Samujin mukityöpaja

Samuji järjesti viime viikolla Samuji Housessa kaksi mukinmaalaustyöpajaa osana Koti-mallistonsa uusimman tulokkaan, Mukin, lanseerausta. Työpajaan pääsi osallistumaan pientä maksua vastaan, joka sisälsi yhden mukin, tarvittavat posliinimaalit, sekä pientä purtavaa. Työpajoja johti itseoikeutetusti Mukin(kin) Samujille suunnitellut Pasi Kärkkäinen-Tunkelo.  On lienee tarpeetonta sanoa, että ilmoittauduin suurin piirtein sillä sekunnilla, kun kutsu kilahti inboxiini.

To launch the latest product of their home collection, the Mug, Samuji arranged two mug-painting workshops at Samuji House, taught by  designer Pasi Kärkkäinen-Tunkelo (the visionary behind some of Samuji's best prints and products - including the Mug). The workshops were accessible in exchange for a small fee that included one mug, the required porcelain paints and small snacks. Needless to say I signed up the moment the invitation clinked into my inbox.

Konsepti on yksinkertaisuudessaan hurjan toimiva (ja ah niin Samujimainen). Otetaan jokin vanha, hieman kaavoihin kangistunut asia kuten posliininmaalaus, ja palkataan ilmiömäinen in-house-designer opettamaan sitä oman näkemyksensä kautta parina iltana hulppeassa Samuji Housessa.  Sold. On mielestäni vain ja ainoastaan upeaa, että joku keksii opettaa oman isoäitinikin harrastamaa käsityölajia uudella - ja todella palkitsevalla - tavalla.

The concept of the workshops was, in all its simplicity, incredibly functional (and oh so Samujesque). Take an old, slightly dated, traditional craft like porcelain painting and hire a talented in-house-designer to teach it through his own perception at a jaw-dropping backdrop like Samuji House. Sold. Take my money! That they have the skills to re-conceptualize an old art that my slightly vain, artsy-fartsy Granny used to practice, and teach it in such a fresh and rewarding way, is only creditable.

En ollut itse lainkaan suunnitellut minkälaisen kuosin maalaisin mukiini ja se ehkä kostautui hieman, sillä lähdin luovuuden puuskassa toteuttamaan samaan mukiin kolmea eri ideaa. Ideani olisivat ehkä voineet toimia mainiosti erikseen, mutta yhdessä ne saivat aikaan jokseenkin levottoman lopputuloksen. Innostuin touhusta kuitenkin niin paljon, että ostin illan päätteeksi kaksi mukia kotona maalattaviksi ja olen siitä lähtien pyöritellyt mielessäni kuosi-ideoita.

I hadn't planned the pattern I was going to paint on my mug at all, which slightly backfired as it seems I had one of those creative spasms and ended up executing three creative ideas on one mug. My ideas might have worked to their advantage on their own, but all three on one mug merely resulted in a somewhat restless outcome. However, attending the workshop inspired me to try porcelain painting again, so at the end of the night I bought two more mugs to paint at home, and, needless to say, have been mulling over pattern ideas since then.

Pasi antoi erittäin avokätisesti myös omia luonnoksiaan meidän katseltavaksemme, ja osa mukinmaalajista innostuikin mukailemaan Pasin kuoseja - mikä olikin ilmeisen viisasta, sillä he välttyivät maalaamasta yhtä psykedeelisiä mukeja kuin eräät. Itse olen sitä mieltä, että Samujin tulisi ehdottomasti painaa näistä Pasin luonnoksista vedoksia tai julisteita, joita voisi ostaa johonkin järkevään hintaan kotinsa seinälle. Eivätkö ole kerta kaikkiaan huikeita?

Pasi very generously showed us some of his sketches, and ushered to copy them incase we thought of nothing to paint ourselves. Some painters took his advice, and I must say rather wisely too, as none of them ended up with a psychedelic reef on their mug. My unwavering opinnion is that Samuji should most definitely make prints or posters of Pasi's sketches, which could then be bought at some reasonable (please) price. Aren't they magnificent?

