Viiden vaatteen vuosi 2025

Suomi-muoti näivettyy pikamuodin, ei kulutuskriittisyyden vuoksi. 

Vuonna 2024 ostin UFF:sta yhdet vintage-kengät. Vielä vuonna 2020 ostin 18 vaatetta UFF:sta. 

Suomalainen ostaa keskimäärin 40 uutta vaatetta vuodessa ja käyttää vaateostoksiinsa noin 900 euroa. Olemme siis mitä merkittävimmissä määrin osa sitä iloista joukkoa, joka on kaksinkertaistanut tekstiliteollisuuden tuotantomäärät parissa vuosikymmennessä – planeettamme kantokyvyn kustannuksella. 

Viiden vaatteen vuosi on aloite, jonka avulla jokainen suomalainen voisi pukeutua planetaarisissa rajoissa. Se perustuu Hot or Cool -instituutin laskelmiin, joiden mukaan Suomen kaltaisessa maassa pysyttäisiin maapallon kantokyvyn rajoissa ostamalla korkeintaan viisi uutta vaatetta vuodessa. 

Suomi-muodin ottaessa osumaa toisensa jälkeen, on viiden vaatteen vuotta kritisoitu HS:n mielipidekirjoitusta myöten kotimaisen vaatetusalan vaarantamisesta. On arveltu, että haaste saa suomalaiset kitsastelemaan vaatekuluissaan entistä enemmän, sekä kasvattavat second hand -markkinaa kotimaisen vaateteollisuuden kustannuksella. 

 Musta Marimekon villaneulemekko on valmistettu Suomessa – ja ostettu suomalaisesta Fleasta. 

Jos suomalaiset todella ostaisivat vain viisi uutta vaatetta vuodessa ja käyttäisivät niihin edelleen lähes 900 €, kulutus voisi kuitenkin ohjautua laadukkaampien tuotteiden piiriin. Haasteella voitaisiin saada ämpärikansa vihdoin maksamaan yhdestä vaatteesta jopa180 euroa nykyisen parinkympin sijaan. Kaikki voittaisivat! Paitsi pikamuotiketjut, jotka sietävätkin helvettiin. 

Oletus ei ole täysin harhaista toiveajattelua. Aku Varamäki, yksi viiden vaatteen vuosi -haasteen perustajista, on kerännyt osallistujilta tietoa ostoskäyttäytymisen muutoksista haasteeseen osallistumisen myötä. Vastaukset antavat osviittaa, että jo sadat suomalaiset ovat siirtyneet halvoista heräteostoksista pitkään harkittuihin laatuhankintoihin, myös kotimaisiin.

 

Pradan asuste on valencialaisesta Vintagetts-verkkokaupasta. 

VAIN:n hupparissa on käsille mustetahrasuojat. 

Saan närästyksen, kun kulutuskriittisyyteen ohjaavien aloitteiden arvostellaan uhkaavan lähinnä kotimaista liiketoimintaa, joten tarkastin omien vaateostosteni kotimaisuuden. 

Vuonna 2024 seitsemästä uutena ostamastani vaatteesta kolme on suomalaisilta toimijoilta; Marimekko t-paita (80 €), VAIN huppari (280 €) ja Jeans & Towels farkut (234 €). Second handina ostamistani kymmenestä vaatteesta ostin kaksi suomalaisilta yrittäjiltä: Pradan korkokengät tamperelaisesta Vintage Shivasta (179 €) ja Marimekon Suomessa valmistetun villaneulemekon Fleasta (125 €). 

Ostamistani 17:sta vaatteesta viisi, eli 29,4 % oli suomalaisilta toimijoilta ja käytin niihin 898 €, eli 39,2 % vaatekuluistani. Käytin kotimaiseen vaatealaan siis sen summan, jota keskiverto suomalainen käyttää vaatteisiinsa vuodessa. Kun tarkastelen tulosta neljän vuoden takaisiin lukuihin, vastaavat luvut ovat 13 tuotetta 57:stä, eli 22,8 % ja vaatteisiin käytetystä kokonaissummasta vain 13,9 %. 

Löysin Totemen neuleen parin vuoden kyttäämisen jälkeen Vestiaire Collectivesta. 

