Sunday 19 April 2020

Simplicité volontaire


Elämä kotona on saanut minut miettimään, millaista arkea haluaisin jatkossa elää.

Näytän ylipitkissä hiuksissa ja ryppyisessä pyjamassa juuri niin hipiltä kun teksti vaatii.

Olen kiinnittänyt enemmän huomiota kaikkiin arvostamiini pieniin asioihin, kuten puhtaisiin karheisiin lakanoihin ja kahvin nauttimiseen aamuauringossa. Kun elämä pysähtyi, olen tajunnut myös pysähtyä näiden äärelle. Se on ollut kivaa ja meditatiivista.

Haluan viettää jatkossakin enemmän aikaa kotona ja pysähtyä arvostamaan kaikkea sitä, mitä minulla on. Haluan mietiskellä asioita hiljaisuudessa ja keskittyä vähemmän siihen, mitä voisin yrittää ostaa tai saavuttaa seuraavaksi. 

Simplicité volontaire on aate, joka tarkoittaa suomeksi vapaaehtoista yksinkertaisuutta. Sen pyrkimyksenä on löytää elämäntyyli, jonka merkityksellisyys ei rakennu materian tavoitteluun. Tiivistettynä:

“That abundance is a state of mind, not a quantity of consumer products or attainable through them.”


Historioitsija David Shi on määritellyt yksinkertaiselle elämäntyylille kahdeksan peruspilaria. Tykkään näistä, koska niiden tarkoituksena ei ole määrätä, miten kenenkään kuuluisi elää. Ne kannustavat pohtimaan rehellisesti, mikä on itselle tarpeeksi – ja oikein. Tässä omia tulkintojani:

Harkittu säästeliäisyys ei välttämättä tarkoita, ettei osta mitään. Se voi olla myös jääkaapista löytyvien ruokien käyttöä kauppareissun sijaan (= hävikin ehkäisy), kasvovoiteen käyttämistä loppuun ennen uuden ostamista, tai vanhojen tyynyliinojen hyödyntämistä siivousrätteinä. Säästeliäisyys liitetään nykyään kurjuuteen ja ehkä siksi sitä pidetään vähän uncoolina, mutta vapaaehtoinen säästeliäisyys on todella palkitsevaa.

Kriittisyys ylellisyyksiä kohtaan kukaan muu voi määritellä puolestasi, mikä on ylellistä tai tavoiteltavaa. Siksi jonkin asian profilointia ’luksukseksi’ kannattaa aina tarkastella kriittisesti.

Luonnon kunnioitus ei ole ehkä yhtä tulkinnanvarainen kuin muut kohdat, mutta toisaalta välttämättömyys. Maapallo selviäisi ilman meitä, mutta me emme selviä ilman sitä.

Halu omavaraisuuteen simplicite volontaire ei ole yhtä kuin back to the land -liike. Ruoan viljelyn sijaan sen pääpiirteenä on pikemminkin kiinnostus ruoan ja muiden asioiden alkuperää kohtaan. Kun hahmottaa, mitä jonkun asian valmistaminen tai kasvattaminen vaatii, sitä osaa myös arvostaa enemmän.

Sitoutuminen tiedostavaan kulutukseen, silmiinpistävän sijaan – kulutusyhteiskunnan toimivuus perustuu ostamiselle, joka on 1800-luvulta lähtien ollut tapa viestiä statuksesta, tai luoda illuusio siitä. Mutta kuluttaminen voi olla myös väline, jolla viestitään arvoista aseman sijaan. Jokainen kuluttamamme euro kertoo, minkälaisessa maailmassa haluamme elää.

Luovuuden ja mietiskelyn arvottaminen omistamisen yli on välitön sijoitus omaan henkiseen ja älylliseen pääomaan. On vaikeaa väittää, että tavaroiden omistaminen olisi arvokkaampaa, mutta kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa se unohtuu helposti. All we need to spend is more time with ourselves.

Esteettinen mieltymys minimalismiin ja funktionaalisuuteen kannustaa hankkimaan vain sen verran omaisuutta, jonka omistamisesta on itselle todellista hyötyä ja jota jaksaa huoltaa. Jos omaisuudesta huolehtiminen tuntuu jatkuvalta taakalta, sitä on liikaa.

Vastuuntunto maailman luonnonvarojen oikeudenmukaisesta käytöstä – länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa on vääristymä; monet asiat ovat meille edullisia ja saavutettavissa, muiden ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. This needs to change.

Ostin tän vanhan silkkipaidan jollain 3 eurolla joskus lukiossa Fidalta, ja se on parhaita vaatehankintojani ikinä.   

Vaikka simplicite volontaire perustuu karkeasti ”elämään hyvin vähemmällä”, se ei tarkoita asketismia tai köyhyydessä elämistä, eikä teknologian tai lääketieteen eduista irtautumista. On myös tärkeää korostaa sanaa volontaire, vapaaehtoinen. Elämäntyylin hyödyt eivät välttämättä esittäydy tavoiteltavina, jos yksinkertainen elämä on pakon sanelema olotila, ei vapaaehtoinen valinta.

