Tuesday, 31 October 2017

Kuukausibudjetti - uhka vai mahdollisuus?


Säästäminen kiinnostaa. Olen saanut nauttia muutaman kuukauden huomattavasti suuremmasta palkasta kuin ikinä ennen, ja sanoisiko sen nyt vaikka niin, että nautittua on tullut - hirveästi ei ole jäänyt viivan alle.

Marraskuussa aion kuitenkin ryhdistäytyä. Haluaisin nimittäin, että minulla olisi seuraavaa matkaa varten ennalta säästetty matkabudjetti, ja ensi vuoden keväällä varaa uuteen objektiiviin - tiedättehän, sillä aikuisella tavalla, ettei tilillä ole ostoksen jälkeen pelkkää syvää mustaa kuilua.

Lisäksi asuntosäästötili on näyttänyt samaa saldoa hieman liian kauan ja koska olen tosissani ostamassa asuntoa parin vuoden sisään, ei pieni ryhtiliike säästämisessä olisi pahitteeksi.

Muistan lukeneeni jostain (mutta pahus kun en muista mistä!), että järkevän rahankäytön ja säästämisen ensiaskel on kuukausibudjetin suunnittelu. Omat kuukausittaiset menonsahan kyllä tietää - mutta jos niitä ei ole ikinä laskenut yhteen ja verrannut tuloihin, voi luvassa kuulemma olla tähtitieteellinen oivallus siitä, miksi tili on aina kuun lopussa tyhjillään.



Voi hyvin sanoa, etten ole vielä koskaan käyttäytynyt rahan kanssa kovin suunnitelmallisesti tai pitkänäköisesti (poikkeuksena asuntosäästötilini, mutta sen alullepano onkin kaikkeen varautuneen äitini tekosia). Rahalla itsellään ei ole ollut minulle vielä ikinä varsinaista arvoa, ja moni omaan varallisuuteni nähden suurehkokin summa on kalvennut hetkessä, jos sillä on saanut jotain, mitä olen ehdottomasti halunnut.

Rahalla hankittavat esineet ja asiat ovat myös tehneet (ja tekevät edelleen) minut huomattavasti onnellisemmaksi, kuin tilin saldo. Harvemmin olen myöskään katunut mitään hankintaani, vaikka muiden laskujen eräpäivämäärät olisivat sen seurauksena vähän paukkuneet.

Jopa säästäminen - joka monen mielestä tekee ihmisestä vastuullisemman - on minulla perustunut aina (kuten nytkin) puhtaasti siihen, mitä aion säästämilläni rahoilla ostaa. Mitään summaa ei ole ikinä kiinnostanut kerryttää esimerkiksi sijoittamalla. En ole myöskään säästänyt pahan päivän varalle, koska suhtaudun rahaan jotenkin optimistisen huolettomasti (on siis sanommattakin selvää, että paha päivä ei ole vielä koskaan saanut minua kiinni).

Asenteeni rahaa kohtaan on siis ollut tähän mennessä jokseenkin iloisen vastuuton.


Viime aikoina on kuitenkin alkanut tuntua kovasti siltä, että tässä suhteessa - jos ei vielä missään muussa - olisi aika hieman aikuistua. Tylsää, mutta jos raotan realismille edes hieman ovea hauskaan elämääni, ovat raha-asiani ehdottomasti se ensimmäinen osa-alue, jossa minun on ryhdistäydyttävä. 

Googlaillessani asiaa, löysin Melissa Brownen Sydney Morning Heraldssa julkaistun hauskan (mutta tuskaisen osuvan!) kirjoituksen parikymppisenä säästämisestä. Browne kirjoittaa Sinkkuelämää-sarjan jaksosta, jossa Carrielle selviää, että hänen on lunastettava vuokra-asuntonsa tai muutettava pois 30 päivän kuluessa. Koska Carrie on kuitenkin suhtautunut viimeiset kymmenisen vuotta huolettomasti rahankäyttöönsä, on hänellä käsirahan sijaan 40 000 dollarin arvosta kenkiä.

