Punajuuriunelma

Rämmin aamupäivällä Vilman kanssa tunnin hangessa ja lumisateessa, koska Vilma tykkää tämänhetkisistä säistä - ja ilmankos, kun sieraimet ovat navakan vastatuulen alapuolella. Lumisadetta kelpaa kyllä ihastella, jos se ei tuiverra nenään, silmiin ja korviin pohjoistuulen saattelemana. Lenkin jälkeen halusin (odotetusti) lounaaksi  jotain lämmintä ja ruokaisaa. Punajuuren, aurajuuston ja suurimoiden yhdistelmää on tehnyt mieli kokeilla jo jonkun aikaa, joten päädyin tekemään näistä pääraaka-aineista vuokaa, joka sai maukkautensa ansiosta nimen punajuuriunelma.

Punajuuriunelmaa voisi varmasti tehdä monista eri suurimoista, esimerkiksi ohrasuurimoista, mutta kokeilin tällä kertaa Rapion myllyn Ruishelmiä, joita äiti toi kesällä tuliaisiksi eräältä maakuntamatkalta. Ruishelmet ovat ehkä hieman maukkaampia kuin ohrasuurimot, joten itse ainakin tykkään kovasti. Suurimoissa on aina pitkä keittoaika, mutta toisaalta niitä voi keittää kerralla enemmän ja pakastaa. Puuhastelin itse kotosalla päivän, joten minulla oli aikaa keitellä ruishelmet ja punajuuret, mutta jos punajuuriunelman haluaisi vikkelästi pöytään, kannattaa suurimot tosiaan keittää pakastimeen valmiiksi ja käyttää esikeitettyjä punajuuria.

Lisäilen monesti omiin resepteihini sieniä, sillä minulla on niitä paljon ja pidän ihan hirveästi erityisesti suppilovahveroiden vahvasta mausta. Sienet toimivat mielestäni parhaiten kuivattuina, jolloin ne eivät vie pakastimesta tilaa ja niiden aromit säilyvät paremmin. Liotan ja paistan sieniä hiukan ennen kuin lisään ne ruokaan ja kaadan liotusveden monesti ruuan sekaan, varsinkin risottoon ja pataruokiin. Punajuuriunelmasta sienet voi toki halutessaan jättää myös pois, maukasta tulee aivan varmasti ilmankin!

Punajuuriunelma

(n. kolme annosta)

5-6 keitettyä ja kuorittua punajuurta

n. 2,5dl keitettyjä suurimoita

puolikas Aura-juusto

kourallinen paistettuja sieniä

Lohko punajuuret suupalan kokoisiksi ja sekoita ne vuokaan suurimoiden, sienien ja murennetun Aura-juuston kanssa. Päälle voit halutessasi kaataa sienien liotinveden. Kuumenna 150-asteisessa uunissa noin vartti, tai kunnes juusto näyttää sulavan.

Onko siellä ruudun toisella puolen hyviä reseptivinkkejä punajuurien tai suurimoiden kanssa kokkailuun?

Kuukauden kosmetiikkakokeilu: Iroisien BB-voide

Siirryin viime vuoden puolella käyttämään luonnonkosmetiikkaa niin sanotun normaalin kosmetiikan sijaan, ja hankkiessani vanhoille luottotuotteilleni uusia korvaajia on tullut kokeiltua yhtä jos toista, sekä muokattua niin meikkaus- kuin ihonhoitorutiinejakin.  Kokeilujen lomassa olen törmännyt muutamaan ihan korvaamattomaan tuotteeseen, joista olen täällä blogissakin kirjoitellut. Säännöllistääkseni näitä päivityksiä ja raportoidakseni uusista kokeiluista, aloitan nyt uuden päivityssarjan otsikolla Kuukauden kosmetiikkakokeilu. Ajatuksena on otsikon mukaisesti kirjoittaa kuukausittain jostain kokeillusta ja hyväksi todetusta, sekä vuodenaikaan nähden ajankohtaisesta luonnonkosmetiikkatuotteesta.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee Iroisien BB-voide, jota olen käyttänyt alkukesästä lähtien ja todennut niin varteenotettavaksi tuotteeksi, että ensimmäisen pakkauksen loputtua päätin jatkaa samalla tuotteella (tämä on kokeilunhaluiselta suuri suositus) .  