Kaikki haluavat, että meillä on Suomessa edes kituva vaateala. Kukaan ei kuitenkaan osta kotimaista vain koska se on kotimaista. On raaka tosiasia, että monilla suomalaisilla vaateyrityksillä ei ole osaamista tuottaa sellaisia vaatteita ja brändejä, joita suomalainen haluaa ostaa parilla sadalla. Ihmisiä ei voi velvoittaa ostamaan heikkoa suunnittelua, vain koska se on kotimaista. 

Suomessa on kuitenkin paljon skarppeja brändejä, joilla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet, jos Viiden vaatteen vuosi -tyyliset aloitteet saavat suomalaisten pikamuotisuhteen katkaistua. Siksi kulutuskäyttäytymistä haastavien aloitteiden ja kotimaisen vaatetusalan välille ei kannata luoda vastakkainasettelua. Haaste ohjaa myös entistä enemmän ihmisiä vaatevuokraamoihin, ompelijalle ja suutarille, suomalaisten pienyritysten asiakkaiksi.

Kolmantena viiden vaatteen vuotenani asetan tavoitteekseni ostaa korkeintaan viisi uutta vaatetta, ja yli puolet kaikista vaatteista suomalaisilta toimijoilta. Siis myös yli puolet second hand -ostoksistani. Yhtään tunikaa tai puuvanerista leikattua korvakoruparia en kuitenkaan osta.

Krääsätön vuosi

Jos alkuvuoden selkeys ja rauha sulaa lumien myötä, sitä ei saa takaisin ostamalla lisää krääsää. 

Laura Vainion Smiley-hopeakorut valmistetaan Helsingissä

Vuonna 2024 Temusta tuli suomalaisten suosituin verkkokauppa. Kiinasta tuotavien krääsäpakettien määrä kasvoi kolmetoistakertaiseksi vuoteen 2023 verrattuna, ja krääsää tuotiin Suomeen Kauppalehden mukaan lokakuuhun mennessä jopa neljä pakettia jokaista suomalaista kohti. Maailman toiselta puolelta raahattavan krääsän keskihinta oli 6 euroa paketilta.  

On ymmärrettävää, että ostovoiman surkastuessa halpa tavara kiinnostaa. Kiukustuneet kansalaiset moittivatkin päivälehtien kommenttikentissä Temu-kritiikkiä "noitavainoksi", ja syyttävät Temun ympäristökuormasta huolestuneiden aloitteiden ohjailevan markkinaa kuluttajan edun vastaisesti. Temun aggressiivista mainontaa, tuoteturvallisuuden sekä ympäristö- ja yritysvastuun olemattomuutta ei puolestaan koeta ohjailevan markkinaa kuluttajan etujen vastaisesti. 

Temu edustaa suomalaiselle kuluttajalle vapautta, koska maksamme kiinalaiselle krääsäjätille satasen, jottei suomalainen yritys (saati verottaja!) saa viittäkymppiä. Valloillaan on käsitys, että kuluttaja voittaa, onnistuu 'jallittamaan järjestelmää', kun saa ostettua poskettoman halvalla. Hyvät ihmiset, ei. Silloin järjestelmä nimenomaan jallittaa meitä. 

Teemu Järven seinäkalenteri painetaan Suomessa. 

Kommenttikentän kriitikot ovat siinä oikeassa, että Suomessa ei valmisteta enää monia niistä esineistä, joita Temu myy. Ei tunnu järkevältä ostaa Kiinassa valmistettua esinettä suomalaiselta jälleenmyyjältä moninkertaiseen hintaan, vaikka myyjä ottaisi verot maksettavakseen ja ottaa vastuun esineen turvallisuudesta. 

Se ei kuitenkaan ole lainkaan asian ydin. Asian ydin on muutos kulutuskäyttäytymisessämme, ostopaikkaan katsomatta: krääsästä on tullut se kulutushyödyke, jota me suomalaiset haluamme ostaa. Se on valtava ongelma. 

