Monday, 9 October 2017

Mason Pearson - hiusharjojen Rolls-Royce


Se taisi olla alkuvuodesta, kun istahdin kampaamontuoliin ja sain kysyvän katseen kampaajaltani: mitä ihmettä olet tehnyt tälle? Lipasautin silloin, että ongelmana taisi olla ennemmin se, etten ole tehnyt hiuksilleni juuri mitään. Seurasi melkoinen läksytys, ja otinkin ensimmäisen parannusaskelen heti tuon kampaamokäynnin jälkeen, kun hankin nykyisen suosikkihoitoaineeni. 

Keväällä kävin sitten kuvaamassa Proloquen upean uuden liiketilan ja aloimme keskustella Elsan kanssa hiusharjoista. Kaduin kuitenkin suurta suutani hetkeä myöhemmin, kun möläytin ihanalle Elsalle, että selvitän kuontaloni edelleen muovisella Tangle Teezerillä. Elsa oli ehkä hieman järkyttynyt ja suositteli kokemuksen syvällä rintaäänellä vaihtamaan laadukkaampaan hiusharjaan välittömästi. Hetken tuumittuani sovimme, että saisin heiltä blogiyhteistyön merkeissä yhden Proloquen ehkä ihannimmista tuotteista: Mason Pearsonin hiusharjan - eli Elsan sanoin, hiusharjojen Rolls-Roycen.  


Niinhän siinä sitten kävi, että kesän putkiremonttievakkohässäkän keskellä hiusharjan hakeminen jäi - eikö ole ihanaa, miten hävyttömästi käytän remonttia tekosyynä kaikelle - ja venyi aina lokakuulle saakka. Tällä viikolla sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi käydä hakemassa ikioman Mason Pearsonini Proloquesta. 

Lieneekö syksy inspiroinut ottamaan taas uuden askelen paremmin hoidettuja hiuksia kohti (niitä on hyvä ottaa näin puolen vuoden välein), mutta etenkin Rooman lomamme jälkeen tuntui, että  hiukset ovat yksinkertaisesti olleet liian kauan retuperällä. Kenties motivaationa toimi uusi työ? Huithapelina juoksennellun kesän jälkeen vietän nyt selvästi enemmän aikaa peilin edessä aamuisin, ja silloin on tietenkin ihan suotavaa, että huomaakin jotain eivätkä ajatukset vaan pyöri olemassaolon suurten kysymysten - kuten lounasvaihtoehtojen - ympärillä. 


Oli miten oli, olen melko varma, että kampaajani lähettää seuraavan käyntini jälkeen Elsalle ruusuja. Harja on nimittäin ihan mieletön. Elsa valitsi hiuslaadulleni sopivimman harjatyypin, eli harjas- ja nylon-tuppojen sekoituksen ja valitsin itse kooksi handyn, joka sopii käteeni kuin valettu. 

Harja on valmistettu melkein kokonaan käsityönä Englannissa ja sen laadukas muotoilu 130:n vuoden kehittelyn tulos. Harjan kuminen tyyny valmistetaan edelleen käsin ja muovinen kahva hiotaan millintarkasti, jotta siihen ei jää ainuttakaan terävää kulmaa. Lisäksi Mason Pearson on kehittänyt oman, hiusharjojen tupoiksi parhaiten soveltuvan nylon-laatunsa ja valitsee harjoissa käytettävät luonnolliset harjakset tarkoin. Jokainen hiusharja on siis todella tarkan ja laadukkaan käsityön tulos. 


Lisäksi Mason Pearsonilla on hurjan mielenkiintoinen historia. Harja sai alkunsa, kun Hra. Mason Pearson muutti avioiduttuaan Yorkshiresta Lontooseen 1860-luvulla ja siirtyi  työstään villankäsittelykangaspuiden parista British Steam Brush Works:lle. Pearson sovelsi ammattitaitoaan villankäsittelyn parissa hiusharjojen tuotantoon ja kehitteli automaattisen harjanporauskoneen, joka nopeutti tuotantoa roimasti. Kone sai suurta tunnustusta, kun Mason Pearson voitti sillä hopeamitalin Kansainvälisten Keksintöjen Näyttelyssä vuonna 1885.

