Sunday, 16 September 2018

Kuukausi ostamatta mitään: mitä opin?



 Kuukausi ostamatta mitään alkoi todella hyvin. Ostamisesta pidättäytyminen toimi samalla tavalla kuin mikä tahansa detox; olo oli kevyt, fiilis määrätietoinen – teen tämän oman hyvinvointini vuoksi.

Kahtena ensimmäisenä viikkona sain ruokaostokset puristettua minimiin. Söin joka päivä hyvin ja olin aika yllättynyt miten pienellä rahasummalla pärjäsin, kun suunnittelin ateriat aina sen mukaan, mitä kotoa jo löytyi. Ei hävikkiä, rahaa säästyi. Winning.

Sitten, kuun puolivälissä, kävin hakemassa miehelle Kimi Räikkösen elämänkerran Nide kirjakaupasta. En ostanut itselleni mitään (tämä on minulta kirjakaupassa saavutus), enkä edes ”eksynyt” viereiseen Hagelstamin antikvariaattiin (vielä suurempi saavutus).

Mutta matkalla kotiin kävelin Fredan UFF:n ohi ja ennen kuin huomasinkaan, kävelin jo UFF:sta ulos currynkeltainen hamepuku mukanani.

Sitten uudelleen. Viisi päivää ennen haasteen päättymistä kävin TRE:ssä ostamassa työporukan yhteistä läksiäislahjaa työkaverille. Häkeltyneenä kävelin myymälästä ulos uusi koristetyyny kainalossani.

Voisin kirjoittaa loputtomasti perusteluja molempien ostosten puolesta, mutta ei minun tarvitse. En kadu kumpaakaan ostosta. Askarruttaa lähinnä se, että ostamisesta on tullut – jos ei nyt täysin kontrolloimaton – niin vähintään syvälle iskostunut, puoliautomaattinen tapa.

Pidän tuosta, se ei maksa kohtuuttomasti, ostan sen. Ka-ching. Olemassaoloni täydentyi taas yhdellä tavaralla.


Miksi ajatusmalli on ongelmallinen?

Pääasiassa siksi, että kulutamme liikaa (aloitin haasteen maailman luonnonvarojen ylikulutuspäivänä). Maapallo ei yksinkertaisesti kestä kulutustahtiamme ja mielestäni olisi tärkeää, että jokainen olisi hetken ostamatta mitään ja punnitsisi tarkkaan, mitä oikeasti tarvitsee.

Lisäksi halusin tarkkailla syitä oman ostamisen takana – päätänkö tosiaan itse siitä mitä tarvitsen vai saneleeko nämä ”tarpeet” joku muu? Ostanko tarpeeseen, vai jostain aivan muusta syystä?

En ole vieläkään ihan varma siitä, miksi ostan. Pidän kauniista tavaroista ihan hirmuisesti, mutta mielestäni on myös surullista, että tavara määrittelee meitä. Olisi palkitsevampaa rakentaa omaa identiteettiään ensisijaisesti taitojen ja osaamisen kautta.


Mitä opin?

Ensimmäinen kuukausi ostamatta mitään meni ihan rehellisesti päin mäntyä. Sen päätyttyä olen ostanut kaikenlaista. Haluan kuitenkin yrittää uudestaan, koska pyrin tietoisesti kohti minimalistisempaa, yksinkertaisempaa elämää. Elämää, jossa en tunne himoa tavaraa kohtaan, eikä se määritä minua.

En tiedä, olisiko järkevintä olla seuraavaksi taas ostamatta mitään, koska on selvää, että yhden asian ostaminen toimii helposti porttina toiselle. Toisaalta haluaisin mieluummin tehdä pieniä muutoksia kulutuskäyttäytymiseeni, koska aina välillä ostopäätöksillään voi myös tukea asioita, joihin uskoo (esim. laadukas vaateharja tai suomalainen perheyritys).

