Nyt inspiroi: Paul Gauginin Tahiti-maalaukset

Paul Gauguin oli minulle lähinnä kulttuurihistorian tunneilta tuttu, kunnes Yle esitti dokumentin Gauguin – paratiisi horisontin takana. Gauguinin elämä aiheutti minussa ristiriitaisia tunteita, mutta yhdestä asiasta olen varma: hänen Tahiti-maalauksensa ovat upeimpia maalaustaiteen teoksia, joita olen nähnyt.

Gauguin syntyi 1848 ja toimi kymmenen vuotta pörssimeklarina, ennen kuin teki kolmekymppisenä maalausharrastuksestaan itselleen kokopäiväisen toimen. Mahtava irtiotto, jota kuitenkin epäilemättä vauhditti Pariisin pörssin romahtaminen vuonna 1882.

Gauguinista tuli pennitön taiteilija. Hän kyllästyi kuitenkin pian todellisuutta imitoivan impressionismiin, joka oli tuolloin hallitseva maalaustyyli, ja kiinnostui japanilaisen ja afrikkalaisen taiteen primitiivisyydestä. Eksoottisten ilmaisutyylien inspiroimana hän alkoi haaveilla alkukantaisesta paratiisista, kaukana keinotekoiseksi ja konventionaaliseksi kokemastaan eurooppalaisesta sivistyksestä.

Paratiisi löytyi lopulta Tahitilta, Mataiean kyläyhteisöstä Papearista, jonne Gauguin matkusti vuonna 1891. Gauguin vietti Tahitilla yhteensä kahdeksan vuotta, primitiivisestä idyllistä inspiroituen ja maalaten erityisesti paikallisia ihmisiä. Tältä ajalta ovat peräisin Gauguinin upeimmat maalaukset, niin kutsutut Tahiti-maalaukset.

Gauguinin Tahiti-maalauksten ihmisaiheet ovat kiehtovia, mutta myös asetelmat upeita!

Tahiti-maalaukset ovat postimpressionistisen tyylisuunnan, syntetismin malliesimerkkejä. Yhtenäiset väripinnat, vahvat ääriviivat, litteät ja yksinkertaiset muodot sekä perusvärien rohkea käyttö tukevat ilmaisumuotoa, jossa pääpyrkimys on ilmaisun tehostaminen, todellisuusilluusion luomisen sijaan.

Siinä missä impressionistit maalasivat kohteensa mallista, syntetistit työskentelivät ateljeessa ja maalasivat muistin- tai mielikuvituksenvaraisesti, tallentaen ennemmin oman kokemuksensa tietystä aiheesta, kuin sen realistisimman ilmenemismuodon. Mm. Akseli Gallen-Kallela sovelsi syntetismiä Kalevala-aiheisiin maalauksiinsa.

Upea väriloisto ja pelkistetty muotokieli hivelee nykykatsojan silmää ja todistaa Gauguinin olleen tyylillisesti aikaansa edellä. Hänen aikalaisensa olivat kuitenkin tottuneet impressionistien todellisuutta jäljittelevään maalaustyyliin ja epärealistiset kuvat puolialastomista, (ja hyvänen aika) ruskeaihoisista alkuasukkaista aiheuttivat Ranskassa paheksuntaa, eikä Gauguinin Tahitinura saanut kunnioitusta.

Yksi Gauguinin arvostetuimmista teoksista Ia Orana Maria, eli Hail Mary. 

Gauguin koki epäilemättä jatkuvia pettymyksiä, kun taidemaailmalta ei herunut ymmärrystä hänen uraauurtavalle ilmaisulleen. Ehkä siksi taiteilija kapinoi elämänvalinnoillaan niin sanottua sivistynyttä yhteiskuntaa vastaan ja etsi itselleen paikkaa, jossa eurooppalaisilla normeilla ei olisi valtaa.

Paratiisin löydettyään Gauguin maalasi upeimmat teoksensa, mutta siitä alkoi myös omasta mielestäni hänen yksityiselämänsä kyseenalaisin vaihe. Viisikymppisellä Gauguinilla oli nimittäin Tahitivuosiensa aikana jopa kolme alle 15-vuotiasta, paikallista ”naista”, jotka kaikki saivat hänelle lapsen, ja joiden kaikkien kanssa suhde päättyi lyhyeen. Tahitille lähtiessään Gauguin jätti myös lopullisesti viisi aiempaa lastaan ja tanskalaisen Mette-vaimonsa.