Mieli olisi tehnyt tingata tuosta leveällä mustalla piirretystä tussityöstä (kauimpana vasemmassa ylänurkassa), mutta jotenkin tuntuu aina hieman vulgaarilta yrittää ostaa jotain, mitä ei ole esitetty ostettavaksi. Jopa tällaisesta ammattitinkaajasta, ajatella. Toivon kuitenkin hartaasti, että erittäin kovaäänisesti esittämäni vedos-ajatus kantautuu oikeisiin korviin Samujilla. Uskon, että moni muukin ripustaisi mielellään Pasin upeita printtejä kotiaan kaunistamaan.

I wanted to haggle on the one with a thick black marker stroke (furthest on the upper-left corner), but it always feels slightly vulgar to try purchasing something that has not been presented for sale. Even to a boarding-on-professional haggler like me, can you imagine? Thus, all I am left with is a sincere hope that my print-idea (which was at least presented very loudly) will reach the right ears at Samuji. How many on that side of the screen would gladly hang one of these on their wall? Exactly.

Kaikki Samujin Koti-malliston muutkin tuotteet olivat illan ajan ostettavissamme pienellä alennuksella, joten hankin vihreiden ystävieni iloksi viimein lasisen kastelupallon. Pallo on käsin puhallettu Suomessa ja jokainen kappale on erilainen - kuten käsin puhallettujen lasituotteiden tavallaan kuuluukin olla. Tällä hetkellä pallo kastelee rakasta palmuvehkaani (Zamiculcas zamiifolia).

All the Koti-collection products were available to us at a small discount throughout the night, so I finally bought the glass watering bulb as a souvenir to my little green friends. The bulb has been mouth-blown in Finland and each piece is unique - as mouth-blown glass items are supposed to be. The bulb is currently watering my dear Zanzibar gem (Zamioculcas zamiifolia).

Mukiahan voi perjaatteessa käyttää myös esimerkiksi pienen mehikasvin ruukkuna. Voisiko muuten järjestää myös Udumbara-astioiden maalaustyöpajan?  Voitaisiinko joskus muovailla savesta? Tai tehdä Pasin opastuksella upeita tussivedoksia? Voinko muuttaa Samuji Housen yläparvelle maalaamaan ja muotoilemaan? Samuji voisi myydä tuotokseni uniikkina käyttöesinetaiteena ja rojalteista vähennettäisiin kuukausivuokraa. Win-win-win. Tätä tarjousta ei kannata ohittaa! Ei vaan.

The Mug could also be used as a pot for a small succulent. Maybe Samuji could organize a workshop for painting their Udumbara pottery? Perhaps next time we could mold clay? Or could Pasi teach us marker-techniques? Can I please move onto the balcony at Samuji house and be creative all day? Samuji could sell my creative output as unique utilizable art, and rent could be deducted from my royalty payments. Win-win-win. You don't want to miss this offer Samuji! Here's to hoping.

Toivon todella, että Samujilla kuullaan myös toinen erittäin kovaäänisesti esittämäni mielipide: luovan tekemisen työpajoja tulisi järjestää Samuji Housella vähintään kerran kuussa, että kaikki kiireiltään luovuutensa tyrehdyttäneet oman elämänsä taiteilija-suunnittelijat pääsisivät toteuttamaan itseään. Ei ole toista niin huikeaa tunnetta, kuin katsoa omin käsin toteutettua luovaa ajatusta (oli se sitten enemmän tai vähemmän psykedeelinen).

Thus I hope Samuji will also hear another opinnion that I presented loudly during the workshop: creative workshops should be hald at the Samuji House at least once a month, so that all of us artist-designer prodigies could unleash our suppressed creative energies. There's no such feeling, as the one you get upon seeing a personal creative idea come to life in your own hands (no matter how psychedelic).

Photographs By Emma Wilde

Kun Pirkka Tuli Taloon

Moni siellä ruudun toisella puolella tietääkin jo, että kun talouteemme hankitaan uusi huonekalu on välittömästi oletettavissa kaksi asiaa. Ensinnä, että huonekalu ei ole koskaan oikeasti uusi, vaan lähes aina pelastettu kirpputorilta, vanhempien ullakolta tai milloin mistäkin. Toisekseen - joka tuottaa aina suuria tunnontuskia perheemme parrakkaassa osapuolessa - huonekaluhankintaa seuraa aina pieni (ja joskus vähän suurempikin) kunnostusprojekti.