Simplicite volontaire kannustaa tarkastelemaan suhdettamme rahaan, omaisuuteen, planeettaamme, itseemme ja toisiimme tuoreesta näkökulmasta. Vapaus ja tyytyväisyys ovat saavutettavissa, kun muodostamme itsellemme ensin rehellisen käsityksen siitä, kuinka paljon on juuri meille ’tarpeeksi’.

The hippie in me loves that. 

Sunday 5 April 2020

Vihreät ystävät: elämää kasvien kanssa

Anopinkieli ja lyyraviikuna matkalla spa-hoitoihin. 

Kasvien kanssa elämisestä tulee hyvälle mielelle ja saa elinvoimaa. Sitä ei ole ehkä pystytty todistamaan tieteellisesti, mutta mitä väliä, jos asian pystyy havainnoimaan itse?

Vihreät ystäväni saavat minut hyvälle tuulelle!

Kasvien hoito ei ole erityisen monimutkaista, mutta vaatii hiukan kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Vaiva palkitaan moninkertaisesti, kun kasvi puskee uutta versoa tai alkaa kukkia. Epäkonkretisoituvassa maailmassa sormien multaan työntäminen tuntuu ihanan konkreettiselta.

Henkisen hyvinvoinnin lisäksi kasveista on myös todistettua terveyshyötyä: ne puhdistavat kodin sisäilmaa.

Hoitorituaali

Vihreitä ystäviä voi hoitaa dekadentisti silloin kun muistaa, mutta olen empiirisissä kokeissani todennut, että säännöllinen hoitorituaali tekee hyvää niin minulle kuin heille.

Nimitin sunnuntain kasvienhoitopäiväksi, jolloin tarkastan kasvit läpi, kastelen ja leikkaan kuolleet lehdet pois. Rituaalista tulee hyvä mieli ja teen sen aikana ilahduttavia havaintoja kasvien elämästä.

Kuten me, myös vihreät ystävät tarvitsevat aina välillä elämyspäivän. Vien kasvini kerran kuussa suihkuun pesulle ja nauttimaan lämpimistä vesihöyryistä. Kasvien lehdet on tärkeää pitää puhtaina, koska juurien lisäksi moni kasvi saa ravintonsa lehdissä sijaitsevien mikroskooppisten pienten ilmarakojen kautta.

Kentianpalmu on ainoa, joka ei pääse pesulle, koska huusin sille Bukowskisilta niin ison ruukun, etten enää jaksa nostaa sitä. Hyvitykseksi se saa henkilökohtaista palvelua: putsaan lehdet yksitellen kostealla rievulla.

Kasvien varjot iltapäiväauringossa on ehkä parasta mitä tiedän. 

Sijoittaminen


Voi olla metreistä kiinni viihtyykö kasvi vai ei. Nyrkkisääntönä voi pitää, että vahvarunkoiset ja paksulehtiset kasvit tarvitsevat enemmän aurinkoa ja vähemmän vettä; huokoisat, runsaslehtiset taas vähemmän valoa ja enemmän vettä.

Talvikuukausina kasvi saattaa alkaa nikotella, mutta stay strong and caring! Kasvi on talvihorroksessa valonpuutteen vuoksi, mutta herää taas eloon kevätauringossa (miten samaistuttavaa!).

Multa ja ravinteet

Multa valitaan kasvin mukaan, jotta kasvualustan pH- ja ravinnetasapaino vastaavat kasvin luontaista kasvuympäristöä. Kasvualustan ravinnepitoisuutta lisätään kasvukautena (usein keväästä syksyyn) lisäravinteella, vihreän ystävän mieltymysten mukaisesti (kaikki eivät pidä ravinnerikkaasta kasvuympäristöstä).

Ravinteen voi annostella kasteluveteen, mutta kastele kasvin multa kosteaksi ensin ja anna ravinneliuos vasta sitten. Tähän pätee siis samat lainalaisuudet kuin viininjuontiin: vettä pohjalle, niin ei kivistä päätä seuraavana päivänä. Balance is everything.

Kevättalvi on myös otollisin aika vaihtaa kasveille uudet mullat (vielä ehtii!) ja samalla on hyvä miettiä, tarvitseeko kasvi suuremman ruukun.

Aina kun kuljen ohi, ihailen yhden lähikampaamon valtavaa lyyraviikunaa, joka on kasvanut kattoon asti. 

Ruukun valinta

Hyvät ruukut ovat harvassa! Siksi kiva ruukku kannattaa aina ostaa, kun sellaisen löytää. Olen tehnyt parhaat ruukkulöytöni kierrätyskeskuksissa, Fidoissa ja tori.fi:ssä, sekä äidin kaapeilla. Ruukun pohjassa on hyvä olla reikä, josta liika vesi pääsee valumaan pois.

