Thursday, 13 August 2015

Lunar Mare | Arela Studio



A few months back, I had the opportunity to preview the AW 2015 collection "Lunar Mare" from Arela Studio, and it seemed that now would be a good time to share this with you, since we are either expecting or treading the approaching season. Autumn will however, and entirely independent of our regard for it, conquer both the climate and our lives in a month, so perhaps it would be wisest to accept the facts and prepare, rather than sob after what will be lost regardless? It feels I need a soft fall more desperately than ever, and thus welcome everything that can ease the transition with open arms. And this collection certainly would. I am tempted to say will. As we have already learned to expect from the impeccable Finnish family brand, each garment fills all the criteria of a wardrobe trustee - in terms of both appearance and wearability. And then there are those two magic words: cashmere sweatpants. And the other two: cashmere hoodie. Suddenly, a soft fall (pun intended) doesn't seem that far-fetched at all.


Muutama kuukausi sitten sain ennakkokatsastaa Arela Studion "Lunar Mare" Syksy-Talvi 2015 malliston, ja tuntui luontevalta jakaa kuvat kanssanne nyt, kun me kaikki odotamme syksyä, joko innon- tai kauhunsekaisin tuntein. Syksy tulee jokatapauksessa ja täysin meidän haluamisistamme riippumatta, joten olisi kenties viisaampaa hyväksyä tosiasiat ja valmistautua, kuin ruikuttaa sellaisen perään, joka on katoamassa kaikesta ruikutuksesta huolimatta? Tuntuu, että olen itse pehmeän pudotuksen tarpeessa, joten otan avosylin vastaan kaiken, joka pehmentää tulevaa muutosta. Tämä mallisto varmasti pehmentäisi. Mieleni tekee sanoa, että varmasti pehmentää. Kuten odottaa saattaa, jokainen vaate tämän pettämättömän suomalaisen perheyrityksen mallistosta täyttää kaikki luottovaatteen kriteerit - sekä ulkonäöltään, että käytettävyydeltään. Ja sitten on se taikasana: kashmir-verkkarit. Ja vielä toinenkin: kashmir-huppari. Yhtäkkiä haaveet pehmeästä syksystä eivät enää tunnukkaan niin kaukaahaetuilta.



View the "Lunar Mare" lookbook here.


Photographs by Emma Wilde

Wednesday, 12 August 2015

Dry Me


In the morning, in our little bathroom, I bury my face in these linen towels and they take me away; to a pitch-dark and scorched-black sauna, its steamy dressing room, a dry wooden quay at sunset - the call of a diver bird echoing over silent, rippling water. Serenity. They remind me of the scent of a beaten birch whisk, soap, smoke and salt. Against them, my skin feels incredibly warm, incredibly clean and incredibly dry. The towels are made by a small Finnish family company Jokipiin Pellava, in their old riverside spinning mill of twenty personnel in the small town of Jokipii, Finland. Jokipiin Pellava utilizes only pure natural fibres, cotton and linen, and their entire production process is chemical-free.

Aamuisin hautaan kasvoni näihin pellavapyyhkeisiin pienessä kylpyhuoneessamme ja ne vievät minut kauas arjen keskeltä; pilkkopimeään ja nokiseen puusaunaan, mökin huuruiseen pukuhuoneeseen, kuivalle puulaiturille auringon laskuun - kuikan kutsun kiiriessä hiljaa liplattavan veden yli. Rauha. Ne muistuttavat minua juuri kastellun vihdan, saippuan, savun ja suolan tuoksusta. Niitä vasten on uskomattoman puhdas, kuiva ja lämmin olla. Pyyhkeitä valmistaa pieni suomalainen perheyritys Jokipiin Pellava, vanhassa 20 hengen pellavakehräämössään Jokipiin pikkukaupungissa, Jalasjoen varressa. Jokipiin Pellava käyttää vain puhtaita luonnonkuituja, puuvillaa ja pellavaa, ja heidän koko tuotantoprosessinsa on täysin kemikaaliton. 


