Saturday, 21 October 2017

Iltakävelyllä


Syksy on upeaa ulkoiluaikaa. On mukavan kirpsakka ilma, mutta ei vielä niin kylmä, että pitäisi pukea ihan älyttömästi päälle. Matalalla lipuva aurinko luo ihan omansalaisen valomaailman, ja kultaisiksi ja punaisiksi muuttuneet lehdet ovat jotenkin reippaita ja iloisia. Auringonlaskua edeltää pastellien kirjo, jonka jälkeen auringon viimeiset säteet värjäävät taivaan dramaattisen oranssiksi. Auringon laskettua tulee tyyni iltahämärä, ja lopulta samettinen pimeys.


Ulkona liikkuminen tuntuu myös toimivan syystahmeuden ennaltaehkäisytaktiikkana loistavasti. Toimistossa istutun päivän jälkeen aivot ovat velliä ja monesti tuntuu, että jos pääsen työpäivältä kotiin siinä viiden tai kuuden aikaan, katoavat ne seuraavat viitisen tuntia ihan huomaamatta kuka ties minne. Miettikää viisi tuntia hyvää aikaa, puff vain, tiessään! 

Jos sää ei siis ole aivan kamala, vaihdan heti töistä kotiin päästyäni ulkoilukamat päälle ja herätän hunttuun iltapäiväunilta lenkille. Vilma tietenkin lähtee ulos ainoastaan silloin kuin sää on siedettävä, eli siltä en saa tukea niinä iltapäivinä kun taivas on harmaa ja sataa hyytävää tihkua. Hyvällä säällä kävelemme kuitenkin tunnin merenrantaa pitkin, ja ehdimme kotiin juuri pimeyden laskeutuessa.

Lähtökynnys hipoo kyllä rehellisesti sanottuna monena iltapäivänä suunnilleen kahdessa metrissä, mutta kapuan päättäväisesti sen yli, koska olen todennut ulkoilun olevan ainoa tapa estää loppuillan aivokoomaa. 


Aivojen saatua hieman happea ja hyytävää merituulta sokkeloihinsa, ne jaksavat kummasti rykäistä vielä pari iltapuhdetta. On ihan mahtavaa mennä nukkumaan tietäen, että neuleet ovat tuulettumassa, pyykit kuivumassa ja seuraavan päivän lounas on pakattu valmiiksi jääkaappiin, eikä keittiössä odota tiskivuori, tai makuuhuoneen lattialla edellisen päivän vaatteet.

Oikeastihan minulla on tällaista epäinhimillistä tehokkuutta ja tunnollisuutta kohtaan sellainen vaikea viha-rakkaussuhde. Melkein ärsyttää myöntää, että uuteen päivään on helpompi herätä hyvin mielin, kun edellinen ei näy joka nurkassa, koska haluaisin olla boheemi ja dekadentti olento, mutta siedän jatkuvaa kaaosta loppupeleissä aika huonosti. Sen sijaan arvostan sitä, että hoidettuani tarpeelliset hommat, on minulla mielin määrin aikaa viipyillä iltakävelyllä ottamassa kuvia hassunhauskoista karvakutaleista ja myrkkysienistä.


Monday, 9 October 2017

Mason Pearson - hiusharjojen Rolls-Royce


Se taisi olla alkuvuodesta, kun istahdin kampaamontuoliin ja sain kysyvän katseen kampaajaltani: mitä ihmettä olet tehnyt tälle? Lipasautin silloin, että ongelmana taisi olla ennemmin se, etten ole tehnyt hiuksilleni juuri mitään. Seurasi melkoinen läksytys, ja otinkin ensimmäisen parannusaskelen heti tuon kampaamokäynnin jälkeen, kun hankin nykyisen suosikkihoitoaineeni. 

Keväällä kävin sitten kuvaamassa Proloquen upean uuden liiketilan ja aloimme keskustella Elsan kanssa hiusharjoista. Kaduin kuitenkin suurta suutani hetkeä myöhemmin, kun möläytin ihanalle Elsalle, että selvitän kuontaloni edelleen muovisella Tangle Teezerillä. Elsa oli ehkä hieman järkyttynyt ja suositteli kokemuksen syvällä rintaäänellä vaihtamaan laadukkaampaan hiusharjaan välittömästi. Hetken tuumittuani sovimme, että saisin heiltä blogiyhteistyön merkeissä yhden Proloquen ehkä ihannimmista tuotteista: Mason Pearsonin hiusharjan - eli Elsan sanoin, hiusharjojen Rolls-Roycen.  


Niinhän siinä sitten kävi, että kesän putkiremonttievakkohässäkän keskellä hiusharjan hakeminen jäi - eikö ole ihanaa, miten hävyttömästi käytän remonttia tekosyynä kaikelle - ja venyi aina lokakuulle saakka. Tällä viikolla sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi käydä hakemassa ikioman Mason Pearsonini Proloquesta. 