Jos et löydä ruukulle sopivaa aluslautasta, yhdistele kuviollisia vintage-lautasia ja saviruukkuja!

Luonnonsaviruukku on paras koti viherkasville, koska huokoisuutensa ansiosta luonnonsavi säätelee lämpö- ja kosteustasapainoa erinomaisesti: liika kosteus haihtuu sen läpi eivätkä kasvin juuret kuivu liikaa tai toisaalta homehdu. Saviruukku myös patinoituu kauniisti ja on muutenkin ihanan kursailematon.

Parhaat luonnonsaviruukut löytyvät Udumbarasta, jossa niitä muotoilee käsin keramiikkataiteilija Eva Spoof. Such skills! Normaaliolosuhteissa Udumbara järjestää myös keramiikkakursseja, joilla ruukuntekoa pääsee kokeilemaan itse.

HUOM: Ohittamaton support your local -tilaisuus. Evalta voi nyt ennakkotilata Covid-19 tuotteita, joilla hän pyrkii pitämään liiketoimintansa elossa koronapandemian yli. Ruukun hinnasta lahjoitetaan lisäksi 10 euroa Unicefin hätäapurahastoon. Tilasin, tilaa sinäkin :) 


Muut välineet

Kastelukannulla on väliä, koska kaunis kastelukannu saa hoitorituaalin tuntumaan erityiseltä! I vouch on this. Haws on valmistanut kastelukannunsa vuodesta 1886 käsityönä Englannissa, katso video kannun valmistusprosessista. Mad respect! Suomessa Hawsia myy Proloque.

Aion tilata Proloquesta seuraavaksi Haws’in messinkisen sumuttimen Kentianpalmun spa-päivää varten.

Janoisille kasveille (tai hajamieliselle kastelijalle) hyvä lisävaruste on lasinen kasteluvahti. Kauniita vahteja löytyy Samujilta (vain Samuji house), Iittalalta ja Muurlalta. Kasteluvahti on ihan paras lahja! Very special, but very useful.

Kirjallisuus

Jos kasveja haluaa ihan tosissaan harrastaa ja ymmärtää, I recommend reading a book! Kasvioppaista saa tarkempaa tietoa kasvien lajikohtaisista tarpeista: mihin ilmansuuntaan avautuvalla ikkunalla ne viihtyvät parhaiten, miten niitä kannattaa kastella ja kuinka usein tulee antaa lisäravinnetta.

Kasviopas voi myös viedä lukijansa down the rabbit hole ja pian löydät itsesi mittaamasta kasteluveden lämpötilaa ja klooripitoisuutta, tilaamasta pH-liuskoja ja hamstraamasta pistokkaita.

But it’s a risk worth taking! Viherkasvien maailma on mielenkiintoinen.

Tammen Kauneimmat huonekasvimme -teoksessa on ihanat Ingermar Pettersonin kuvitukset 70-luvulta. 

Kestävä vihersisustaminen 

Vihersisustaminen nousi uuteen suosioon muutama vuosi sitten, mikä on kivaa, koska sen myötä on huomattu kasvien positiivinen vaikutus kodin viihtyisyyteen ja ihmisten mielialaan. Mutta asialla on myös kääntöpuoli.

Kuten minkään muun, myöskään kasvien mieletön shoppailu ei ole kestävää. Uuden viherkasvin hiilijalanjälki ei välttämättä ole merkittävä, mutta jos niitä ostetaan sisustuselementeiksi sitoutumatta pitkäjänteiseen hoitoon, on viherkasvi yhtä kestämätön ostos kuin halpa ja huonolaatuinen vaate.

Kun ostat vihreän ystävän, sitoudu häneen for lyfe. Uutena ostamisen sijaan voit myös antaa toisen vihreälle ystävälle uuden kodin.

Rescue-kasveja löytyy Tori.fi:stä ja joskus myös itsepalvelukirpputoreilta. Tarjoudu antamaan ulkomaille muuttavien tuttujen, tai remonttiin joutuvien toimitilojen kasveille uusi koti – esim. WST sisusti myymälänsä Espoon kirjaston remontin alta pelastetuilla viherkasveilla! Rescue-kasvit ovat monesti kasvaneet paljon mielenkiintoisemmiksi kuin säntillisen muotoiset uudet kasvit. Niissä on ihan erilainen energia. 
Pistokas on ihana ja superkestävä tapa kasvattaa vihreä ystävä. On erityistä seurata yhden oksan kasvua rönsyileväksi kasviksi. Kysy pistokkaita ystäviltä tai tori.fi:stä.  
Kasvin jakaminen on pistokkaan tavoin erityinen ”viherkasvisuvun” jatkamistapa. Olen saanut äidiltä monta kasvia, jotka on lohkaistu rönsyilevästä yksilöstä ja olen lohkaissut kliiviastani ystävälle kasvin.  
Toivo kasvia lahjaksi, ja sillä on välittömästi suuri tunnearvo. Olen saanut isältä synttärilahjaksi kaksi palmua ja lyyraviikunan, ja muistan viherhöperöjä vanhempiani päivittäin niitä katsellessani. 
On hauskaa huomata, miten eri aikakausilla on omat vihersisustutrendinsä. 1800-luvun sisustuksissa näkee paljon saniaiskasveja lattiatelineissä, kun taas 1920-luvulla orientalismi toi orkideat ja palmut muotiin. Muutama vuosi sitten peikonlehti oli vallan ajankohtainen, seuraavaksi tyräkit ja veikeät aavikkokasvit tuntuvat olevan en vogue.