Parhaat aseeni kulutushysteriaa vastaan ovat lukeminen ja käsillä tekeminen, joten ehkä keskityn loppuvuoden niihin täydellä tarmolla. Ehkä jatkuva uutuudentarve tukehtuu hiljaa omaan mahdottomuuteensa, ehkä huomaan muutaman kuukauden päästä todella uskovani pientä ääntä sisälläni, joka toistelee et tarvitse mitään.

Sen opin, että tyytyminen on tylsää vain niin kauan kunnes huomaa, että uudesta on tehnyt ihmeellisen, jännittävän ja tarpeellisen joku aivan muu kuin minä itse. 

Wednesday, 12 September 2018

Zero waste ruokapäiväkirja: omenapiirakka


Hävikkiviikko on täällä! Sen kunniaksi aloitan zero waste -ruokapäiväkirjan. Päiväkirjan tarkoituksena on jakaa hetkiä omasta arjestani, jolloin olen onnistunut kokkailemaan pilaantumisuhan alla olevista ruoka-aineista aterian – eli ehkäisemään ruokahävikkiä.

Yleisö siellä ruudun toisella puolella voi käyttää reseptejä omiin tarkoituksiinsa kuten parhaaksi näkee. Ehkä ne inspiroivat käyttämään omasta jääkaapista ne nahistuneet vihannekset ja leivänkannikat (toivottavaa), ehkä otat vain reseptit muistiin (myös erittäin ok).  

Ensimmäinen resepti on omenapiirakka. Kovin moni omenapuun omistaja on nimittäin tänä syksynä tuskaillut, että omenoita tulee niin paljon, että niitä joutuu kantamaan kompostiin. Se on vähän sääli, koska kotimaiset satokauden antimet ovat sitä ympäristöystävällisintä ruokaa ja olisi tietenkin hienoa, jos söisimme syksyllä niitä ulkomailta laivattavien hedelmien sijaan.

Poimin omat omenani aamulenkillä, kun huomasin naapurin omenapuun pudottaneen niitä heidän aitansa ”kaupungin puolelle”. Tuumin, että turhaan ne siinä mätänevät, mutta puun omistaja totesi ohi kävellessään kryptisesti, että ”puusta ei taida enää yltää keräämään”. Olin siis ehkä omenavarkaissa!

(Pihan puolelle oli pudonnut kolmesta puusta niin paljon satoa, että sen hyödyntämiseksi täytyisi pyörittää mehumaijaa ja hillolinkoa ainakin viikko. Onko ok kerätä tällaisessa tilanteessa tavallaan luvatta toisen omenia?)

Omaa ylimääräistä omenasatoaan kannattaa viedä vaikka töihin (kerrostaloissa asuvat kiittävät), hevostalleille, tai tarjota naapureille!


Leivon ehkä kaksi kertaa vuodessa, koska en juurikaan välitä makeista asioista. Siksi tässäkin reseptissä on paljon voita ja vähän sokeria. Silloin harvoin, kun sokeria johonkin laitan, käytän kookossokeria valkoisen sijaan. Siinä on kiva kanelinen maku, mutta terveyseroista en osaa sanoa.  

Omenapiirakka

150g voita/margariinia
1dl kaurahiutaleita
3dl vehnäjauhoja
3rkl kookossokeria (joissain resepteissä on 1,5dl mitä ihmettä?!?)
Kananmuna
Vajaa 1dl vettä
5-7 omenaa

Lohko omenat ja voitele piirakkavuoka valmiiksi. Sekoita keskenään sulatettu voi ja kookossokeri. Lisää hiljalleen jauhot ja kaurahiutaleet. Ota noin 0,5dl taikinaa sivuun, se ripotellaan lopuksi piirakan päälle. Lisää taikinakulhoon kananmuna ja vesi. Taikina on tässä vaiheessa valuvaa, mutta ei litkua.