Erityisesti mieshistorioitsijat tuntuvat puolustelevan Gauguinin käytöstä, mutta omaan korvaan se kuulostaa – 1800-luvun sukupuoliroolikäsitystenkin valossa – täysin hyväksymättömältä. Miten sama ihminen on voinut maalata niin sielukkaasti, mutta samalla käyttää ihmisiä niin rumasti hyväkseen? Kuuluuko minun moralisoida taiteilijan elämää? Onko taiteilijan yksityiselämällä ylipäänsä merkitystä hänen taiteellisen uransa ja teostensa kannalta? Jotenkin sitä on vaikea täysin ohittaakaan. 

Vastakkainasettelua paikallisen tapakulttuurin ja kolonialistien tuoman katollisen uskonnon ja eurooppalaisen kulttuurin välillä. 

Aha ce feii?, tai Are You Jealous? 

Viimeisinä vuosinaan Gauguin kärsi pitkäaikaisen sairauden aiheuttamista tuskista ja muutti Tahitilta Marques-saarille vuonna 1901 löytääkseen jälleen elämänhalunsa, mutta seikkailu jäi taiteilijan viimeiseksi. Gauguin kuoli Marques-saarilla toukokuussa 1903.

Gauguinin kuoltua useita hänen teoksiaan poltettiin, koska niitä pidettiin häpeällisinä. Loput taiteilijan Tahitilla ja Marques-saaarilla maalaamista teoksista myytiin huutokaupassa, jossa niistä maksettiin keskimäärin 5-35 frangia. Yksi eniten huutoja keränneistä teoksista oli Maternite II, joka huudettiin 150 frangilla. Noin sata vuotta myöhemmin, vuonna 2004, teos myytiin Sotheby’s-huutokaupassa, jossa siitä maksettiin noin 40 miljoonaa dollaria.

Manao tupapau, eli The Spirit of the Dead Watching 

Gauguinin rappionkatkuinen elämä aiheuttaa kieltämättä ristiriitaisia tunteita, mutta oli hänen valinnoistaan mitä mieltä tahansa, löytyy Tahitin vuosista myös todella inspiroivia piirteitä. 

Gauguin ajoi esimerkiksi sinnikkäästi arvokkaina pitämiänsä asioita. Ranskalaisten lähetyssaarnaajien ja muiden kolonialistien pakottaessa tahitilaisia ja marqueslaisia katollisen kirkon seurakuntaan ja ranskalaiseen pyhäkouluun, ajoi Gauguin itseään säästelemättä heidän itsemääräämisoikeuttaan ja kapinoi paikallisten perinteiden ja tapojen säilyttämisen puolesta.

Vaikka taidemaailma tyrmäsi Gauguinin taiteen, eikä hän siis saanut teoksiaan myytyä toivomallaan tavalla, hän noudatti silti tinkimättömästi omaa ilmaisutyyliään. Gauguinin vahva värienkäyttö, rohkeat muodot ja mallin sijaan oman kokemuksen kautta maalaaminen inspiroivat pian taiteilijoita kuten Pablo Picasso ja Henri Matisse.

Te aa no Areois, eli The Seed of the Areois.

Gauguin oli päättänyt löytää paratiisinsa, ja hän etsi sitä periksiantamattomalla sitkeydellä. Siinä on mielestäni jokaiselle nykyisen runsauden ja valinnanvaran aikakaudelle syntyneelle ajattelemisen aihetta. Missä ja mikä on minun henkilökohtainen paratiisini?

Sitä miettiessä voi Gauguinin elämästä inspiroitua lisää katsomalla Gauguin – paratiisi horisontin takana -dokumentin YleAreenasta.

Bibimbap

Bibimbap, eli korealainen pyttipannu tai ”sekaruoka”, tuli tänä keväänä ryminällä elämääni. Kollega neuvoi kokkailemaan sitä kotona ja ensimmäisen kokeilun jälkeen olin koukussa.

Bibimbap on aika ruokaisaa ja se sopii parhaiten illalliseksi. Evääksi se ei sovellu (ainakaan yhtä hyvin kuin esim. Pad Thai tai vietnamilaiset rullat), koska Bibimbap on parhaillaan straight off the pan.