Samana vuonna Mason Pearson aloitti kumisen harjastyynyn kehittelyn, joka valmistui vuonna 1905, vuosi ennen hänen kuolemaansa. Pearsonin vaimo Mary jatkoi yritystä vielä 20 vuotta Pearsonin menehdyttyä lastensa tukemana, ja yritys laajeni lopulta työllistämään koko kuusihenkisen perheen. Nykyiset harjamallit ovat alkuperäisen 1885-vuoden kaltaisia, mutta niihin tehtiin joitain pysyviä parannuksia 1920-luvulla. 1920-luvulta ovat jääneet myös hurmaavaakin hurmaavammat käytännönläheiset tuotenimet: Large Extra, Small Extra, Popular ja Junior.  


On kerrassaan upeaa, että maailmasta löytyy vielä tuotteita, joiden arvokasta käsityöperinnettä ei ole lähdetty muuttamaan voiton tavoittelun tai minkään muunkaan nykyaikaisen verukkeen varjolla. On luotettu aitoon alkuperäiseen - ja tietenkin timanttiseen laatuun. Nöyrä kiitos Proloquen Elsalle ja Noralle, että tutustutitte minut Mason Pearsonin ihmeelliseen maailmaan! Oma Dark Ruby Handyni kulkee matkassani tästä lähtien aina, ja kuuluu ehdottomasti rakkaimpien esineitteni joukkoon. 

Hiusharja saatu blogiyhteistyön kautta Proloquelta

Tuesday, 3 October 2017

Mattopyykillä


Kesä jäi tänä vuonna putkirmonttihässäkän jalkoihin. Asuimme heinä- ja elokuun vanhemmillani ja elämän mahduttaminen yhteen (tilavaankaan) makuuhuoneeseen oli odotettua vaikeampaa, koska matkalaukkuelämä ja väliaikaismajoittuminen eivät yksinkertaisesti ole lainkaan minua varten.

Hyviä puolia vanhemmilla asumisessa kuitenkin oli esimerkiksi se, että tehokkuuden ruumiillistuma (tunnetaan myös nimellä Äiti) oli jatkuvasti patistamassa jonkun projektin pariin, ja saimme siis paljon aikaan. Yksi parhaista kesäaskareista, joka on muodostunut meillä Äidin kanssa jonkinasteiseksi perinteeksi, on mattopyykillä käynti. Palataan siis hetkeksi aurinkoiseen kesäpäivään, joilloin jääkylmät vesipisarat satoivat taivaan sijaan mattolaiturin huuhteluletkusta.


Kuten kirjoitin aiemmin, mattopyykki ei välttämättä tunnu noin ensialkuun houkutelevimmalta tavalta viettää hellepäivää, mutta on ehdottomasti sen väärti. Itseään kiittää viimeistään näin syksyllä, kun elämä siirtyy takaisin sisätiloihin - puhtaat matot viimeistelevät siistin kodin ja näyttävät todella erilaisilta pienen mäntysuopakäsittelyn jälkeen.

Päätin itse (Äidin yllyttämänä) ottaa vastaan the ultimate challenge, ja pestä punaisen villamattomme, jonka olen tinkinyt eräältä antiikkitorilta joitain vuosia sitten. Matto on kaunis kuin mikä, mutta en todella tiedä mihin maailmanaikaan se on viimeksi nähnyt harjaa ja saippuaa. Ostin maton talvella ja pidin sitä tuolloin hangessa muutaman päivän, mutta kesän koittaessa pesu jäi tekemättä - ja niin on käynyt sittemmin joka kesä. Nyt kun matto piti muutenkin kantaa putkiremontin alta pois, tuli se vihdoin pestyä.

