Sunday 27 January 2019

Zero waste -elämää koiran kanssa


Sain Vilman 13-vuotiaana ja tottelematon karvanaama on ollut siitä lähtien elämäni ehdoton kiintopiste. Jos hankkisin koiran nyt, tekisin kuitenkin aika monta asiaa toisin.


Meillä ei ole ikinä törsätty koiriin (koiranomistaminen yltyy monella järkevälläkin ihmisellä ihmeelliseksi varusteurheiluksi), mutta Vilmalle olisi saanut hankittua kaiken tarpeellisen paljon kestävämmin, jos olisin aikoinaan osannut ajatella asioita vähän enemmän.

Jälkiviisaana neuvon, että priimakuntoisia koirantarvikkeita löytyy lukemattomasti esim. tori.fi:stä: haalareita, kuljetushäkkejä, valjaita, pantoja, remmejä, kulhoja, petejä, leluja, turkinhuoltovälineitä, pelastus- ja heijastinliivejä, juoksuvöitä jne. Myös kotimainen Kind for Dogs valmistaa esteettiset koirantarvikkeensa pehmeitä arvoja noudattaen.

Vilma on pilalle hemmoteltu karvakakara, jonka elintaso on varmasti kymmenkertainen moniin maapallon ihmisiin verrattuna. Yhteistä hiilijalanjälkeämme pienentääkseni yritänkin nyt tehdä ryökäleestä nollahukkakoiraa. Alla muutamia otteita tästä (ehkä epätoivoisesta) projektista.  



Ruoka aiheuttaa suurimman osan koiran, kuten ihmisenkin, hiilijalanjäljestä. Koirien valmisruoat ovat varmasti kehittyneet paljon, mutta niiden sisältämät säilöntäaineet ja ainesosien alkuperä mietityttävät. Siksi olen aina valmistanut Vilman ruoan itse. Keitän kahdesti kuussa n. 5 litran ”puuron” tattari- ja ohrasuurimoista, raastetusta porkkanasta ja kananpojan jauhelihasta. Säilön sen vanhoissa litran jäätelörasioissa pakkaseen. Helppoa, halpaa ja terveellistä!

Kaikki Vilman puuron ainesosat ovat kotimaista lähiruokaa, ja jauhelihaa lukuun ottamatta ne voi ostaa kierrätettävissä kartonkipakkauksissa tai omaan pussiin (jauhelihaa saisi omaan purkkiin lihatiskistä, en ole vielä niin pitkällä). 

Voisin tietenkin yrittää tehdä Vilmasta vegaanin, mm. vegaaniaktivisti Gary Youfrosky väittää koiransa olevan vegaani ja erittäin terve, mutta en oikein tiedä mitä mieltä olen kasvissyöjäkoirista. Koira on kuitenkin luonnostaan lihansyöjä, toisin kuin ihminen. 

Ruokakuppi on vähän turhake pienellä koiralla ja Vilma syö samoista syvistä lautasista, joista ihmiset (ne käyvät välissä kyllä tiskikoneessa, vieraat älkää huolestuko). Pohdin Kind for Dogsin Ole hyvä -kulhojen hankintaa, mutta Vilma tuskin osaisi arvostaa 80 euron kulhoparia. Ehkä isommalle koiralle ne tulisivat tarpeeseen. 

Koiranjätökset pitää lain mukaan kerätä, mutta vitsi että tuntuu typerältä pussittaa koirankakkaa roskiksiin, kun se maatuisi luonnossa moninkertaisesti nopeammin. Toisin kuin moni luulee, koiranjätösastioiden sisältöä ei viedä biojätteen käsittelylaitokselle, vaan kaatopaikalle. Siksi koiranomistajan kannattaa käyttää mahdollisimman tehokkaasti maatuvaa kakkapussia; tässä yhteydessä jopa paljon parjattu biomuovi saattaa olla fiksuin valinta, tai sitten paperipussi.

Tunnustan, etten aina kerää Vilman kikkareita. Noukin ne pussiin vain sellaisista paikoista, joissa ihmiset liikkuvat jatkuvasti tai joku lapsi saattaa leikkiä. Esimerkiksi metsästä en ikinä keräisi, koska Vilma osaa mennä polulta sivuun. Sitä paitsi järkeilen aina, että Vilma on suunnilleen ketun kokoinen, eikä kukaan kai juokse niidenkään kakkoja pussittamassa. 