Tällä kertaa projektina on uusi ruokailuryhmä. Vanhassa Artekin ruokailuryhmässä ei sinänsä ole vikaa tai puutteita, mutta sen kellertävä koivu ei vain materiaalina ole oikein koskaan ollut makuuni. Hetken mietin, että olisin käsitellyt Artekit vaalealla kuultomaalilla jolloin niistä voisi tulla todella mukiinmenevät, mutta sitten kohtalo puuttui peliin.

Kohtalo otti muotonsa alkuperäisenä Ilmari Tapiovaaran suunnittelemana Pirkka-pöytänä. En ole varsinaisesti unelmoinut juuri tästä pöydästä, mutta lankkupöytä kaltevilla pukkijaloilla on kauan kummitellut takaraivossa. Pöytä ei ollut huonoon kuntoonsa nähden edullinen, koska sillä oli tunnearvoa entiselle omistajalle (enkä näin ollen tinkinyt yhtä aggressiivisesti kuin yleensä), mutta uuteen verrattuna se oli tietenkin suorastaan halpa. Lisäksi nämä alkuperäistuotannon Pirkka-pöydät ovat mielestäni huomattavasti kauniimpia kuin Artekin valmistama nykytuotanto, koska uudistuotantopöydän kansilevy on todella muovisen tuntuinen (kävin luonnollisesti hipelöimässä uutta pöytää Keskuskadun Artekilla).

Kuten sanottu, pöytä oli ostettaessa jokseenkin surullisessa kunnossa. Myyjä oli löytänyt sen sukutilansa aitasta, eikä sille oltu varmasti sitten 50-luvun tehty minkäänasteisia huoltotoimenpiteitä. Paksu lakkakerros oli kellastunut oranssiksi ja kulunut epätasaiseksi, niin että pinnassa oli suoranaisia railoja. Jaloista oli hilseillyt maali, ja monessa kohtaa oli kenties kosteuden tai kylmyyden aiheuttamia halkeamia. Kunnostamista siis riitti, mutta voi toisaalta olla pöydän pelastus, ettei kukaan ole koskenut siihen valmistamisen jälkeen, sillä surullisen usein näkee "entisöityjä" huonekaluja joita ei voi enää pelastaa.

Miesraukkani oli jälleen kerran hieman kauhuissaan (eikä suotta) nähdessään uusimman projektini, mutta onneksi rakas isäni ei pelkää tarttua hiomakoneeseen epätoivoisimmankaan huonekalunraadon edessä - varsinkaan jos pääsee sillä verukkeella hetkeksi karkuun omia toimistotöitään. Niinpä aloitimme projektin leikkaamalla muutaman millin pöydän kannesta, jotta lakan tuhoama pinta saatiin pois. Seuraavaksi hioin kannen ja paikkasimme halkeamat hiomapöly-puuliimasekoitteella. Lopuksi hioin kannen neljään kertaan, vaihtaen hiomapaperin aina astetta hienompaan.  

Ollessani tovin pois sorvin äärestä töiden ja lomamatkan vuoksi, oli isä sitten ilmeisesti autonpesun yhteydessä keksinyt poistaa lakan kansilevyn alapinnasta painepesurilla. Ajatuksen tasolla kieltämättä ihan hyvä idea, sillä hiomakoneella ei olisi päässyt jalkojen kiinnityskohdan väleihin. Ongelmaksi osoittautui ainoastaan se, että kun miehet käyttävät koneita, niitä huudatetaan aina täysillä. Paine oli kuorinut lakan lisäksi osan alakannen pinnasta säpäleille - ja tietenkin huuhtonut Laukaan puun alkuperäisleimat näkymättömiin. No, onneksi kyse on kannen alapuolesta, jossa ei sinänsä haittaa että pinta ei ole tasainen. Leimojen katoaminen kyllä hiukan harmittaa, sillä ne olivat vedenpitävä (hehheh) todiste pöydän alkuperästä. Samalla rykäisyllä isä oli puhaltanut mustat maalinrippeet pöydän jaloista ja loput haituvat lähtivät käsin hiomalla. Jalat ovat pyöreät, joten niiden pintaa ei olisi voinut koneella hioakaan.

