#muovitonmaaliskuu on täydessä vauhdissa ja se on mahtavaa! On
superhienoa, että yhä useampi herää tarkastelemaan omia kulutustottumuksiaan. Nollahukkaelämäntyyli voi tuntua tuskastuttavan
haastavalta, mutta ei se haittaa, you get points for
trying! Tässä muutama arjen pieni ympäristöteko, joita on helppo opetella vaikka
yksi kerrallaan.
1 kuppi kahvia päivässä. Liha ei ole ainoa
ruoka-aine, jonka valmistamisella on valtavat ympäristövaikutukset. Kahviplantaasien tieltä raivataan sademetsiä ja kahvin kasvattaminen vaatii paljon vettä ja lannoitteita. On ristiriitaista, että olemme muka riippuvaisia kahvista, mutta toisaalta kulutamme sitä tosi vastuuttomasti. Siksi päätin juoda päivässä vain yhden ja oikeasti nauttia siitä. Toimistolla en juo enää kahvia ja olen päässyt eroon iltapäiväväsymyksestä.
Win-win!
Kankaiset hevipussit. Moni on tottunut
ottamaan oman kauppakassin mukaan ostoksille, mutta myös heviosaston
muovipussit on helppo korvata kangaspusseilla. Monet ruokakaupat myyvät kestohevipusseja,
mutta kokemukseni perusteella ne eivät oikein kestä. Siksi aion omella
omia Fidalta löytämästäni valoverhosta. Äiti, langoita saumuri valmiiksi!
Hävikkilista jääkaapin oveen. Meillä oli
tällainen alkuvuodesta ja se toimi tosi hyvin. Punnitsin keittiövaa’alla jutut,
jotka oli päässeet pilaantumaan ja kirjoitin ne jääkaapinovessa roikkuvalle
ruutupaperille (halusin tietää, miten paljon tuotetaan ruokahävikkiä vrt.
keskiverto suomalainen kotitalous). Aina kun näin listan, motivoiduin
kokkaamaan niistä jutuista, joita jo löytyi jääkaapista.
Kankaiset lautasliinat. Kertakäyttöisiä
paperilautasliinoja kuluu päivän aikana aika paljon, jos asiaan ei kiinnitä
huomiota. Vaikka paperin voi kierrättää, on jokainen paperilautasliina
kuitenkin kertakäyttöesine. Meillä on kotona siirrytty kokonaan kankaisiin
lautasliinoihin, mutta töissä olen lipsunut viime aikoina. Aika terästäytyä! Kirjoitin
kankaisista lautasliinoista laajemmin täällä.
Kokeile vegaanista reseptiä, vaikka kerran viikossa.
Interwebs on täynnä inspiraatiota, omia suosikkeja ovat mm. Chocochili ja
Viimeistä murua myöten. Vegaaniksi alkaminen kertaheitolla on vaikeaa (been
there, done that), mutta yhdelläkin vegaanisella aterialla viikossa on
positiivinen ympäristövaikutus.
Take Away -ateriat omaan rasiaan. Take Away -rasioista syntyy aivan mieletön määrä roskaa! Edes rasioita, joissa lukee ”biodegradable” ei voi lajitella biojätteeseen, koska biojätteenlaitos käsittelee vain orgaanista biojätettä (ruoantähteet, yms.). Kertakäyttörasiat päätyy kaatopaikalle tai ne poltetaan energiaksi. Olen hakenut lounasta ekoboxiin jo yli vuoden ja kaikki ravintolat on pakanneet lounaani siihen oikein mielellään. Sain vuodenvaihteessa toimarilta luvan
tilata myös toimistollemme ekoboxeja ja ne on otettu avoimin mielin käyttöön.
Jätä pullotetut juomat kauppaan! Vaikka pantilliset
pullot kiertää suljetussa kierrossa, aiheuttaa niiden siirtely ja kierrättäminen
ihan turhia päästöjä. Olemme ihan älyttömän etuoikeutetussa asemassa, koska
meillä on varmaan maailman paras hanavesi. Otetaan siitä kaikki irti!
No comments:
Post a Comment