Teen itse bibimbapin pelkillä kasviksilla, mutta niiden lisäksi annokseen sopii myös tofu, porsaanliha, lohi tai kana – oikeastaan mikä vaan, kunhan soijaa (tai teriyakia) ja valkosipulia on tarpeeksi! Kaikki tässä reseptissä mainitut ainekset löysin Prismasta, eli tätä varten ei tarvitse lähteä erikseen Asian markettiin (ellei Asian market sitten ole lähempänä kotiasi kuin Prisma).

Sekoitettu annos ja Gochujang-chilitahna. Paras juoma Bibimbapin kanssa on limellä maustettu kylmä vesi!

Here’s how:

Keitä haluamaasi riisiä (maustamatonta basmati-, puuro- tai sushiriisiä) n. 1,5 dl/annos ja valmista kastike sekoittamalla 1tl jokaista/annos: Gochujang chilitahnaa, seesamiöljyä, riisiviinietikkaa, seesaminsiemeniä ja halutessasi sokeria tai hunajaa. Ylimääräinen kastike säilyy jääkaapissa useita päiviä.

Omat suosikkitäytteeni ovat:

• Korianteriporkkanat. Suikaloi 1 iso porkkana/annos pitkittäin kuorimaveitsellä. Lämmitä reilu loraus oliiviöljyä paistinpannulla, lisää pilkottu valkosipuli ja tuore chili ja paahda hetki. Lisää porkkanat ja paista, kunnes suurin osa niiden kosteudesta on haihtunut. Revi sekaan nippu tuoretta korianteria.
• Soijasienet. Paista 3 viipaloitua herkku- tai siitakesientä/annos parissa ruokalusikallisessa soijaa.
• Kesäkurpitsasuirut. Leikkaa kesäkurpitsa madoliinilla pitkittäissuunnassa suiruiksi ja paista voissa neljäsosa suiruista/annos.
• Valkosipulipinaatti. Kuumenna pieneksi pilkottu valkosipulinkynsi voissa tai seesamiöljyssä pannulla, lisää tuoretta pinaattia 75g/annos, ja paista veltoksi.

Jos noudatat tätä paistojärjestystä, voit tehdä kaikki kasvikset samassa pannussa peräjälkeen (= vähemmän säätöä ja tiskiä). Kaikki muut paitsi ehkä pinaatti säilyvät maukkaina jääkaapissa, jos haluat tehdä isomman satsin kerralla. Paista jälkilämmöllä kevyesti kananmuna/annos, niin että keltuainen jää pehmeäksi. Uppomunasta saa ekstrapisteet!

Asettele keitetyn riisin päälle kaikki täytteet, päällimmäiseksi kananmuna ja pilko päälle ohuiksi renkaiksi kevätsipulia. Tarjoile annos tässä vaiheessa illallisvieraille, ’cause it gon get messy. Ruokailija annostelee 1-2 rkl kastiketta annoksen päälle, rikkoo kananmunan ja sekoittaa annoksen perusteellisesti juuri ennen syömistä.

Omomomommnn.

Iholla nyt: Babe Balm

Kesäisin arvostan yksinkertaista kauneusrutiinia. Ulkona paistaa aurinko – ei ole aikaa kököttää sisällä hinkkaamassa naamaa. Mitä useampaan tarkoitukseen yksi tuote käy, sitä parempi.

Kesän kuumin uutuustuote Babe Balm on monitoimivoide, jota voi käyttää kosteutukseen, meikinalusvoiteena, kasvobalsamina, korostusvoiteena tai vaikka öljyputsarina. Ihan mihin vaan! Lisäksi jokaisella käyttökerralla saa vähän tropiikkiterapiaa, koska voiteessa on sellainen makean karhea tropiikin tuoksu (ehkä nektariini?).

Sain Babe Balmin testiin Sugarilta ja pidin siitä heti. Olen käyttänyt sitä polviin, kyynärpäihin, käsien kovettumiin ja kasvoille (levitin sitä yhtenä päivänä koko kasvoille ja olin koko päivän mega glow).

Babe Balm on valmistettu huippulaadukkaista raaka-aineista. Siinä on koentsyymi Q10:tä, skvalaania ja kimara kaikkia upeita hedelmä- ja kukkaisantioksidantteja tropiikista: kokumvoi, kameliaöljy, kookosöljy, pequiöljy, gardenian kukkauute (eli monoi), vaniljauute ja hibiskuksen siemenöljy. Vaikka voide on paksua ja vähän vahamaista, se imeytyy ihoon hyvin, koska siihen käytetyt öljyt on molekyylikooltaan pieniä.

