Tuesday 1 March 2016

Hello Spring



Uskotko, että oli vaikea vastustaa tämän kirjoituksen otsikointia Adelen sanoin "Hello, it's me..."? Aikaa on kulunut melkein kaksi kuukautta siitä kun kirjoitin viimeksi. Elämässä kävi pieni hyökyaalto, myrsky vesilasissa - tai tarkemmin pääni sisällä - ja hetken oli pakko pysähtyä ja miettiä ihan tosissaan. Kun on ollut koko elämänsä ihminen, joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa ja on valmis tekemään sen eteen töitä, on hämmentävää herätä tilanteeseen, jota hallitsee tietämättömyys. 


Päätin kuitenkin eilen, että tänään juhlistan kevään ensimmäistä päivää. Psykologisessa sodankäynnissä omaa mieltään vastaan tällaiset carpe diem-päivät ovat pelottavan tehokkaita. Niinpä kävin ostamassa itselleni ehkä maailman täydellisimmät kevätfarkut ja käytin ensimmäistä kertaa ehkä maailman täydellisimpiä kevätkenkiäni. Avasin myös jäätelökauden vadelmasorbetilla. Vaikka jouduin pukemaan käsineet parin lusikallisen jälkeen, koska sormenpäät meinasivat jäätyä jäätelökuppiin kiinni, söin joka tapauksessa tämän vuoden ensimmäisen jäätelön auringonpaisteessa. Sitten päätin, että haluan tältä päivältä vielä kaksi asiaa: valkoisia neilikoita ja kirjoittaa taas blogiin. Loppupeleissä kun on väistämättä niin, että aika ei odota - joten on paras tarttua juuri käsillä olevaan hetkeen. 



Photographs by Emma Wilde

1 comment:

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.