-3 dl paistettuja suppilovahveroita ja desi raastettua grana padanoa tai parmesaania, sekä reilusti mustapippuria.

Suppilovahverokeitto

Kuullota iso, kuutioitu sipuli reilussa oliiviöljyssä kattilanpohjalla ja lisää n 2-3dlsieniä ja 2-3 rkl maissitärkkelystä. Paista hetki ja lisää 2dl ruokakermaa/kaurakermaa. Lisää sitten vettä vähän kerrallaan, ja pilko sekaan esim. puolikas paketti Koskenlaskijaa. Jos keitosta tulee liian juoksevaa, lisää tärkkelystä. Tarjoile saaristolaisleivän kanssa.  

Suppilovahveropasta

Kuullota iso, kuutioitu sipuli ja muutama murskattu valkosipulinkynsi reilussa oliiviöljyssä paistinpannulla ja lisää sienet. Keitä pasta, esim. 3 rullaa tagliatellea per syöjä. Sekoita kulhossa 1dl kermaa/syöjä, 1-2dl parmesaania ja 1 kananmuna/syöjä. Mausta seos mustapippurilla.  Kaada pasta ja kermaseos sienten sekaan paistinpannulle ja silppua joukkoon reilusti tuoretta persiljaa. Kuumenna ja sekoita, kunnes kananmuna alkaa kiinteytyä. Tarjoile välittömästi parmesaaniraasteen kanssa.

Vinkki! Hyödynnä kuivattujen suppilovahveroiden liotinvesi osana kasvislientä, pastan keitinvedessä tai keitossa. Suppilovahveroiden kaveriksi sopivat hyvin esim kanttarellit!

Luonnonkosmetiikan luottosuosikit

Olen siirtynyt käyttämään pelkkää luonnonkosmetiikkaa viimeisen kolmen vuoden aikana, koska synteettisen päivittäiskosmetiikan ja elintarvikkeiden sisältämien kemikaalien yhteisvaikutuksista ihmisen terveyteen tiedetään todella vähän.

Tärkeintä luonnonkosmetiikkaan siirtyessä on löytää luotettava myyjä, joka pystyy takaamaan, että tuotteet ovat eettisiä (vegaaninen, eläinkokeeton), eivätkä sisällä synteettisiä ainesosia, saati EU:n kieltämiä haitallisia kemikaaleja. Näin ei tarvitse itse ramboilla netin syövereissä syynäämässä, vaan voi luottaa ammattilaiseen, joka selvittää tuotteiden taustoja ja ainesosia työkseen.

Oma luottomyyjäni on alusta alkaen ollut suomalainen Jolie, jonka kattava valikoima luksusluonnonkosmetiikkaa ei petä koskaan.

Asioin itse Jolien kivijalassa Uudenmaankadulla, koska siellä saa aina niin asiantuntevaa palvelua, mutta koko valikoima löytyy kaikkine taustatietoineen myös Jolie Webshopista. Seuraavaksi Jolie avaa uuden myymälään marraskuussa valmistuvaan Gardeniin!

Hyvän myyjän löydyttyä, on tärkeää löytää omaan elämään ja omalle iholle sopivat luottotuotteet. Olen itse kosmetiikan suhteen minimalisti, enkä halua käyttää päivittäin montaa eri tuotetta. Siksi käyttöön valikoituu usein sellaisia tuotteita, joita voi käyttää useampaan tarkoitukseen.

Luottosuosikkeja, joita käytän päivittäin ovat:

Neal’s Yard Remedies, Avocado and VitaminE -yövoide. Tästä on parhaillaan menossa varmaan viides purkki! Superriittoisa yövoide, jonka jäljiltä iho on aamulla sileä ja kimmoisa. Tuoksu on raikas ja mieto. NYR:n tuotteissa on todella hyvä hinta-laatusuhde. Tähän on ihastunut myös parrakas puolikkaani.

Absolution, Addiction-kasvoöljy on ihan kuningatartuote. Aika hintava, mutta todella riittoisa! Lämmitän 3 tippaa käsissä ja levitän kasvoille aamuin illoin, tuoksu on huumaava. Löysin tämän kolmannen pulloni Zadaasta tosi edullisesti, koska tuoksu oli ollut myyjälle liian voimakas.

Absolution, La Brume Systemique -öljykasvovesi on korvaamaton osa päivittäistä ihonhoitorutiiniani. Käytän aamuin illoin ja naama olisi varmasti ihan koppura ilman tätä. Olen löytänyt nykyisen pullon edullisesti Zadaasta, mutta uutenakin hinta-laatusuhde on hyvä. Tällä myös miehen hyväksyntä!

Päivittäisten luottotuotteiden lisäksi on pari superluksustuotetta, joihin olen ihastunut peruuttamattomasti. Käytän niitä kerran viikossa, yleensä viikonloppuisin, kun käyn kynttilänvalossa suihkussa ja vietän pienen spa-hetken.

Rahua, Omega 9 -hiusnaamio tuoksuu älyttömän hyvältä. Annan sen seistä pesun jälkeen kosteissa hiuksissa noin vartin ja hiukset ovat käsittelyn jälkeen todella ravitun tuntuiset, mutta eivät lässähdä. Tykkään Rahuan muistakin tuotteista, mutta koska merkin perusshampookin maksaa 37 euroa, yritän ostaa niitä vain silloin, kun olen erityisesti hemmottelun tarpeessa.