Browne toteaa kirjoituksensa päätteeksi, "My favourite SATC characters were Samantha and Miranda. They owned their own apartments, ran businesses and had careers. They were sexy, sassy and financially fierece." Financially fierce. Siinäpä tavoite!

Otin siis käyttöön Officen henkilökohtainen kuukausibudjetti Excel-pohjan, jonka voi ladata ilmaiseksi täältä. Pohja on hyvä koska siinä on erilliset sarakkeet arvioiduille ja toteutuneille menoille ja tuloille.

Budjetoin jo marraskuun valmiiksi. Se oli ensiksi aika kamalaa, etenkin kun näin rahasumman solussa Arvioitu saldo (arvioidut menot vähennettynä arvioiduista tuloista). Mutta sitten tajusin, että kaikkien pakollisten kulujen, muutaman hankinnan ja kolminumeroisen säästösumman jälkeenkin tililleni jää vielä ihan kivasti rahaa.

Nyt minulla on selkeä tavoite: toteutuneet kulut eivät saa tässä kuussa kasvaa merkittävästi suuremmiksi, kuin olen tuohon kaavaan ennakoinut. Silloin voin laittaa kuun lopussa tilille jääneen summan suoraan säästöön - ja voi hyvinkin olla, että seuraavan matkan budjetti on pian koossa, ja voin ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi sen objektiivin.

Kuukausibudjetti ei yhtäkkiä tunnukkaan niin kauhealta ajatukselta.


Tämän jutun kuvituksena toimivat asiat, joiden kohdalla säästäminen on minulle haastavaa. Ai niin ja: se kyseinen Sinkkuelämää-jakso tullee tänään uusintojenuusintojenuusintana Avalta klo 22:35. Ihan vaan siltä varalta, että joku ei vielä vakuuttunut kuukausibudjetin kannattavuudesta.

Sunday, 29 October 2017

Roskaton elämä?


Luin viime viikolla, että LADbible on tehnyt vetoomuksen YK:lle, jotta Tyynellä merellä kelluva Ranskan kokoinen jäte- ja roskalautta rekisteröitäisiin viralliseksi valtioksi nimeltä Trash Isles. Jutun juju piilee siinä, että jos roskalautta pääsee YK:n jäseneksi, koskevat sitä automaattisesti myös YK:n ympäristösäännökset. Tällöin, muutaman byrokraattisen mutkan kautta, muut valtiot ovat velvoitettuja siivoamaan lautan pois. 

Saadakseen vetoomuksensa YK:n käsittelyyn, LADbible tarvitsee siihen 150 000 allekirjoitusta - allekirjoittajat ilmoittavat itsensä "Trash Islesin kansalaisiksi", jotta vetoomus saisi enemmän painoarvoa. 

"Ensure the World's first country
made of trash, is its last.
Become a citizen of Trash Isles."


Allekirjoitin vetoomuksen tänään, ja se sai jälleen kerran miettimään niitä roskamääriä, joita tuotan omassa arjessani. Tuntuu nimittäin, että roskaa syntyy ihan valtavat määrät! Ja sekös harmittaa, koska vaikka kierrätämme esimerkillisesti ja vältämme minkään superpakatun ostamista, paras roska on kuitenkin se, jota ei synny lainkaan.

Roskatonta elämää - kuten lihatontakin elämää - kannattaa omaksua pienin kehitysaskelin, kirjoittaa roskatonta elämää elävä Lauren Singer Trash is for Tossers-blogissaan. Niinpä mietin, miten voisin haastaa itseni vähentämään elämästäni aiheutuvaa roskaa vähitellen. Tulin lopulta siihen tulokseen, että on paras poistaa yksi roskaa aiheuttava tapa elämästään joka viikko.   


Aloitan siis pienen päivityssarjan aiheesta Roskaton elämä. Yksinkertaisuudessaan jutun juoni on se, että jaan joka viikko yhden niksin, minkä avulla roskaa on helppo vähentää päivittäisestä elämästä. 

