Kahtena ensimmäisenä viikkona sain ruokaostokset
puristettua minimiin. Söin joka päivä hyvin ja olin aika yllättynyt miten
pienellä rahasummalla pärjäsin, kun suunnittelin ateriat aina sen mukaan, mitä
kotoa jo löytyi. Ei hävikkiä, rahaa säästyi. Winning.
Sitten, kuun puolivälissä, kävin hakemassa miehelle
Kimi Räikkösen elämänkerran Nide kirjakaupasta. En ostanut itselleni mitään
(tämä on minulta kirjakaupassa saavutus), enkä edes ”eksynyt” viereiseen
Hagelstamin antikvariaattiin (vielä suurempi saavutus).
Mutta matkalla kotiin kävelin Fredan UFF:n ohi ja
ennen kuin huomasinkaan, kävelin jo UFF:sta ulos currynkeltainen hamepuku mukanani.
Sitten uudelleen.
Viisi päivää ennen haasteen päättymistä kävin TRE:ssä ostamassa työporukan yhteistä
läksiäislahjaa työkaverille. Häkeltyneenä kävelin myymälästä ulos uusi koristetyyny
kainalossani.
Voisin kirjoittaa loputtomasti perusteluja molempien
ostosten puolesta, mutta ei minun tarvitse. En kadu kumpaakaan ostosta. Askarruttaa
lähinnä se, että ostamisesta on tullut – jos ei nyt täysin kontrolloimaton –
niin vähintään syvälle iskostunut, puoliautomaattinen tapa.
Pidän tuosta, se ei maksa kohtuuttomasti, ostan sen. Ka-ching.
Olemassaoloni täydentyi taas yhdellä tavaralla.
Miksi ajatusmalli on ongelmallinen?
Pääasiassa siksi, että kulutamme liikaa (aloitin haasteen
maailman luonnonvarojen ylikulutuspäivänä). Maapallo ei yksinkertaisesti kestä
kulutustahtiamme ja mielestäni olisi tärkeää, että jokainen olisi hetken
ostamatta mitään ja punnitsisi tarkkaan, mitä oikeasti tarvitsee.
Lisäksi halusin tarkkailla syitä oman ostamisen takana
– päätänkö tosiaan itse siitä mitä tarvitsen vai saneleeko nämä ”tarpeet” joku
muu? Ostanko tarpeeseen, vai jostain aivan muusta syystä?
En ole vieläkään ihan varma siitä, miksi ostan. Pidän
kauniista tavaroista ihan hirmuisesti, mutta mielestäni on myös surullista, että tavara määrittelee meitä. Olisi palkitsevampaa rakentaa omaa
identiteettiään ensisijaisesti taitojen ja osaamisen kautta.
Mitä opin?
Ensimmäinen kuukausi ostamatta mitään meni ihan
rehellisesti päin mäntyä. Sen päätyttyä olen ostanut kaikenlaista. Haluan
kuitenkin yrittää uudestaan, koska pyrin tietoisesti kohti minimalistisempaa,
yksinkertaisempaa elämää. Elämää, jossa en tunne himoa tavaraa kohtaan, eikä se
määritä minua.
En tiedä, olisiko järkevintä olla seuraavaksi taas
ostamatta mitään, koska on selvää, että yhden asian ostaminen toimii helposti
porttina toiselle. Toisaalta haluaisin mieluummin tehdä pieniä muutoksia kulutuskäyttäytymiseeni,
koska aina välillä ostopäätöksillään voi myös tukea asioita, joihin uskoo (esim.
laadukas vaateharja tai suomalainen perheyritys).
Parhaat aseeni kulutushysteriaa vastaan ovat lukeminen
ja käsillä tekeminen, joten ehkä keskityn loppuvuoden niihin täydellä tarmolla.
Ehkä jatkuva uutuudentarve tukehtuu hiljaa omaan mahdottomuuteensa, ehkä
huomaan muutaman kuukauden päästä todella uskovani pientä ääntä sisälläni, joka
toistelee et tarvitse mitään.
Sen opin, että tyytyminen on
tylsää vain niin kauan kunnes huomaa, että uudesta on tehnyt ihmeellisen, jännittävän ja tarpeellisen joku aivan muu kuin minä itse.
No comments:
Post a Comment