Kaada taikina voideltuun vuokaan ja asettele omenalohkot sen päälle. Murustele omenoiden päälle sivuun otettu taikina ja ripottele pintaan kanelia (ja sokeria, jos omenalajike on kovin hapan). Paista 200-asteessa noin puoli tuntia. Tarjoile vaniljajäätelön tai Oatlyn vaniljakastikkeen kanssa.

Sunday, 9 September 2018

Ruokahävikin ehkäiseminen – 7 vinkkiä



Ruokahävikin ehkäiseminen on yksi zero waste -syyskuun ja ylipäänsä kestävämmän arjen peruspilareista. Ruoan valmistaminen ja kuljettaminen aiheuttavat huomattavasti päästöjä, ja jos ruoka sitten heitetään pois, ovat kaikki päästöt syntyneet ihan turhaan. Siksi ruokahävikin ehkäisy on ennen kaikkea ympäristöteko – mutta se on tietty myös taloudellista.

Luonnonvarakeskus LUKE:n mukaan suomalainen heittää noin 23 kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin joka vuosi. Kotitalouksien tuottama vuotuinen ruokahävikki, 120-160 miljoonaa kiloa (30 % kokonaishävikistä), on suurempi kuin teollisuuden (20 %), ravitsemuspalveluiden (20 %) ja kaupan (18 %). Suomalaisten ostamasta ruoasta 10-15 % päätyy jätteeksi joka vuosi ja ruokahävikin aiheuttama taloudellinen tappio henkilöä kohti on arviolta 125 euroa. Kaikki aika älyttömiä lukuja.

Kukaan ei varmasti halua ehdoin tahdoin heittää ruokaa roskiin, mutta voi olla haastavaa hahmottaa, miksi ja miten ruokahävikkiä syntyy omassa arjessa. Keräsin siis listaksi muutamia vinkkejä, joiden avulla olen saanut oman ruokahävikkini kuriin.


Tee jääkaapin oveen ruokahävikkilista. Se auttaa hahmottamaan millaiset ruoat päätyvät kotonasi roskiin ja sen avulla on helpompi miettiä, miten juuri omaa ruokahävikkiä kannattaa lähteä vähentämään.

Katso jääkaappiin, ennen kuin lähdet kauppaan. Mieti miten saisit siellä olevat ruoka-aineet hyödynnettyä, jotta ne eivät pääse pilaantumaan. Tämä on vähän itsestäänselvyys, mutta empiirisen tutkimukseni mukaan pääsyy ruokahävikin syntymiselle.

Suunnittele ruoat etukäteen. Suunnittelen itse noin viikon ruoat etukäteen, mutta yhtä hyvin voi suunnitella kolmen tai viiden päivän ruoat ja käydä kaupassa sen mukaan – mikä tahansa sopii arkeesi parhaiten. Kun olet suunnitellut mitä syöt, ostat todennäköisemmin vain asioita, joita tarvitset eikä ruokahävikkiä pääse syntymään.

Pidä muutamaa luottoainesta aina kaapissa. On ruoka-aineita, joiden avulla on helppo laittaa melkein mistä vaan maukas ateria. Meillä on aina kaapissa kuivalinssejä, kesäkurpitsaa, porkkanaa, kananmunia, kaurahiutaleitä, kauramaitoa, tomaattimurskaa, sipulia, fetaa tai parmesaania, vehnäjauhoja (=pizza), ja pakastimessa muutama banaani. Mitkä sinun luottoaineksesi voisivat olla? Suosi pitkään säilyviä juttuja!

Hanki pari hyvää keittokirjaa. Keittokirjoista on helppo hakea inspiraatiota niihin hetkiin, kun jääkaapissa on se pilaantuva munakoiso, eikä yhtään ajatusta miten sen voisi käyttää. Oma suosikkini on Alex Niemisen ja Riikka Sukulan VEGE, jonka reseptit ovat maukkaita ja yksinkertaisia.¨

Katso, maista ja haista ruokaa, jonka parasta ennen -päivämäärä on jo mennyt, se ei välttämättä ole pilalla! Esim. leivässä, kananmunissa ja maitotuotteissa on tosi varovaiset käyttöpäivämäärät.