Villamaton (siis oikean, sidotun villamaton) peseminen ei ole mitään lastenleikkiä, koska matto painaa märkänä kuin synti. Jos siis suunnittelet olohuoneen kolmemetrisen berberin pesua, kannattaa lahjoa kaikki kynnelle kykenevät nostoavuksi. Meitä oli kaksi - jos nyt ei niin lihaksikasta, niin ainakin kovin päättäväistä - naista, ja silti tällaisen pienemmänkin villamaton siirtely otti voimille.


Matonpesu aloitetaan tietenkin jo kotona perinpohjaisella imuroinnilla, jotta matosta saadaan poistettua irtoroskat. Pitkänukkaisemman villamaton, sekä silkkimattojen pesuun kannattaa valita pehmeä- ja pitkäharjaisempi matonpesuharja, jotta langat eivät nukkaannu tai hankaudu poikki. Aitoja mattoja hangataan vain pitkittäisuuntaan ja kulumisen ehkäisemiseksi vältetään pyöriviä liikkeitä, sekä tarpeetonta voimankäyttöä. Vettä sen sijaan kannattaa lotrata, sillä kuivana harjaaminen ei myöskään ole lankojen mieleen.

Matonpesuaineita lienee muitakin, mutta itselleni Mäntysuopa on se ainoa oikea matonpesusaippua. Siitä jää ihana puhdas tuoksu vielä huuhtelun jälkeenkin. Matto kannattaa huuhdella altaassa, jonka jälkeen se nostetaan vielä rekille ja huuhdellaan niin kauan, ettei sen pinta enää vaahtoa. Maton annetaan valua hetki, jonka jälkeen se vedetään mattomankelin läpi. Mattomankeli puristaa ylimääräiset vedet pois, mutta kovin tiheää mattoa voi joutua vetämään sen läpi useamman kerran. Mankeloidessa kannattaa varoa sormiaan, ne lipsahtavat helposti mankelin rautaiseen kitaan!


Mattopyykille kannattaa lähteä kesällä, kun yöt ovat vielä suhteellisen lämpimiä ja kuivia, koska matoilla kestää muutama päivä kuivua. Vaikka sadetta ei luvattaisikaan, en jättäisi mattoja yöksi ulos kuivumaan, sillä siinä voi äkkiä käydä vanhanaikaisesti. Muistan, kun Äiti pesi yhtenä kesänä vaalean räsymaton, ja jätti sen yöksi terassille kuivumaan - ja eräs pihapiirin mustarastas kävi tekemässä siihen tarpeensa. Eihän siinä, mutta rastas oli mitä ilmeisimmin syönyt mustikoita edellisellä ateriallaan... Meillä mattoja on sittemmin kuivatettu öisin takan edessä.

Tänä vuonna ei enää ehdi mattolaitureille, mutta ota kuitenkin talvipuhteeksi mattojesi syynääminen ja valitse valmiiksi, mitkä matot peset heti auringon ja lämmön palattua. Voit myös katsoa lähimmän matonpesupaikan etukäteen, ainakin Helsingin, Espoon ja Vantaan pesupaikat löytyvät helposti kaupunkien sivuilta. Suosi kuitenkin kuivanmaan viemäröityjä pesupaikkoja, jotta matonpesuaineet eivät pääse likaamaan tai rehevöittämään läheisiä vesistöjä. Mutta nyt niihin matonsyynäyspuuhiin - lupaan muistutella teitä tästä taas ensi kesän kynnyksellä!