Ennustan, että Babe Balmista tulee uusi luottovoiteeni, koska kannan sitä koko ajan mukana. Se on jotenkin vähän seksikäs; helposti lähestyttävä, flirttaileva ja silti tyylikäs – the balm for babes. Babetastic.

Lisäksi Babe Balm on mahtava hinta-laatusuhteeltaan, koska 60ml iso tuubi maksaa alta 37 euroa, 30ml pikkutuubi alta 25 euroa. It’s the balm for a babe on a budget, too!

Babe Balm on englantilaisen, ultra fabulousin luonnonkosmetiikkabrändin Bybin esikoistuote. Bybin perustajakaksikko Elsie ja Monika tunnetaan myös sivustostaan Clean Beauty Collection, jota on kutsuttu mm. luonnonkosmetiikan Into the Glossiksi.

Seuraavaksi haluan kokeilla Bybiltä ainakin kehuttua Supercharge Serumia ja Detox Dust puhdistavaa aktiivihiilinaamiota. Talveksi ostan rohtuvia huulia varten Buffer huulikuorinnan. 

Pieni matkaopas Prahaan

Lomailimme viime viikon Prahassa. Ennakkoon oli kauheasti suunnitelmia, mutta lopulta yli puolet niistä karsiutui ja aikaa kului ennemmin puistonpenkillä istuskeluun ja päämäärättömään hortoiluun. Ja joessa elävien piisamirottien elämän seurailuun!

Kaupungin vanha keskusta kuhisi turisteja, joten ehkä meihin iski joku tiedostamaton tarve kulkea vastavirtaan ja olla turhaan hötkyilemättä.

Jan oli varannut meille hotellin sen perusteella, että Charles Bridge Palace oli kuulemma juuri sen näköinen, että pitäisin siitä. Antiikilla kuorrutettu vanha hotelli oli upea! Satiiniverhoja, kirjavia villamattoja ja holvikattoja...

Meillä oli huone ylimmässä kerroksessa, jossa oli kattoikkuna ja ihana kalanruotoparketti. Hotellin pesutuotteet olivat jonkinasteista tsekkiläistä luonnonkosmetiikkaa, mikä oli kiva ylläri. Aamiaisella oli erilaisia smetanavoileipiä ja salaatinlehdillä vuoratuissa kulhoissa lisää smetanaa.

Jos hotellin aamiainen ei olisi ollut niin smetanatastic, olisin käynyt aamiaisella Bistro Kaprovassa, jonka aamiaismenusta löytyy vaikka mitä vaihtoehtoja, myös gluteenittomille ja vegaaneille. Parasta Kaprovassa on yläkerran pieni kirjakauppa, jossa voi myös aterioida. Täällä tuli jostain syystä sellainen olo, että paikka olisi täydellinen ympäristö viettää sateista syyspäivää.

Koska nähtävyydet oli niin täynnä turisteja, käveltiin vain kerran Kaarlensillan yli ja käytiin nähtävyyksistä vain linnakukkulalla. Linnakompleksin päänähtävyys oli ehdottomasti Pyhän Vituksen katedraali (Jan luki kartasta koko ajan Pyhän Vitutuksen katedraali).

Katedraalissa oli lasimaalauksia, patsaita ja muuta ylenpalttista kirkkorekvisiittaa ihan älyttömän paljon. Eikä sinänsä ihme, koska katedraalia on hienosäädetty kevyet kuusi vuosisataa, vuodesta 1344 aina 1930-luvun alkuun asti, jolloin sen pohjoislaivaan asennettiin Alphonse Muchan suunnittelema lasimaalausikkuna (en yleensä pidä näistä, mutta tämä oli hieno!).

Suosikkiosani katedraalista oli ylenpalttinen Pyhä Venceslausin kappeli. Se rakennettiin nykyiseen ulkoasuun 1300-luvulla ja sen sisustus on mittaamattoman arvokas. Seiniä koristaa mm. 1300 Tsekeissä hiottua jalokiveä, joiden upotukset on kullattu. 