Kompulsiivinen krääsän ostaminen ei nimittäin kerro varattomuudesta tai ostovoiman heikentymisestä. Krääsällä ei ole jälleenmyyntiarvoa, eikä uudelleenkäyttömahdollisuuksia. Jos siis köyhän identiteetti tai inflaatiovitutus istuu syvässä, vielä syvempään kannattaisi istuttaa mentaliteetti köyhällä ei ole varaa turhaan paskaan. 

Krääsän ostaminen kertoo keskittymiskyvyn ja kriittisen ajattelun puutteesta, joista kärsiessämme meidät on helppo valjastaa lähinnä miljardöörejä hyödyttävään  laumakäyttäytymiseen. Minne hävisi maailmalla muotoilukansana kunnioitetun porukan itsekunnioitus ja omanarvontunto?

Kirja on tuliainen Tukholmasta, Konst-ig kivijalkamyymälästä. 

Uusi vuosi on mahdollisuus tarkastella kriittisesti kulutuskäyttäytymistämme: edustaako se todella arvojamme, vai onko valloillaan hälyttävä kognitiivinen dissonanssi? Yritämmekö tilkitä krääsällä jotain inhimillistä puutetta? 

Onneksi ei ole liian myöhäistä – eikä missään tapauksessa liian aikaista – päättää ostaa tästä vuodesta alkaen vähemmän, mutta parempaa. 

Simplicité volontaire

Elämä kotona on saanut minut miettimään, millaista arkea haluaisin jatkossa elää.

Näytän ylipitkissä hiuksissa ja ryppyisessä pyjamassa juuri niin hipiltä kun teksti vaatii.

Olen kiinnittänyt enemmän huomiota kaikkiin arvostamiini pieniin asioihin, kuten puhtaisiin karheisiin lakanoihin ja kahvin nauttimiseen aamuauringossa. Kun elämä pysähtyi, olen tajunnut myös pysähtyä näiden äärelle. Se on ollut kivaa ja meditatiivista.

Haluan viettää jatkossakin enemmän aikaa kotona ja pysähtyä arvostamaan kaikkea sitä, mitä minulla on. Haluan mietiskellä asioita hiljaisuudessa ja keskittyä vähemmän siihen, mitä voisin yrittää ostaa tai saavuttaa seuraavaksi. 

Simplicité volontaire on aate, joka tarkoittaa suomeksi vapaaehtoista yksinkertaisuutta. Sen pyrkimyksenä on löytää elämäntyyli, jonka merkityksellisyys ei rakennu materian tavoitteluun. Tiivistettynä:

“That abundance is a state of mind, not a quantity of consumer products or attainable through them.”

Historioitsija David Shi on määritellyt yksinkertaiselle elämäntyylille kahdeksan peruspilaria. Tykkään näistä, koska niiden tarkoituksena ei ole määrätä, miten kenenkään kuuluisi elää. Ne kannustavat pohtimaan rehellisesti, mikä on itselle tarpeeksi – ja oikein. Tässä omia tulkintojani:

Harkittu säästeliäisyys ei välttämättä tarkoita, ettei osta mitään. Se voi olla myös jääkaapista löytyvien ruokien käyttöä kauppareissun sijaan (= hävikin ehkäisy), kasvovoiteen käyttämistä loppuun ennen uuden ostamista, tai vanhojen tyynyliinojen hyödyntämistä siivousrätteinä. Säästeliäisyys liitetään nykyään kurjuuteen ja ehkä siksi sitä pidetään vähän uncoolina, mutta vapaaehtoinen säästeliäisyys on todella palkitsevaa.

Kriittisyys ylellisyyksiä kohtaan kukaan muu voi määritellä puolestasi, mikä on ylellistä tai tavoiteltavaa. Siksi jonkin asian profilointia ’luksukseksi’ kannattaa aina tarkastella kriittisesti.

Luonnon kunnioitus ei ole ehkä yhtä tulkinnanvarainen kuin muut kohdat, mutta toisaalta välttämättömyys. Maapallo selviäisi ilman meitä, mutta me emme selviä ilman sitä.

Halu omavaraisuuteen simplicite volontaire ei ole yhtä kuin back to the land -liike. Ruoan viljelyn sijaan sen pääpiirteenä on pikemminkin kiinnostus ruoan ja muiden asioiden alkuperää kohtaan. Kun hahmottaa, mitä jonkun asian valmistaminen tai kasvattaminen vaatii, sitä osaa myös arvostaa enemmän.