Kaikki Iroisien tuotteet, BB-voide mukaan lukien, sisältävät merileväuutteita ja merivettä Bretagnen lähellä sijaitsevasta Iroisie-merestä, joka on yksi puhtaimmista ja monimuotoisimmista UNESCO:n suojelemista meristä. Tuotteissa käytetyt levät valikoidaan tarkoin ja poimitaan käsin. Merilevät - jotka ovat tuotteiden avainainesosa - sisältävät hurjasti mineraaleja, ja niiden luvataan auttavan ihoa säilyttämään kosteustasapainonsa, sekä suojautumaan tehokkaasti ulkoisilta haitoilta, kuten UV-säteilyltä ja ympäristön lämpötila- tai kosteusmuutoksilta.

Oman kokemukseni perusteella lupaukset merileväuutteiden tehokkuudesta pitävät paikkansa, sillä ihoni on ollut selvästi kosteutetumpi ja heleämmän näköinen siirryttyäni käyttämään Iroisie'ta. Ihoni on pääosin tasainen ja helppo, eikä siinä esiinny juurikaan epäpuhtauksia, kuivuutta tai rasvaisuutta, joten varsinaista meikkivoidetta kevyempi BB-voide riittää omiin tarpeisiini mainiosti. En kuitenkaan kehuisi voidetta peittäväksi, vaan ennemmin pieniä sävyeroja tasoittavaksi. En esimerkiksi suositellut sitä ystävälleni, joka etsi meikkivoidetta jolla saisi suunympärysihottumaa piiloon - vaikka toisaalta Iroisien hoitavat ainesosat sopisivat kenties ihottuman hoitoon hyvin.

Edelliseen meikkivoiteeseeni Kjaer Weisiin (johon muuten yllämainittu ystäväni on ollut todella tyytyväinen) verrattuna Iroisie on mielestäni miellyttävämpi iholla ja helpompi levittää. Iroisie on myös selvästi kosteuttavampi ja sillä saa mielestäni selvästi kuulaamman lopputuloksen. Toisaalta Iroisien kanssa joudun turvautumaan erinäisiin valokynäkikkoihin kun haluan (krooniset) tummat silmänaluseni peittoon. Käytän Iroisien päällä ohutta kerrosta irtopuuteria, jonka kanssa voide pysyy hyvin paikoillaan, mutta lopputuloksesta ei tule lainkaan pakkelimainen. Esimerkiksi Kjaer Weisin kanssa koin usein, ettei voide pysy iholla, mutta puuterin kanssa käytettynä se saa ihoni näyttämään todella kuivalta. Kjaer Weisiin verrattuna Iroisie vie voiton myös suojaavuudellaan, sillä Kjaer Weisissa ei ole aurinkosuojaa, kun taas Iroisiessa on SPF25.

Suosittelisin siis Iroisieta, kun etsinnässä on kevyt ja kosteuttava tuote, erityisesti ihan arkikäyttöön. En osaa sanoa miten hyvin Iroisie sopii erinäisten iho-ongelmien kanssa ja uskoisin, että iho-ongelmat ovat monesti niin henkilökohtaisia, ettei yhdelle sopiva ratkaisu välttämättä sovi lainkaan toiselle. Iroisie ei ole se peittävin tuote, joskin kerrostamalla silläkin saa varmasti ihon virhealueita piiloon, mutta epäilisin että notkean koostumuksen vuoksi levittämiseen menee tuolloin enemmän aikaa. Itse haluan seuraavaksi nähdä miten merileväuutteet pärjäävät näiden leveysasteiden viiltäville talvipakkasille ja lumimyrskyille!

Onko teillä meikki- tai BB-voidesuosikkeja luonnonkosmetiikan puolelta?

Iroisien BB-voiteen löydät täältä
Photographs by Emma Wilde

Ensilumi

On sumuinen ja valoton marraskuu. Puiden paljaat oksat piirtyvät mustina haileaa taivasta vasten. Korvissa kaikuu hiljaisuus - kaikki ovat lentäneet karkuun armotonta kaamosta, paitsi tummuneiden patsaiden suojissa kylmäänsä valittavat kyyhkyset. Pienikin rasahdus tuntuu häiritsevän paikoillaan seisovaa ilmaa, hitaasti mätänevän kasvillisuuden kohmettunutta tokkuraa. On ainainen puolihämärä.

