Thursday 2 January 2020

Vaatehaaste 2020

Gannin silkkinen leopardimekko löytyi Vestiaire Collectivesta ja on täydellinen luottovaate, cool and comfortable. Käytin tätä viimeksi jouluaattona. 


Vaatteet ja pukeutuminen ovat merkittävä osa identiteettiäni. Kun elämäntilanne muuttuu tai kehittyy, reagoin vaatetuksella. On siis selvää, että garderobini on elävä kokoelma vaatteita ja asusteita.

Mutta muuttoliikenne on ollut viime aikoina liian suurta. Ostan jotain haltioissani, mutta hetken kuluttua kysyn itseltäni, että mitähän helvettiä taas. Vaatekaapissa on kivoja juttuja, mutta ne eivät puhuttele kuutena aamuna seitsemästä. Omistan vaatteita, joista kyllä pidän, mutta joihin en oikeastaan halua pukeutua.

Tilanne on ristiriitainen, koska tiedän kyllä, kuka olen. En vain tunnu muistavan sitä vaatekaupoilla. Ostan vaatteita tilanteisiin, joita elämässäni ei (juuri) koskaan tule vastaan – tai sille alter egolle, joka ottaa ohjat vain satunnaisina lauantai-öinä kahden jälkeen, ei koskaan arkiaamuisin.

Siksi koen kaipaavani vaatteiden ostamiseen jonkun järkevän viitekehyksen, joka saa alter egot ja turhat haihatukset kuriin. Bloggaaja Eeva Kolu kehitti viime vuonna samankaltaiseen ongelmatilanteeseen Vaatehaasteen, jota aion nyt kokeilla. Sen tavoitteena on luoda vaatekaappiin selkeyttä ja pysyvyyttä jatkuvan ”sisään-ulos -rumban” sijaan – exactly what I need!

Kultaiset korvarenkaat ovat korvissa melkein joka arkipäivä. Simone Rochan helmikorvikset melkein kaikissa juhlissa. 

Muokkaan haasteen sääntöjä vain sen verran, että saan niihin myös kannustimen korjata vaatteita, joita olen hillonnut korjausarkussani ihan liian pitkään. Sääntöni vaatehaasteelle ovat:

Vuonna 2020 saan ostaa korkeintaan yhden vaatteen tai asusteen kuukaudessa. Eevan haasteessa vaatteita sai ostaa kaksi, mutta omassani vain yhden, koska:

Korjaamalla kaksi asiaa korjausarkusta, ansaitsen oikeuden ostaa yhden vaatteen tai asusteen. Korjaussaldo ei ole rajattu; jos saan korjattua kuusi vaatetta, saan ostaa niitä vastaan kolme vaatetta. Eli tässä pieni takaportti, jos vastaan tulee jotain ohittamatonta ja ostosaldo on käytetty. Vaatteet täytyy luonnollisesti korjata ensin, vasta sitten saa ostaa. Korjaamisen sijaan voin myös ommella olemassa olevasta kankaasta (niitä on noin kolme arkullista) vaatteen, joka lasketaan yhdeksi korjaukseksi.

Kuukauden ostosaldoa ei saa siirtää kuukaudelta toiselle. Viime vuonna ostin useampaan otteeseen samalla ostokerralla monta vaatetta. Vain murto-osa niistä jäi lopulta kaappiini. Siispä tulin Eevan tavoin lopputulokseen, että on hyvä panostaa vaikka vähän enemmän yhteen varmaan valintaan, kuin sama summa useampaan sinne päin -vaatteeseen. Korjaussaldo ei kuitenkaan nollaannu, I worked for that shit.

Vaatteen hinnalla tai ostopaikalla ei ole väliä. Vaikka ostaisin sen yhden vaatteen UFF:n euron päiviltä, en silti saa ostaa toista. Tällä taklaan osaltaan myös edellä mainittua ongelmaa (UFF:n tasarahapäivät ovat päättyneet liian monesti todelliseen turmioon).
Haasteeseen eivät sisälly sukat, eivätkä alus- tai urheiluvaatteet. Ostan näitä muutenkin vain 
tarpeeseen, joten en tarvitse rajoitteita!

Acnen laukku oli niin hyvä hankinta, että ensimmäistä kertaa ehkä koskaan en koe tarvitsevani enää yhtään laukkua.

Olisi sangen ikävää, jos vaatehaaste kosahtaisi heti alkutekijöihinsä. Sen välttämiseksi siivosin vaatekaappini ja poistin sieltä kaikki tapaukset, jotka tuottavat pelkkää epätoivoa arkiaamuisin (pois lukien muutamat luottojuhlavaatteet). Toivottomat tapaukset myyn Preporte-itsepalvelukirppiksellä (9.-22.1., pöytä 2).

Hot tip vaatekaapin siivoukseen ja karsintaan: haasta itsesi keksimään jokaisesta vaatekappaleesta kolme asukokonaisuutta, jotka voisit pukea vaikka seuraavana päivänä arkiaskareisiisi. Sovita asukokonaisuudet toimivuuden varmistamiseksi ja ota niistä kuvat puhelimeen. Simsalabim, sinulla on seuraavan kuukauden työvaatteet mietittynä. Thank me later, bitches.

2 comments:

  1. Mielenkiintoinen vaatehaaste, varsinkin tuo korjaus- ja ompelukohta on mielenkiintoinen. Varmasti auttaa vähentämään turhaa shoppailua, jos ei tingi säännöistä yhtään. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, oli pakko kehittää joku tapa, jolla saan taas tuota korjauslaatikkoa tyhjäksi! Sitä niin helposti väittää itselleen, ettei muka ehdi, mutta oikeasti ei vaan viitsi. Pieni porkkana on aina hyvä pakkokeino ;) Ostin viime vuonna vaatteita liian tiukkaan tahtiin, en ehtinyt jotenkin miettiä tarpeeksi onko siinä järkeä. Vaikka ostin melkein kaikki vaatteet käytettynä, ei silti ole kestävää, että kaapissani seisoo rykmentti vaatteita, jotka eivät sitten koskaan nää päivänvaloa. Nyt luulen, että jos pitäydyn säännöissä, ostan vaatteita vain sen verran, että ehdin oikeasti käyttää niitä!(Ja tietty niitä, jotka jo ovat kaapissa).

      Delete

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.