Koiran ”vaatteet” ovat mielestäni aika naurettava asia. Pidän kaikista koirista, mutta mielestäni on eettisesti väärin, että näille leveysasteille edes tuodaan rotuja, jotka eivät selviä pakkasessa ilman erillistä vaatetusta (miksi on pitänyt ylipäänsä jalostaa rotuja, jotka eivät kestä sääilmiöitä, kun koira on ulkoeläin?).

Ei silti, kyllä Vilmallakin on kaksi hassutteluvaatetta, jotka nykyään jättäisin ostamatta, mutta kun ne kerran ovat kaapissa, käytämme niitä aina välillä. Princess-kirjailtu ”t-paita” on turhakkeen arkkityyppi, jonka ostin vuosia sitten Holyrood House Palace:sta. Se pääsi kuitenkin viime kesänä yllättäen hyötykäyttöön, kun Vilma ei leikkauksen jälkeen suostunut millään pitämään suojakupua tai -haalaria. ”Tonttupaidan” vilma sai veljeltäni yhtenä jouluna. Käytämme sitä perinteisellä joulukävelyllä ja saamme vastaantulijoilta hilpeitä jouluntoivotuksia.

Panta ja remmi ovat oikeastaan koiran ainoat välttämättömät asusteet. Vilmalla on kotona yksi nylon-panta ja yksi fleksi, sekä nahkainen juhlapanta ja -remmi. Käyttäisin mieluummin aina nahkapantaa, mutta se hankaa Vilman turkin kaulan ympäriltä katki, siksi nylon. 

Vilmalla on ollut elämänsä aikana kaksi fleksiä ja kaksi pantaa, ja nuo toiset ovat vanhemmillani varataluttimena edelleen. Panta ja remmi kannattaa ostaa käytettynä, mutta esteettisesti selkeinä ja laadukkaina, jotta ne kestävät käyttöä. Erityisesti kaulapanta menee koiran turkista irtoavasta talista likaiseksi, joten sen pestävyyttä on hyvä harkita (nahkapannan voi pestä marseille-saippualla). 


Turkinhuolto ja siihen liittyvien välineiden tarpeellisuus vaihtelee koirarodun mukaan, mutta hyvinvoiva turkki on nollahukkaamisenkin kaupalla koiran oikeus, sillä oikein huollettuna turkki eristää lämpöä ja kosteutta parhaiten. Silti epäilen, että monen koiran  turkkia huolletaan ja pestään ennemmin omistajan mieltymykset, kuin koiran hyvinvointi edellä.

Vilmalla on karkea, kaksikerroksinen turkki, joka nypitään noin kolme kertaa vuodessa, eikä sitä muutoin tarvitse juuri huoltaa. Nypintä kuulostaa julmalta, mutta kun turkki on pitkä, se lähtee irti helposti. Jos Vilman turkki leikattaisiin, se menisi käytännössä pilalle. Zero waste -ninja ottaisi tietty nypityt karvat talteen ja kehräisi niistä lankaa tai käyttäisi ne jonkun idätysastian biopohjana, mutta niin harrasta minusta ei ehkä koskaan tule.

Pesen Vilmaa todella harvoin (pääasiassa vain silloin kun neiti on löytänyt jonkun sonta-aarteen metsälenkillä) ja käytän siihen yleensä lantrattua luonnonkosmeettista  shampoota. John Master’s Organics -merkillä on muistaakseni luonnonkosmeettisia koirashampoita, mutta ne taisivat olla aika hintavia ja miksi ostaa taas yksi asia muovipullossa? Oikeasti koiran pesuun ei kai tarvitsisi mitään pesuainetta, jos/kun ihmisenkin hiukset tulevat totuttelun jälkeen puhtaiksi ilman.


 Peti ei ole ollut meille koskaan tarpeellinen hankinta, koska Vilma nukkuu kaikki yöt ihmispalvelijoidensa sängyssä, monesti pää tyynyllä (olen vuosien mittaan oppinut, että koiran fyysinen koko ei kerro mitään siitä, kuinka suuren nukkumatilan se saattaa vallata). Jos meillä olisi berninpaimenkoira, hänellä olisi oma peti.

