Eau Dissolvante

Siirryttyäni käyttämään luonnonkosmetiikkaa on yksi parhaista kosmetiikkalöydöistä ollut ehdottomasti Kure Bazaarin kynsilakanpoistoaine, tai tarkkalleen ottaen kynsilakanpoistovesi. Asetooniton ja etyyliasetaatiton koostumus takaa, että aine on lähes hajuton ja kemikaalien sijaan Eau Dissolvante poistaa kynsilakat luonnollisten liuottimien  -  vehnän, maissin ja ruokosokerin - voimin. 

Since I began my shift towards natural cosmetics, one of the best finds has, without doubt, been the 100% natural origin nailpolish remover by Kure Bazaar. As the formula is entirely acetone and ethyl acetate-free, 'Eau Dissolvante' is nearly odourless and includes only natural dissolvants - wheat, corn and cane sugar. 

Kynsilakan poistovettä saa myös ruusu-uutetta sisältävänä, hoitavana versiona - joka on kuulemani mukaan myös erinomainen vaihtoehto. Itse valitsin kuitenkin kynsiä vahvistavan veden, jossa vaikuttavana ainesosana toimii  bambusta ja inkivääristä uutettu luonnollinen silikoni. Vesi-öljyseos sisältää myös auringonkukansiemenöljyä, joten se ei kuivata käsiä, kynsiä tai kynsinauhoja. Poistovedellä puhdistaminen ei ole välttämättä yhtä nopeaa kuin kemialisilla aineilla, mutta huomattavasti miellyttävämpää! Ainoa pieni miinus tuleekin muuten täydellisen tuotteen pakkauksesta. Kaunishan lasinen pullo toki on, mutta suuri lasinen pakkaus ei ole se kätevin mukana kannettava - ja mahdoton pakata käsimatkatavaroihin - eikä sitä sovi pahemmin pudotella kylpyhuoneen lattialle.

Eau Dissolvante is also available in a caring version, which includes rose oil extracts - and is, I've been told, also an excellent product. I, however, chose the stregthening remover, which includes natural silicone, extracted from bamboo and ginger. The water and oil formula also includes sunflower seed oil to quarantee that it will not dry hands, nails or cuticles. Removing might not be as quick, but certainly more pleasant! The only disadvantage of the otherwise perfect product is its packaging. Whilst the 250ml glass container is certainly soft on the eye, it isn't the most practical thing to carry around - impossible to bring on hand luggage - and won't take too many collisions with the bathroom floor. 

Photographs by Emma Wilde

Hello Spring

Uskotko, että oli vaikea vastustaa tämän kirjoituksen otsikointia Adelen sanoin "Hello, it's me..."? Aikaa on kulunut melkein kaksi kuukautta siitä kun kirjoitin viimeksi. Elämässä kävi pieni hyökyaalto, myrsky vesilasissa - tai tarkemmin pääni sisällä - ja hetken oli pakko pysähtyä ja miettiä ihan tosissaan. Kun on ollut koko elämänsä ihminen, joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa ja on valmis tekemään sen eteen töitä, on hämmentävää herätä tilanteeseen, jota hallitsee tietämättömyys. 

Päätin kuitenkin eilen, että tänään juhlistan kevään ensimmäistä päivää. Psykologisessa sodankäynnissä omaa mieltään vastaan tällaiset carpe diem-päivät ovat pelottavan tehokkaita. Niinpä kävin ostamassa itselleni ehkä maailman täydellisimmät kevätfarkut ja käytin ensimmäistä kertaa ehkä maailman täydellisimpiä kevätkenkiäni. Avasin myös jäätelökauden vadelmasorbetilla. Vaikka jouduin pukemaan käsineet parin lusikallisen jälkeen, koska sormenpäät meinasivat jäätyä jäätelökuppiin kiinni, söin joka tapauksessa tämän vuoden ensimmäisen jäätelön auringonpaisteessa. Sitten päätin, että haluan tältä päivältä vielä kaksi asiaa: valkoisia neilikoita ja kirjoittaa taas blogiin. Loppupeleissä kun on väistämättä niin, että aika ei odota - joten on paras tarttua juuri käsillä olevaan hetkeen. 

Photographs by Emma Wilde

Keeping Warm

Ehdin sipsutella töihin vuorittomissa nahkanilkkureissa kerran nyt kovien pakkasten aikaan, jonka jälkeen ostin välittömästi lämpimimmät kaupunkikelpoiset kengät jotka löysin. Palelevat varpaat ovat ehkä inhottavinta, mitä tiedän. Mistä muuten johtuu, että talvikengät ovat niin harvoin lämpimät, käytännölliset ja hyvännäköiset? Tässä varmasti piilee syy sille, etten ole omistanut oikeita talvikenkiä sitten ala-asteen. 

I managed tip-toeing to work in unlined leather shoes once during the current wave of cold weather and then immediately bought myself the warmest winter boots I could find. Freezing toes are without question one of the worst things I know. Also, please enlighten me on why winter boots almost never manage to be warm, practical and good-looking? This must be the reason why I haven't owned a proper pair since elementary school. 

Tällä kertaa etsinnät päättyivät kuitenkin suunnilleen ensimmäiseen kenkäpariin, johon koskin. Ulkoa rouheaa, antiikkikäsiteltyä lampaannahkaa, sisäpuolella superlämmin lampaankarva. Tarjolla olisi ollut lähes samaa kenkää mustana, mutta päätinpä yllättää itseni ja valitsin ruskean. Elämää reunalla. Kyseistä kenkää oli jäljellä yksi pari, joka oli juuri etsimääni kokoa ja alennuksessa alle puoleen hintaan. Clearly it was meant to be.

