Saturday, 10 March 2018

Vaatepaasto update: ensimmäiset 2 kuukautta



Hieman erilaisen vaatepaaston ensimmäiset kaksi kuukautta ovat menneet ihan päin honkia - ja toisaalta erittäin hyvin.

Good news first. Valjastin häikäilemättä heti vaatepaaston alkaessa äitini rautaiset ompelutaidot avukseni. Olemme pitäneet ompelumaratoneja, joissa äiti polkee ompelukoneella kuin viimeistä päivää ja minä ompelen vieressä käsin korjattavia vaatteita. En ole ihan varma rikonko omia sääntöjäni, mutta rupeamat ovat olleet niin tuottoisia, että jätetään hiusten halkominen suosiolla sikseen.

Sitä paitsi yhdessä tekeminen on paljon hauskempaa! Varsinkin äidin mielestä, kun huudatan taustalla Adelea ja Sam Smithiä - ja laulan tietenkin täysin palkein mukana. Bravuurini on Adelen Take It All.

Olemme korjanneet yhdessä 16 vaatetta. Se on suunnilleen 15 enemmän kuin oletin saavani aikaan tähän mennessä.

On kuitenkin myönnettävä, että taktikoin hieman. Valitsin korjauslaatikosta näin alkuun sellaisia vaatteita, jotka vaativat suhteellisen pientä korjausompelua. Päätös on puhdasta psykologiaa: olemme saaneet vaatteita korjattua hurjaa vauhtia, mikä on palkitsevaa. Jos olisin aloittanut jollain suuruudenhullulla kaavoitusoperaatiolla, tiedän että homma olisi tyssännyt heti alkuunsa.

Sovitan jokaista vaatetta saatuamme ne valmiiksi ja toivon, että sovituksista aiheutuvat endorfiinipaukut ehdollistavat pienen kärsimättömän mieleni näkemään korjattavan vaatteen innostavana prosessina. Laatikon pohjalla odottaa nimittäin muutama projekti, joiden kanssa tulen tarvitsemaan itselleni epäluonteenomaista pitkäjänteisyyttä mittavissa määrin.


Sitten ne hieman huonommat uutiset. Annoin houkutella itseni Samujin Stock and Sample Saleihin tammikuun lopulla. Mietin viimeiseen asti olinko syöksemässä itseäni turmioon, mutta lähdin kuitenkin sen kepeän itsepetoksen varjolla, että tuskin löytäisin mitään.

No, arvaatte varmaan, että lopputulos oli vähintäänkin turmiollinen. Ostin kolme vaatetta. Eikä siinä vielä kaikki! Kirsin tuomitsevan katseen alla kiikutin kassalle vielä kolme kangasta. Kolme kangasta! Voitteko uskoa! Kankaat kun eivät kaapeista lopu tekemälläkään. Kirsi asetti välittömästi uhkavaatimuksen, että kesään mennessä sopii olla jotain ommeltuna tai kuulen järkyttävästä itsehillinnän puutteestani hamaan loppuun asti.

Odotin pitkään lamauttavaa syyllisyydentunnetta, mutta sitä ei tullut. Sen sijaan löysin itseni ostamassa sydämentykytyksiä aiheuttaneita korvakoruja eräästä antiikkikaupasta. Sitten tilaamasta pitkään etsimiäni MiuMiun aurinkolaseja Vestiaire Collectivesta. Sitten seuraavista poistomyynneistä, joissa vilpittömänä tarkoituksenani oli käyttää vain kesällä eräästä projektista palkkioksi saamani lahjakortti, mutta tilanne eskaloitui. Tulin kotiin Marita Huurinaisen talvivaraston tyhjennysmyynneistä maailman upeimman takin ja turkiskauluksen kanssa.

Syylisyydentunto antoi edelleen odottaa itseään, vaikka olin rikkonut vaatepaastoni sääntöjä niin että paukkui: vaatekaappiin on kertynyt 7 uutta vaatetta ja asustetta, joista vain nejän edestä on korjattu vaatteita (huomaatteko, miten välttelen niiden kolmen uuden kankaan mainitsemista?).

What the fuck you doin', girl?!?


Ensimmäisenä (ja erittäin kyseenalaisena) kurinpalautuksen tehokeinona ennakkotilasin Arelan syysmallistosta neuleen, joka on niin järkyttävän kallis, että joudun säästämään rahojani elokuuhun asti jotta minulla on varaa ostaa se, ja niin järkyttävän ihana, että toivon sen tyydyttävän kaikki kuvitteelliset vaatetarpeeni muutamaksi kuukaudeksi.

Toisena (ja ehkä hitusen järkevämpänä) tehokeinona tein jokaiselle ostamalleni vaatteelle ja asusteelle taulukon vaatekaapin sisäoveen. Merkitsen taulukkoihin päivämäärittäin, milloin olen käyttänyt ostamiani vaatteita. And I will make damn sure, että käytän jokaista niin julmetusti. Se hyvittää edes vähän tätä sekoilua.

En halua puolustella tekojani mitenkään, koska en missään nimessä halua aivojeni erehtyvän luulemaan, että ne olisivat jotenkin oikeutettuja. Tiedän kuitenkin, mistä räikeä sääntöjen rikkominen todennäköisesti johtuu.

Valtaosa korjaamistamme vaatteista ovat jostain ihmeen syystä kesävaatteita, joita en voi viimeaikaisten sääolosuhteiden vallitessa käyttää. En siis ole saanut vaatekaappiini sitä variaatiota, jonka etukäteen uskoin ja toivoin poistavan tarpeen uusien vaatteiden ostamiselle.

Vasta tämä viimeviikonloppuna korjaamani hame oli ensimmäinen vaate, jonka pystyin ottamaan välittömästi käyttöön. Ostin hamee eräältä kirpputorilta vuoden vaihteen tietämillä. Se oli alunperin tasaleveä ja nilkkapituinen (sellainen joita kaikilla oli ala-asteen joulujuhlissa milleniumin aikoihin). Näin kuitenkin jo sovituskopissa, että hameessa olisi potentiaalia johonkin älyttömän upeaan!

Kavensin hameen helmaa lähemmäs 20cm ja ompelin sen sivusaumoihin rypytykset käsin. En ole ehkä ikinä nähnyt mitään fabulousinpää! Se päällä tulee vähintään yhtä glamoröösi olo kuin miltä 1940-luvun filmitähti Lana Turner näyttää tässä kuvassa.


Alkuvauheen vastoinkäymisten jälkeen, olen päättänyt raudanlujasti, että nyt en osta yhden ainutta asustetta tai vaatetta, ennen kuin olen saanut seuraavat 16 projektia valmiiksi tuolta laatikosta (12 jotta saan loputkin shoppailut hyvitettyä, ja ainakin 4 ennen kuin saan ostaa mitään uutta). Langoitahan siis ompelukone valmiiksi, äiti. We got work to do.

P.S. Löysin ne täydelliset kumisaappaat! Löysin ne samalla selauskerralla Vestiairesta kuin MiuMiun lasit (eli oli siitäkin sentään jotain hyötyä). Esittelin saappaat IG Storiesissa ja ne löytyvät nyt highlightseista, mikäli haluat käydä kurkkimassa. They perfect.

P.P.S. Nyt kun olen vaatteidenostokiellossa, aion keskittyä entistäkin enemmän materiattomiin ilonaiheisiin, kuten Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan palmusaliin, joka on ehkä maailman terapeuttisin paikka.

No comments:

Post a comment

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.