Sitoutuminen tiedostavaan kulutukseen, silmiinpistävän sijaan – kulutusyhteiskunnan toimivuus perustuu ostamiselle, joka on 1800-luvulta lähtien ollut tapa viestiä statuksesta, tai luoda illuusio siitä. Mutta kuluttaminen voi olla myös väline, jolla viestitään arvoista aseman sijaan. Jokainen kuluttamamme euro kertoo, minkälaisessa maailmassa haluamme elää.

Luovuuden ja mietiskelyn arvottaminen omistamisen yli on välitön sijoitus omaan henkiseen ja älylliseen pääomaan. On vaikeaa väittää, että tavaroiden omistaminen olisi arvokkaampaa, mutta kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa se unohtuu helposti. All we need to spend is more time with ourselves.

Esteettinen mieltymys minimalismiin ja funktionaalisuuteen kannustaa hankkimaan vain sen verran omaisuutta, jonka omistamisesta on itselle todellista hyötyä ja jota jaksaa huoltaa. Jos omaisuudesta huolehtiminen tuntuu jatkuvalta taakalta, sitä on liikaa.

Vastuuntunto maailman luonnonvarojen oikeudenmukaisesta käytöstä – länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa on vääristymä; monet asiat ovat meille edullisia ja saavutettavissa, muiden ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. This needs to change.

Ostin tän vanhan silkkipaidan jollain 3 eurolla joskus lukiossa Fidalta, ja se on parhaita vaatehankintojani ikinä.   

Vaikka simplicite volontaire perustuu karkeasti ”elämään hyvin vähemmällä”, se ei tarkoita asketismia tai köyhyydessä elämistä, eikä teknologian tai lääketieteen eduista irtautumista. On myös tärkeää korostaa sanaa volontaire, vapaaehtoinen. Elämäntyylin hyödyt eivät välttämättä esittäydy tavoiteltavina, jos yksinkertainen elämä on pakon sanelema olotila, ei vapaaehtoinen valinta.

Simplicite volontaire kannustaa tarkastelemaan suhdettamme rahaan, omaisuuteen, planeettaamme, itseemme ja toisiimme tuoreesta näkökulmasta. Vapaus ja tyytyväisyys ovat saavutettavissa, kun muodostamme itsellemme ensin rehellisen käsityksen siitä, kuinka paljon on juuri meille ’tarpeeksi’.

The hippie in me loves that. 

Vihreät ystävät: elämää kasvien kanssa

Anopinkieli ja lyyraviikuna matkalla spa-hoitoihin. 

Kasvien kanssa elämisestä tulee hyvälle mielelle ja saa elinvoimaa. Sitä ei ole ehkä pystytty todistamaan tieteellisesti, mutta mitä väliä, jos asian pystyy havainnoimaan itse?

Vihreät ystäväni saavat minut hyvälle tuulelle!

Kasvien hoito ei ole erityisen monimutkaista, mutta vaatii hiukan kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Vaiva palkitaan moninkertaisesti, kun kasvi puskee uutta versoa tai alkaa kukkia. Epäkonkretisoituvassa maailmassa sormien multaan työntäminen tuntuu ihanan konkreettiselta.

Henkisen hyvinvoinnin lisäksi kasveista on myös todistettua terveyshyötyä: ne puhdistavat kodin sisäilmaa.

Hoitorituaali

Vihreitä ystäviä voi hoitaa dekadentisti silloin kun muistaa, mutta olen empiirisissä kokeissani todennut, että säännöllinen hoitorituaali tekee hyvää niin minulle kuin heille.

Nimitin sunnuntain kasvienhoitopäiväksi, jolloin tarkastan kasvit läpi, kastelen ja leikkaan kuolleet lehdet pois. Rituaalista tulee hyvä mieli ja teen sen aikana ilahduttavia havaintoja kasvien elämästä.

Kuten me, myös vihreät ystävät tarvitsevat aina välillä elämyspäivän. Vien kasvini kerran kuussa suihkuun pesulle ja nauttimaan lämpimistä vesihöyryistä. Kasvien lehdet on tärkeää pitää puhtaina, koska juurien lisäksi moni kasvi saa ravintonsa lehdissä sijaitsevien mikroskooppisten pienten ilmarakojen kautta.

