Monday, 3 February 2020

Vaatehaaste: ensimmäinen kuukausi

Ensimmäinen kuukausi vaatehaastetta on takana, enkä ole rikkonut sääntöjäni. 
Mutta ostinko silti liikaa vaatteita?


Tammikuu lähti käyntiin hyvin. Keksin kolme arkipukeutumista merkittävästi helpottavaa konseptia:

Asukirjasto: otan kaapista yhden vaatteen tai asusteen ja keksin mahdollisimman monta tapaa käyttää sitä (kokonaisuuksia, jotka pukisin oikeasti töihin seuraavana päivänä, en Wienin oopperajuhlille). Kuvaan asukokonaisuudet puhelimella ja tallennan omaan albumiinsa.

Olen mielestäni keksinyt jotain todella merkittävää! Asukirjasto on varmasti paras tapa oppia vaatekaappinsa todellinen potentiaali – ei ainuttakaan asukriisiä kuukauteen.

Asuloki: kirjaan puhelimen muistiinpanoihin, mihin pukeuduin minäkin päivänä. Lokista näen, mitä ja minkälaisia vaatteita käytän ihan oikeasti. Kun haaveilen uudesta vaatteesta, loki on hyvä reality check: olenko oikeasti nainen, joka pukeutuu tähän?

Wishlist: ei itsekehittämäni konsepti, MUTTA sovelsin siitä version, joka tulee siivittämään vaatehaasteeni menestykseen. Otin kuvakaappaukset vaatteista, jotka haluaisin vaatekaappiini. Aina kun eteeni sattuu joku suunnittelematon houkutus, katson kuvia ja kysyn itseltäni: kumpi on oikeasti parempi valinta? Uskon tämän pelastavan minut heräteostoksilta.

Konseptit tekivät tammikuun pukeutumisesta helppoa, mutta ostin silti vaatteita:

Musta kašmirneule

Gannin röyhelölenkkarit

Ostin molemmat käytettynä, mutta uudenveroisessa kunnossa. Lenkkarit olisin ostanut jo viime keväänä, mutta ne maksoivat uusina 279e. Teen keväisin typeriä kenkäostoksia, koska kaipaan viimeistään maaliskuusa jotain nilkkuria kevyempää. Nyt olin (toivottavasti) kaukaa viisas ja satsasin kenkiin, jotka sopivat vaatteisiini ja pysyvät siisteinä (musta ulkopohja vs. valkoinen).


Tammikuussa korjasimme äitin kanssa kuusi vaatetta (rehellisesti: korjasin itse kaksi, äiti neljä) ja ehdin ajatella, etten tarvitse mitään muuta. Mutta sitten menin ansaan: klikkasin Gannin alennusmyynteihin.

Oliivinvihreä reikäommelpusero  

Tiikerihame 

Tykkäsin molemmista paljon jo syksyllä, mutta pusero maksoi 299 ja hame 209e. Pihistelin. Nyt sain vaateet yhteensä alle 200 eurolla, ja ilmaisella toimituksella (ostin lisäksi ympäristöystävällisen RePack-paketoinnin).

Pihi minussa kiittää, mutta en aio sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että tuhlasin loppuvuonna varmasti 500 euroa kaikkeen typerämpään. Jos olisin ostanut heti nämä unelmavaatteet, olisinko välttynyt kokonaan typeriltä ostoksilta?

Oli niin tai näin, en aio potea morkkista, vaan oppia virheistäni: kannattaa mieluummin ostaa kolmellasadalla se yksi varma vaate, kuin käydä kolme kertaa sekoilemassa UFF:lla (tai muuallakaan, missä harkintakyky pettää). Niiden reissujen syntejä olen myynyt tammikuun aikana jo 30. Siis kolmekymmentä.

Helmikuussa aion kuitenkin ostaa vähemmän vaatteita (tai ehkä en ollenkaan?), ja päätökseni tueksi kehitin neljännen konseptin:

Korjauslista: kirjoitin puhelimen muistiinpanoihin listan kaikista vaatteista, jotka pitäisi korjata. Listallani on 25 vaatetta. Kun tekee mieli ostaa jotain, katson listaa ja kysyn itseltäni: saisin kaikki nämä vaatteet käyttöön, jos vain omistaisin niille hetken aikaani – tarvitseeko minun siis oikeasti ostaa yhtään mitään?

Sunday, 2 February 2020

Pro tip: messinginkiillotus

Käänsin kalenterin sivua ja löysin pyhäpäivän, josta en tiennyt: tänään vietetään kynttilänpäivää. 


Kynttilänpäivää vietetään alunperin Jeesus-syistä: siksi, että Raamatun mukaan Jeesus-lapsi vietiin 40 päivää joulun jälkeen kappeliin, jossa Simeon siunasi hänet. Päivää kutsutaan kynttilänpäiväksi, koska keskiajalla kynttilänpäivänä vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.

