Friday 22 March 2019

Kevät tulee, oletko valmis?

Toinen villeistä kevättakeistani. Pre-loved and fabulous. 

Räntäsateista ja pikkukinoksista huolimatta on selvää, että kevät on ihan nurkan takana. Odotan sitä hartaasti joka vuosi, mutta huhtikuisen takatalven keskellä on usko monesti loppunut – ja sitten se kevät vasta pääseekin yllättämään.

Vähän ärsyttävää, koska haluaisin olla se ihminen, joka pesee talviuntsin hyvissä ajoin ja höyryttää siinä sivussa kevättrenssin valmiiksi. En ole, ja kevät yllättää minut joka vuosi niin sanotusti housut kintuissa. Tänä vuonna aion oppia virheistäni.


Uuden vuodenajan kynnyksellä on kolme asiaa, jotka vaativat erityishuomiota: takki, kengät ja sukat. Lisäksi aion pakata hyvissä ajoin selkeät talvivaatteet pois, koska ei ole mitään kamalampaa kuin villakalsareiden näkeminen huhtikuussa (jos takatalvi yllättää, jäädyn mieluummin pystyyn).

Pakkasin talvikengät pois ja lankkasin rakkaat Babouchet jo valmiiksi. En ikinä muista, että vasemman kengän ulkosyrjässä lukee "Can we dream together". Hymyilen aina kun se osuu silmään. 

Talvivaatteet varastoon

Pesen untsit, tuuletan ja harjaan villakangastakit. Parsin repeämät ja irronneet napit, ja pakkaan takit pukupusseihin. Lankkaan talvikengät ja pakkaan ne siististi omiin laatikkoihinsa. Tuuletan ja poistan nypyt paksuista neuleista ja pakkaan ne ilmatiiviissä vakuumipusseissa yläkaappiin. Samaan laatikkoon menevät villasilkkikalsarit ja villaiset polvisukat (salainen aseeni talvipakkasilla).


Pakkaan laatikkoon myös muutamia vaatteita, joiden värimaailma on sielunruokaa talvella, mutta jotka lähinnä ahdistavat kirkkaina kevätaamuina. Vastaavasti palautan laatikosta vaatekaappiin juttuja, jotka olen pakannut syksyllä pois. Kun vaatteita ei ole nähnyt kuuteen kuukauteen, tuntuvat ne lähes uusilta! Tehokas niksi keväisten ostohimojen hillitsemiseen.

Kevätvalmisteluihin kuuluu myös kaikkien all-year luottoasusteiden huolto. Kultakorvarenkaat on synttärilahja mieheltä ja nekin on pre-loved! Ja super fabulous molempien uusien kevättakkien kanssa. 
Kevättakki

Kun kevättakkia tarkenee käyttää ensimmäisen kerran, on virallisesti kevät – vaikka seuraavana päivänä tulisi räntää. Etsin monena keväänä sitä täydellistä trenssiä, kunnes löysin UFF:lta beigen Burberryn pilkkahintaan. Käytettyäni sitä pari kertaa totesin, etten sittenkään ole beige Burberry ihminen ja myin takin pois.

Tänä keväänä olen ostanut jo kaksi kevättakkia, koska niin nyt vaan kävi. Molemmat ovat luonnollisesti pre-loved ja molempia koristaa luonnollisesti villi eläinkuosi (beige burberry ihminen, tosiaan). Takkimarkkinat ovat tosi hyvät UFF:lla, (jossa on sunnuntaihin asti –40 % takkiale!), Zadaa-sovelluksessa ja Vestiaire Collectivessa. Life’s too short to wear boring coats!

Huom! Vaikka et pukeutuisi päästä varpaaseen eläinkuosiin, tsekkaa nämä. Olen löytänyt esim. todella skarpin, Suomessa valmistetun mustan trenssin UFF:n 5 euron päiviltä. Laatutaso on miljoona kertaa kovempi kuin jossain lumppurytkyissä – mutta hintaa vain murto-osa.

Silkkinen huivi on UFF:lta, Marimekon vintage-pellavapaita Fidalta. Se on vähän kesäisempi, mutta siirsin senkin jo kaappiin.


Kevätkengät ja -sukat

Tätä en ole vielä ratkaissut. Kuten trenssin kanssa, annoin tässäkin asiassa ympäröivän maailman vetää minua höplästä ja ostin pari vuotta sitten valkoiset nahkatennarit, joita on ihan mahdoton pitää siisteinä. Emävirhe, jota en aio toistaa enää ikinä!

Kun kadut lakaistaan ja nilkat tarkenevat paljaina, haluaisi käyttää jotain nilkkureiden ja kesäkenkien väliltä, mutta se on pirun vaikea tyylilaji – etenkin jos ei pidä tennareista eikä herrainkengistä. I put my faith in the universe, että se lähettää täydelliset kevätkengät luokseni. Kaksi kreisiä kevättakkia on jo onnistuneesti löytänyt luokseni, joten kevätkenkien ei uskoisi olevan universumille ylitsepääsemätön haaste.

Sen olen kuitenkin päättänyt, että kengistä riippumatta aion hankkia läjän Swedish Stockings nilkkasukkia ja sukkahousuja kevättä varten. Ne ovat maailman ensimmäiset 100 % kierrätysmateriaalista valmistetut sukkahousut. 100 % respect. Ehkä voisin vaan pukea kahdet sukat päällekkäin babouchien sisään, tähän tyyliin?

Summa summarum: I got spring by the balls.

2 comments:

  1. Miten ihana kirjoitus! Ja miten mä päädyn sun blogiin vasta nyt, vaikka oon seurannut sua ig:ssä jo vaikka kuinka kauan :D kirjoitat ihanan kevyesti ja tästä tekstistä tuli tosi hyvä fiilis. Mäkin etsin tuollaisia nilkkureiden ja kesäkenkien välissä olevia kevätkenkiä, jotka eivät ole tennarit. Päädyin Martinianon glove shoeseihin ja nyt ootan, josko niitä tulisi Vestiairelle oikeaa kokoa :D (mulla ei ole rahaa, ostaa niitä uusina, enkä oikeastaan edes haluaisi).

    http://vihme.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mari! Eilen oli niin vilkas päivä, etten ehtinyt vastata, mutta luin tämän ja lämmitti mieltä :) Eilen lkämmitti myös ihana kevätaurinko,jee! Martinianon kengät on kovin kauniit, varmasti nappivalinta! Nyt sormet ristiin, että joku tajuaa myydä omansa. Siinä on ihan oma viehätyksensä kun joutuu vähän metsästämään eikä vaan kävele kauppaan ja osta (sillekin toki varmasti aikansa ja paikkansa). Tuntuu erityiseltä kun voi antaa hyvän kodin asioille, jotka on käyneet edellisille omistajille tarpeettomiksi :)

      Delete

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.