Kentianpalmu on ainoa, joka ei pääse pesulle, koska huusin sille Bukowskisilta niin ison ruukun, etten enää jaksa nostaa sitä. Hyvitykseksi se saa henkilökohtaista palvelua: putsaan lehdet yksitellen kostealla rievulla.

Kasvien varjot iltapäiväauringossa on ehkä parasta mitä tiedän. 

Sijoittaminen

Voi olla metreistä kiinni viihtyykö kasvi vai ei. Nyrkkisääntönä voi pitää, että vahvarunkoiset ja paksulehtiset kasvit tarvitsevat enemmän aurinkoa ja vähemmän vettä; huokoisat, runsaslehtiset taas vähemmän valoa ja enemmän vettä.

Talvikuukausina kasvi saattaa alkaa nikotella, mutta stay strong and caring! Kasvi on talvihorroksessa valonpuutteen vuoksi, mutta herää taas eloon kevätauringossa (miten samaistuttavaa!).

Multa ja ravinteet

Multa valitaan kasvin mukaan, jotta kasvualustan pH- ja ravinnetasapaino vastaavat kasvin luontaista kasvuympäristöä. Kasvualustan ravinnepitoisuutta lisätään kasvukautena (usein keväästä syksyyn) lisäravinteella, vihreän ystävän mieltymysten mukaisesti (kaikki eivät pidä ravinnerikkaasta kasvuympäristöstä).

Ravinteen voi annostella kasteluveteen, mutta kastele kasvin multa kosteaksi ensin ja anna ravinneliuos vasta sitten. Tähän pätee siis samat lainalaisuudet kuin viininjuontiin: vettä pohjalle, niin ei kivistä päätä seuraavana päivänä. Balance is everything.

Kevättalvi on myös otollisin aika vaihtaa kasveille uudet mullat (vielä ehtii!) ja samalla on hyvä miettiä, tarvitseeko kasvi suuremman ruukun.

Aina kun kuljen ohi, ihailen yhden lähikampaamon valtavaa lyyraviikunaa, joka on kasvanut kattoon asti. 

Ruukun valinta

Hyvät ruukut ovat harvassa! Siksi kiva ruukku kannattaa aina ostaa, kun sellaisen löytää. Olen tehnyt parhaat ruukkulöytöni kierrätyskeskuksissa, Fidoissa ja tori.fi:ssä, sekä äidin kaapeilla. Ruukun pohjassa on hyvä olla reikä, josta liika vesi pääsee valumaan pois.

Jos et löydä ruukulle sopivaa aluslautasta, yhdistele kuviollisia vintage-lautasia ja saviruukkuja!

Luonnonsaviruukku on paras koti viherkasville, koska huokoisuutensa ansiosta luonnonsavi säätelee lämpö- ja kosteustasapainoa erinomaisesti: liika kosteus haihtuu sen läpi eivätkä kasvin juuret kuivu liikaa tai toisaalta homehdu. Saviruukku myös patinoituu kauniisti ja on muutenkin ihanan kursailematon.

Parhaat luonnonsaviruukut löytyvät Udumbarasta, jossa niitä muotoilee käsin keramiikkataiteilija Eva Spoof. Such skills! Normaaliolosuhteissa Udumbara järjestää myös keramiikkakursseja, joilla ruukuntekoa pääsee kokeilemaan itse.

HUOM: Ohittamaton support your local -tilaisuus. Evalta voi nyt ennakkotilata Covid-19 tuotteita, joilla hän pyrkii pitämään liiketoimintansa elossa koronapandemian yli. Ruukun hinnasta lahjoitetaan lisäksi 10 euroa Unicefin hätäapurahastoon. Tilasin, tilaa sinäkin :) 

Muut välineet

Kastelukannulla on väliä, koska kaunis kastelukannu saa hoitorituaalin tuntumaan erityiseltä! I vouch on this. Haws on valmistanut kastelukannunsa vuodesta 1886 käsityönä Englannissa, katso video kannun valmistusprosessista. Mad respect! Suomessa Hawsia myy Proloque.