Vaikkei harrastaisi Jeesus-juttuja, voi kynttilänpäivää mielestäni viettää! Esim. polttamalla suosikkikynttilöitään, ostamalla itselleen jonkun erityiskynttilän tai huoltamalla kodin kynttilänjalat.

Tein melkein kaikkia kolmea tänään, mutta sittenkin vain kahta: poltin suosikkikynttilääni (Astier de Villatten Oulan Bator) ja kiillotin messinkiset Nappula-kynttilänjalat. Melkein ostin nättejä salvianvihreitä kynttilöitä, jotka löydettiin Kirsin kanssa kukkakaupasta.



Messinki on kivannäköistä myös patinoituneena, mutta Nappulat näytti siltä kuin niillä olisi koko viime vuosikymmen harteillaan. Päätin, että nekin ansaitsevat a bright start to the 20s. 

Messingin kiillottamiseen ei tarvitse ostaa kemikaaliällötyksiä, koska se hoituu helposti ketsupilla! Meillä kuluu ehkä pullo ketsuppia vuodessa, koska vaikka syön sitä tosi harvoin, kiillotan sillä messinkiaarteitani ahkerasti.

Tee näin:

Pese messinkiesine astianpesuaineella ja lämpimällä vedellä, ja poista steariinitahrat ynnä muut. Käsittele messinkiä hellävaraisesti, koska se on pehmeää ja naarmuuntuu helposti. 

Levitä ketsuppia esineen pinnalle ja anna vaikuttaa vähintään tunti. Huuhtele ja pyyhi puhtaaksi pehmeällä liinalla (esim. vanhasta t-paidasta tai tyynyliinasta saa hyviä rättejä).

Jos et enää tänään ehdi kynttilähommiin, ei hätää – huomennakin tulee pimeää jo ennen viittä.

Monday, 27 January 2020

Lukusuositus: 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman


Luin Rinna Saramäkeä ensimmäistä kertaa vuonna 2013, ja Hyvän mielen vaatekaappi mullisti suhteeni vaatteisiin. 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman on uusi suosikkini samasta syystä: se on kirjoitettu ihmiseltä ihmiselle. 




Ensiksi: Rinnalla on tavattoman miellyttävä tapa kirjoittaa. Tuntuu kuin kuuntelisi järkevän, asiaan perehtyneen, maanläheisen ystävän puhetta. Kaikki turha on karsittu pois, teksti etenee ja on ihan älyttömän lukijaystävällistä. Rinna on yksinkertaisesti todella hyvä kirjoittaja.

Toiseksi: Ilmastonmuutokseen vaikuttamista on esitelty ihailtavan lähestyttävästi. Ei paasausta, ei syytöksiä. Rinna ei asetu lukijan yläpuolelle, eikä ole missään kohtaa lannistava tai ehdoton, eikä myöskään teennäisen kannustava.

Asiat esitetään kuten ne ovat, kauhistelematta ja värittämättä. Asiat ovat näin – niihin voi vaikuttaa näin.

Kolmanneksi: kirja käsittelee aihettaan ihailtavan positiivisesti. Lukijan oma maailmantuska ei pääse valloilleen, vaan lukukokemus on ennen kaikkea inspiroiva ja positiivinen. Sellainen Rinnakin on: turha jäädä vellomaan maailmantuskaansa, kannattaa mieluummin käyttää sekin aika sähkösopimuksensa ympäristöystävällisyyden selvittämiseen.


Neljänneksi: On selvää, että Rinna haluaa inspiroida lukijoitaan muuttamaan asioita. Silti kirjasta puuttuu tyystin ilmastokeskustelua värittänyt epätoivo ja tuomitsevuus, jotka johtavat usein vastareaktioon.

Ilmastokeskustelun (ja ehkä koko nykymaailman) keskeinen ongelma on, että asiat osataan nähdä vain oman kuplan näkökulmasta. Ymmärrys ja samaistumiskyky puuttuvat. Tämä johtaa vääjäämättä todella ikäviin vastakkainasetteluihin niin politiikassa kuin työpaikkojen kahvipöydissäkin (been there, done that).

Rinna kykenee ymmärtämään, että voi olla kohtuutonta vaatia yhtä lukijaa luopumaan lihasta ja toista yksityisautoilusta. Kaikkien ei tarvitse elää kuten hän, se ei ole ainoa oikea tapa – yhtä oikeaa tapaa ei olekaan. Tärkeintä on löytää omat ratkaisut ja keskittää voimavarat niihin tekoihin, joista on oman elämän puitteissa eniten hyötyä. Ei syyllistyä muovikassin käytöstä ja lentää sitten Balille toipumaan traumoistaan.