Trendeistä on kiva inspiroitua, kunhan niiden varjolla ei tule tehtyä vastuuttomia hankintoja. Jos ei pysty sitoutumaan vihreän ystävän pitkäjänteiseen hoitoon, kannattaa hakea viherterapiaa esimerkiksi Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta. Asioista voi nauttia, vaikkei niitä omista.

Ostin pikkuriikkisen rahapuun 2,5 eurolla itsepalvelukirppikseltä ja se on kasvanut kaksinkertaiseksi vuodessa, success!


Kun vihreä ystävä sairastaa

Vihreillä ystävillä on omat vaivansa, kuten meilläkin. Joskus vaivat johtuvat siitä, että kasvi ei vaan sovellu kasvatettavaksi uuden kotinsa olosuhteissa – vetoisuus, vääränlainen valo tai kastelu voivat viedä vihreän ystävän elämänhalun. Lisäksi kasveja saattavat riivata tuholaiset (katso Green Home Book:n luomuliemet karkoittamiseen).

Siksi on tärkeää tietää vihreistä ystävistään ja heidän tarpeistaan mahdollisimman paljon ennen kuin heitä ottaa asumaan luokseen. Joskus jokin toinen koti on heidän hyvinvointinsa kannalta parempi.

Vihreä ystävä saattaa myös heittää henkensä omistautuneesta hoitorituaalista ja pelastustoimenpiteistä huolimatta. Ajattelen silloin, että oli yksinkertaisesti sen aika – eihän meistä kukaan voi elää ikuisesti.

Saturday 28 March 2020

Elämää aikaansaamisen tuolla puolen

Kukatkin vain ovat ja me rakastamme niitä. 

Palasin työmatkalta Tukholmasta kaksi viikkoa sitten, ja jouduin heti karanteeniin. Alkuvitutuksen laannuttua ajattelin, ettei muutama viikko etätöitä tätä höyryjunaa pysäytä. Avasin viinipullon ja linnoittauduin kotiin.

Mutta sitten koko maailma pysähtyi muutamassa päivässä. Elämä, jota pidin tavallisena muuttui rajusti. Kahden viikon etätöistä tulikin määrittelemätön ajanjakso nopeasti muuttuvia olosuhteita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Ei ole mitään varmaa aikataulua, jonka mukaan elämä palautuisi raiteilleen.

Täysin uudenlaisiin olosuhteisiin on vaikea reagoida, koska ei ole mitään valmista skaalaa, josta valita oikea tunne tai asenne. Neuvottomuus johti lamaantumiseen ja ahdistuin. Toistelin itselleni, että minun pitäisi tehdä jotain, keksiä joku saatanan timanttinen idea tähän muuttuneeseen tilanteeseen. Olin ollut kokonaisen viikon kotona saamatta mitään merkittävää aikaiseksi.

Se on kotikasvatukseni kultaisessa kirjassa perisynti.

Mutta sitten pieni ääni päässäni kysyi: miksi ihmisen pitäisi jatkaa normaalisti täysin epänormaalina aikana? Miksi sitä pidetään vahvuutena? Tuleeko jatkuvasta tuotteliaisuudesta oikeasti hyvä mieli, vai onko meidät vain opetettu kokemaan niin?

Olen tehnyt sen loppupäätelmän, että ainainen aikaansaamisen kierre on vain tapa hakea oikeutusta omalle olemassaolollemme (ennen kaikkea itseltämme). Olemme alkaneet mittaamaan minuuttamme niiden asioiden kautta, jotka tuotamme – niiden, joiden saavuttamista tai tavoittelua voimme esitellä julkisesti. Niiden, joita muu maailma pitää arvossa tai tavoiteltavina.

Kaikesta siitä, mitä meillä on vain itsemme kanssa, on tullut toissijaista. Vähemmän arvokasta. Sellaista, jolle ei oikein löydy aikaa.

Tämän huomattuani suutuin.

