Ensimmäiset viikot ostamatta mitään

Kaksi viikkoa ei ole pitkä aika pidättäytyä ostamisesta, mutta siinä ajassa ehtii mietiskellä kaikenlaista. Moni on kysellyt mistä tässä haasteessa on kyse ja kun asiaa täytyy selittää, selkiytyvät omatkin ajatukset. Seuraavaksi siis lyhyt yhteenveto ensimmäisistä kahdesta viikosta, jolloin en ostanut mitään turhaa.  

Miksi aloitin haasteen?

Ennen kaikkea siksi, että tarvitsin intervention kulutustottumuksiini.  En osta määrällisesti paljon, mutta ostaminen on mielessä jatkuvasti. Koska en yleensä osta hetken mielijohteesta, tulee ostoksia mietittyä muutama päivä. Yhtäkkiä huomaan, että ostamisesta ja sen suunnittelusta on oikeastaan tullut jatkuva ajanviete – mikä on kamalaa.

Jatkuva ostoskierre aiheuttaa inhottavan pöhnän. Sitä uppoaa illuusioon: jos ostan tuon, elämästäni tulee – jos ei nyt täydellistä – niin ainakin parempaa. On kuitenkin kiistämätön tosiasia, että elämänlaatu ei rakennu ostettavien esineiden varaan, vaan aivan muille kantimille (tiesin tämän tietty, mutta tosiasioiden huomioiminen omassa käytöksessä on joskus kimurantimpi juttu).

Uudet kengät aiheuttavat hetkellisen ilon, mutta pian huomaan, ettei elämä ole ne jalassa muuttunut juuri miksikään. Alan siis haaveilemaan seuraavasta esineestä (usein vaatteesta), joka lupaa tehdä elämästäni parempaa ja minusta uuden ihmisen.

Ostamisen ajattelu syrjäyttää monia muita, huomattavasti tärkeämpiä ajatuksia – ja ehkä se on omalla tavallaan pakokeino niiden ääreltä. Mitä haluan elämältä? Missä haluan olla vuoden kuluttua? Apua, en tiedä, ahdistaa! Pakko ostaa jotain, että voin turruttaa aivot mukavan kevyillä ajatuksilla.

Ehkä kulutuskulttuurista irtautuminen tekee yhtä autuaaksi kuin horisontin tuijottaminen?

Mitä yritän saavuttaa haasteella?

Kun rajoittaa ostamista (ja sen ajattelua), täytyy keksiä tapoja hyödyntää jo omistamaansa tehokkaammin. Pian huomaa, että ei oikeasti tarvitse puoliakaan niistä asioista, joita ilman joku (yleensä oma pää) väittää elämän olevan epätäydellistä. Samalla aikaa vapautuu sellaisiin asioihin, jotka tuovat elämään ihan eri tavalla sisältöä. Siitä hyötyvät sekä aivot että lompakko – ja erityisesti luonto.  

Haasteen avulla haluan siis keksiä palkitsevampaa sisältöä arkeeni ja vapauttaa ostamiseen kuluneita resursseja johonkin järkevämpään. Haluan nauttia yksinkertaisista asioista ja viettää enemmän aikaa omien ajatusteni kanssa. Todellista hedonismia ei ole jatkuva kulutusjuhla, vaan varauksetta oman mielensä syvään päätyyn sukeltaminen.

Miten haaste on tähän mennessä sujunut?

Kahdessa viikossa rahaa on mennyt seitsemän kymppiä, jolla olen ostanut ruokaa ja konetiskitabletteja. Jääkaappi ei ollut tyhjä haasteen alussa ja olen syönyt kolmesti ulkona vastapuolen piikkiin (normaalisti syön ulkona enintään kerran viikossa). Viime viikonlopun olin vanhemmilla kylässä ja monena aamuna on tullut hyödynnettyä toimiston aamupalatarjoilua. Silti on aika cool, että olen saanut vitosen päiväbudjetilla kasaan viisi ateriaa joka päivä.

Haasteen myötä olen viettänyt vähemmän aikaa somessa, koska tuntuu, että näin syksyllä tungetaan joka tuutista kaiken maailman ostopakkoa pienen ihmisen niskaan. Sen sijaan olen keskittynyt lukemaan ja erityisesti urheilemaan. 

Toissasunnuntaina kävimme Suomenlinnassa, joka on aina yhtä ihana low-cost kohde, jos pakkaa omat eväät ja pysyy kaukana keramiikkakaupasta (syötiin pizzat Nikolaissa ja käytiin keramiikkakaupassa, mutta en ostanut mitään, joka tavallaan hyvitti pizzat?). Ihastutti erityisesti saarelaiskissan letkeä elämänasenne; onnellisuutta on muutama lihava hiiri, auringonpaiste ja se kun joku pysähtyy rapsuttamaan. 

Seuraavaksi täytyy suunnitella huominen ruokakauppareissu. May the force be with me.