Viidenneksi: Rinna ei sorru seksikkyyteen. Kirjassa puhutaan suorasukaisesti siitä mitä elämä on; ruoantähteiden piilottamisesta uusiin ruokiin ja aikansa eläneen elektroniikan hilloamisesta kaapeissa. Asioiden ei tarvitse aina olla niin v*tun trendikkäitä ja katseenkestäviä, että niitä voi kokeilla ja niistä voi puhua.

Aitous on siis se asia, jota arvostan kirjassa eniten. Se ei ole ollakseen tai esitä olevansa mitään muuta, kuin mitä on: 250 ilmastotekoa, joilla kuka tahansa voi pelastaa maailman. No BS needed. 

Friday, 17 January 2020

Tein kuolinsiivouksen

Olen ollut siivoamassa kolmea kuolinpesää. Opin, että tavaraa 
kannattaa omistaa vain sen verran, mistä ehtii nauttia ja pitää huolta.

Ostin itselleni joululahjaksi tulitikut, koska ne kuluvat pois. Mutta rasia on niin nätti, että säästän sen ehkä sittenkin ja ostan sisään halpistikkuja.  

Pidän hirmuisesti kauniista tavaroista ja siitä, että kotonani näyttää kivalta. Säästän mielelläni muistoja tehdyistä matkoista ja kulttuurielämyksistä, enkä arkaile hankkia esineitä, joilla ei ole muuta funktiota kuin nököttää kauniina kirjahyllyssä.

Siitä en kuitenkaan pidä, kun tavara tulee elämän tielle. Siksi teen kerran vuodessa kuolinsiivouksen.

Ruotsalainen Margareta Magnusson kirjoitti kuolinsiivouksesta teoksen Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous. Annoin sen tänä vuonna äidille joululahjaksi, koska vanhempani asuvat isossa talossa, johon on kertynyt vuosikymmenien ajan tavaraa (ja koska äidillä on hyvä huumorintaju). Aion lukea teoksen heti äidin jälkeen, sitä saa vielä ainakin Adlibrikseltä, myös äänikirjana!

Kuolinsiivous kuulostaa ehkä hurjalta, mutta mielestäni sen ei tarvitse tarkoittaa pelkästään tavaroiden hävittämistä elämän ehtoopuolella. Se tarkoittaa myös omaisuuden läpikäymistä ja järjestelyä tasaisin väliajoin, vaikka kerran vuodessa.

(Ja jos realisteja ollaan, kukaan ei oikeasti tiedä koska lusikka lentää nurkkaan, joten siinä mielessä on ihan hyvä ajatus pitää tavarat ruodussa – mutta ehkä tämän mukaan ei kannata elää. Paitsi jos ajatus saa jotenkin arvostamaan jokaista hetkeä, niin ehkä sitten. Nään itseni väittelemässä viikatemiehen kanssa siitä, ehdinkö kuolla juuri nyt kun kuolinsiivous on vielä kesken.)


Saimme äidiltä joululahjaksi Finlaysonin Jeesus-lakanat joilla on 50 vuoden takuu. Lisää tätä, inhoan sitä kun käyttöesineet hajoavat! Äiti kirjoo lahjaliinavaatteisiin aina nimikirjaimet, mikä on parasta ehkä koskaan. 

Kuolinsiivouksessani kävin läpi työpöydän laatikot ja vaatekaapin. Hävitin tosi paljon papereita, joita olin säästänyt ihan turhaan! Nyt kaikki on järjestelty neljään kansioon ja tuli sellainen olo, että elämä on hanskassa (kohta postilaatikosta pamahtaa joku perintäkirje maksamattomista kirjastoveloista ja palauttaa luontaisen järjestyksen). Vaatteille varasin kirppispöydän.

Tavaraa kertyy elämässä luonnostaan, mutta kuolinsiivousten lisäksi on hyvä miettiä ostokäyttäytymistään. Ei ole mitään järkeä ostaa jatkuvasti tavaraa ja hankkiutua siitä samalla vimmalla eroon. Se ei ole planeetan kannalta kestävää, mutta aiheuttaa myös inhottavan noidankehän, jossa vietämme ihan liikaa aikaa tavaroitamme vatvoen. Sen ajan voi käyttää paremmin!

Tänä vuonna aion itse noudattaa vaatehaastetta ja Nuuskamuikkusen elämänfilosofiaa: kaikkea ei tarvitse omistaa. Seuraavan kuolinsiivouksen teen verkkokellariin.


Thursday, 2 January 2020

Vaatehaaste 2020

Gannin silkkinen leopardimekko löytyi Vestiaire Collectivesta ja on täydellinen luottovaate, cool and comfortable. Käytin tätä viimeksi jouluaattona. 


Vaatteet ja pukeutuminen ovat merkittävä osa identiteettiäni. Kun elämäntilanne muuttuu tai kehittyy, reagoin vaatetuksella. On siis selvää, että garderobini on elävä kokoelma vaatteita ja asusteita.