Marraskuu on kuoleman kuukausi. Luonto on talven kynnyksellä; se odottaa mustanpuhuvaksi kylmettyneenä, kuin henkeään pidätellen, koska ensimmäinen valkoinen hiutale leijailee maahan, luvaten sille pitkää unetonta unta.

Pyhäinpäivänä pukeudutaan mustiin ja lasketaan haudoille tummanpuhuvat kukat. Tuntuu, että hautuumaalla ovat hiljaa läsnä kaikkien siellä lepäävien henget. Kuulemattomat korvat ja sokeat silmät. Äänetön kuiskaus, joka tuntuu hipaisevan niskaa.

Sitten taivaalta alkaa putoilla lunta. Pienet valkoiset hiutaleet hipaisevat mustaa maata, joka huokaa raskaasti niiden olemattoman painon alla. Hiljaisuudessa valkoinen kuolema peittää alleen kaiken, niin hyytävän kauniina ja kauheana, julistaen pehmeästi mutta peruuttamattomasti talven tulleen. Lopullinen, ensilumi.

Photographs by Emma Wilde

Maapähkinävoihummus

Yritin pitkään tehdä maukasta hummusta tahinilla, mutta jotenkin lopputuloksesta tuli aina omaan makuuni liian karvas ja kitkerä, kunnes löysin tämän reseptin Elina Innasen Chocochili-blogista ja älysin vaihtaa tahinin maapähkinävoihin. Elina kertoo lainanneensa reseptin Nigellalta,  joten reseptillä on ainakin suositukset kohdillaan. Sekä Elina että Nigella kehuvat hummuksen toimivan jopa paremmin maapähkinävoilla kuin tahinilla, ja samaa mieltä ollaan täälläkin. Lopputulos on mielestäni myös huomattavasti samettisempi (ja ruokaisampi!) kuin jos hummuksen tekee pelkistä kikherneistä. 

Elinan reseptissä on käytetty muutama ruokalusikallinen soijajogurttia, jolloin hummuksesta tulee ehkä asteen raikkaampaa, mutta hyvin pärjää ilmankin. Jogurtin jäädessä pois tahna kestää luullakseni lämpimässä (esim. tarjoilupöydässä, piknik-korissa, tms.) asteen verran paremmin. Valkosipulin määrää voi myös muuttaa oman maun mukaan, mutta kannattaa maistaa ennen kuin rykäisee joukkoon kolme valkosipulinkynttä. Itse tykkään, että valkosipuli saa hieman kutkuttella, mutta ei peittää muita makuja alleen. Jos valmistaudut jo viikonlopunviettoon, tätä kannattaa surauttaa purkillinen leivänpäälliseksi, tai vaikka grilliherkkujen kanssa nautittavaksi!

Maapähkinähummus 

• 1 tlk kikherneitä
• 3-4 rkl oliiviöljyä
• 3-4 rkl maapähkinävoita
• (3-4 rkl soijajogurttia tai turkkilaista jogurttia)
• 1 tl juustokuminaa
• 1 valkosipulinkynsi
• puolikkaan sitruunan mehu
• (vettä tahnan notkistamiseen) 

Valuta ja huuhtele kikherneet huolellisesti. Soseuta kaikki aineet keskenään sauvasekottimella ja/tai blenderillä. Notkista tahnaa halutessasi vedellä. Rouhi syönnin yhteydessä hummuksen päälle hieman karkeaa merisuolaa.

Photographs by Emma Wilde

Elämyslahjana Päiväretki Porvooseen

Päiväretki Porvooseen on joka kesä toivelistallani, koska kesäpäivä tuntuu yksinkertaisesti kesäisemmältä, kun sen viettää herttaisessa vanhassa Porvoossa. Maisemanmuutos on alle tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta, joten retki ei vaadi sen kummempia valmisteluja, mutta lomafiilis on taattu joka kerta! Tänä vuonna retki toteutui elämyslahjan nimissä, sillä rakas ystäväni Kirsi antoi minulle syntymäpäivälahjaksi retken Porvooseen huipputyylikkäällä Golden Ladylla.