900-luvulla syntyneen Venceslausin elämä oli kuin suoraan Game of Thronesista. Venceslausin isä, Bohemian ruhtinas, kuoli Venceslausin ollessa lapsi, jolloin Venceslausin isoäidistä Ludmilasta tuli ruhtinatar. Venceslausin pakanasyntyinen äiti Drahomira kuristutti Ludmilan, eli anoppinsa, koska oli kateellinen kristityn isoäidin vaikutusvallasta poikaansa – ja halusi tietty Ludmilan kruunun.

Venceslausin noustessa itse valtaistuimelle 18-vuotiaana, Venceslaus karkotti Drahomiran ja alkoi rakentaa itselleen kiillotettua Good Christian -imagoa. Venceslaus jakoi almuja köyhille, teki siveyslupauksen (tsih) ja lobbasi omaa pyhimyksen mainettaan kaikin tavoin.

Joku luuranko kaappiin kuitenkin jäi, koska perhedraama sai jatkoa Venceslauksen ollessa kolmekymppinen, kun pikkuveli Boleslav murhasi ja paloitteli hänet. Isoveljestä tehtiin marttyyri ja suojelupyhimys, pikkuveli sai lempinimen Boleslav Julma (ja sieppasi luonnollisesti kruunun itselleen). Venceslausin pyhäinjäänteet ovat edelleen kappelissa.

Linnassa itsessään ei ollut hirveästi katsottavaa (esim. Budapestin linna oli mittavine taidekokoelmineen huomattavasti vaikuttavampi), mutta sen yhteydessä on näköalatasanne, josta on hienot maisemat. Linnasta laskeudutaan puutarhan ja viinitarhan (!) läpi takaisin kaupunkiin.

Maisemien katseluun soveltui erinomaisesti myös ratikka-ajelu. Kaikkiin julkisiin käyvä 3 päivän lippu maksoi 310 kruunua (eli noin 12 euroa) ja sillä sai ajella mielin määrin pitkin kaupunkia. Mentiin pari kertaa harhaan, koska muutama katu oli remontissa, eikä kaikki ratikat huristelleetkaan ratikkakarttaan merkittyjä reittejä, mutta muuten ratikoilla ajelu oli hauskaa.

Ratikalla oli myös helppo löytää sellaisia paikkoja, jonne ei välttämättä turistina muuten löytäisi, esim. I.P. Pavlovan pysäkin vieretä löysimme hyvän farmers' marketin, josta sai marjoja, vihanneksia, juureksia ja yrttejä. Seuraavalla Prahan reissulla haluan asua airbnbssä jossain tämän torin lähellä. 

Kävin tietty muutamissa antiikkiliikkeissä, mutta hintataso oli Suomeen verrattuna ihan posketon. Olisin ostanut yhden puurasian, mutta siitä pyydettiin Bric-a-Brac liikkeessä 8500 kruunua, siis yli 300 euroa. You wish – en viitsinyt edes tinkiä. 

Liikettä vahti omistajan puolesta naapuriliikkeen pitäjä, joka kävi kovaa kauppaa vanhoista kolikoista sveitsiläisen miesporukan kanssa. Pienessä posliiniterrierissä ei ollut hintaa, joten tarjosin siitä sata kruunua (siis noin 4 euroa), ja sveitsiläiset taisivat tietämättään maksaa kaupan katteet. Se on ehkä skotlanninterrieri, mutta Vilman mielestä ihan tarpeeksi cairnin näköinen.

Bric-a-Bracin lähellä, pienellä sisäpihalla oli hauska lounaspaikka Dhaba Beas, jossa kävi myös paljon paikallisia lounasruokailijoita. Intialaista ruokaa otetaan tiskistä tarjottimelle, joka punnitaan linjaston lopussa. Korutonta ja hienostelematonta, mutta ruoka oli hyvää, erityisesti samosat! Täällä olisi voinut syödä todella edullisesti, mutta kokeilunhalu voitti ja kasattiin tarjottimet täyteen, mikä oli virhe, koska ruoka oli tosi täyttävää. Normaaliannos täällä maksaa varmaan noin 4-5 euroa.

Kävin Janin tuskiksi myös ihastelemassa antiikkisia granaattikoruja erään ystävällisen antiikkikauppiaan opastamana (ja tietty jokaisen antiikkiliikkeen ikkunasta), mutta niidenkin hintataso oli aika rapsakka.