Lieneekö syksy inspiroinut ottamaan taas uuden askelen paremmin hoidettuja hiuksia kohti (niitä on hyvä ottaa näin puolen vuoden välein), mutta etenkin Rooman lomamme jälkeen tuntui, että  hiukset ovat yksinkertaisesti olleet liian kauan retuperällä. Kenties motivaationa toimi uusi työ? Huithapelina juoksennellun kesän jälkeen vietän nyt selvästi enemmän aikaa peilin edessä aamuisin, ja silloin on tietenkin ihan suotavaa, että huomaakin jotain eivätkä ajatukset vaan pyöri olemassaolon suurten kysymysten - kuten lounasvaihtoehtojen - ympärillä. 


Oli miten oli, olen melko varma, että kampaajani lähettää seuraavan käyntini jälkeen Elsalle ruusuja. Harja on nimittäin ihan mieletön. Elsa valitsi hiuslaadulleni sopivimman harjatyypin, eli harjas- ja nylon-tuppojen sekoituksen ja valitsin itse kooksi handyn, joka sopii käteeni kuin valettu. 

Harja on valmistettu melkein kokonaan käsityönä Englannissa ja sen laadukas muotoilu 130:n vuoden kehittelyn tulos. Harjan kuminen tyyny valmistetaan edelleen käsin ja muovinen kahva hiotaan millintarkasti, jotta siihen ei jää ainuttakaan terävää kulmaa. Lisäksi Mason Pearson on kehittänyt oman, hiusharjojen tupoiksi parhaiten soveltuvan nylon-laatunsa ja valitsee harjoissa käytettävät luonnolliset harjakset tarkoin. Jokainen hiusharja on siis todella tarkan ja laadukkaan käsityön tulos. 


Lisäksi Mason Pearsonilla on hurjan mielenkiintoinen historia. Harja sai alkunsa, kun Hra. Mason Pearson muutti avioiduttuaan Yorkshiresta Lontooseen 1860-luvulla ja siirtyi  työstään villankäsittelykangaspuiden parista British Steam Brush Works:lle. Pearson sovelsi ammattitaitoaan villankäsittelyn parissa hiusharjojen tuotantoon ja kehitteli automaattisen harjanporauskoneen, joka nopeutti tuotantoa roimasti. Kone sai suurta tunnustusta, kun Mason Pearson voitti sillä hopeamitalin Kansainvälisten Keksintöjen Näyttelyssä vuonna 1885.

Samana vuonna Mason Pearson aloitti kumisen harjastyynyn kehittelyn, joka valmistui vuonna 1905, vuosi ennen hänen kuolemaansa. Pearsonin vaimo Mary jatkoi yritystä vielä 20 vuotta Pearsonin menehdyttyä lastensa tukemana, ja yritys laajeni lopulta työllistämään koko kuusihenkisen perheen. Nykyiset harjamallit ovat alkuperäisen 1885-vuoden kaltaisia, mutta niihin tehtiin joitain pysyviä parannuksia 1920-luvulla. 1920-luvulta ovat jääneet myös hurmaavaakin hurmaavammat käytännönläheiset tuotenimet: Large Extra, Small Extra, Popular ja Junior.  


On kerrassaan upeaa, että maailmasta löytyy vielä tuotteita, joiden arvokasta käsityöperinnettä ei ole lähdetty muuttamaan voiton tavoittelun tai minkään muunkaan nykyaikaisen verukkeen varjolla. On luotettu aitoon alkuperäiseen - ja tietenkin timanttiseen laatuun. Nöyrä kiitos Proloquen Elsalle ja Noralle, että tutustutitte minut Mason Pearsonin ihmeelliseen maailmaan! Oma Dark Ruby Handyni kulkee matkassani tästä lähtien aina, ja kuuluu ehdottomasti rakkaimpien esineitteni joukkoon. 

Hiusharja saatu blogiyhteistyön kautta Proloquelta

Tuesday, 3 October 2017

Mattopyykillä


Kesä jäi tänä vuonna putkirmonttihässäkän jalkoihin. Asuimme heinä- ja elokuun vanhemmillani ja elämän mahduttaminen yhteen (tilavaankaan) makuuhuoneeseen oli odotettua vaikeampaa, koska matkalaukkuelämä ja väliaikaismajoittuminen eivät yksinkertaisesti ole lainkaan minua varten.

Hyviä puolia vanhemmilla asumisessa kuitenkin oli esimerkiksi se, että tehokkuuden ruumiillistuma (tunnetaan myös nimellä Äiti) oli jatkuvasti patistamassa jonkun projektin pariin, ja saimme siis paljon aikaan. Yksi parhaista kesäaskareista, joka on muodostunut meillä Äidin kanssa jonkinasteiseksi perinteeksi, on mattopyykillä käynti. Palataan siis hetkeksi aurinkoiseen kesäpäivään, joilloin jääkylmät vesipisarat satoivat taivaan sijaan mattolaiturin huuhteluletkusta.