Featuring

Linnen terry towels Jokipiin Pellava (here)




Photographs by Emma Wilde

Saturday, 8 August 2015

An Ode to Salted Almonds



Somewhere amidst creating me, someone forgot to add the sweet tooth gene. For as long as I can remember, I have never had the slightest compulsion towards sweet things. I am considered alien by my niece because of my deep dislike for candy and by nearly all my co-women because I never get an itch for chocolate. My friend nearly toppled of her chair when I discovered chocolate that was given to me for Christmas, untouched in my desk drawer. To compensate, my taste receptors are fond of salty. Roasted, salty almonds have been my favourite treat since I went through an entire bowl every day on our holiday to Spain last spring. Absent of the greasy overcoat that salty peanuts often have, and tasting of dry wood and the sea, they're my little piece of flavour heaven. 

Kun minua luotiin, unohti joku lisätä sokerihammas-geenin. Niin pitkään kuin muistan, ei minulla ole ollut pakottavaa tarvetta tai edes halua syödä makeaa. Siskontyttöni pitää minua outona, koska en pidä karkista lainkaan ja muut naiset eivät voi ymmärtää sitä, ettei mieleni tee koskaa suklaata. Ystäväni putosi melkein tuoliltaan kun löysin työpöydän laatikosta koskematonta suklaata - jonka sain joululahjaksi. Tasapainoksi minulle maistuu suolainen sitäkin paremmin. Paahdetut, (meri)suolatut mantelit ovat olleet suosikkiherkkuni siitä lähtien, kun mussutin niitä kulhollisen päivässä viime keväisellä Espanjan matkallamme. Suolatuista manteleista puuttuu rasvakerros, joka muissa suolatuissa pähkinöissä on lähes poikkeuksetta ja ne maistuvat kuivalta puulta ja mereltä - siis  makuelämys, johon en taida kyllästyä koskaan.




Photographs by Emma Wilde

Monday, 3 August 2015

A Change of Scenery



Having worked a 53-hour week since the beginning of June, with no more than one day off in July, a weekend off and a change of scenery were everything I could ask for. Tallinn has been our favourite summer weekend getaway, since it is conveniently close and relatively inexpensive, yet with an abundance of things to see and experience. Personally, I can't get enough of the streets of the old town and am quite happy to just wander about, without a plan or schedule. Whilst I enjoy my daily life, this weekend had me realize (or finally admit) that I have worked myself too hard the past couple of months. Whilst the tight schedules have reminded me to appreciate those few hours before and after work, I am glad to say never again. From here on I will make it my priority to take time for myself and for doing the things I like doing best. My hours will finally decrease in August and as if by some magical coincidence the weather forecasts are promising, after a lousy summer, a change for the better too. I feel as if coming out of a fog into the light.

Paahdettuani 53-tuntista viikkoa kesäkuun alusta lähtien, heinäkuussa yhden vapaapäivän voimin, olivat viikonloppuvapaa ja maisemanvaihdos erittäin tervetullutta vaihtelua. Tallinna on ollut kesäisten viikonloppureissujen suosikkikohteemme, koska se on sopivan lähellä ja suhteellisen edullinen - ja silti täynnä nähtävää ja tehtävää. Itse en saa tarpeekseni vanhan kaupungin kaduista, joilla vaeltelen tyytyväisenä ilman sen suurempia suunnitelmia tai aikatauluja. Vaikka nautin arjestani, sai viikonloppu minut viimein ymmärtämään (tai myöntämään), että olen työllistänyt itseäni liikaa viime kuukaudet. Tiukka aikataulu on toki saanut minut arvostamaan niitä muutamaa tuntia ennen ja jälkeen työpäivän, ja käyttämään ne tehokkaasti. Olen kuitenkin onnellinen voidessani sanoa, ettei sama toistu enää ikinä. Tästä lähin pidän huolen, että varaan viikosta aikaa itselleni ja niiden asioiden tekemiseen, joista pidän eniten. Työtuntini vähenevät taas elokuussa ja kuin taianomaisen sattuman myötä lupaavat sääennusteet myös aurinkoisia päiviä surkean kesän jälkeen. Tuntuu kuin olisin astumassa sakeasta sumusta valoon. 



