Elokuu

Niin, viime viikolla alkoi elokuu. Ja hah! Pian sekin on jo puolessa välissä! Tuijottaessani kalenterin uutta aukeamaa epäuskoisena tajusin, että olemme asuneet väliaikaismajoituksessa vanhempieni luona jo yli kuukauden. Metsäisen ja hieman uneliaan omakotitalolähiön tunnelma on mitä ilmeisimmin vaikuttanut ajantajuuni, koska päivät tuntuvat kuluneen letkeiden kesäaskareiden parissa ihan huomaamatta. Ehkä ajantajuuni on vaikuttanut myös kesä.

Suuri osa kesäpuuhastelustani on ollut juuri sellaista, jota kirjoitin aiemmin loppukesältä toivovani. Olemme hävittäneet Äidin kanssa lukemattoman määrän turhaa tavaraa, jota on päässyt kertymään talon ullakolle ja kaappeihin kolmen vuosikymmenen aikana. Hävitys täytyy kuitenkin tehdä järkevästi; jokaiselle tavaralle täytyy keksiä uusi koti tai jokin fiksu kierrätystapa. Siivoamisen ohessa olemme pukeneet sanoiksi ajatuksiamme tavaraan ja omistamiseen liittyen ja toivon, että löydän aikaa jakaa noita ajatuksia tännekin, sillä niihin kiteytyy monta minua viime aikoina askarruttanutta asiaa.

Rakkaita kesäperinteitäkin on tullut vaalittua. Kävimme viime viikon alulla mattopyykillä, kun sää vihdoin kirkastui ja lämpeni päiväksi.  Sain kauan pyykkäämistä odottaneen punaisen villamattomme vihdoin pestyä, ja siitä tulikin entistä komeampi mäntysuovan ja juuriharjan avulla. Mattopyykki ei välttämättä kuulosta houkuttelevimmalta tavalta viettää kaunista kesäpäivää, mutta puhtaan maton lattialle levittäminen on mahtava tunne - ja jokaisen hyytävän vesiroiskeen väärti. Nyt pitäisi vielä saada kesän mustikkasato kerättyä ja kurkut säilöttyä. Kyttäämme päivittäin avomaankurkun kilohintoja lehdistä ja vaikuttaisi siltä, että pääsemme pian säilöntähommiin  - hinnat ovat laskeneet jo sopurajan tuntumaan, eli euron tietämille.

Viime viikonloppuna pääsin mökille kahden pienen järvihirviön kanssa, ja totesin jälleen kerran, ettei ole suurempaa riemua kuin lapsen, joka saa riehua vedessä. Vietin myös päivän Tallinnassa perheemme kolmannen pikkuhirviön kanssa (joka ei kyllä ole enää niin pieni) - ja totesin, ettei ehkä sittenkään ole suurempaa riemua kuin keppihevosharrastajan, joka pääsee Tallinnan loppumattomiin käsityötukkuihin. Tein itse reissulla vuosisadan ennätyksen, kun ostin vain yhden kankaan. 

Muiden rynnätessä tänä viikonloppuna Flow'hun, me lähdimme kahdestaan mielitiettyni vanhempien merenrantamökille. Ja tällä hetkellä näyttää, että päätös oli oikea; pääkaupunkiseudulta on tullut hurjaa videota siellä riehuvasta ukkosmyrskystä. Myrsky näyttää kyllä tulevan tännekin, mutta ihailen sitä mieluummin villasukat jalassa mökin ikkunasta, kuin festarilavan kattamattomalta edustalta. Voimia kaikille rankkasateessa tanssiville!

Kesä on siis ollut tähän mennessä mitä parhain ja mahtava loppuhuipennuskin on luvassa, kun lähdemme kuun lopulla viikoksi Roomaan. Elokuu herättää kuitenkin aina hieman katkeransuloisia tunteita. Kesä alkaa tavallaan olla ohi (liian pian!), ja sen viime hetkistä haluaisi nauttia täysin siemauksin - ja ainakin minä toivon, että saisimme vielä edes viikon mittaisen intiaanikesän. Silti syksy kutkuttelee - se on taas uusi jakso elämässä, ja tässä viime aikoina on ollut kehitteillä eräs suuri muutos, jonka myötä syksyni on varmasti täynnä uusia jännittäviä haasteita. Mutta nyt - nyt lähden laiturilta sateensuojaan, sillä tummat pilvet kerääntyvät jo.