Aion tilata Proloquesta seuraavaksi Haws’in messinkisen sumuttimen Kentianpalmun spa-päivää varten.

Janoisille kasveille (tai hajamieliselle kastelijalle) hyvä lisävaruste on lasinen kasteluvahti. Kauniita vahteja löytyy Samujilta (vain Samuji house), Iittalalta ja Muurlalta. Kasteluvahti on ihan paras lahja! Very special, but very useful.

Kirjallisuus

Jos kasveja haluaa ihan tosissaan harrastaa ja ymmärtää, I recommend reading a book! Kasvioppaista saa tarkempaa tietoa kasvien lajikohtaisista tarpeista: mihin ilmansuuntaan avautuvalla ikkunalla ne viihtyvät parhaiten, miten niitä kannattaa kastella ja kuinka usein tulee antaa lisäravinnetta.

Kasviopas voi myös viedä lukijansa down the rabbit hole ja pian löydät itsesi mittaamasta kasteluveden lämpötilaa ja klooripitoisuutta, tilaamasta pH-liuskoja ja hamstraamasta pistokkaita.

But it’s a risk worth taking! Viherkasvien maailma on mielenkiintoinen.

Tammen Kauneimmat huonekasvimme -teoksessa on ihanat Ingermar Pettersonin kuvitukset 70-luvulta. 

Kestävä vihersisustaminen 

Vihersisustaminen nousi uuteen suosioon muutama vuosi sitten, mikä on kivaa, koska sen myötä on huomattu kasvien positiivinen vaikutus kodin viihtyisyyteen ja ihmisten mielialaan. Mutta asialla on myös kääntöpuoli.

Kuten minkään muun, myöskään kasvien mieletön shoppailu ei ole kestävää. Uuden viherkasvin hiilijalanjälki ei välttämättä ole merkittävä, mutta jos niitä ostetaan sisustuselementeiksi sitoutumatta pitkäjänteiseen hoitoon, on viherkasvi yhtä kestämätön ostos kuin halpa ja huonolaatuinen vaate.

Kun ostat vihreän ystävän, sitoudu häneen for lyfe. Uutena ostamisen sijaan voit myös antaa toisen vihreälle ystävälle uuden kodin.

Rescue-kasveja löytyy Tori.fi:stä ja joskus myös itsepalvelukirpputoreilta. Tarjoudu antamaan ulkomaille muuttavien tuttujen, tai remonttiin joutuvien toimitilojen kasveille uusi koti – esim. WST sisusti myymälänsä Espoon kirjaston remontin alta pelastetuilla viherkasveilla! Rescue-kasvit ovat monesti kasvaneet paljon mielenkiintoisemmiksi kuin säntillisen muotoiset uudet kasvit. Niissä on ihan erilainen energia. 

Pistokas on ihana ja superkestävä tapa kasvattaa vihreä ystävä. On erityistä seurata yhden oksan kasvua rönsyileväksi kasviksi. Kysy pistokkaita ystäviltä tai tori.fi:stä.  

Kasvin jakaminen on pistokkaan tavoin erityinen ”viherkasvisuvun” jatkamistapa. Olen saanut äidiltä monta kasvia, jotka on lohkaistu rönsyilevästä yksilöstä ja olen lohkaissut kliiviastani ystävälle kasvin.  

Toivo kasvia lahjaksi, ja sillä on välittömästi suuri tunnearvo. Olen saanut isältä synttärilahjaksi kaksi palmua ja lyyraviikunan, ja muistan viherhöperöjä vanhempiani päivittäin niitä katsellessani. 

On hauskaa huomata, miten eri aikakausilla on omat vihersisustutrendinsä. 1800-luvun sisustuksissa näkee paljon saniaiskasveja lattiatelineissä, kun taas 1920-luvulla orientalismi toi orkideat ja palmut muotiin. Muutama vuosi sitten peikonlehti oli vallan ajankohtainen, seuraavaksi tyräkit ja veikeät aavikkokasvit tuntuvat olevan en vogue.