Haaste osuu tahattomasti, mutta oikein mainiosti, tähän tulevan kulutusjuhlan kynnykselle. Jouluna syntyy paljon roskaa (think: korttiaskartelu, paketointi, ruuanlaitto), mutta se tarjoaa näin ollen myös täydellisen tilaisuuden haastaa itseään tekemään asioita hieman eri tavalla, roskattomammin!

Toivottavasti te innostutte aiheesta yhtä paljon kuin minä. 

Kuvat on otettu Rooman-matkaltamme, jossa ihmetytti mittava roskaaminen, ja muovipussien yltiökäyttö. Keräsin katseita Marimekon kangaskassillani paikallisessa ruokakaupassa - ja siivoojat kummastelivat, kun emme olleet heittäneet muovisia vesipulloja suoraan roskikseen vaan keränneet ne erikseen roskakaappiin. Kirpaisi huomata, että mitään pullonpalautusjärjestelmää ei (tietenkään) löytynytkään lähikaupasta. 

Saturday, 28 October 2017

Ensilumi ja maailman maukkain siemennäkkileipä


Ajattelin, että ensilumi satoi tänä vuonna jotenkin poikkeuksellisen aikaisin, mutta sitten tajusin, että nythän on jo loka-marraskuun vaihde. Viime vuonna ensilumi satoi 3. marraskuuta, eli loppupeleissä samoihin aikoihin, mutta puut taisivat olla silloin jo paljaat lehdistä. Vihertävät lehdet joiden päälle on satanut lunta näyttää aina hassuilta - ihan kun lumi olisi tavoittanut jonkun viherkasvin, joka ei ymmärrä pudottaa lehtiään syksyllä. 

Ensilumi vaikuttaa aina käänteentekevästi vuodenaikaan. Siitä alkaa puolivirallisesti loppusyksy, eli ollaan väistämättä talven kynnyksellä. 

Toinen käänteentekevä asia elämässäni viimeaikoina on ollut se, että tein ensimmäistä kertaa todella onnistunutta simennäkkäriä. Nimesin sen tietenkin heti vaatimattomasti maailman maukkaimmaksi siemennäkkileiväksi, koska minulla on ehkä lievä Kattokassis-syndrooma omien tekemisieni suhteen.  

Olen yrittänyt tehdä siemennäkkäriä varmaan viisi kertaa Risentan pussista, mutta lopulta touhu alkoi lähinnä ärsyttää, kun valmis näkkäri mureni aina käsiin. Sitten älysin sooloilla reseptin kanssa hieman, ja lisäsin pussin sisältöön puolitoista desiä kaurahiutaleita ja vähän enemmän öljyä ja vettä. Ja avot, syntyi maailman paras simennäkkäri! Taas yksi esimerkki siitä, ettei valmiita ohjeita kannata noudattaa turhan tarkasti.


Risentalla on paljon erilaisia puolivalmiita simennäkkäriseoksia, mutta oma lempparini on se juuresversio, missä on mukana ainakin punajuurta ja porkkanaa. Juurekset lisää mukavasti maukkautta näkkäriin, eikä maissijauhon ja öljyn sivumaut pääse puskemaan ihan yhtä paljon läpi. Lisäksi moni päällinen saa kivaa potkua erityisesti punajuuresta. 

Titenkin siemennäkkäriä voi tehdä hieman edullisemmin alusta asti itse, kun ostaa siemenet erikseen ja risentan maissijauhopussin. Siinä tapauksessa raastaisin juurekset taikinan sekaan raastimen pienimmällä syrjällä, jotta ne eivät riko näkkärin rakennetta. 

Näkkäriä kannattaa tehdä paljon kerralla, koska vaikka se on muuten vaivaton tehdä, menee sen paitamiseen tovi. Sitäpaitsi pellillinen katoaa ihan armottoman nopeasti!

