Pidän hirmuisesti kauniista tavaroista ja siitä, että kotonani
näyttää kivalta. Säästän mielelläni muistoja tehdyistä matkoista ja
kulttuurielämyksistä, enkä arkaile hankkia esineitä, joilla ei ole muuta
funktiota kuin nököttää kauniina kirjahyllyssä.
Siitä en kuitenkaan pidä, kun tavara tulee elämän tielle. Siksi
teen kerran vuodessa kuolinsiivouksen.
Ruotsalainen Margareta Magnusson kirjoitti kuolinsiivouksesta teoksen Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous.
Annoin sen tänä vuonna äidille joululahjaksi, koska vanhempani asuvat isossa talossa,
johon on kertynyt vuosikymmenien ajan tavaraa (ja koska äidillä on hyvä
huumorintaju). Aion lukea teoksen heti äidin jälkeen, sitä saa vielä ainakin Adlibrikseltä,
myös äänikirjana!
Kuolinsiivous kuulostaa ehkä hurjalta, mutta mielestäni sen
ei tarvitse tarkoittaa pelkästään tavaroiden hävittämistä elämän ehtoopuolella.
Se tarkoittaa myös omaisuuden läpikäymistä ja järjestelyä tasaisin väliajoin, vaikka
kerran vuodessa.
(Ja jos realisteja ollaan, kukaan ei oikeasti tiedä koska
lusikka lentää nurkkaan, joten siinä mielessä on ihan hyvä ajatus pitää tavarat
ruodussa – mutta ehkä tämän mukaan ei kannata elää. Paitsi jos ajatus saa
jotenkin arvostamaan jokaista hetkeä, niin ehkä sitten. Nään itseni väittelemässä
viikatemiehen kanssa siitä, ehdinkö kuolla juuri nyt kun kuolinsiivous on vielä kesken.)
Kuolinsiivouksessani kävin läpi työpöydän laatikot ja vaatekaapin. Hävitin tosi paljon papereita, joita olin säästänyt ihan turhaan! Nyt kaikki on järjestelty neljään kansioon ja tuli sellainen olo, että elämä on hanskassa (kohta postilaatikosta pamahtaa joku perintäkirje maksamattomista kirjastoveloista ja palauttaa luontaisen järjestyksen). Vaatteille varasin kirppispöydän.
Tavaraa kertyy elämässä luonnostaan, mutta kuolinsiivousten lisäksi on hyvä miettiä ostokäyttäytymistään. Ei ole mitään järkeä ostaa jatkuvasti tavaraa ja hankkiutua siitä samalla vimmalla eroon. Se ei ole planeetan kannalta kestävää, mutta aiheuttaa myös inhottavan noidankehän, jossa vietämme ihan liikaa aikaa tavaroitamme vatvoen. Sen ajan voi käyttää paremmin!
Tänä vuonna aion itse noudattaa vaatehaastetta ja Nuuskamuikkusen elämänfilosofiaa: kaikkea ei tarvitse omistaa. Seuraavan kuolinsiivouksen teen verkkokellariin.
Kiitos hyvästä vinkistä! Me juuri äidin kanssa mietitään missä pulassa me ollaan kun on aika jakaa mummon tavarat. Hänellä on iso talo täynnä tavaraa mutta onneksi vielä hyvässä kunnossa niin voitaisiin yhdessä tehdä jo pientä pesän tyhjennystä.
ReplyDeleteKiva, että koit sen hyödylliseksi! Olen ollut mukana siivoamassa nimenomaan isoäitini ja isoisoäitini asuntoja heidän edesmentyään. Jos selvitystyötä voi tehdä jutellen etukäteen, se on varmasti arvokasta: moni esine voi saada upean tarinan, ja muutenkin syntyy taas uusia tärkeitä muistoja isovanhempien kanssa vietetystä ajasta. Sitä jää kaipaamaan sitten, kun he ovat siirtyneet pilven päälle istumaan.
Delete