Kuten kirjoitin aiemmin, mattopyykki ei välttämättä tunnu noin ensialkuun houkutelevimmalta tavalta viettää hellepäivää, mutta on ehdottomasti sen väärti. Itseään kiittää viimeistään näin syksyllä, kun elämä siirtyy takaisin sisätiloihin - puhtaat matot viimeistelevät siistin kodin ja näyttävät todella erilaisilta pienen mäntysuopakäsittelyn jälkeen.

Päätin itse (Äidin yllyttämänä) ottaa vastaan the ultimate challenge, ja pestä punaisen villamattomme, jonka olen tinkinyt eräältä antiikkitorilta joitain vuosia sitten. Matto on kaunis kuin mikä, mutta en todella tiedä mihin maailmanaikaan se on viimeksi nähnyt harjaa ja saippuaa. Ostin maton talvella ja pidin sitä tuolloin hangessa muutaman päivän, mutta kesän koittaessa pesu jäi tekemättä - ja niin on käynyt sittemmin joka kesä. Nyt kun matto piti muutenkin kantaa putkiremontin alta pois, tuli se vihdoin pestyä.

Villamaton (siis oikean, sidotun villamaton) peseminen ei ole mitään lastenleikkiä, koska matto painaa märkänä kuin synti. Jos siis suunnittelet olohuoneen kolmemetrisen berberin pesua, kannattaa lahjoa kaikki kynnelle kykenevät nostoavuksi. Meitä oli kaksi - jos nyt ei niin lihaksikasta, niin ainakin kovin päättäväistä - naista, ja silti tällaisen pienemmänkin villamaton siirtely otti voimille.


Matonpesu aloitetaan tietenkin jo kotona perinpohjaisella imuroinnilla, jotta matosta saadaan poistettua irtoroskat. Pitkänukkaisemman villamaton, sekä silkkimattojen pesuun kannattaa valita pehmeä- ja pitkäharjaisempi matonpesuharja, jotta langat eivät nukkaannu tai hankaudu poikki. Aitoja mattoja hangataan vain pitkittäisuuntaan ja kulumisen ehkäisemiseksi vältetään pyöriviä liikkeitä, sekä tarpeetonta voimankäyttöä. Vettä sen sijaan kannattaa lotrata, sillä kuivana harjaaminen ei myöskään ole lankojen mieleen.

Matonpesuaineita lienee muitakin, mutta itselleni Mäntysuopa on se ainoa oikea matonpesusaippua. Siitä jää ihana puhdas tuoksu vielä huuhtelun jälkeenkin. Matto kannattaa huuhdella altaassa, jonka jälkeen se nostetaan vielä rekille ja huuhdellaan niin kauan, ettei sen pinta enää vaahtoa. Maton annetaan valua hetki, jonka jälkeen se vedetään mattomankelin läpi. Mattomankeli puristaa ylimääräiset vedet pois, mutta kovin tiheää mattoa voi joutua vetämään sen läpi useamman kerran. Mankeloidessa kannattaa varoa sormiaan, ne lipsahtavat helposti mankelin rautaiseen kitaan!


Mattopyykille kannattaa lähteä kesällä, kun yöt ovat vielä suhteellisen lämpimiä ja kuivia, koska matoilla kestää muutama päivä kuivua. Vaikka sadetta ei luvattaisikaan, en jättäisi mattoja yöksi ulos kuivumaan, sillä siinä voi äkkiä käydä vanhanaikaisesti. Muistan, kun Äiti pesi yhtenä kesänä vaalean räsymaton, ja jätti sen yöksi terassille kuivumaan - ja eräs pihapiirin mustarastas kävi tekemässä siihen tarpeensa. Eihän siinä, mutta rastas oli mitä ilmeisimmin syönyt mustikoita edellisellä ateriallaan... Meillä mattoja on sittemmin kuivatettu öisin takan edessä.

Tänä vuonna ei enää ehdi mattolaitureille, mutta ota kuitenkin talvipuhteeksi mattojesi syynääminen ja valitse valmiiksi, mitkä matot peset heti auringon ja lämmön palattua. Voit myös katsoa lähimmän matonpesupaikan etukäteen, ainakin Helsingin, Espoon ja Vantaan pesupaikat löytyvät helposti kaupunkien sivuilta. Suosi kuitenkin kuivanmaan viemäröityjä pesupaikkoja, jotta matonpesuaineet eivät pääse likaamaan tai rehevöittämään läheisiä vesistöjä. Mutta nyt niihin matonsyynäyspuuhiin - lupaan muistutella teitä tästä taas ensi kesän kynnyksellä!


The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.