En ostanut mitään, mutta jäi kieltämättä pieni granaattikuume. Seuraavalle Prahan reissulle pakkaan siis paksun tukun käteistä ja parhaat tinkimishousuni, koska Prahasta olisi ihanaa ostaa granaattikoru muistoksi! Granaattikorut on upeita paikallisen käsityötaidon näytteitä ja oleellinen osa Böömin alueen pukeutumishistoriaa.

Pařížskálla, eli Prahan luksuskadulla, otin Célinen hienosta näyteikkunasta kuvan ja löysin sen sivukaduilta pari kivaa liikettä, kuten boho chicin Icônen ja pienten tsekkiläisten suunnittelijoiden liikkeitä. Lähellä sijaitsevissa Juutalaiskortteleissa oli kiva kävellä ja ihmetellä rakennusten ylenpalttisia julkisivuja. 

Ihastelin myös tunnin Parizska ja Listopadu-katujen kulmassa sijaitsevan Luxury Outletin lupaavaa tarjontaa, mutta mitään ei tarttunut matkaan. Sen sijaan neuvoin myyjälle raivoavan jenkkituristin Charles Bridgelle (”Can you fucking believe it, she’s local and doesn’t even know where the Prague bridge is?!?” “Right, is that the Charles bridge you’re looking for?”) - rouva lähti liikkeen ulkopuolella aivan vastakkaiseen suuntaan johon olin hänet neuvonut.

Pařížskán läheltä löytyi kiva meksikolaistyylinen ravintola Agave, jossa kannattaa käydä vähintään nauttimassa cocktailit (tai mocktailit) ja nacho plate mustapavuilla. Ah, nam. Myös burritoille vahva suositus. Agave oli Prahan hintatasoon nähden vähän hintavampi, mutta palvelu oli huippua ja coktailit next level.

Prahan puistokulttuuri oli mahtava! Jengi haki eväät kaupassa ja vietti koko päivän puistoissa, jotka oli myös laitettu viihtyisiksi. Monissa puistoissa kaikenkarvaiset koirakaverit sai myös kuljeskella vapaana ja osa tuli varauksetta hieromaan tuttavuutta. Lisää tätä Suomeen.

Hienoin puistoalue oli ehdottomasti Letenské Sady, johon pääsee keskustasta joen yli Cechuv-siltaa pitkin ja muistaakseni ratikalla 17. Puistossa on paljon nähtävää, mutta illanviettoon soveltuu erityisesti sen itäisestä päädystä löytyvä Letnan olutpuutarha, joka nököttää puistokukkulan huipulla ja on myös paikallisten suosiossa.

Letnan bistrosta sai olutta ja hyvää chardonnayta, sekä kaikkea ihanan suolaista ja rasvaista ruokaa, kuten friteerattuja mozzarellapalloja ja ranskiksia (tosin kaikki tarjoiltiin kertakäyttöastioista ja kismitti, että oma eväsrasia jäi kotiin). Sadoilta pöytä- ja penkkiryhmiltä oli upeat näkymät Prahan vanhaan kaupunkiin ja kesäiltana puistossa oli mahtava tunnelma, suosittelen!

Puiston reunalla oli koirille oma vilvoitteluallas (tämä oli ehdottomasti reissun paras nähtävyys), jossa seurattiin nuoren labradorin vesileikkejä yhtenä iltana.  Hienot puistoistutukset ihastuttivat myös, kuvasin niissä pörrääviä kimalaisia ja autoin välillä yhtä toista rekkua etsimään palloaan.

Lähtisin Prahaan uudestaan, mutta ehkä sellaiseen vuodenaikaan, jolloin turisteja olisi vähemmän. Toisaalta säät oli mahtavat ja kesällä pääsee nauttimaan ihanista puistoista, mutta viileämmillä säillä malttaisi ehkä viettää enemmän aikaa sisätiloissa. Syksyinen Praha voisi esimerkiksi olla aika ihana. 

Seuraavalla reissulla katsastaisin ainakin Prahan mahtavaksi kehutun teatteri- ja elokuvatarjonnan ja kävisin Alphonse Muchan museossa, koska Muchan yltiörunsas Art Nouveau -muotokieli puhuttelee vuodesta toiseen. Olisi mielenkiintoista nähdä myös muutama synagoga sisältä, ainakin Espanjalainen synagoga on ilmeisesti upea.