Päällisiksi sopivat parhaiten välimeren gouda (juustotiskistä) ja Aura-juusto. Jos haluat tehdä vieraillesi alkupaloja, levitä näkkäripalalle aprikoosimarmeladia, leikkaa päälle mehevä valkohomejuustomöykky  ja koristele mintunlehdellä. Söin näitä eräässä taannoisessa tapahtumassa todella liian monta.



Maailman maukkain siemennäkkäri
(2 pellillistä)

1 pss Risentan juures-siemennäkkärisekoitusta
1,5 dl luomukaurahiutaleita
1 dl ruuanlaittoon sopivaa oliiviöljyä 
2dl keitettyä vettä


Sekoita näkkäripussin sisältö ja kaurahiutaleet. Lisää öljy ja keitetty vesi, ja sekoita kunnolla. Jaa taikina kahdelle leivinpaperille. Levitä taikinan päälle toinen arkki leivinpaperia ja kauli taikina sen päältä tasaisen litteäksi. Siirrä taikina varovasti uunipellille. Paista ensin 15min, jonka jälkeen leikkaa näkkäri esim. pizzaleikkurilla haluamasi kokoisiksi paloiksi. Tein itse 12 palaa, mutta jos valmistat näkkäriä alkupaloja varten, voit tehdä paloista pienempiäkin! Paista paloja vielä 35-40 min. Mitä kauemmin näkkäriä paistat, sitä rapeampaa siitä tulee, mutta varo ette kärähtämistä.

Saturday, 21 October 2017

Iltakävelyllä


Syksy on upeaa ulkoiluaikaa. On mukavan kirpsakka ilma, mutta ei vielä niin kylmä, että pitäisi pukea ihan älyttömästi päälle. Matalalla lipuva aurinko luo ihan omansalaisen valomaailman, ja kultaisiksi ja punaisiksi muuttuneet lehdet ovat jotenkin reippaita ja iloisia. Auringonlaskua edeltää pastellien kirjo, jonka jälkeen auringon viimeiset säteet värjäävät taivaan dramaattisen oranssiksi. Auringon laskettua tulee tyyni iltahämärä, ja lopulta samettinen pimeys.


Ulkona liikkuminen tuntuu myös toimivan syystahmeuden ennaltaehkäisytaktiikkana loistavasti. Toimistossa istutun päivän jälkeen aivot ovat velliä ja monesti tuntuu, että jos pääsen työpäivältä kotiin siinä viiden tai kuuden aikaan, katoavat ne seuraavat viitisen tuntia ihan huomaamatta kuka ties minne. Miettikää viisi tuntia hyvää aikaa, puff vain, tiessään! 

Jos sää ei siis ole aivan kamala, vaihdan heti töistä kotiin päästyäni ulkoilukamat päälle ja herätän hunttuun iltapäiväunilta lenkille. Vilma tietenkin lähtee ulos ainoastaan silloin kuin sää on siedettävä, eli siltä en saa tukea niinä iltapäivinä kun taivas on harmaa ja sataa hyytävää tihkua. Hyvällä säällä kävelemme kuitenkin tunnin merenrantaa pitkin, ja ehdimme kotiin juuri pimeyden laskeutuessa.

Lähtökynnys hipoo kyllä rehellisesti sanottuna monena iltapäivänä suunnilleen kahdessa metrissä, mutta kapuan päättäväisesti sen yli, koska olen todennut ulkoilun olevan ainoa tapa estää loppuillan aivokoomaa. 


Aivojen saatua hieman happea ja hyytävää merituulta sokkeloihinsa, ne jaksavat kummasti rykäistä vielä pari iltapuhdetta. On ihan mahtavaa mennä nukkumaan tietäen, että neuleet ovat tuulettumassa, pyykit kuivumassa ja seuraavan päivän lounas on pakattu valmiiksi jääkaappiin, eikä keittiössä odota tiskivuori, tai makuuhuoneen lattialla edellisen päivän vaatteet.

