Luen Muumilaakson marraskuun joka vuosi. Odotan sellaista marraskuista päivää, jolloin sade, pimeys ja kylmyys asettavat ylitsepääsemättömän esteen kaikelle tekemiselle. Sellaisena päivänä on järkevintä hyväksyä alkutalven yliote, sytyttää kynttilät ja erakoitua sohvan nurkkaan lukemaan. Sellaisena päivänä kuin tänään.
"Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa."
Muumilaakson marraskuu on Tove Janssonin viimeinen muumiromaani. Se kertoo syksyisestä Muumilaaksosta, jonne kuusi yksineloon hakeutunutta, mutta itsensä kanssa kipuilevaa hahmoa tuntee yhtäkkiä vastustamatonta kaipuuta. Hahmot kerääntyvät Muumilaaksoon, mutta muumiperhe onkin poissa, ja heitä vastassa on vain tyhjilleen jätetyn Muumitalon kolea tuoksu. He majoittuvat taloon ja jokainen aloittaa, kenties tiedostamattaan, matkan omaan sisimpäänsä.
Viljonkka etsii itseään muumiperheen siivoamattomassa talossa, Mymmeli hautautuu haahkanuntuvapeitteeseen.Hemuli yrittää epätoivoisesti herätä onnellisena ja kaipaa keskustelukumppania. Ruttuvaari ei muista omaa nimeään, kantaa kaunaa holhoaville sukulaisilleen ja keskustelee peilikuvansa kanssa. Nuuskamuikkunen tuskastuu kanssahahmoihinsa - hän haluaisi vain olla yksin seurassa. Ullakkohuoneessa pieni, heitteille jätetty homssu Tuhto lukee nummuliiteista ja kasvattaa mielessäään Eläintä, joka osoittautuu olevan kaikkea muuta kuin pelkkä mielikuvitushahmo.
Teos on mietteliäämpi ja vakavampi kuin muut muumiromaanit, mutta elämänmakuinen ja empaattinen kerronta tekevät hahmoista ihanan inhimillisiä ja samaistuttavia. Kukapa ei olisi vähän hukassa kaamoksen kynnyksellä?
Onneksi silloin voi ryömiä untuvapeiton alle, lukea kirjaa kynttilänvalossa, ja syödä lämpimiä juustovoileipiä - ja juoda lasillisen viiniä ystävien kanssa, hyvän toveruuden kunniaksi.
No comments:
Post a Comment