Päätin puolustaa oikeuttani vain olla, kuin jumalalleen myrskyn silmässä uhoava Lieutenant Dan. Pandemian hyödyntäminen tuotteliaasti on kuin myrskyltä piiloutuminen: käyttäytymismalli, jota tarjoillaan oikeana vaihtoehtona.

But I am the master of my own mind. Eikä minun tarvitse saada aikaan yhtään mitään. 

Monday 3 February 2020

Vaatehaaste: ensimmäinen kuukausi

Ensimmäinen kuukausi vaatehaastetta on takana, enkä ole rikkonut sääntöjäni. 
Mutta ostinko silti liikaa vaatteita?


Tammikuu lähti käyntiin hyvin. Keksin kolme arkipukeutumista merkittävästi helpottavaa konseptia:

Asukirjasto: otan kaapista yhden vaatteen tai asusteen ja keksin mahdollisimman monta tapaa käyttää sitä (kokonaisuuksia, jotka pukisin oikeasti töihin seuraavana päivänä, en Wienin oopperajuhlille). Kuvaan asukokonaisuudet puhelimella ja tallennan omaan albumiinsa.

Olen mielestäni keksinyt jotain todella merkittävää! Asukirjasto on varmasti paras tapa oppia vaatekaappinsa todellinen potentiaali – ei ainuttakaan asukriisiä kuukauteen.

Asuloki: kirjaan puhelimen muistiinpanoihin, mihin pukeuduin minäkin päivänä. Lokista näen, mitä ja minkälaisia vaatteita käytän ihan oikeasti. Kun haaveilen uudesta vaatteesta, loki on hyvä reality check: olenko oikeasti nainen, joka pukeutuu tähän?

Wishlist: ei itsekehittämäni konsepti, MUTTA sovelsin siitä version, joka tulee siivittämään vaatehaasteeni menestykseen. Otin kuvakaappaukset vaatteista, jotka haluaisin vaatekaappiini. Aina kun eteeni sattuu joku suunnittelematon houkutus, katson kuvia ja kysyn itseltäni: kumpi on oikeasti parempi valinta? Uskon tämän pelastavan minut heräteostoksilta.

Konseptit tekivät tammikuun pukeutumisesta helppoa, mutta ostin silti vaatteita:

Musta kašmirneule

Gannin röyhelölenkkarit

Ostin molemmat käytettynä, mutta uudenveroisessa kunnossa. Lenkkarit olisin ostanut jo viime keväänä, mutta ne maksoivat uusina 279e. Teen keväisin typeriä kenkäostoksia, koska kaipaan viimeistään maaliskuusa jotain nilkkuria kevyempää. Nyt olin (toivottavasti) kaukaa viisas ja satsasin kenkiin, jotka sopivat vaatteisiini ja pysyvät siisteinä (musta ulkopohja vs. valkoinen).


Tammikuussa korjasimme äitin kanssa kuusi vaatetta (rehellisesti: korjasin itse kaksi, äiti neljä) ja ehdin ajatella, etten tarvitse mitään muuta. Mutta sitten menin ansaan: klikkasin Gannin alennusmyynteihin.

Oliivinvihreä reikäommelpusero  

Tiikerihame 

Tykkäsin molemmista paljon jo syksyllä, mutta pusero maksoi 299 ja hame 209e. Pihistelin. Nyt sain vaateet yhteensä alle 200 eurolla, ja ilmaisella toimituksella (ostin lisäksi ympäristöystävällisen RePack-paketoinnin).

Pihi minussa kiittää, mutta en aio sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että tuhlasin loppuvuonna varmasti 500 euroa kaikkeen typerämpään. Jos olisin ostanut heti nämä unelmavaatteet, olisinko välttynyt kokonaan typeriltä ostoksilta?

Oli niin tai näin, en aio potea morkkista, vaan oppia virheistäni: kannattaa mieluummin ostaa kolmellasadalla se yksi varma vaate, kuin käydä kolme kertaa sekoilemassa UFF:lla (tai muuallakaan, missä harkintakyky pettää). Niiden reissujen syntejä olen myynyt tammikuun aikana jo 30. Siis kolmekymmentä.

Helmikuussa aion kuitenkin ostaa vähemmän vaatteita (tai ehkä en ollenkaan?), ja päätökseni tueksi kehitin neljännen konseptin:

Korjauslista: kirjoitin puhelimen muistiinpanoihin listan kaikista vaatteista, jotka pitäisi korjata. Listallani on 25 vaatetta. Kun tekee mieli ostaa jotain, katson listaa ja kysyn itseltäni: saisin kaikki nämä vaatteet käyttöön, jos vain omistaisin niille hetken aikaani – tarvitseeko minun siis oikeasti ostaa yhtään mitään?

Sunday 2 February 2020

Pro tip: messinginkiillotus

Käänsin kalenterin sivua ja löysin pyhäpäivän, josta en tiennyt: tänään vietetään kynttilänpäivää. 