Mutta muuttoliikenne on ollut viime aikoina liian suurta. Ostan jotain haltioissani, mutta hetken kuluttua kysyn itseltäni, että mitähän helvettiä taas. Vaatekaapissa on kivoja juttuja, mutta ne eivät puhuttele kuutena aamuna seitsemästä. Omistan vaatteita, joista kyllä pidän, mutta joihin en oikeastaan halua pukeutua.

Tilanne on ristiriitainen, koska tiedän kyllä, kuka olen. En vain tunnu muistavan sitä vaatekaupoilla. Ostan vaatteita tilanteisiin, joita elämässäni ei (juuri) koskaan tule vastaan – tai sille alter egolle, joka ottaa ohjat vain satunnaisina lauantai-öinä kahden jälkeen, ei koskaan arkiaamuisin.

Siksi koen kaipaavani vaatteiden ostamiseen jonkun järkevän viitekehyksen, joka saa alter egot ja turhat haihatukset kuriin. Bloggaaja Eeva Kolu kehitti viime vuonna samankaltaiseen ongelmatilanteeseen Vaatehaasteen, jota aion nyt kokeilla. Sen tavoitteena on luoda vaatekaappiin selkeyttä ja pysyvyyttä jatkuvan ”sisään-ulos -rumban” sijaan – exactly what I need!

Kultaiset korvarenkaat ovat korvissa melkein joka arkipäivä. Simone Rochan helmikorvikset melkein kaikissa juhlissa. 

Muokkaan haasteen sääntöjä vain sen verran, että saan niihin myös kannustimen korjata vaatteita, joita olen hillonnut korjausarkussani ihan liian pitkään. Sääntöni vaatehaasteelle ovat:

Vuonna 2020 saan ostaa korkeintaan yhden vaatteen tai asusteen kuukaudessa. Eevan haasteessa vaatteita sai ostaa kaksi, mutta omassani vain yhden, koska:

Korjaamalla kaksi asiaa korjausarkusta, ansaitsen oikeuden ostaa yhden vaatteen tai asusteen. Korjaussaldo ei ole rajattu; jos saan korjattua kuusi vaatetta, saan ostaa niitä vastaan kolme vaatetta. Eli tässä pieni takaportti, jos vastaan tulee jotain ohittamatonta ja ostosaldo on käytetty. Vaatteet täytyy luonnollisesti korjata ensin, vasta sitten saa ostaa. Korjaamisen sijaan voin myös ommella olemassa olevasta kankaasta (niitä on noin kolme arkullista) vaatteen, joka lasketaan yhdeksi korjaukseksi.

Kuukauden ostosaldoa ei saa siirtää kuukaudelta toiselle. Viime vuonna ostin useampaan otteeseen samalla ostokerralla monta vaatetta. Vain murto-osa niistä jäi lopulta kaappiini. Siispä tulin Eevan tavoin lopputulokseen, että on hyvä panostaa vaikka vähän enemmän yhteen varmaan valintaan, kuin sama summa useampaan sinne päin -vaatteeseen. Korjaussaldo ei kuitenkaan nollaannu, I worked for that shit.

Vaatteen hinnalla tai ostopaikalla ei ole väliä. Vaikka ostaisin sen yhden vaatteen UFF:n euron päiviltä, en silti saa ostaa toista. Tällä taklaan osaltaan myös edellä mainittua ongelmaa (UFF:n tasarahapäivät ovat päättyneet liian monesti todelliseen turmioon).
Haasteeseen eivät sisälly sukat, eivätkä alus- tai urheiluvaatteet. Ostan näitä muutenkin vain 
tarpeeseen, joten en tarvitse rajoitteita!

Acnen laukku oli niin hyvä hankinta, että ensimmäistä kertaa ehkä koskaan en koe tarvitsevani enää yhtään laukkua.

Olisi sangen ikävää, jos vaatehaaste kosahtaisi heti alkutekijöihinsä. Sen välttämiseksi siivosin vaatekaappini ja poistin sieltä kaikki tapaukset, jotka tuottavat pelkkää epätoivoa arkiaamuisin (pois lukien muutamat luottojuhlavaatteet). Toivottomat tapaukset myyn Preporte-itsepalvelukirppiksellä (9.-22.1., pöytä 2).

Hot tip vaatekaapin siivoukseen ja karsintaan: haasta itsesi keksimään jokaisesta vaatekappaleesta kolme asukokonaisuutta, jotka voisit pukea vaikka seuraavana päivänä arkiaskareisiisi. Sovita asukokonaisuudet toimivuuden varmistamiseksi ja ota niistä kuvat puhelimeen. Simsalabim, sinulla on seuraavan kuukauden työvaatteet mietittynä. Thank me later, bitches.

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.