Saturday, 23 September 2017

Chez Dédé


Tuntuu, kuin Rooman lomastamme olisi jo pieni ikuisuus. Olen kuitenkin suhteellisen varma, että tunne johtuu yksinomaa arkielämän viimeaikaisista mullistuksista, sillä reissusta on ainakin kalenterin mukaan alle kuukausi. Lähes kuukausi on tietenkin internetin ihmeellisessä maailmassa hurjan pitkä hiljaiselo, mutta enpä viitsi elellä elämääni moisten paineiden varjossa. Sitä paitsi, matkavinkit - varsinkaan paikkaan jota kutsutaan ikuiseksi kaupungiksi - tuskin vanhenevat parissa hassussa viikossa.


Emme käyneet Rooman matkallamme kaupoilla mitenkään suunnitellusti. Olin googletellut pari vintage-myymälää etukäteen, mutta kun ne osoittautuivat valtaisiksi pettymyksiksi, oli sotasuunnitelmamme se vanha ja hyväksi todettu päämäärätön haahuilu. Roomassa oli itseasiassa kovin vinkeää haahuilla; meillä on kummallakin suhteellisen hyvä suuntavaisto, mutta piazzojen ja kapeiden kujien labyrintissä tuntui, että suuntavaisto katosi (ei vaan meiltä, vaan myös puhelimien karttaohjelmalta) alta aikayksikön. Suunnistimme siis pääasiassa sen mukaan, mikä kuja näytti milloinkin hauskimmalta. Roomassa taktiikka toimi hyvin (oo paitsi nälkäisenä ruokapaikkaa etsiessä), sillä varsinkin keskustaa lähestyttäessä oli jokaisella sivukujalla mitä viehättävimpiä pieniä putiikkeja - kuten kuvissa näkyvä Chez Dédé.



Chez Dédé toi välittömästi mieleen rakkaan Proloquen, vaikka tunnelma jäi himpun verran vähemmän taianomaiseksi, eikä tuotevalikoima ollut ihan yhtä viehättävä. Chez Dédén liiketila on kuitenkin vaikuttava, ja jaettu kolmeen eri tilaan; niin sanottuun pääsaliin, pieneen buduaariin ja ihanaan lukusaliin, joka oli omistettu yksinomaan toistaan upeammille kahvipöytäkirjoille. Olisi kuulkaa ollut hankintoja vaikka millä mitalla! Onneksi matkakumppanini kuitenkin muistutti hienovaraisesti, että kaikki minkä ostaa täytyy myös kantaa...


Kaupunkilomilla on mielestäni aina mukavaa käydä paikallisissa pienputiikeissa. Vaikka tuotteet olivat sellaisia, että niitä löytyy Suomestakin (tjaa, ehkä ainoastaan Proloquesta), niin ulkomaanmatkalta ostettu seinälautanen tai tuoksukynttilä muistuttaa aina erityisesti matkasta, jolta se on ostettu. Tietenkin hauskinta on aina ostaa kohdemaasta jotain paikallista - itse toteutin tätä filosofiaa törsäämällä jokseenkin hävyttömästi MiuMiun aurinkolaseihin...


Jos siis liikutte Roomassa (joka on kuulemma ihana matkakohde pitkälle syksyyn!) kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa Chez Dédén hurmaavaa valikoimaa. Liike löytyy osoitteesta Via di Monserrato 35, eli muistaakseni Tiber-joen tuntumasta, ydinkeskustasta etelään. Liikkeen verkkokauppa löytyy osoitteesta chezdede.com.

Saturday, 26 August 2017

Muotitaiteilija Jukka Rintala Didrichsenissä


Tällä viikolla en ole ehtinyt avata omaa konettani lainkaan. Vaihdoin nimittäin viime viikolla lennosta työpaikkaa, ja olen tehnyt viimeiset kaksi viikkoa kahta työtä päällekkäin. Ei mikään varsinainen ideaaliratkaisu, mutta tartuin uuteen työmahdollisuuteen hetkeäkään epäröimättä, sillä saamani paikka on timanttinen ja pääsin vihdoin tekemään työkseni sitä mitä olen aina halunnut - eli kirjoittamaan. Nyt istun parhaillaan lentokentällä - lähdemme nimittäin viikoksi Roomaan-, mutta ennen lentokoneeseen nousua halusin ehdottomasti käydä jakamassa tämän menovinkin niille teistä, joilla ei ole vielä viikonloppusuunnitelmia.  