Kynttilänpäivää vietetään alunperin Jeesus-syistä: siksi, että Raamatun mukaan Jeesus-lapsi vietiin 40 päivää joulun jälkeen kappeliin, jossa Simeon siunasi hänet. Päivää kutsutaan kynttilänpäiväksi, koska keskiajalla kynttilänpäivänä vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.

Vaikkei harrastaisi Jeesus-juttuja, voi kynttilänpäivää mielestäni viettää! Esim. polttamalla suosikkikynttilöitään, ostamalla itselleen jonkun erityiskynttilän tai huoltamalla kodin kynttilänjalat.

Tein melkein kaikkia kolmea tänään, mutta sittenkin vain kahta: poltin suosikkikynttilääni (Astier de Villatten Oulan Bator) ja kiillotin messinkiset Nappula-kynttilänjalat. Melkein ostin nättejä salvianvihreitä kynttilöitä, jotka löydettiin Kirsin kanssa kukkakaupasta.



Messinki on kivannäköistä myös patinoituneena, mutta Nappulat näytti siltä kuin niillä olisi koko viime vuosikymmen harteillaan. Päätin, että nekin ansaitsevat a bright start to the 20s. 

Messingin kiillottamiseen ei tarvitse ostaa kemikaaliällötyksiä, koska se hoituu helposti ketsupilla! Meillä kuluu ehkä pullo ketsuppia vuodessa, koska vaikka syön sitä tosi harvoin, kiillotan sillä messinkiaarteitani ahkerasti.

Tee näin:

Pese messinkiesine astianpesuaineella ja lämpimällä vedellä, ja poista steariinitahrat ynnä muut. Käsittele messinkiä hellävaraisesti, koska se on pehmeää ja naarmuuntuu helposti. 

Levitä ketsuppia esineen pinnalle ja anna vaikuttaa vähintään tunti. Huuhtele ja pyyhi puhtaaksi pehmeällä liinalla (esim. vanhasta t-paidasta tai tyynyliinasta saa hyviä rättejä).

Jos et enää tänään ehdi kynttilähommiin, ei hätää – huomennakin tulee pimeää jo ennen viittä.

Monday 27 January 2020

Lukusuositus: 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman


Luin Rinna Saramäkeä ensimmäistä kertaa vuonna 2013, ja Hyvän mielen vaatekaappi mullisti suhteeni vaatteisiin. 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman on uusi suosikkini samasta syystä: se on kirjoitettu ihmiseltä ihmiselle. 




Ensiksi: Rinnalla on tavattoman miellyttävä tapa kirjoittaa. Tuntuu kuin kuuntelisi järkevän, asiaan perehtyneen, maanläheisen ystävän puhetta. Kaikki turha on karsittu pois, teksti etenee ja on ihan älyttömän lukijaystävällistä. Rinna on yksinkertaisesti todella hyvä kirjoittaja.

Toiseksi: Ilmastonmuutokseen vaikuttamista on esitelty ihailtavan lähestyttävästi. Ei paasausta, ei syytöksiä. Rinna ei asetu lukijan yläpuolelle, eikä ole missään kohtaa lannistava tai ehdoton, eikä myöskään teennäisen kannustava.

Asiat esitetään kuten ne ovat, kauhistelematta ja värittämättä. Asiat ovat näin – niihin voi vaikuttaa näin.

Kolmanneksi: kirja käsittelee aihettaan ihailtavan positiivisesti. Lukijan oma maailmantuska ei pääse valloilleen, vaan lukukokemus on ennen kaikkea inspiroiva ja positiivinen. Sellainen Rinnakin on: turha jäädä vellomaan maailmantuskaansa, kannattaa mieluummin käyttää sekin aika sähkösopimuksensa ympäristöystävällisyyden selvittämiseen.


Neljänneksi: On selvää, että Rinna haluaa inspiroida lukijoitaan muuttamaan asioita. Silti kirjasta puuttuu tyystin ilmastokeskustelua värittänyt epätoivo ja tuomitsevuus, jotka johtavat usein vastareaktioon.

Ilmastokeskustelun (ja ehkä koko nykymaailman) keskeinen ongelma on, että asiat osataan nähdä vain oman kuplan näkökulmasta. Ymmärrys ja samaistumiskyky puuttuvat. Tämä johtaa vääjäämättä todella ikäviin vastakkainasetteluihin niin politiikassa kuin työpaikkojen kahvipöydissäkin (been there, done that).

Rinna kykenee ymmärtämään, että voi olla kohtuutonta vaatia yhtä lukijaa luopumaan lihasta ja toista yksityisautoilusta. Kaikkien ei tarvitse elää kuten hän, se ei ole ainoa oikea tapa – yhtä oikeaa tapaa ei olekaan. Tärkeintä on löytää omat ratkaisut ja keskittää voimavarat niihin tekoihin, joista on oman elämän puitteissa eniten hyötyä. Ei syyllistyä muovikassin käytöstä ja lentää sitten Balille toipumaan traumoistaan.