Photographs by Emma Wilde

Friday, 24 July 2015

Those Six Golden Letters



So while I was gone from this space for a good week, a little furry friend moved in (completely unplanned and unforeseen, I swear). It originally migrated from a friend's wardrobe with the intention that I was to display it on one of my pre-owned accounts for sale, but when time came to let go I realized I had become too attached - you know the rest. Now that it does have those six golden letters stamped on it, there are a few matters I would like to clear. Firstly, those six letters hold next to no value for me. I have a deep dislike for it-bags and it-brand products, because for me they signify a certain level of ignorance, a blind submission and dependency of a set of standards set by someone else. An it-bag, to me, symbolizes financial capacity or the desperate need to make-believe it, both of which I find vulgar to display publicly. After stumbling upon, among other hear-say, another blogger's post about discovering that her recently-bought Prada held next to no value for the seven or eight hundred euros she paid for it, I no longer have reason to believe that letters can guarantee life-long quality either. We all know the story - it bags' prices are raised "to make them more exclusive", whilst their production is migrated to China. Who wants to buy (=invest) into that bubble? So, this bag has my heart for other reasons: it can fit my camera and other daily essentials, the fur, and the craftsmanship that I can see has gone into it. It is a beautiful item, which happens to hit every chord with my wardrobe. What matters to me is that in the end, I would have payed what I did without those six golden letters - gladly. 

Sillä aikaa kun olen ollut poissa täältä blogin puolelta, on meille muuttanut tälläinen uusi karvakaveri (täysin suunnittelematta, lupaan). Laukku siirtui minulle alunperin erään ystävän kaapista siinä tarkoituksessa, että olisin laittanut sen jollekin pre-owned vaatteiden myyntitililleni. Kun laukusta olisi sitten pitänyt luopua, huomasinkin olevani siihen aivan liian kiintynyt - lopun voittekin arvata. Kun laukkuun on nyt kuitenkin painettu nuo kuusi kultaista kirjainta, on syytä selvittää muutama asia. Ensinnäkin, noilla kuudella kultaisella kirjaimella ei ole minulle mitään arvoa. En pidä lainkaan merkkilaukuista tai näkyvästi it-merkkien tuotteista, koska ne merkitsevät minulle tietyntasoista tietämättömyyttä sekä sokeaa riippuvuutta jonkun muun asettamista arvoista ja standardeista. It-laukut symboloivat mielestäni kantajansa rahallista kyvykkyyttä, tai sen epätoivoista uskottelimista - joista kummankin osoittaminen julkisesti on mielestäni mautonta. Kun taannoin törmäsin, muiden kuulopuheiden lomassa, erään bloggaajan avautumiseen siitä, kuinka hänen seitsämän-kahdeksansadan euron Pradansa ei vastaa laadultaan lainkaan siihen sijoitettua rahamäärää, ei minulla ole enää syytä uskoa, että kirjaimet voivat enää taata niiden uskottelemaa huippulaatua. Olemme kaikki kuulleet tarinan siitä, kuinka merkkilaukkujen hintoja nostetaan säännöllisesti, jotta niistä saataisiin "eksklusiivisempia" - ja samalla tuotanto on siiretty halpatuotannon maihin. Kuka haluaa tuhlata rahojaan (=sijoittaa) tuohon kuplaan? Tämä laukku kiehtoi minua siis aivan toisista syistä: siihen mahtuu järkkäri muiden tavaroiden lisäksi, materiaalina on käytetty turkista ja näen omin silmin, että laukku on valmistettu huolella. Laukku on kaunis käyttötavara, joka sopii täydellisesti lähes jokaisen vaatteeni kanssa. Se, että olisin maksanut laukusta iloisesti saman verran ilman noita kuutta kirjaintakin, painaa minun vaa'assani eniten. 




Photographs by Emma Wilde
The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.