Kävimme muutama viikko sitten Äidin kanssa katsomassa Didrichsenissä Muotitaiteilija Jukka Rintala - näyttelyn, joka on todella mielenkiintoinen läpileikkaus Rintalan 40-vuotisesta urasta. Esillä on laaja kattaus Rintalan loisteliaita ilta- ja tetteripukuja, koruja, sekä upean lennokkaita maalauksia. Näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, vaikka ei olisikaan mikään iltapukufriikki - Rintala on yksi suomalaisen muodin parissa pisimpään työskennelleistä ja menestyneimmistä suunnittelijoista, eli oleellinen tekijä sata vuotta täyttävän Suomen kulttuuri-identiteetissä. 


Parasta antia olivat tietenkin julkimoiden yllä nähdyt (usein ihan yltiö-överit) iltapuvut. Koska museossa kuluu käyttäytyä asiallisesti, leikimme Äidin kanssa kovaäänisesti arvausleikkiä - tehtävänä oli arvata (tai Äidin tapauksessa muistaa), kenen yllä mikäkin puku on nähty. Leikki oli ihan mahtava ja todella monen puvun kohdalla osuimme ilman ennakkotietoakin oikeaan - puvut olivat muotokieleltään niin uskomattoman paljon kantajiensa näköisiä. 


Suosikkiosani näyttelystä oli kuitenkin ehdottomasti tummanpuhuva kirjasto- ja takkahuone, jossa olivat omaan estetiikkaani eniten purreet Rintalan luomuksetkin - selkeitä, dramaattisia linjoja ja vähemmän paljetteja ja hörselöä. Täällä puvut oli esitelty hieman väljemmin, joten ne ehkä pääsivät myös paremmin oikeuksiinsa - dramaattisinkin paljetiunelma menettää selvästi tehoja, jos sen kummankin puolen seisoo kaksi yhtälailla näyttävää luomusta. Tila on tietenkin Didrichsenin kaltaisessa kotimuseossa varmasti kortilla, kun esitelävänä on niinkin laaja tuoanto kuin Rintalalla. Mutta ehkä erityisesi pääsalin tilaa olisi voinut jakaa jotenkin tehokkaammin?

Näyttely oli muuten rakennettu hauskasti niin, että pukujen lomassa oli esillä Rintalan erityisesti valikoimia aareita Didichsenin omasta kokoelmasta - maalauksia ja veistoksia kotimaisilta ja ulkomaisilta taiteilijoilta, jotka ovat inspiroineet Rintalaa omalla urallaan. Oma suosikkini oli ehdottomasi Picasso. 


Jos siis viikonloppusuunnitelmat vielä uupuvat, kannattaa ehdottomasti suunnata Didrichseniin, sillä Rintalan näyttely on esillä enää tämän viikonlopun ajan. Jos lähdet näyttelyyn seuralaisen kanssa, leikkikää puvunarvausleikkiä. Todellisen kilvan saatte aikaiseksi, kun kumpikin kirjoittaa joka puvun kohalla oman arvauksensa paperille, ja lopulta vähiten oikein arvannut tarjoaa museokahvit. 


Saturday, 12 August 2017

Elokuu


Niin, viime viikolla alkoi elokuu. Ja hah! Pian sekin on jo puolessa välissä! Tuijottaessani kalenterin uutta aukeamaa epäuskoisena tajusin, että olemme asuneet väliaikaismajoituksessa vanhempieni luona jo yli kuukauden. Metsäisen ja hieman uneliaan omakotitalolähiön tunnelma on mitä ilmeisimmin vaikuttanut ajantajuuni, koska päivät tuntuvat kuluneen letkeiden kesäaskareiden parissa ihan huomaamatta. Ehkä ajantajuuni on vaikuttanut myös kesä.

