Tänään on kevään ensimmäinen päivä. Ei kalenterin mukaan, mutta henkilökohtaisesti. Tänään oli se päivä, jolloin tuntuu ensimmäistä kertaa keväältä.
Ulkona on ensinnäkin ensimmäistä kertaa oikeasti lämmin. Jäin lenkillä istumaan puistonpenkille merenrantaan, katselemaan lokkeja ja meren kimaltelua. Vilma sai käyskennellä vapaana ja syödä mielinmäärin valkoposkihanhien kakkaa, koska ei tälläisenä päivänä viitsi riistää keneltäkään mielipuuhiaan. Vaikka kyseessä olisikin tuollainen vähän kyseenalainen harrastus.
Mustarastaat on seonneet entisestään, jos mahdollista. Ne häärii ihan häkäpäissään pesänrakennuspuuhissa ja lirkuttaa kuin viimeistä päivää. Jopa Vilma pysähtyy välillä katsomaan niitä pää kallellaan ja miettii ihan varmasti, että onkohan noilla kaikki muumit laaksossa.
Eipä silti, epärationaalista kevätkuumeilua on havaittavissa myös omissa mielenliikkeissä. Tekisi mieli avata grillikausi, sisustaa parvekkeesta upea kesäkeidas ja pyöräillä joka paikkaan, eikä olla hetkeäkään sisällä. Ensi viikolla teen ainakin yhden päivän etätöitä läheisessä rantakahvilassa.
Jossain aivojen pintakerrosten alla on myös tietty levottomuus. Sykkivä tarve tehdä hirveästi kaikkea; nauttia, elää, pöristä joka paikkaan koko ajan, kokea kaikki.
Silti ihan parasta on vaan istua puistonpenkillä tai rantakalliolla, tuntea kevätauringon lämpö selässä ja viettää aikaa omien ajatustensa kanssa. Keskittyä nauttimaan keväästä, tekemättä mitään sen ihmeellisempää, ja samalla iloita siitä kutkuttavasta tunteesta, että edessä on vielä kokonainen kesä.
Kevät on kiistatta ihmisen parasta aikaa.
No comments:
Post a Comment