This time the search (which had all the potential to extend infinitely) ended at practically the first pair I grasped. The outer is an antique-treated lambskin, and the inside is lined with lambsfur. A very similar boot would have been available in black, but I decided to live on the edge a little and chose brown. There was one pair left, in exactly the size I was looking for and reduced to less than half the original price. Clearly, it was meant to be. 

Ajattelin aluksi, että kengät eivät nyt ehkä ole ne eleganteimmat tai tyylikkäimmät, mutta kahdenkymmenen asteen pakkasessa oppii arvostamaan täysin lampaankarvalla vuorattuja kenkiä aivan uudella tapaa. Jos varpaani osaisivat, ne nauraisivat pakkaselle päin naamaa. Loppujen lopuksi talvi on vain asenne- ja, ennen kaikkea, pukeutumiskysymys. 

At first I mulled that the boots weren't quite up to my standards in elegance and style, but you learn to appreciate a lambskin-lined boot in a whole new context when temperatures drop by twenty below zero. My bare toes feel as if they're mocking the cold from their warm asylum. In the end, winter is only a question of attitude - and the right clothes. 

Photographs by Emma Wilde

Tulsi

Ennen tätä talvea en ole tullut juoneeksi teetä juuri koskaan. Sitten vähensin kahvin juontia pelkkään aamukahviin, koska en jaksa kantaa soijakahvimaitoa mukana joka paikkaan - ja niin alkoi teen juonti. Näin on kai muutenkin parempi, koska en ole enää (niin) koukussa iltapäivän kofeiinipiikkiin.


Before this winter I never drank tea. Then I reduced my coffee-drinking to one cup in the morning, for the simple reason that I'm not bothered carrying a soy coffee milk with me at all times - and so I began to drink tea. It's all for the better, I guess, as I'm no longer (as) addicted to my afternoon caffeine dose.  

Kotiin halusin jotain iltateeksi sopivaa. Eerikinkadun Théhuoneella suositeltiin rauhoittavaa Tulsia ja hymyiltiin vienosti teetietämättömyydelleni. Kai teehommiin voi hurahtaa ihan oikeastikin? Itsellä menee lähinnä pää pyörälle kaikista eri lajikkeista. Uskon kuitenkin näyttäväni hurjan vakuuttavalta siemaillessani uutta lempijuomaani keraamisesta teemukistani mustaan pellava-aamutakkiin kääriytyneenä. Huomaa myös antiikkinen teerasia (myönnettäköön, että oikeasti säilytän tässä rasiassa nappeja, enkä todella tiedä keneltä isoäidiltäni olen sen perinyt). 

For home, I wanted an evening tea. The tranquil salesperson at Théhuone recommended the calming Tulsi, and smiled gently at my complete ignorance in matters of tea. All the different varieties still get my head spinning, but I think I look rather convincing sipping my new favourite drink from a ceramic cup, wrapped in a black linen robe, of course. Also, please note my antique tea container (although I admittedly store buttons in it and have absolutely no clue which Grandmother I inherited it from). 

Photographs by Emma Wilde

Promises in the Dark

Vuoden 2015 viimeisinä minuutteina katselin parhaan ystäväni kanssa ilotulitteita parvekkeelta ja tunsin vahvasti, että vuodenvaihde tarjoaisi minulle vihdoin mahdollisuuden päästä jo kauan jatkuneesta limbo-tilasta lopullisesti eroon. Istuimme uuden vuoden kuusi ensimmäistä tuntia kynttilänvalossa keskustellen. Nauroimme, toinen meistä itki, ja ihmettelimme yhdessä sitä, miten olemme kumpikin rämpineet viimeisen vuoden samassa suossa - joskin eri syistä - ymmärtämättä kuitenkaan auttaa toisiamme sieltä ylös. Ystäväni oli uskomattoman kaunis valkoisessa mekossaan ja kultaisissa koruissaan. 

I spent the last minutes of 2015 watching fireworks from our balcony with my best friend - feeling, that the new year was going to offer me the opportunity to finally escape the limbo I have been living far too long. The first six hours of 2016 we sat in a candle-lit kitchen, talking. We laughed, one of us cried, and wondered together why we hadn't helped each other out from the swamp in which we have both been wading - albeit for different reasons. My friend looked strikingly beautiful in her white dress and golden rings. 

En juuri perusta uuden vuoden lupauksista. Ei siksi, että uskoisin niiden aina jäävän toteuttamatta, tai siksi, että pitäisin niitä kliseenä. En yksinkertaisesti ole keksinyt sellaista lupausta, jonka haluaisin tehdä - johon oikeasti, sisimmässäni haluaisin sitoutua. Ystävän seurassa, yhdessä pimeässä, on kuitenkin helpompaa luvata alkavansa kulkea kohti valoisampia aikoja. Kirjoitimme aamukuudelta paperille kolme lupausta ja suljimme paperin kirjekuoreen. Avaamme kuoren uudelleen 1.1.2017.

I have never made much about New Year's resolutions. Not because I think they will ultimately fail to succeed or because I consider them a cliché. I simply haven't yet found a resolution that I would have wanted to make - something I would have truly wanted to commit to. Together in the dark, it was easier to make the promise of going towards lighter, brighter times. We wrote down three mutual New Year's resolutions and sealed them in an envelope. That envelope will be opened again on the eve of 2017.

Wearing:

Skirt and top 2OR+BYYAT / Boots WST

Photographs by Jan