Oikeastihan minulla on tällaista epäinhimillistä tehokkuutta ja tunnollisuutta kohtaan sellainen vaikea viha-rakkaussuhde. Melkein ärsyttää myöntää, että uuteen päivään on helpompi herätä hyvin mielin, kun edellinen ei näy joka nurkassa, koska haluaisin olla boheemi ja dekadentti olento, mutta siedän jatkuvaa kaaosta loppupeleissä aika huonosti. Sen sijaan arvostan sitä, että hoidettuani tarpeelliset hommat, on minulla mielin määrin aikaa viipyillä iltakävelyllä ottamassa kuvia hassunhauskoista karvakutaleista ja myrkkysienistä.


Monday, 9 October 2017

Mason Pearson - hiusharjojen Rolls-Royce


Se taisi olla alkuvuodesta, kun istahdin kampaamontuoliin ja sain kysyvän katseen kampaajaltani: mitä ihmettä olet tehnyt tälle? Lipasautin silloin, että ongelmana taisi olla ennemmin se, etten ole tehnyt hiuksilleni juuri mitään. Seurasi melkoinen läksytys, ja otinkin ensimmäisen parannusaskelen heti tuon kampaamokäynnin jälkeen, kun hankin nykyisen suosikkihoitoaineeni. 

Keväällä kävin sitten kuvaamassa Proloquen upean uuden liiketilan ja aloimme keskustella Elsan kanssa hiusharjoista. Kaduin kuitenkin suurta suutani hetkeä myöhemmin, kun möläytin ihanalle Elsalle, että selvitän kuontaloni edelleen muovisella Tangle Teezerillä. Elsa oli ehkä hieman järkyttynyt ja suositteli kokemuksen syvällä rintaäänellä vaihtamaan laadukkaampaan hiusharjaan välittömästi. Hetken tuumittuani sovimme, että saisin heiltä blogiyhteistyön merkeissä yhden Proloquen ehkä ihannimmista tuotteista: Mason Pearsonin hiusharjan - eli Elsan sanoin, hiusharjojen Rolls-Roycen.  


Niinhän siinä sitten kävi, että kesän putkiremonttievakkohässäkän keskellä hiusharjan hakeminen jäi - eikö ole ihanaa, miten hävyttömästi käytän remonttia tekosyynä kaikelle - ja venyi aina lokakuulle saakka. Tällä viikolla sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi käydä hakemassa ikioman Mason Pearsonini Proloquesta. 

Lieneekö syksy inspiroinut ottamaan taas uuden askelen paremmin hoidettuja hiuksia kohti (niitä on hyvä ottaa näin puolen vuoden välein), mutta etenkin Rooman lomamme jälkeen tuntui, että  hiukset ovat yksinkertaisesti olleet liian kauan retuperällä. Kenties motivaationa toimi uusi työ? Huithapelina juoksennellun kesän jälkeen vietän nyt selvästi enemmän aikaa peilin edessä aamuisin, ja silloin on tietenkin ihan suotavaa, että huomaakin jotain eivätkä ajatukset vaan pyöri olemassaolon suurten kysymysten - kuten lounasvaihtoehtojen - ympärillä. 


Oli miten oli, olen melko varma, että kampaajani lähettää seuraavan käyntini jälkeen Elsalle ruusuja. Harja on nimittäin ihan mieletön. Elsa valitsi hiuslaadulleni sopivimman harjatyypin, eli harjas- ja nylon-tuppojen sekoituksen ja valitsin itse kooksi handyn, joka sopii käteeni kuin valettu. 

Harja on valmistettu melkein kokonaan käsityönä Englannissa ja sen laadukas muotoilu 130:n vuoden kehittelyn tulos. Harjan kuminen tyyny valmistetaan edelleen käsin ja muovinen kahva hiotaan millintarkasti, jotta siihen ei jää ainuttakaan terävää kulmaa. Lisäksi Mason Pearson on kehittänyt oman, hiusharjojen tupoiksi parhaiten soveltuvan nylon-laatunsa ja valitsee harjoissa käytettävät luonnolliset harjakset tarkoin. Jokainen hiusharja on siis todella tarkan ja laadukkaan käsityön tulos. 


