Thursday 19 July 2018

Bibimbap


Bibimbap, eli korealainen pyttipannu tai ”sekaruoka”, tuli tänä keväänä ryminällä elämääni. Kollega neuvoi kokkailemaan sitä kotona ja ensimmäisen kokeilun jälkeen olin koukussa.

Bibimbap on aika ruokaisaa ja se sopii parhaiten illalliseksi. Evääksi se ei sovellu (ainakaan yhtä hyvin kuin esim. Pad Thai tai vietnamilaiset rullat), koska Bibimbap on parhaillaan straight off the pan.

Teen itse bibimbapin pelkillä kasviksilla, mutta niiden lisäksi annokseen sopii myös tofu, porsaanliha, lohi tai kana – oikeastaan mikä vaan, kunhan soijaa (tai teriyakia) ja valkosipulia on tarpeeksi! Kaikki tässä reseptissä mainitut ainekset löysin Prismasta, eli tätä varten ei tarvitse lähteä erikseen Asian markettiin (ellei Asian market sitten ole lähempänä kotiasi kuin Prisma).

Sekoitettu annos ja Gochujang-chilitahna. Paras juoma Bibimbapin kanssa on limellä maustettu kylmä vesi!

Here’s how:

Keitä haluamaasi riisiä (maustamatonta basmati-, puuro- tai sushiriisiä) n. 1,5 dl/annos ja valmista kastike sekoittamalla 1tl jokaista/annos: Gochujang chilitahnaa, seesamiöljyä, riisiviinietikkaa, seesaminsiemeniä ja halutessasi sokeria tai hunajaa. Ylimääräinen kastike säilyy jääkaapissa useita päiviä.

Omat suosikkitäytteeni ovat:

  • Korianteriporkkanat. Suikaloi 1 iso porkkana/annos pitkittäin kuorimaveitsellä. Lämmitä reilu loraus oliiviöljyä paistinpannulla, lisää pilkottu valkosipuli ja tuore chili ja paahda hetki. Lisää porkkanat ja paista, kunnes suurin osa niiden kosteudesta on haihtunut. Revi sekaan nippu tuoretta korianteria.
  • Soijasienet. Paista 3 viipaloitua herkku- tai siitakesientä/annos parissa ruokalusikallisessa soijaa.
  • Kesäkurpitsasuirut. Leikkaa kesäkurpitsa madoliinilla pitkittäissuunnassa suiruiksi ja paista voissa neljäsosa suiruista/annos.
  • Valkosipulipinaatti. Kuumenna pieneksi pilkottu valkosipulinkynsi voissa tai seesamiöljyssä pannulla, lisää tuoretta pinaattia 75g/annos, ja paista veltoksi.

Jos noudatat tätä paistojärjestystä, voit tehdä kaikki kasvikset samassa pannussa peräjälkeen (= vähemmän säätöä ja tiskiä). Kaikki muut paitsi ehkä pinaatti säilyvät maukkaina jääkaapissa, jos haluat tehdä isomman satsin kerralla. Paista jälkilämmöllä kevyesti kananmuna/annos, niin että keltuainen jää pehmeäksi. Uppomunasta saa ekstrapisteet!

Asettele keitetyn riisin päälle kaikki täytteet, päällimmäiseksi kananmuna ja pilko päälle ohuiksi renkaiksi kevätsipulia. Tarjoile annos tässä vaiheessa illallisvieraille, ’cause it gon get messy. Ruokailija annostelee 1-2 rkl kastiketta annoksen päälle, rikkoo kananmunan ja sekoittaa annoksen perusteellisesti juuri ennen syömistä.

Omomomommnn.

No comments:

Post a Comment

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.