Simbad

Lupaukset on mitä ilmeisimmin tehty rikottaviksi, sillä muistanette vielä kun vannoin, että kevätmallistot eivät tosiaan saisi päätäni enää toistamiseen pyörälle? Tässä on kuitenkin jälleen erään heikon hetken lopputulos, kaikessa vaaleanpunertavanvihreässä upeudessaan, puhvihihoineen - ja on lienee jokaiselle selvää, että mekko on juuri sellainen, jota en kotiuttaisi muuten kuin äärimmäisessä kevätkuumeessa. Juliaana-mekko vilkutteli minulle kuitenkin suorastaan hävyttömästi silmää Aleksinkulman Marimekon ikkunassa ja löysin itseni pian kassalta - myönnetään - hieman epäuskoinen tuntuma vatsanpohjassani, joka ei ole kuukaudessakaan vielä täysin kadonnut.

So promises are made to be broken, it seems, because remember how I swore not to let my wallet run away on another spring fling? Yet, here it is, in all it's pink-and-emerald glory with puffed sleeves - and needles to say,  looking very unlike anything I would normally splurge half my rent on. The Juliaana dress, however, caught my eye in the Aleksinkulma boutique window, and I found myself at the register shortly afterwards, with - I admit - a slight notion of disbelief that still  hasn't quite vanished after owning the dress for nearly a month.

Simbad-kuosi on Maija Isolan käsialaa vuodelta 1961 ja oli kenties suurin syy selittämättömään ostopäätökseeni. Kuosissa on mahtava rytmi, mutta se onnistuu silti olemaan jollain tapaa hieman villi ja kuriton.  Tovin asiaa ajateltuani koin vahvan mielleyhtymän 1800-luvulla rakennettuihin kasvihuoneisiin, joiden arkkitehtuurissa esiintyy samalla tapaa toisaalta rytmi ja geometrinen toisto, ja toisaalta ylenpalttisen rönsyilevää koristeellisuutta. Mekko on lasipuutarhojen tapaan jotenkin suloisen epäkäytännöllinen ja tavallaan tarpeeton, mutta silti odottamattomalla tavalla mielenkiintoinen  - kummassakin aistii vahvan tuulahduksen menneiltä vuosikymmeniltä, erilaisesta, vähemmän huipputehokkaasta maailmasta. 

The Simbad print was designed by Maija Isola in 1961, and was probably the one factor that made the dress so inexpliccably appealing to me. Whilst with a beautiful rhythm and balance, the pattern still manages being wild and wayward. After some reflection of the matter, the print began to remind me of 19th century glass conservatories, in whose architectire there is a similar geometrical repetition, and yet rambling ornamentation. The dress, not unlike glass conservaories, is adorably unpractical and somewhat useless, yet unexpectedly interesting - both reflect the air of a different era, a notion of a less highly efficient world.

Kenties se oli juurikin tuo tuulahdus menneestä maailmasta, joka houkutti ihan vastustamattoman paljon - ja kiehtoo edelleen. Juliaana-mekosta tulevat mieleen Marimekon ikoniset vintage-mekot, ja ennen kaikkea niiden edustamaa elämänilo, boheemin joutilas elämäntyyli, ajan pysähtyminen - tai peräti ajan merkityksettömyys. Auringonkeltaiset iltapäivät puutarhatuolissa kirjaan syventyneenä, päämäärätön vaeltelu ikivanhan eurooppalaisen kaupungin kapeilla kujilla, illalliset paperilyhtyjen alla kuumassa kesäyössä. Upea, mahtava joutilaisuus! Kunpa tulevana kesänä saisimme (ja osaisimme) nauttia siitä enemmän.

Perhaps is was just that air of idleness, which primarily tempted me - and still hasn't lost it's charm. The dress reminds me of the much treasured Marimekko vintage dresses, and especially the exuberance,  bohemian lifestyle and full detachment from time and place, that they represent. Golden hours spent in a garden chair book in hand, aimless wanders on the narrow alleyways of an ancient European town, midnight dinners under paper lanterns in the warm summer air. Luxurious, magnificent idleness! If only we all could (and knew how to) enjoy it more this coming summer.   

Thank you for helping me take my portraits Minna Vähäsarja.