Lisäksi Mason Pearsonilla on hurjan mielenkiintoinen historia. Harja sai alkunsa, kun Hra. Mason Pearson muutti avioiduttuaan Yorkshiresta Lontooseen 1860-luvulla ja siirtyi  työstään villankäsittelykangaspuiden parista British Steam Brush Works:lle. Pearson sovelsi ammattitaitoaan villankäsittelyn parissa hiusharjojen tuotantoon ja kehitteli automaattisen harjanporauskoneen, joka nopeutti tuotantoa roimasti. Kone sai suurta tunnustusta, kun Mason Pearson voitti sillä hopeamitalin Kansainvälisten Keksintöjen Näyttelyssä vuonna 1885.

Samana vuonna Mason Pearson aloitti kumisen harjastyynyn kehittelyn, joka valmistui vuonna 1905, vuosi ennen hänen kuolemaansa. Pearsonin vaimo Mary jatkoi yritystä vielä 20 vuotta Pearsonin menehdyttyä lastensa tukemana, ja yritys laajeni lopulta työllistämään koko kuusihenkisen perheen. Nykyiset harjamallit ovat alkuperäisen 1885-vuoden kaltaisia, mutta niihin tehtiin joitain pysyviä parannuksia 1920-luvulla. 1920-luvulta ovat jääneet myös hurmaavaakin hurmaavammat käytännönläheiset tuotenimet: Large Extra, Small Extra, Popular ja Junior.  


On kerrassaan upeaa, että maailmasta löytyy vielä tuotteita, joiden arvokasta käsityöperinnettä ei ole lähdetty muuttamaan voiton tavoittelun tai minkään muunkaan nykyaikaisen verukkeen varjolla. On luotettu aitoon alkuperäiseen - ja tietenkin timanttiseen laatuun. Nöyrä kiitos Proloquen Elsalle ja Noralle, että tutustutitte minut Mason Pearsonin ihmeelliseen maailmaan! Oma Dark Ruby Handyni kulkee matkassani tästä lähtien aina, ja kuuluu ehdottomasti rakkaimpien esineitteni joukkoon. 

Hiusharja saatu blogiyhteistyön kautta Proloquelta

Tuesday, 3 October 2017

Mattopyykillä


Kesä jäi tänä vuonna putkirmonttihässäkän jalkoihin. Asuimme heinä- ja elokuun vanhemmillani ja elämän mahduttaminen yhteen (tilavaankaan) makuuhuoneeseen oli odotettua vaikeampaa, koska matkalaukkuelämä ja väliaikaismajoittuminen eivät yksinkertaisesti ole lainkaan minua varten.

Hyviä puolia vanhemmilla asumisessa kuitenkin oli esimerkiksi se, että tehokkuuden ruumiillistuma (tunnetaan myös nimellä Äiti) oli jatkuvasti patistamassa jonkun projektin pariin, ja saimme siis paljon aikaan. Yksi parhaista kesäaskareista, joka on muodostunut meillä Äidin kanssa jonkinasteiseksi perinteeksi, on mattopyykillä käynti. Palataan siis hetkeksi aurinkoiseen kesäpäivään, joilloin jääkylmät vesipisarat satoivat taivaan sijaan mattolaiturin huuhteluletkusta.


Kuten kirjoitin aiemmin, mattopyykki ei välttämättä tunnu noin ensialkuun houkutelevimmalta tavalta viettää hellepäivää, mutta on ehdottomasti sen väärti. Itseään kiittää viimeistään näin syksyllä, kun elämä siirtyy takaisin sisätiloihin - puhtaat matot viimeistelevät siistin kodin ja näyttävät todella erilaisilta pienen mäntysuopakäsittelyn jälkeen.