Lopulta koitti se entisöinnin hauskin, mutta samalla pelottavin osuus: pintakäsittely. Jalkojen osalta tässä vaiheessa ei tarvinnut pahemmin jännittää, sillä kaksi kerrosta mustaa Miranolia teki tehtävänsä. Toki joitain epätasaisuuksia jäi, mutta saa yli 60-vuotiaassa huonekalussa eletty elämä näkyäkin.

Kantta varten sekoitin pellavaöljylakkaa ja umbran väristä petsiä kunnes sain aikaan oikean sävyn, jota kokeilin toki ensin kannen alapuolelle. Pellavaöljylakan ja petsin sekoittamisessa on haastavinta yrittää arvioida kuinka puun oma sävy vaikuttaa lopputulokseen ja miltä sävy näyttää kerrostettaessa. Sekoittamani sävy osoittautui kuitenkin juuri oikeaksi, joskin sitä piti levittää kanteen kolme kerrosta, jotta lopputuloksesta tuli tarpeeksi tumma. Meillä pöytä tulee aurinkoiseen huoneeseen, jolloin on hyvä huomioida ainakin kaksi asiaa: 1) huoneessa on valoisampaa kuin puolivalaistussa autotallissa ja 2)  suora auringonvalo vaalentaa käsiteltyäkin puupintaa yllättävän nopeasti - eli tein pöydän kannesta vielä aavistuksen tummemman kuin vatsanpohjatuntuma siellä puolivalaistussa autotallissa väitti.

Kannoimme pöydän sisään tiistaina ja täytyy kyllä sanoa, että olen suunnattoman tyytyväinen lopputulokseen. Suuria aterioita harrastava äitini oli avoimesti sitä mieltä, että pöytä on naurettavan pieni (heidän sohvapöytänsä on suunnilleen saman kokoinen), mutta eipä tämän ääressä arkisin istukaan kuin kaksi suhteellisen lyhytraajaista ihmistä - ja alla kerjää vain yksi suhteellisen lyhytraajainen koira. Lisäksi tila - jota kutsumme tietenkin leikkisästi ruokasaliksi - ei ole mitenkään siunattu neliöillä, joten pöytä saakin olla pieni ettei kulkeminen käy ahtaaksi. Ainoa asia, jota suunnittelen vielä hieman korjaavani on pöydän korkeus, mutta siitä lisää tuonnempana.

Nyt puuttuu enää tuolit (kieltämättä jokseenkin oleellinen osa ruokailuryhmää), mutta olenpa jo hamstrannut muutaman maalia kaipaavan yksilön vanhempieni ullakolta - ja tori.fi:kin on ollut kovassa selauksessa. Täytyyhän sitä joululomallekin olla joku pieni projekti... 

Minkälainen on sinun unelmien ruokapöytäsi?

New Logo

Hetki siinä meni, että sain blogin vanhan logon vaihdettua, mutta olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Pidin kuvan luonnosta jääkaapin ovessa puolitoista kuukautta testatakseni kyllästyisinkö siihen vai en. Eilen sitten viimein skannasin sen Illustratoriin ja vektoroin. Lopputulos on mitä mieluisin, joskin mietin vielä pitäisikö linjoja paksuntaa hiukan. Olen myös piirtänyt uuden faviconin ja saan sen toivottavasti vaihdettua vielä tänään! Mitä mieltä sinä olet blogin uudesta logosta?

It took a while, but I finally managed to draw a new logo for the blog and am rather pleased with how it turned out. I kept the draft on the fridge door for one and a half months to detect whether I would grow tired of it - needless to say I didn't. I finally scanned it onto Illustrator yesterday. Although very pleased with the result, I keep wondering whether I should add some thickness to the lines. I have also drafted a new faavicon which I hope to put up today too. What are your thoughts on the new logo?

Photograph by Emma Wilde