May Lindström The Honey Mud-puhdistusvoide on ihan mieletön tuote. May Lindström on ainakin Jolien myymistä merkeistä kallein, mutta rahoilleen saa ehdottomasti vastinetta. Tykkään autenttisista, tummista tuoksuista ja purkkien upeus on ihan omaa luokkaansa. Voi käyttää puhdistusvoiteena tai naamiona, seassa hellästi kuorivia savirakeita.

Jotta kosmetiikankäyttöni olisi kaikin puolin kestävällä pohjalla, pidän myös tarkkaan huolen, että käytän edellisen tuotteen loppuun ennen kuin ostan uuden vastaavan.

Luonnonkosmetiikkabisnes on kasvanut viime vuosina huimaa tahtia ja uutuuksia tulee markkinoille kuin sieniä sateella, mutta ei tunnu kovin vastuulliselta ostella mielettömiä määriä kosmetiikkaa, joka jää aina uusien houkutuksien myötä kaappiin seisomaan.

Purnukoita pyöritellessä mietityttää myös kosmetiikan pakkausmateriaalit. Itken jouluisin verta, kun jengi ostaa lahjaksi kosmetiikkaa älyttömissä pakkauksissa, joissa ei ole muovia säästelty. 

Luonnonkosmetiikkakin on usein pakattu muoviin, mutta onneksi uusia innovaatioita syntyy jatkuvasti: kotimainen selluloosasta valmistettu Sulapac on täysin biohajoava kosmetiikkapakkaus, jonka kokeilu on aloitettu jo joissain Lumenen tuotteissa. Toivottavasti se saataisiin pian markkinoille laajemminkin!

Kun ympäristönsuojelusta tuli uskonnonkaltainen

Olen vellonut syvässä ilmastoahdistuksessa IPCC:n ilmastoraportin julkaisemisen jälkeen.

Eniten ärsyttää, että kaikki omat elämäntapajutut tuntuvat yhdentekevältä pikku puuhastelulta, kun pallon toisella syrjällä miljardikansat pistävät luonnonvaroja haisemaan ihan järjetöntä tahtia. Miten voi nykytieteen löydöstenkin jälkeen olla kokonaisia valtioita, jotka eivät ole kiinnostuneet ottamaan ilmastonmuutosta agendalleen?

Kun valtaosa ihmisistä viittaa kintaalla, tuntuu oma epätoivo ajoittain jopa nololta ja ehkä vähän hullulta. Kyseenalaistan itseni jatkuvasti, mutta seuraavan lämpökartan tai muoviroskaan tukehtuneen delfiinin eksyessä näkökenttääni ajattelen taas: eivät yksilön teot voi helvetti sentään olla yhdentekeviä! Silloin muiden välinpitämättömyys pistää vihaksi ja katson murhaavasti työkaveria, joka hakee lounaansa kertakäyttöastiaan.

Mietin tässä hiljattain, että ilmastonmuutoksen hidastamisesta on tullut uskonnonkaltainen. Se ei oikeastaan ole mikään ihme, koska onhan sekin aate, joka  toimii arvopohjana jokapäiväisille teoille (tosin jumaljutuista poiketen ihmisen kontribuutio ilmastonmuutokseen voidaan todistaa tieteellisesti).

Kuten uskonnossa, ympäristönsuojelussakin toimintaa ohjaa pelote siitä, että omat ja/tai muiden ihmisten vastuuttomat teot koituvat vääjäämättä koko ihmiskunnan tuhoksi. Rukoilun sijaan kerätään roskia luonnosta ja valmistetaan hartaasti omaa saippuaa. Muslimit vaeltavat Mekkaan, kristityt Jerusalemiin ja nollahukkaajat etsimässä kauppaa, josta saa pakkauksettomia vihanneksia.

Jokaisella teolla tähdätään muutokseen, kuljetaan jotain parempaa kohti ilman mitään todellista varmuutta siitä, että omilla teoilla on mitään merkitystä – mutta ainakin omatunto on niiden myötä puhtaampi.

Tässä kuvassa olen ristiretkeläinen - ploggaamassa styroksia merenrannasta. 

Kuten uskovaiset, suhtaudumme pimennossa kulkeviin kanssavaeltajiin joko ristiretkeläisen tai marttyyrin tavoin. Kärsimme autuaasti mokomien pölkkypäiden syntien edestä, tai yritämme väkipakolla käännyttää heidät tekemään oikein.

Tekopyhyys velloo, kun kaikki haluavat kuulua trendikkääseen nollahukkakulttiin ja kuten Raamattua tai Koraania, tulkitaan tätäkin elämäntapasäännöstöä sen mukaan, mikä sopii omiin tarkoitusperiin parhaiten. Julistetaan #zerowaste ja haetaan kaupasta luomulihaa omaan rasiaan – katumaasturilla.

Aina välillä uskoa oman puurtamiseen koetellaan – kuten minun nyt. Ei ole mitään takeita siitä, etteikö ihmiskunta marssisi kauniissa rivissä kohti pohjattoman kuilun reunaa, ja oma yrittämiseni saattaa olla yhtä naurettavaa kuin banaanikärpäsen räpiköinti tahmeassa viinissä.

Silti jatkan räpiköintiä, koska se tekee monista arkisista asioista merkityksellisiä. Tulee sellainen olo, että voin vaikuttaa edes vähän, vaikka omat puuhasteluni olisivat vain pisara myrskyävässä valtameressä. En odota mitään merkkiä siitä, että dystopia olisi vältetty. Enkä ihmettä, koska sitä odottaessa saattaa katkeroitua, eikä siihen ole varaa.

Päätän siis uskoa. Lujasti.