Somewhere amidst creating me, someone forgot to add the sweet tooth gene. For as long as I can remember, I have never had the slightest compulsion towards sweet things. I am considered alien by my niece because of my deep dislike for candy and by nearly all my co-women because I never get an itch for chocolate. My friend nearly toppled of her chair when I discovered chocolate that was given to me for Christmas, untouched in my desk drawer. To compensate, my taste receptors are fond of salty. Roasted, salty almonds have been my favourite treat since I went through an entire bowl every day on our holiday to Spain last spring. Absent of the greasy overcoat that salty peanuts often have, and tasting of dry wood and the sea, they're my little piece of flavour heaven.
Kun minua luotiin, unohti joku lisätä sokerihammas-geenin. Niin pitkään kuin muistan, ei minulla ole ollut pakottavaa tarvetta tai edes halua syödä makeaa. Siskontyttöni pitää minua outona, koska en pidä karkista lainkaan ja muut naiset eivät voi ymmärtää sitä, ettei mieleni tee koskaa suklaata. Ystäväni putosi melkein tuoliltaan kun löysin työpöydän laatikosta koskematonta suklaata - jonka sain joululahjaksi. Tasapainoksi minulle maistuu suolainen sitäkin paremmin. Paahdetut, (meri)suolatut mantelit ovat olleet suosikkiherkkuni siitä lähtien, kun mussutin niitä kulhollisen päivässä viime keväisellä Espanjan matkallamme. Suolatuista manteleista puuttuu rasvakerros, joka muissa suolatuissa pähkinöissä on lähes poikkeuksetta ja ne maistuvat kuivalta puulta ja mereltä - siis makuelämys, johon en taida kyllästyä koskaan.
Photographs by Emma Wilde
No comments:
Post a Comment