Äiti teki viime kesänä Vilmalle ison lattiatyynyn kaapeista löytämistään kankaista, mutta Vilma hyödyntää sitä pääasiassa kuten hienot naiset divaanejaan: raukeaan iltapäiväloikoiluun. Tori.fi:stä löytyy upeita (ja katseen kestäviä) petejä, kuten tämä rottinkinen. Kind for dogsin pellavapedit on myös kauniita ja ymmärtääkseni helppohoitoisia.

Lelut ovat vähän hankala juttu, koska koira tarvitsee virikkeitä, mutta ne on usein tehty muovista, kumista tai keinokuitutekstiileistä, eivätkä siis ole lainkaan ympäristöystävällisiä. Materiaalien terveysvaikutuksetkin mietityttävät, kun koira leikkii leluilla pääasiassa suullaan.

Vilmalla on kohtuuttoman monta lelua ottaen huomioon, että ne jaksavat kiinnostaa suhteellisen harvoin. Kaksi lelua riittäisi vallan mainiosti, mutta niitä on tullut joululahjoina perheeltä kokonainen korillinen (jos luette tätä, Vilmalle vaan herkkulahjoja ensi jouluna!). Suunnittelen lahjoittavani hyväkuntoisista leluista ainakin puolet HESY:lle, olkoonkin että omistushaluinen terrierinretale saattaa protestoida.

Keppien ja käpyjen jahtaaminen ulkona on koiralle itselleenkin miellyttävämpää ajanvietettä kuin muovilelulla leikkiminen sisällä. Etsimisleikin saa talvella aikaan helposti, kun piilottaa koirankeksin hankeen.


Kaiken kaikkiaan, zero waste -koiranomistajan kannattaa tutustua vaihtoehtoisiin tapoihin ruokkia karvakorvaansa ja punnita tarkkaan, mitkä koiran todelliset tarpeet ovat. Jos koira ei esimerkiksi veneile joka kesäviikonloppu, hän tuskin tarvitsee pelastusliivejä.

Loppupeleissä karvakaverit rotuun katsomatta arvostavat eniten rapsutuksia ja rakkautta – ja sitä höyryävää mäyränlantakasaa.

Tuesday 1 January 2019

Vuonna 2019 aion kuluttaa vähemmän ja entistä kestävämmin

Vuonna 2019 aion selailla nettikauppojen sijaan enemmän kirjoja. 


Rikoin aamiaisella juustohöylän. Käyttöesineen, jonka tarpeellisuuden ymmärtää vasta syödessään veitsellä leikattua (aivan liian paksua) juustosiivua seuraavan voileivän päällä. Ensin aioin käydä välittömästi ostamassa uuden, sitten kyseenalaistin juustohöylän tarpeellisuuden tämänhetkisessä elämässäni kokonaan. Tänä aamuna kävin juustohöyläkaupoilla tori.fi:ssä.

Eksistentialistinen kriisi vältetty, kestävällä tavalla hankittu juustohöylä matkalla luokseni. Taputin itseäni olkapäälle, mutta sitten mietin: onko juustohöylän hankkiminen minulle todella näin perustavanlaatuinen kysymys? Onko lupaava merkki, että vaistoni kielsi minua välittömästi hankkimasta juustohöylää uutena? Vai onko sittenkin huolestuttavaa, että suon kulutuspäätökselle näin paljon merkitystä?

Somessa moni yritys ja yksityisihminen on uuden vuoden kynnyksellä kannustanut seuraajiaan tekemään lupauksen kuluttaa kestävämmin vuonna 2019. Presidentti Sauli Niinistö puhui uudenvuodenpuheessaan yltäkylläisyydestä ja kehotti miettimään ”mistä koostuu se hyvä, jota tavoittelemme”.

Näyttäisi siis siltä, että vuonna 2019 on entistäkin ajankohtaisempaa pohtia kulutuskäyttäytymisemme vaikutusta ympäristöön, mutta myös sen osallisuutta omaan onnellisuuteemme.

Tänä vuonna haluaisinkin pyrkiä siihen, että omistamillani/ostamillani asioilla olisi pienempi rooli tavassa, jolla näen ja koen itseni. Haluan ostaa vähemmän ja käytettyä, mutta samalla pyrkiä käyttämään ylipäänsä vähemmän aikaa kulutuspäätöksieni vatvomiseen, ja enemmän itseni kehittämiseen. Tänä vuonna haluan oppia olemaan enemmän ihminen ja vähemmän kuluttaja

Onneksi sain joulupukilta hyvät eväät – lampunvarjostinkurssin ja jatkoa museokortille.

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.