Golden Lady tietenkin kruunasi matkan sen alkumetreiltä lähtien - ihailevia katseita ja hullunkurisia reaktioita satoi joka suunnalta (eikä ehkä vähiten siksi, että sekä kuljettaja että kartturi olivat ainakin puolet nuorempia kuin ajoneuvo - tämä tuntui huvittavan erityisesti ajoneuvon ikäisiä herrasmiehiä). Mieli teki pukea huivi pään ympärille ja suuret aurinkolasit nenänvarteen, ja vilkutella kuninkaallisen elkein vastaantulijoille. Ehdotin jopa Kirsille, ettei käyttäisi vilkkua lainkaan vaan ojentaisi kätensä elegantisti ikkunasta kääntymisen merkiksi, mutta Kirsi epäili ettei se liene paras menetelmä moottoritiellä ohi suhahtavien puolalaisten rekkamiesten kanssa kommunikointiin. Vaikka käsieleistä luovuttiinkin, ei kuitenkaan voi sanoa, että ajoimme Porvooseen, sillä se kuulostaisi kokemukseen nähden kovin arkipäiväiseltä. Ennemminkin kävimme päiväajelulla Porvoossa.

Nautimme lounaan viehättävässä Fredrikan Lähteessä Runeberginkadulla (tästä lisää myöhemmin), jonka jälkeen otimme keskustan Capriole-kahvilasta jääkahvit mukaan ja käppystelimme Porvoon vanhalle puolelle. Kävimme asiaankuuluvasti tarkastamassa, että vanha kirkko on edelleen paikallaan yksisarvismaalauksineen, sitten kolusimme yhden taidenäyttelyn ja muutaman antiikkiliikkeen Vanhan Raatihuoneentorin tuntumassa, mutta ostoksia tuli tehtyä vain muutama hassu. Helteisenä päivänä tuntui parhaalta vain maleksia kapeita mukulakivikatuja melko päämäärättömästi ja pysähtyä välillä nauttimaan mitä-tahansa-kylmää.

Elämyslahjat ovat siksi parhaita, että mielekkään tekemisen lisäksi niistä jää aina muisto lahjanantajan kanssa vietetystä ajasta. Varsinkin jos elämä on kummallakin kiireistä ja molemmat keskittyvät ennemmin konkreettisen tavaran karsimiseen kuin keräilyyn (Kirsin kohdalla tuo karsiminen  ei tosin ilmeisesti päde savikippoihin), on todella miellyttävää saada lahjaksi laatuaikaa, joka vietetään kummallekin mielekkään tekemisen parissa. Kun elämyksiä antaa lahjaksi, tulee niitä myös elettyä helpommin, sillä muuten arjen ikeessä mainittu piknik tai Tallinan reissu jää helposti toteuttamatta, sellaiseksi sitten-kun-on-aikaa - puheeksi.  

Lahjaksi annetun elämyksen ei välttämättä tarvitse olla mitään tajunnanräjäyttävää - vaikka jos joku ruudun sillä puolen suunnittelee vievänsä minut vaatimattomasti maailmanympärysmatkalle niin lupaan etten pane vastaan. Tärkeintä on miettiä, mistä lahjansaaja pitää ja on kiinnostunut sekä millaisesta elämyksestä tai laatuajasta hän nauttisi. Elämyslahja voi myös liittyä yhteiseen harrastukseen tai mielenkiinnonkohteeseen. Itse mietin parhaillaan kannattaisiko säästää muutama ropo ja antaa ukolleni yhteinen valokuvauskurssi joululahjaksi - elämyslahjassa saa ehkä olla vähän omakin lehmä ojassa...? Tai ainakin yksi sorkka?

Oma elämyslahjani oli mitä onnistunein, säät suosivat ja katseltavaa riitti - ehdottomana kohokohtana vauhdikas Siiliherra, joka tuhisi vastaan eräällä vanhan Porvoon poikkikadulla, sekä vanhan puutalon ikkunankarmiin pesinyt lintupariskunta (eläimet saavat aina aseistariisuvalla välittömyydellään oman sisäisen pikkulapseni peittelemättömästi esiin). Päivä päättyi illallissalaatteihin joen tuntumassa sijainneella terassilla, jonka jälkeen suuntasimme ihailua herättäen Golden Ladylla takaisin Helsinkiä kohti (mutta mielikuvan tasolla ajoimme toki purppuraiseen auringonlaskuun).  

Photographs By Emma Wilde