Saturday 1 September 2018

Syksyä ilmassa



Tällä viikolla on ollut syksyä ilmassa. Etenkin tänään, kun sadepilvien läpi paistaa valju, harmaa valo ja köhin kolmatta päivää järkyttävässä syysflunssassa. Kaikesta pienestäkin tekemisestä nousee iholle kylmä hiki ja kurkku on karhea kuin karhunkieli. Olotila sopii vallan huonosti ihmiselle, jolla on työlistalla aina noin 300 keskeneräistä asiaa.

Vaikka syksy siis alkaa hieman epäsuotuisissa merkeissä, olen päättänyt, että tästä tulee hyvä syksy. Töitä on luvassa paljon, mutta en aio hautautua niiden alle. Jo pitkään on tuntunut siltä, että täytyy etsiä keinoja oma mielen rauhoittamiseen ja karsia arjesta kaikki ylimääräinen.

Elää tyytyväisenä tasaista elämää, eikä koko ajan keksiä jotain uutta oman päänsä menoksi. Olla vähemmän levoton, maailma ei tule valmiiksi kuitenkaan.

Ostamattomuus tukee tavoitetta, vaikka en todellakaan ole immuuni uuden vuodenajan kynnyksellä tuputettavalle ”uudistumiselle”. Sana on hauskasti korvannut vulgäärin "ostamisen", vaikka ne ovat mainoskielessä tosiasiassa synonyymejä. Piilosynonyymejä ostamiselle on muitakin: luo nahkasi uudelleen, löydä syksyn tyyliavaimet, rakastu samettiin ja kääriydy upeisiin syystakkeihin.

Rakastan mieluummin läheisiäni ja korjaan vanhan takin vuorin, kiitos vaan.

Koska vanha koira oppii huonosti – tai ainakin hitaasti – uusille tavoille, elän tällä hetkellä intohimoista suhdetta tämän Samujin vaaleankeltaisen samettiasun kanssa. Ennustan kuitenkin, että suhteemme jää lyhyeksi ja eromme on mitä katkerin, koska asun tullessa myyntiin se maksaa todennäköisesti enemmän kuin lokakuun vuokra. 

No comments:

Post a Comment

The Wilde Things . All rights reserved. BLOG DESIGN BY Labinastudio.