Viidenneksi: Rinna ei sorru seksikkyyteen. Kirjassa puhutaan suorasukaisesti siitä mitä elämä on; ruoantähteiden piilottamisesta uusiin ruokiin ja aikansa eläneen elektroniikan hilloamisesta kaapeissa. Asioiden ei tarvitse aina olla niin v*tun trendikkäitä ja katseenkestäviä, että niitä voi kokeilla ja niistä voi puhua.

Aitous on siis se asia, jota arvostan kirjassa eniten. Se ei ole ollakseen tai esitä olevansa mitään muuta, kuin mitä on: 250 ilmastotekoa, joilla kuka tahansa voi pelastaa maailman. No BS needed. 

Friday 17 January 2020

Tein kuolinsiivouksen

Olen ollut siivoamassa kolmea kuolinpesää. Opin, että tavaraa 
kannattaa omistaa vain sen verran, mistä ehtii nauttia ja pitää huolta.

Ostin itselleni joululahjaksi tulitikut, koska ne kuluvat pois. Mutta rasia on niin nätti, että säästän sen ehkä sittenkin ja ostan sisään halpistikkuja.  

Pidän hirmuisesti kauniista tavaroista ja siitä, että kotonani näyttää kivalta. Säästän mielelläni muistoja tehdyistä matkoista ja kulttuurielämyksistä, enkä arkaile hankkia esineitä, joilla ei ole muuta funktiota kuin nököttää kauniina kirjahyllyssä.

Siitä en kuitenkaan pidä, kun tavara tulee elämän tielle. Siksi teen kerran vuodessa kuolinsiivouksen.

Ruotsalainen Margareta Magnusson kirjoitti kuolinsiivouksesta teoksen Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous. Annoin sen tänä vuonna äidille joululahjaksi, koska vanhempani asuvat isossa talossa, johon on kertynyt vuosikymmenien ajan tavaraa (ja koska äidillä on hyvä huumorintaju). Aion lukea teoksen heti äidin jälkeen, sitä saa vielä ainakin Adlibrikseltä, myös äänikirjana!

Kuolinsiivous kuulostaa ehkä hurjalta, mutta mielestäni sen ei tarvitse tarkoittaa pelkästään tavaroiden hävittämistä elämän ehtoopuolella. Se tarkoittaa myös omaisuuden läpikäymistä ja järjestelyä tasaisin väliajoin, vaikka kerran vuodessa.

(Ja jos realisteja ollaan, kukaan ei oikeasti tiedä koska lusikka lentää nurkkaan, joten siinä mielessä on ihan hyvä ajatus pitää tavarat ruodussa – mutta ehkä tämän mukaan ei kannata elää. Paitsi jos ajatus saa jotenkin arvostamaan jokaista hetkeä, niin ehkä sitten. Nään itseni väittelemässä viikatemiehen kanssa siitä, ehdinkö kuolla juuri nyt kun kuolinsiivous on vielä kesken.)


Saimme äidiltä joululahjaksi Finlaysonin Jeesus-lakanat joilla on 50 vuoden takuu. Lisää tätä, inhoan sitä kun käyttöesineet hajoavat! Äiti kirjoo lahjaliinavaatteisiin aina nimikirjaimet, mikä on parasta ehkä koskaan. 

Kuolinsiivouksessani kävin läpi työpöydän laatikot ja vaatekaapin. Hävitin tosi paljon papereita, joita olin säästänyt ihan turhaan! Nyt kaikki on järjestelty neljään kansioon ja tuli sellainen olo, että elämä on hanskassa (kohta postilaatikosta pamahtaa joku perintäkirje maksamattomista kirjastoveloista ja palauttaa luontaisen järjestyksen). Vaatteille varasin kirppispöydän.

Tavaraa kertyy elämässä luonnostaan, mutta kuolinsiivousten lisäksi on hyvä miettiä ostokäyttäytymistään. Ei ole mitään järkeä ostaa jatkuvasti tavaraa ja hankkiutua siitä samalla vimmalla eroon. Se ei ole planeetan kannalta kestävää, mutta aiheuttaa myös inhottavan noidankehän, jossa vietämme ihan liikaa aikaa tavaroitamme vatvoen. Sen ajan voi käyttää paremmin!

Tänä vuonna aion itse noudattaa vaatehaastetta ja Nuuskamuikkusen elämänfilosofiaa: kaikkea ei tarvitse omistaa. Seuraavan kuolinsiivouksen teen verkkokellariin.


Thursday 2 January 2020

Vaatehaaste 2020

Gannin silkkinen leopardimekko löytyi Vestiaire Collectivesta ja on täydellinen luottovaate, cool and comfortable. Käytin tätä viimeksi jouluaattona. 