Päätin itse (Äidin yllyttämänä) ottaa vastaan the ultimate challenge, ja pestä punaisen villamattomme, jonka olen tinkinyt eräältä antiikkitorilta joitain vuosia sitten. Matto on kaunis kuin mikä, mutta en todella tiedä mihin maailmanaikaan se on viimeksi nähnyt harjaa ja saippuaa. Ostin maton talvella ja pidin sitä tuolloin hangessa muutaman päivän, mutta kesän koittaessa pesu jäi tekemättä - ja niin on käynyt sittemmin joka kesä. Nyt kun matto piti muutenkin kantaa putkiremontin alta pois, tuli se vihdoin pestyä.

Villamaton (siis oikean, sidotun villamaton) peseminen ei ole mitään lastenleikkiä, koska matto painaa märkänä kuin synti. Jos siis suunnittelet olohuoneen kolmemetrisen berberin pesua, kannattaa lahjoa kaikki kynnelle kykenevät nostoavuksi. Meitä oli kaksi - jos nyt ei niin lihaksikasta, niin ainakin kovin päättäväistä - naista, ja silti tällaisen pienemmänkin villamaton siirtely otti voimille.


Matonpesu aloitetaan tietenkin jo kotona perinpohjaisella imuroinnilla, jotta matosta saadaan poistettua irtoroskat. Pitkänukkaisemman villamaton, sekä silkkimattojen pesuun kannattaa valita pehmeä- ja pitkäharjaisempi matonpesuharja, jotta langat eivät nukkaannu tai hankaudu poikki. Aitoja mattoja hangataan vain pitkittäisuuntaan ja kulumisen ehkäisemiseksi vältetään pyöriviä liikkeitä, sekä tarpeetonta voimankäyttöä. Vettä sen sijaan kannattaa lotrata, sillä kuivana harjaaminen ei myöskään ole lankojen mieleen.

Matonpesuaineita lienee muitakin, mutta itselleni Mäntysuopa on se ainoa oikea matonpesusaippua. Siitä jää ihana puhdas tuoksu vielä huuhtelun jälkeenkin. Matto kannattaa huuhdella altaassa, jonka jälkeen se nostetaan vielä rekille ja huuhdellaan niin kauan, ettei sen pinta enää vaahtoa. Maton annetaan valua hetki, jonka jälkeen se vedetään mattomankelin läpi. Mattomankeli puristaa ylimääräiset vedet pois, mutta kovin tiheää mattoa voi joutua vetämään sen läpi useamman kerran. Mankeloidessa kannattaa varoa sormiaan, ne lipsahtavat helposti mankelin rautaiseen kitaan!


Mattopyykille kannattaa lähteä kesällä, kun yöt ovat vielä suhteellisen lämpimiä ja kuivia, koska matoilla kestää muutama päivä kuivua. Vaikka sadetta ei luvattaisikaan, en jättäisi mattoja yöksi ulos kuivumaan, sillä siinä voi äkkiä käydä vanhanaikaisesti. Muistan, kun Äiti pesi yhtenä kesänä vaalean räsymaton, ja jätti sen yöksi terassille kuivumaan - ja eräs pihapiirin mustarastas kävi tekemässä siihen tarpeensa. Eihän siinä, mutta rastas oli mitä ilmeisimmin syönyt mustikoita edellisellä ateriallaan... Meillä mattoja on sittemmin kuivatettu öisin takan edessä.

Tänä vuonna ei enää ehdi mattolaitureille, mutta ota kuitenkin talvipuhteeksi mattojesi syynääminen ja valitse valmiiksi, mitkä matot peset heti auringon ja lämmön palattua. Voit myös katsoa lähimmän matonpesupaikan etukäteen, ainakin Helsingin, Espoon ja Vantaan pesupaikat löytyvät helposti kaupunkien sivuilta. Suosi kuitenkin kuivanmaan viemäröityjä pesupaikkoja, jotta matonpesuaineet eivät pääse likaamaan tai rehevöittämään läheisiä vesistöjä. Mutta nyt niihin matonsyynäyspuuhiin - lupaan muistutella teitä tästä taas ensi kesän kynnyksellä!


The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.