About a Rug

A rug for the livingroom has been on the agenda since my beloved red antique wool rug proved too small for what became our livingroom in April. Finding one that could measure with it (and fit our budget) seemed unlikely. Also, I obviously refuse buying anything this big as a spur-of-the-moment - although, quintesentially, that is exactly what happened with the red one (and most of my belongings). I wanted something light, because I have learned to embrace the amounts of daylight that flood a top-storey apartment, and refuse to have any surfaces that would diminish it. A short berber phase came and went, the thought of a cow hide passed. Weaving a rug with Mum would have been ideal, but almost certainly involved too much blood, sweat and tears to be worth it - although I still haven't given up this project completely, so perhaps in a few years.  I had already grown a little anxious (as if this was some pressing issue), when I ended browsing through Tori.fi (Finnish site where both private and corporate profiles sell pre-owned goods). Soon enough, I had my eyes on a white, woollen shepherd's rug. The rug was glorious, and perfect, and everything that I ever wanted. Gladly, I had the sense to take out a measuring tape and realize that the rug was hardly much larger than my red one. I changed my keywords and the site gave me another rug - but it was the same size. On the brink of buying both and desperately imagining I could combine them to fit perfectly (oh the things we tell ourselves), I stumbled upon a third shepherd's rug. And by some miracle, this one was exactly - and I mean exactly - the right size. 

Olohuoneen matto on ollut hankintalistalla huhtikuusta lähtien, kun rakas antiikkivillamattoni osoittautui liian pieneksi uuteen olohuoneeseemme. Samantasoisen maton löytäminen (budjetilla) tuntui mahdottomalta. Lisäksi kieltäydyin tietenkin hankkimasta mitään hetken mielijohteesta, vaikkakin hetken mielijohteesta on myös punainen matto (ja puolet omaisuudestani) päätynyt aikanaan omistukseeni. Toivoin löytäväni jotain vaaleaa, sillä olen alkanut arvostaa ylimmän kerroksen asuntoon tulvivaa päivänvaloa, enkä siis halua yhtään pintaa joka imisi valoa itseensä. Hetken pyörittelin ajatusta marokkolaisesta berber-matosta, hetken lehmäntaljasta. Unelmana oli kutoa äidin kanssa matto kangaspuilla, mutta prosessi olisi saattanut sisältää liikaa itkua ja hampaidenkiristystä ollakseen sen arvoista - joskaan en ole ajatuksesta vielä kokonaan luopunut, ehkä siis myöhemmin. Aloin jo olla hieman hermoissani (ihan kuin kyseessä olisi ollut suurempikin asia), kun selailin tori.fi:tä eräänä päivänä. Silmäni kiinnittyivät pian valkoiseen, villaiseen paimentolaismattoon. Matto oli loistelias, ihana ja kaikkea sitä, mitä olin aina halunnut. Onneksi tajusin kuitenkin ottaa mittanauhan käteeni ja huomasin ettei matto ollut juurkiaan omaani suurempi. Muutin hakusanojani ja löysin toisenkin paimentolaismaton - mutta sekin oli liian pieni. Aloin jo tuskissani suunnittelemaan kuinka matot saisi yhdistettyä oikeankokoiseksi matoksi (listassamme harhaiset ajatukset epätoivon partaalla), kun löysin kolmannen maton. Ja kuin ihmeen kautta, kolmas matto oli tismalleen - siis tismalleen - oikean kokoinen. 

The rug was offered for sale by an elderly couple, who were asking for less than a tenth of what a berber would have cost us - and I sincerely liked this rug more. They had recently exchanged their house for an apartment and were currently emptying all that had gathered through the years. Turned out, they had purchased the rug at an imported rugs boutique in Helsinki in the 70s, and recalled that it might have been of Greek origin. It had not been in use the entire four decades, and was in very good condition. There was no hesitation, from the moment I layed eyes on the rug, I was completely enthralled. My infatuation  is well depicted by the fact that I set my alarm earlier the next morning to manage vacuuming the living room and putting the rug down before work. I repeated the miraculous story of our new rug the whole day, to anyone who would listen. The rug has now been under our feet for a good while, but I still catch myself leaning against the living room door and just looking at it, feeling incredibly happy. Not because I am happy to own the rug, but because I have a strong feeling it will decorate at least another forty decades of our future homes. Once again, a fraction of someone else's past became a part of my future - in the spur of a moment. 

Mattoa myi vanhempi pariskunta, jotka pyysivät matosta alle kymmenesosan siitä, mitä berber olisi meille maksanut - ja pidin tästä matosta rehellisesti sanoen enemmän. Omistajat olivat juuri muuttaneet omakotitalosta kerrostaloasuntoon, ja vähensivät nyt vuosien aikana kertynyttä omaisuuttaan. Kävi ilmi, että he olivat ostaneet maton 70-luvulla helsinkiläisestä mattoliikkeestä, ja muistelivat maton olevan kreikkalainen. Se ei ollut ollut käytössä koko neljää vuosikymmentä, ja olikin todella hyvässä kunnossa. Maton nähtyäni, en empinyt hetkeäkään, olin täysin haltioissani ensihetkestä lähtien. Ihastustani kuvannee se, että asetin herätyskellon soimaan normaalia aikaisemmin seuraavana aamuna, jotta ehtisin imuroimaan olohuoneen ja asettamaaan maton paikoilleen ennen työpäivää. Koko päivän toistelin uuden mattomme ihmeellistä tarinaa. Matto on nyt ollut tuossa paikoillaan jo jonkin aikaa, mutta edelleen huomaan välillä nojailevani olohuoneen ovenkarmiin, tyytyväisenä sitä myhäillen. En siksi, että maton omistaminen tekisi minut hurjan iloiseksi, vaan siksi, että uskallan väittää maton koristavan tulevia kotejamme vähintään seuraavien neljänkymmenen vuoden ajan. Jälleen kerran, palasta jonkun muun menneisyyttä tuli osa omaa tulevaisuuttani - hetken mielijohteesta. 

Photographs by Emma Wilde