Suuri osa kesäpuuhastelustani on ollut juuri sellaista, jota kirjoitin aiemmin loppukesältä toivovani. Olemme hävittäneet Äidin kanssa lukemattoman määrän turhaa tavaraa, jota on päässyt kertymään talon ullakolle ja kaappeihin kolmen vuosikymmenen aikana. Hävitys täytyy kuitenkin tehdä järkevästi; jokaiselle tavaralle täytyy keksiä uusi koti tai jokin fiksu kierrätystapa. Siivoamisen ohessa olemme pukeneet sanoiksi ajatuksiamme tavaraan ja omistamiseen liittyen ja toivon, että löydän aikaa jakaa noita ajatuksia tännekin, sillä niihin kiteytyy monta minua viime aikoina askarruttanutta asiaa.


Rakkaita kesäperinteitäkin on tullut vaalittua. Kävimme viime viikon alulla mattopyykillä, kun sää vihdoin kirkastui ja lämpeni päiväksi.  Sain kauan pyykkäämistä odottaneen punaisen villamattomme vihdoin pestyä, ja siitä tulikin entistä komeampi mäntysuovan ja juuriharjan avulla. Mattopyykki ei välttämättä kuulosta houkuttelevimmalta tavalta viettää kaunista kesäpäivää, mutta puhtaan maton lattialle levittäminen on mahtava tunne - ja jokaisen hyytävän vesiroiskeen väärti. Nyt pitäisi vielä saada kesän mustikkasato kerättyä ja kurkut säilöttyä. Kyttäämme päivittäin avomaankurkun kilohintoja lehdistä ja vaikuttaisi siltä, että pääsemme pian säilöntähommiin  - hinnat ovat laskeneet jo sopurajan tuntumaan, eli euron tietämille.


Viime viikonloppuna pääsin mökille kahden pienen järvihirviön kanssa, ja totesin jälleen kerran, ettei ole suurempaa riemua kuin lapsen, joka saa riehua vedessä. Vietin myös päivän Tallinnassa perheemme kolmannen pikkuhirviön kanssa (joka ei kyllä ole enää niin pieni) - ja totesin, ettei ehkä sittenkään ole suurempaa riemua kuin keppihevosharrastajan, joka pääsee Tallinnan loppumattomiin käsityötukkuihin. Tein itse reissulla vuosisadan ennätyksen, kun ostin vain yhden kankaan

Muiden rynnätessä tänä viikonloppuna Flow'hun, me lähdimme kahdestaan mielitiettyni vanhempien merenrantamökille. Ja tällä hetkellä näyttää, että päätös oli oikea; pääkaupunkiseudulta on tullut hurjaa videota siellä riehuvasta ukkosmyrskystä. Myrsky näyttää kyllä tulevan tännekin, mutta ihailen sitä mieluummin villasukat jalassa mökin ikkunasta, kuin festarilavan kattamattomalta edustalta. Voimia kaikille rankkasateessa tanssiville!


Kesä on siis ollut tähän mennessä mitä parhain ja mahtava loppuhuipennuskin on luvassa, kun lähdemme kuun lopulla viikoksi Roomaan. Elokuu herättää kuitenkin aina hieman katkeransuloisia tunteita. Kesä alkaa tavallaan olla ohi (liian pian!), ja sen viime hetkistä haluaisi nauttia täysin siemauksin - ja ainakin minä toivon, että saisimme vielä edes viikon mittaisen intiaanikesän. Silti syksy kutkuttelee - se on taas uusi jakso elämässä, ja tässä viime aikoina on ollut kehitteillä eräs suuri muutos, jonka myötä syksyni on varmasti täynnä uusia jännittäviä haasteita. Mutta nyt - nyt lähden laiturilta sateensuojaan, sillä tummat pilvet kerääntyvät jo.

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.