Saturday 18 November 2017

Ensikosketukseni huutokauppoihin ja mitä siitä opin


Huutokaupat ovat aina kutkutelleet kovasti. Tavallaan houkutelleet, mutta toisaalta olen elänyt siinä (väärin)käsityksessä, etteivät ne ole tällaisia tavallisia kuolevaisia varten.

Sitten tänä syksynä iski vanha kunnon pesänrakennusvietti. Tiedättehän: pieni ihminen kohtaa vihdoin sen epämiellyttävän tosiasian, että tulee viettämään seuraavan puolivuotisen pääosin sisätiloissa, koska ulkona on huhtikuuhun asti pimeää, kylmää ja märkää. Huhtikuussa ehkä enää kylmää ja märkää. Hän siis yrittää tehdä kotikolostaan mahdollisimman viihtyisän.

Olen itse vielä siinä mielessä poikkeuksellisen hankala tapaus, että haluan kotiini vain mahdollisimman erityisiä esineitä. En halua pelkästään sisustaa. Haluan metsästää aarteita. Niinpä päätin tutustua huutokauppojen ihmeelliseen maailmaan.

Ensikokeilukseni tutustuin Bukowski'siin. Bukowskis on pohjoismaissa eniten miljoonanoteerauksia saavuttanut huutokauppatalo, jolla on vaikuttava 150-vuotinen historia. Korkeaprofiilisten vasarahuutokauppojen (jotka järjestetään Tukholmassa) lisäksi heillä on ihanan inhimillinen verkkohuutokauppaosasto.

Verkkohuutokaupassa on huudettavana kauniita esineitä, joiden hinnat nousevat harvakseltaan nelinumeroisiksi, tai edes hirmuisesti yli viidensadan. Sieltä raaskii siis keskituloinen kuukausipalkallinenkin kotiuttaa muutaman aarteen vuodessa. Huutokaupan tueksi on kehitetty näppärä Bukowskis-sovellus, jonka avulla on helppo selata myyntikohteita, ja ennen kaikkea pysytellä ajantasalla omien huutojensa tilanteesta.


Hävisin ensimmäisen huutokaupan johon lähdin mukaan. Big surprise.

Huusin erään suomalaisen matrikkelitaiteilijan tussiteosta, mutta hinta kapusi lopulta sen verran korkeaksi, että kantti ei enää kestänyt tehdä korotuksia. Jäi harmittamaan, koska en todellakaan ihastu moneen teokseen niin ylitsepääsemättömästi, että haluaisin sen omalle seinälle. Ärsyttävää, mutta onneksi tussi pysyy hyvin omassakin kätösessä. Suunnittelen parhaillaan hävyttömän moraalitonta jäljennösprojektia.

Toisella kertaa onni kuitenkin suosi, eikä vastahuutaja ollut yhtä hanakka - ostin tämän kuvissa keikistelevän Karl Hultströmin patsaan. 

Patsas ei ole uniikki, mutta joku on polttanut tähän uuden, kiiltävän maalipinnan, joka viehätti (se muistuttaa kaikkine muhkuroineen vähän ranskalaisen Astier de Villatten Setsuko-ma
lliston tuotteita) - ja onpahan helpompi pyyhkiä pölyt, kuin perinteisestä kipsipinnasta. Hehee, äiti jos luet, todista harvinaisen käytännönläheistä ajattelua.

Ostin patsaan kuitenkin pääasiassa siksi, että se kuvaa minulle sitä, miltä valo tuntuu iholla. Minulla on tuollainen olo joka kevät, kun ensimmäiset kevätauringon säteet alkavat viimein lämmittää ihoa pitkän talven jälkeen (en kyllä ikinä seiso takki auki alasti ottamassa aurinkoa vastaan - en ainakaan myönnä).


Sielläkin lienee joku, joka ei ole vielä uskaltautunut huutokaupoille! Tässä siis muutama ohjenuora, jotka tekevät ensikosketuksesta hieman pehmeämmän. Go win some bids!

Et voi ostaa kaikkea. Tämä ikävä tosiseikka kannattaa hyväksyä jo ennen kuin vierailet Bukowskisin sivuilla. Aarteita on loputtomiin - ja edellisten huutokauppojen päätyttyä uusia tulee jatkuvasti lisää.

Muista, että huudat omilla rahoillasi. Innostuksessa saattaa helposti unohtua, että esineitä huudetaan omilla rahoilla, ja että tarjous on oikea ostositoumus.

Päätä ennalta maksimitarjouksesi. Mieti realistisesti, miten paljon olet valmis maksamaan esineestä, ja lopeta huutaminen tiukasti siihen. Vastahuutajana saattaa olla joku, jolla on varaa huutaa loputtomiin, mutta sinun kannattaa lähteä leikkiin mukaan vain, jos tilisi saldo kestää sen.

Laske lisäkustannukset. Laske ennakkoon, kuinka paljon tavaralle kertyy lisäkustannuksia madollisesta tekijänoikeuskorvauksesta, toimituskuluista ja ostoprovisiosta. Muista tarkistaa lisäkustannukset jo siinä vaiheessa, kun mietit maksimitarjoustasi - ja pidä ne mielessä aina kun teet uuden tarjouksen.

Älä ajattele lisäkustannuksia minään "irrallisena summana", ne ovat sentilleen osa sitä rahasummaa, jonka sinä joudut maksamaan omalta tililtäsi, jotta esine saadaan luoksesi. Siis osa esineen ostohintaa. Muista myös Ruotsin puolelta esineitä ostaessasi huomioida valuuttakurssi. Onneksi ainakin Bukowskis-sovelluksessa hinta näkyy tarjousta tehdessä kaikkine kuluineen, kruunuina, euroina ja dollareina. Toimituskulut voi laskea syöttämällä postinumeronsa toimituskululaskuriin, joka tarjoaa kolmea eri toimitusvaihtoehtoa.

Mieti, miksi huudat. Jos huudat sijoitusmielessä, kannattaa tehdä esineestä pieni taustakartoitus. Onko se uniikki? Minkä kokoinen sarja esinettä on tuotettu? Onko muita kappaleita vielä jäljellä? Millä hintaa ne ovat myyneet? Näin vältyt huutamasta esinettä ylihintaan - ja toisalta tiedät myös, mikäli olet tehnyt loistokaupat. Mikäli huudat tunnepohjalta (kuten minä tämän patsaan), suhteuta tarjouksesi suoraan oman tilisi saldoon.

Niele tappiosi. Hävisit huutokaupan maailman ihanimmasta esineestä? Niele tappiosi, ja jatkaa elämääsi - löydät varmasti uusia aarteita jatkossa.


Lisää ostamisesta ja myymisestä Bukowskisilla voit lukea tältä Q&A-sivulta.


No comments:

Post a Comment

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.