Trendeistä on kiva inspiroitua, kunhan niiden varjolla ei tule tehtyä vastuuttomia hankintoja. Jos ei pysty sitoutumaan vihreän ystävän pitkäjänteiseen hoitoon, kannattaa hakea viherterapiaa esimerkiksi Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta. Asioista voi nauttia, vaikkei niitä omista.

Ostin pikkuriikkisen rahapuun 2,5 eurolla itsepalvelukirppikseltä ja se on kasvanut kaksinkertaiseksi vuodessa, success!

Kun vihreä ystävä sairastaa

Vihreillä ystävillä on omat vaivansa, kuten meilläkin. Joskus vaivat johtuvat siitä, että kasvi ei vaan sovellu kasvatettavaksi uuden kotinsa olosuhteissa – vetoisuus, vääränlainen valo tai kastelu voivat viedä vihreän ystävän elämänhalun. Lisäksi kasveja saattavat riivata tuholaiset (katso Green Home Book:n luomuliemet karkoittamiseen).

Siksi on tärkeää tietää vihreistä ystävistään ja heidän tarpeistaan mahdollisimman paljon ennen kuin heitä ottaa asumaan luokseen. Joskus jokin toinen koti on heidän hyvinvointinsa kannalta parempi.

Vihreä ystävä saattaa myös heittää henkensä omistautuneesta hoitorituaalista ja pelastustoimenpiteistä huolimatta. Ajattelen silloin, että oli yksinkertaisesti sen aika – eihän meistä kukaan voi elää ikuisesti.

Elämää aikaansaamisen tuolla puolen

Kukatkin vain ovat ja me rakastamme niitä. 

Palasin työmatkalta Tukholmasta kaksi viikkoa sitten, ja jouduin heti karanteeniin. Alkuvitutuksen laannuttua ajattelin, ettei muutama viikko etätöitä tätä höyryjunaa pysäytä. Avasin viinipullon ja linnoittauduin kotiin.

Mutta sitten koko maailma pysähtyi muutamassa päivässä. Elämä, jota pidin tavallisena muuttui rajusti. Kahden viikon etätöistä tulikin määrittelemätön ajanjakso nopeasti muuttuvia olosuhteita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Ei ole mitään varmaa aikataulua, jonka mukaan elämä palautuisi raiteilleen.

Täysin uudenlaisiin olosuhteisiin on vaikea reagoida, koska ei ole mitään valmista skaalaa, josta valita oikea tunne tai asenne. Neuvottomuus johti lamaantumiseen ja ahdistuin. Toistelin itselleni, että minun pitäisi tehdä jotain, keksiä joku saatanan timanttinen idea tähän muuttuneeseen tilanteeseen. Olin ollut kokonaisen viikon kotona saamatta mitään merkittävää aikaiseksi.

Se on kotikasvatukseni kultaisessa kirjassa perisynti.

Mutta sitten pieni ääni päässäni kysyi: miksi ihmisen pitäisi jatkaa normaalisti täysin epänormaalina aikana? Miksi sitä pidetään vahvuutena? Tuleeko jatkuvasta tuotteliaisuudesta oikeasti hyvä mieli, vai onko meidät vain opetettu kokemaan niin?

Olen tehnyt sen loppupäätelmän, että ainainen aikaansaamisen kierre on vain tapa hakea oikeutusta omalle olemassaolollemme (ennen kaikkea itseltämme). Olemme alkaneet mittaamaan minuuttamme niiden asioiden kautta, jotka tuotamme – niiden, joiden saavuttamista tai tavoittelua voimme esitellä julkisesti. Niiden, joita muu maailma pitää arvossa tai tavoiteltavina.

Kaikesta siitä, mitä meillä on vain itsemme kanssa, on tullut toissijaista. Vähemmän arvokasta. Sellaista, jolle ei oikein löydy aikaa.

Tämän huomattuani suutuin.

Päätin puolustaa oikeuttani vain olla, kuin jumalalleen myrskyn silmässä uhoava Lieutenant Dan. Pandemian hyödyntäminen tuotteliaasti on kuin myrskyltä piiloutuminen: käyttäytymismalli, jota tarjoillaan oikeana vaihtoehtona.

But I am the master of my own mind. Eikä minun tarvitse saada aikaan yhtään mitään.