Ota evääksi ja pakasta se, mitä päivälliseltä jää yli. Jos ruoanlaitto ei ole lähellä sydäntä tai sille ei tahdo löytyä aikaa, on näppärää tehdä kerralla reilummin ja syödä samaa ruokaa kolmena päivänä peräkkäin.

Äiti on ruokahävikkisankarini, koska on opettanut, ettei ruokaa saa heittää pois. Tässä Äitin kuivaamia kaneliomenalastuja, joita syön kun kirjoitan tai luen, best!

Nykyajan yltäkylläisessä arjessa ruoasta on varaa nurista ja valittaa, kun sitä on saatavilla niin määrättömästi, kellon ympäri. Me kaikki haluamme elämäämme vain maukasta ruokaa, se on selvä, mutta samalla ruokastandardimme ovat nousseet kestämättömälle tasolle. Koska kellään meistä ei ole koskaan ollut oikeasti nälkä, syömistä ohjaavat pääasiassa mieliteot ja ruokatrendit.

Joskus paluu perusasioiden ja vähän vaatimattomampien juttujen äärelle katkaisee kierteen. Sitä huomaa, että jaha, keitetty peruna olikin voin kanssa näin hyvää. Nahistuneet kasvikset maistuvat ihanilta, kun niitä käyttää vähän pannulla. Tomaattimurskapurkilla saa ihmeitä aikaan ja kananmunista saa hyvän munakkaan, vaikka niiden päiväys onkin mennyt jo kolme päivää sitten. Säästyy rahaa ja tulee hyvä mieli, kun ruokaa ei tarvitsekaan heittää pois.

Joskus voi käydä niin hauskasti, että hävikkiruuista kokkaillessa keksii ihan uuden suosikkireseptin. Minulle on käynyt näin nyt viimeisten kuukausien aikana todella usein, kun olen keskittynyt käyttämään mitä jääkaapista milloinkin löytyy. Seuraavaksi siis tulossa reseptejä Zero waste -ruokapäiväkirjan hengessä!

Jos teillä on joku juttu, mikä menee kaapissa toistuvasti pilalle niin vinkatkaa, keksitään sille joku hyvä resepti.

Tuesday, 4 September 2018

Svenskt Tenn Didrichsenissä

 

Didrichsenin taidemuseo avasi Svenskt Tenn -näyttelynsä toukokuun lopulla ja kävin tutustumassa siihen jo kesäkuun alussa, mutta on ollut vaikea saada jotain niin ikonista ahdettua yhteen tekstiin. Nyt oli pakko – näyttely on esillä enää tämän viikon.

Luonnosta lainattu muotokieli ja kirkkaat värit ovat Svenskt Tennin huonekalujen, esineiden ja kankaiden kulmakivi. Ja se on ihanaa! En lämpene yhtään hillityille mustavalkoisille kodeille, joita sisustuslehdet ovat pullollaan. Ne ovat jotenkin liian kontrolloituja, kalskeita ja torjuvia – ihan kuin niissä asuva ihminen ei haluaisi päästää ketään lähelleen, eikä paljastaa itsestään liikaa.

Svenskt Tennin esineissä viehättää ennen kaikkea niiden välittömyys ja autenttisuus. Ne ovat teeskentelemättömän veikeitä ja rempseitä, silti omalla tavallaan hienostuneita klassikoita. Moni Svenskt Tennin tuotteista on alun perin suunniteltu vuosikymmeniä sitten – silti ne hivelevät silmää edelleen.

