Tuesday 27 February 2018

Food of the gods: vietnamilaiset kesärullat



Söin vietnamilaisia kesärullia ensimmäistä kertaa eräillä R/H:n illalliskutsuilla kuusi vuotta sitten. Ruokalaji oli minulle uusi tuttavuus, mutta päätin siltä istumalta, että rullat ovat food of the gods.

(Food of the gods tarttui aikanaan David Almondin nuortenkirjasta Skellig, joka oli LOTR:n jälkeen ehkä suosikkikirjani ala-asteella. Molemmat edelleen Top 3:ssa, mutta sille listalle mahtuu nykyään 300 kirjaa enemmän. Spoiler alert! Poika pitää perheensä autotallissa asuvaa, nivelrikkoista pöllömiestä/enkeliä hengissä tilaamalla hänelle läheisestä kiinalaisesta ravintolasta annoksia 27 & 53. Sekavan ja hieman kärttyisen pöllömiehen/enkelin hurmos annoksia kohtaan on jotenkin supersamaistuttava).

Vain hyvin harva syötävä on food of the gods. Rullat ovat. 

Siksi kesti pitkään, ennen kuin uskalsin tehdä rullia kotona, koska mitä jos olisinkin pilannut upean makumuiston tekemällä jotain väärin?!? Ajatuskin puistattaa. Sitten sain isältä syntymäpäivälahjaksi mainion VEGE!-keittokirjan, jonka sivuilta löytyy mm. rullien resepti. Ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi: rullien teko onkin superhelppoa! Kiitos universumi. 

(Kiitos etenkin siksi, että nykyinen työpaikkani sijaitsee kukkaroni kannalta turmiollisen lähellä Yrjönkadun ravintola Rullaa ja olisin ehkä jo tehnyt konkurssin, jos en olisi oppinut tekemään rulliani itse.)


Rullat voi täyttää oikeastaan ihan millä vaan! Oma maku ja holtiton kokeilunhalu vievät pitkälle tässä(kin) asiassa. 

Tried and tested täytteitä ovat mm. avokaado, mango, kurkku, korianteri, chili, inkivääri, porkkana, vuonankaali, punakaali, silmusalaatti, tofu, fenkoli, marinoitu munakoiso ja marinoidut siitake- ja herkkusienet, sekä tietenkin hiuksenhienot vermicelli-riisinuudelit. Oma suosikkitäytteeni on korianteriporkkanat (katso resepti alta). 

Noudatan rullien täyttämisessä horn of plenty -tyyliä, koska enemmän on (melkein) aina enemmän. Laitan siis kaikkia täytteitä sekaisin ja rullistani tulee poikkeuksetta liian isoja ja ne leviävät syödessä. Mutta makukimara on mahtava! 

Maltillisempi rullailija tekee esim. kolmen-neljän täytteen makuyhdistelmiä, jolloin rullista tulee pienempiä ja napakampia, ja niitä voi tarjota vaikka cocktail-palana drinkin kanssa. Yhdistele jotain pehmeää, jotain raikasta, jotain kipakkaa ja jotain makeaa, ja purista täytekasan päälle vähän limen mehua ennen rullaamista. 

Rullissa on oma näpertämisensä, eikä tämä ole ruoka, jota kannattaa alkaa kyhäilemään nälkäisenä, koska siinä lentää soijakastikkeet ja riisipaperit seinille. Teen aina täytteitä ja kastiketta reilut määrät, jotta voin rullailla seuraavanakin päivänä (tai seuraavalla aterialla), ilman yhtä mittavaa pilkkomishässäkkää. 


Korianteriporkkanat

Suikaloi 3-4 isoa porkkanaa pitkittäin kuorimaveitsellä. Silppua puolikas chili ja valkosipulinkynsi. Lämmitä reilu loraus oliiviöljyä paistinpannulla, lisää valkosipuli ja chili ja paahda hetki. Lisää porkkanat ja nostele. Paista porkkanoita, kunnes suurin osa niiden kosteudesta on haihtunut. Revi sekaan nippu tuoretta korianteria ja koristele halutessasi sesaminsiemenillä. 

Satay-kastike

3 rkl pehmeää maapähkinävoita
1 rkl Siracha-kastiketta
2 rkl soijakastiketta
puolikkaan limen mehu
1-2 dl vettä

Yhdistä aineet kattilassa ja lämmitä, kunnes maapähkinävoi sulaa ja saat aineet sekoitettua tasaiseksi kastikkeeksi. Lisää vettä sen mukaan, kuinka juoksevaa haluat kastikkeesta. 

Rullailu

Notkista vermicellit kiehuvassa vedessä, kaada vesi pois ja anna jäähtyä. Pilko vihannekset ja hedelmät kapeiksi tikuiksi - suosittelen käyttämään maailman kätevintä mandoliinia. Uita riisipaperia kädenlämpöisessä vedessä n. 10 sekuntia, ja nosta se leikkuulaudan tai keittiöpyyhkeen päälle. Asettele riisipaperin päälle haluamasi täytteet (hot tip: alimmaksi täyte, jonka haluat näkyvän rullan "kannessa"). Taita riisipaperin päädyt täytteiden päälle ja  kieritä täytepinon pikän sivun suuntaisesti napakaksi rullaksi. 



No comments:

Post a Comment

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.