Vaatteet ja pukeutuminen ovat merkittävä osa identiteettiäni. Kun elämäntilanne muuttuu tai kehittyy, reagoin vaatetuksella. On siis selvää, että garderobini on elävä kokoelma vaatteita ja asusteita.

Mutta muuttoliikenne on ollut viime aikoina liian suurta. Ostan jotain haltioissani, mutta hetken kuluttua kysyn itseltäni, että mitähän helvettiä taas. Vaatekaapissa on kivoja juttuja, mutta ne eivät puhuttele kuutena aamuna seitsemästä. Omistan vaatteita, joista kyllä pidän, mutta joihin en oikeastaan halua pukeutua.

Tilanne on ristiriitainen, koska tiedän kyllä, kuka olen. En vain tunnu muistavan sitä vaatekaupoilla. Ostan vaatteita tilanteisiin, joita elämässäni ei (juuri) koskaan tule vastaan – tai sille alter egolle, joka ottaa ohjat vain satunnaisina lauantai-öinä kahden jälkeen, ei koskaan arkiaamuisin.

Siksi koen kaipaavani vaatteiden ostamiseen jonkun järkevän viitekehyksen, joka saa alter egot ja turhat haihatukset kuriin. Bloggaaja Eeva Kolu kehitti viime vuonna samankaltaiseen ongelmatilanteeseen Vaatehaasteen, jota aion nyt kokeilla. Sen tavoitteena on luoda vaatekaappiin selkeyttä ja pysyvyyttä jatkuvan ”sisään-ulos -rumban” sijaan – exactly what I need!

Kultaiset korvarenkaat ovat korvissa melkein joka arkipäivä. Simone Rochan helmikorvikset melkein kaikissa juhlissa. 

Muokkaan haasteen sääntöjä vain sen verran, että saan niihin myös kannustimen korjata vaatteita, joita olen hillonnut korjausarkussani ihan liian pitkään. Sääntöni vaatehaasteelle ovat:

Vuonna 2020 saan ostaa korkeintaan yhden vaatteen tai asusteen kuukaudessa. Eevan haasteessa vaatteita sai ostaa kaksi, mutta omassani vain yhden, koska:

Korjaamalla kaksi asiaa korjausarkusta, ansaitsen oikeuden ostaa yhden vaatteen tai asusteen. Korjaussaldo ei ole rajattu; jos saan korjattua kuusi vaatetta, saan ostaa niitä vastaan kolme vaatetta. Eli tässä pieni takaportti, jos vastaan tulee jotain ohittamatonta ja ostosaldo on käytetty. Vaatteet täytyy luonnollisesti korjata ensin, vasta sitten saa ostaa. Korjaamisen sijaan voin myös ommella olemassa olevasta kankaasta (niitä on noin kolme arkullista) vaatteen, joka lasketaan yhdeksi korjaukseksi.

Kuukauden ostosaldoa ei saa siirtää kuukaudelta toiselle. Viime vuonna ostin useampaan otteeseen samalla ostokerralla monta vaatetta. Vain murto-osa niistä jäi lopulta kaappiini. Siispä tulin Eevan tavoin lopputulokseen, että on hyvä panostaa vaikka vähän enemmän yhteen varmaan valintaan, kuin sama summa useampaan sinne päin -vaatteeseen. Korjaussaldo ei kuitenkaan nollaannu, I worked for that shit.

Vaatteen hinnalla tai ostopaikalla ei ole väliä. Vaikka ostaisin sen yhden vaatteen UFF:n euron päiviltä, en silti saa ostaa toista. Tällä taklaan osaltaan myös edellä mainittua ongelmaa (UFF:n tasarahapäivät ovat päättyneet liian monesti todelliseen turmioon).
Haasteeseen eivät sisälly sukat, eivätkä alus- tai urheiluvaatteet. Ostan näitä muutenkin vain 
tarpeeseen, joten en tarvitse rajoitteita!

Acnen laukku oli niin hyvä hankinta, että ensimmäistä kertaa ehkä koskaan en koe tarvitsevani enää yhtään laukkua.

Olisi sangen ikävää, jos vaatehaaste kosahtaisi heti alkutekijöihinsä. Sen välttämiseksi siivosin vaatekaappini ja poistin sieltä kaikki tapaukset, jotka tuottavat pelkkää epätoivoa arkiaamuisin (pois lukien muutamat luottojuhlavaatteet). Toivottomat tapaukset myyn Preporte-itsepalvelukirppiksellä (9.-22.1., pöytä 2).

Hot tip vaatekaapin siivoukseen ja karsintaan: haasta itsesi keksimään jokaisesta vaatekappaleesta kolme asukokonaisuutta, jotka voisit pukea vaikka seuraavana päivänä arkiaskareisiisi. Sovita asukokonaisuudet toimivuuden varmistamiseksi ja ota niistä kuvat puhelimeen. Simsalabim, sinulla on seuraavan kuukauden työvaatteet mietittynä. Thank me later, bitches.

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.