Josef Frankin suunnittelema talo on juuri nyt unelma-asuntoni. Rakennuttaisin sen kukkulalle ja pihalle kasvimaan, tai ainakin kasvihuoneen. 
Äiti tutkii mohairviltin sidoksia, parasta museoseuraa!

Svenskt Tennin pääsuunnittelija, itävaltalainen arkkitehti Josef Frank, kehitteli omansalaisen modernismin, jossa mukavuus, kodikkuus ja väririkkaus ovat keskiössä. Frankin vapaa, taiteellinen tyylisuunta on upean rajoittumaton. Hän vastusti ajalleen tyypillistä pragmaattisuutta ja kyseenalaisti mm. ranskalaisarkkitehti Le Corbusierin ajatukset, joiden mukaan talo olisi ”asumiseen tarkoitettu kone”.

Juutalainen Frank oli jo 50-vuotias paetessaan 30-luvulla kotimaansa kasvavaa natsivaltaa, mutta ehti silti luoda Ruotsissa kansainvälisen uran, jolla tulee aina olemaan valtava merkitys Ruotsin muotoiluhistoriassa. Mikä elämä!

Otteita Josef Frankin piiroksista.
Haaveilen Svenskt Tennin vihreästä ja sinapinkeltaisesta kukkaruukusta, ne ovat aika kohtuuhintaiset, mutta täytyy ensin keksiä mihin ne sijoittaisi asukkeineen - olohuoneen viidakkoon ei enää mahdu. 
Estrid Ericson miehensä kanssa, mikä koti!
Vähintään yhtä merkittävä rooli (ja varmasti jännittävä elämä!) Svenskt Tennin menestystarinassa on sen perustajalla Estrid Ericsonilla. Ericson perusti Svenskt Tennin, alun perin pienen tinaesineliikkeen, Tukholmassa vuonna 1924 ollessaan kolmekymppinen.

Ericson on sanonut, ettei ollut tuolloin ”mitenkään erityisen käytännöllinen tai maailmallinen, mutta luotti täysin niihin jokseenkin epävarmoihin tulevaisuudennäkymiin, joita hyvä maku voisi hänelle turvata”. Intohimoinen asenne ja tinkimättömyys kantoivat pitkälle aikana, jolloin naisten yrittäjyys ei vielä ollut ihan jokapäiväinen asia. Ericson johti Svenskt Tenniä yli 50 vuotta, 1970-luvulle asti.

Ihana kuva Estrid Ericsonista ja Josef Frankista! 

Didrichsenin tyylikkäisiin tiloihin Svenskt Tennin esineet sopivat erityisen hyvin – etenkin siksi, että Didrichsen on kotimuseo. Rikas värimaailma saa vastapainoa Didrichsenin tummasävyisestä, linjakkaasta eleganssista, eikä olisi tuntunut yhtään sopimattomalta lysähtää korituoliin tai kirjastonurkkauksen divaaniin (en lysähtänyt, mutta mieli teki).  

Värikylläiset kankaat ja messinkivalaisimet olivat siis upeita, mutta näyttelyn parasta antia olivat kuitenkin Svenskt Tennin voimakaksikosta otetut valokuvat. Niistä välittyy heidän elinaikansa hitaus ja rattoisuus – se ajatus, että koti on asumista, ei kulisseja varten.

Että koti on jotenkin irrallaan muusta, hyvällä tavalla muuttumaton ja turvallinen. Se ei ole projekti, jonka voi saada valmiiksi. Ei osoitus kurinalaisuudesta tai täydellisyydestä. Se elää, on inhimillinen ja omalla tavallaan kaunis.

Sellaisen kodin haluaisin itsekin rakentaa.


Monday, 3 September 2018

Vastuullisempia treenivaatteita



Tänä kesänä olen löytänyt liikunnan ilon vuosien epämääräisen tahmeuden jälkeen. On kivaa saada ahterinsa taas säännöllisesti liikkeelle, mutta samalla olen huomannut, että urheilevan ihmisen arjessa täytyy ajatella aika monta asiaa uusiksi, jos haluaa liikkua ympäristöystävällisesti. Siksi aloitan pienen juttusarjan zero waste -liikkujan arjesta!

Ensimmäisenä haluan puhua urheiluvaatteista. Ajattelin aluksi, ettei minua oikeastaan kiinnosta minkä näköisenä pyörin salilla ja lenkkipolulla. Mutta olinpa räikeästi väärässä. Olen löytänyt sisäisen treeniasudiivani, joka otti taannoin hurjasti lisäkierroksia yleisurheilun EM-kisoista. Erityisesti sprinttereiden kultakorut ja överit kampaukset viehättävät. Kaikki neonkeltainen ja -oranssi näyttää yhtäkkiä hyvältä.


Urheiluvatteiden ostamisessa on kuitenkin muutama perustavanlaatuinen ongelma. Ensinnäkin, ne valmistetaan monesti kehitysmaissa, eikä eettisestä saati ekologisesta valmistustavasta ole usein varmuutta. Lisäksi Kiinassa tai muualla Aasiassa ommeltujen treenivaatteiden laivaamisesta länsimaihin syntyy omat päästönsä, ja laivauksen aikana käytettävät suojamyrkyt ja -pakkaukset kasvattavat päästöpottia entisestään.

Urheiluvaatteet valmistetaan myös pääosin materiaaleista, joiden valmistaminen vaatii fossiilisia ja uusiutumattomia luonnonvaroja. Koska urheiluvaatteisiin sekoitetaan erilaisia kuituja (muiden keinokuitujen sekaan elastaania), on niiden kierrättäminen uudeksi tekstiilikuiduksi ainakin toistaiseksi mahdotonta.  

Kolmanneksi, urheiluvaatteet ovat ihan hemmetin kalliita. Jos urheiluvaatteen eettisyys ja ekologisuus pystyttäisiin takaamaan, maksaisin niistä mielelläni ihan reilusti. Mutta kun juuri sen asian kanssa tuntuu usein olevan niin ja näin.

Siksi zero waste-urheilijan best bet on ostaa urheiluvaatteet käytettynä.


Second hand -urheiluvaatteiden etsiminen esimerkiksi tori.fi:stä on kuitenkin ihan naurettavan vaikeaa, koska sivustolle ei ole kehitetty niitä varten oikeanlaisia suodattimia. Siinä sitten tongit kivoja juoksuhousuja Muut-kategoriasta, tukisukkahousujen ja naamiaisasujen seasta.

Siksi ostan kaikki urheiluvaatteeni nykyään Zadaasta. Vastikään uudistuneen sovelluksen avulla on helppo löytää sopivat treenikamat, koska sen suodattimet ovat muihin second hand vaatteiden ostosovelluksiin verrattuna ihan next level.

Sovellukseen määritellään oma koko ja tarkoilla hakurajauksilla pääsee selaamaan tietyn värisiä, merkkisiä ja kokoisia vaatteita. Lisäksi sovelluksessa on järkevästi omat kategoriat sekä urheiluvaatteille että -kengille, joten selaat vain ilmoituksia, jotka vastaavat tarpeitasi. Ei enää tukisukkahousuja ja pingviinihaalareita!


Olen tehnyt Zadaasta mahtavia löytöjä, joista on tullut luottotreenivaatteitani. Ostin mm. tämän Niken paidan ja toisen samanmallisen neonkeltaisen yhteishintaan 12 euroa! Kaikki vaatteet ovat saapuneet ripeästi, olleet puhtaita ja siistejä.

Oma putiikkini on parhaillaan auki Zadaan Showroomissa, johon pääset täppäämällä silmäkuvaketta sovelluksen alareunan valikkopalkista. Sinne ilmestyy tämän jutun myötä muutama aika kiva ja lähes käyttämätön treenivaate!

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.